Jonathan Lethem: "Orpojen Brooklyn / Motherless Brooklyn" - ex Libris...

"Orpojen Brooklyn", Jonathan Lethem, Moebius, 2017, 416 s., suomentanut
 Heikki Karjalainen.

"Jonathan Lethem  (s.1964) on yhdysvaltalainen kirjailija, joka on tullut tunnetuksi erilaisia genrejä yhdistelevästä, populäärikulttuurin kuvastoa käyttävästä tyylistä. Lethem on kirjoittanut romaaneja, novelleja, esseitä, laulujen sanoituksia ja sarjakuvia. Lethemin romaaneista on aiemmin suomennettu Musiikkiuutisia (2001, suom. Ville Keynäs) ja Yksinäisyyden linnake
(2004, suom. Inka Parpola). Alkuteos Motherless Brooklyn julkaistiin vuonna 1999, se palkittiin National Book Critics Circle ja Macallan Gold Dagger -palkinnoilla, ja Esquire-lehti nimesi sen vuoden kirjaksi.Tässä niteessä on mukana myös novelli Vision ja essee Vaikutteiden hurmio.

"Orpokodissa kasvaneella Lionel Essrogilla on Touretten oireyhtymä.
Jopa New Yorkin miljoonakaupungissa hänellä on vaikeuksia sulautua joukkoon.Kun Lionelin oppi-isä ja työnantaja Frank Minna murhataan,
Lionel joutuu kohtaamaan omat rajoituksensa ja Frank Minnan menneisyyden saadakseen tappajan tilille. Jonathan Lethemin riemukas läpimurtoromaani ei matkapuhelinten yleistymistä lukuun ottamatta ole vanhentunut päivääkään. Orpojen Brooklyn on dekkari, kasvukertomus ja tragikomedia, kaikki samassa paketissa." (Lievelehti)

Nämä orpokillit Brooklynin kaduilla ja kujilla ovat ensikättely Lethemin kanssa, eikä se suinkaan jäänyt kevyen muodolliseksi hipaisuksi. Kun minkä genreisen teoksen tahansa päähenkilöksi valitaan jotakin elämään vaikuttavaa sairautta - tässä tapauksessa Lionel,  lempinimeltään "Parantumaton veneenkeikuttaja" ja Touretten oireyhtymää -  kantava persoona, ollaan herkillä hetteiköillä ja humpsahtamisen vaara on ilmeisen suuri. Lethem onnistuu kuitenkin pysymään tanakasti tukevalla maaperällä ja kuljettamaan juonen henkilögallerioineen tyylipuhtaasti maaliin.

Frank Minna:  - Sinä keväänä Minna itse oli vasta hädin tuskin mies, vaikka meille hän menikin täydestä. Kaksikymmentäviisivuotias, hontelo lukuunottamatta pientä vatsakumpua, jonka tiukka T-paita paljasti, ja taaksepäin kammattu pompadour  Carroll Gardensin tyyliin, jostakin Frank Sinatran ajan usvasta peräisin oleva kampaus, jolla ei ollut mitään tekemistä vuoden 1979 kanssa ja johon oli kiteytynyt Frank Minna ja kaikki mikä oli hänelle tärkeää kuin meripihkan sisään tai rasvalinssin läpi otettuun valokuvaan.

Lionel:  - Tällainen minä sen sijaan olin: sama värityskirjan kuva miehestä
mutta hullun tai huolettoman tai jälkeenjääneen lapsen värittämä: räikeiden värien ronskeja viivoja, tahrojen myrsky joka riehuu välittämättä miehen, kadun ja maailman välisistä rajoista...

Minna-miehet:  - pukeutuvat pukuun. Minna-miehet ajavat autolla. 
Minna-miehet salakuuntelevat puhelimia. Minna-miehet seisovat Minnan takana kädet taskussa, uhkaavan näköisinä. Minna-miehet keräävät rahaa. Minna-miehet eivät kysele turhia. Minna-miehet vastaavat puhelimeen. Minna-miehet noutavat lähetyksiä. Minna-miehillä on parta ajettu. Minna-miehet seuraavat ohjeita. Minna-miehet yrittävät olla niin kuin Minna, mutta Minna on kuollut.

Tässä teoksessa oli paitsi ihan kelpo juoni  jotain hyvin hellyyttävää, joka nosti pintaan nöyryyden positiivista tunnetilaa, jätti hieman aristellen hämilleen. Miettimään, kuinka suhtaudumme ihmisinä poikkeavuuksiin, jotka voivat elämän suuressa arpapelissä sattua meidän itsekunkin kohdalle? Säröiltä ja ruhjeilta ei säästy kenkään. Osaammeko kohdata toisemme ja olla Ihminen Ihmiselle?

Dekkareista: : -  Oletteko koskaan dekkaria lukiessanne tunteneet noloa helpotusta siitä että joku tapetaan ennen kuin hänet on ehditty esitellä kirjan sivuilla, koska silloin säästyy tutustumasta koko tyyppiin? Dekkareissa on muutenkin aina ihan liikaa henkilöitä. Ja henkilöt, jotka mainitaan heti aluksi mutta joita ei koskaan tavata, jotka vain piileskelevät kulisseissa, ovat perinteisesti pahaenteisiä,. Paras jos niistä pääsee heti eroon...

Lethemin tekstiä lukiessa ei ollut kiire päästä kenestäkään eroon.
Rikoksellisen barskin alusrakenteen lisäksi kirjailija on luonut herkästi havainnoivan kehityskertomuksen pojasta mieheksi, ystävyydestä ja niistä pelikorteista, jotka meille syntymähetkellämme on jaettu sekä itse elämän pelin kulusta. Tämän tyyliltään ja toteukseltaan terhakan ja töpäkän sekä  genrensä valtavirrasta poikkeavan dekkarin lukukokemus oli sekä piristävä että nautinnollinen  ja hauska - kyllä vaan myös jälkimmäistä, jättäen sopivasti syntysyväistä ajatyksentynkää muhimaan...

Suomentaja Heikki Karjalainen mainitsee jälkisanoissaan Touretten oireyhtymän Lionelille aiheuttamien purkausten kääntämisen aiheuttaneen "päänvaivaa". Hän on onnistunut työssään mainiosti ja lukijaystävällisesti samoin kuin valitessaan slangin käytetyksi puhekieleksi!

Koko ihmiskunta on yhden ja saman tekijän kirjoittama kirja. Kun ihminen kuolee, lukua ei revitä pois tästä kirjasta, vaan se käännetään paremmalle kielelle, ja jokainen luku on näin käännettävä... (John Donne)

Kuinka sujui Omppu Martin/Reader, why did I marry him blogissa kättely Lionel Essrogin & Lethemin kanssa selviää klikkaamalla:)

Ei suoraan Brooklynin sydämestä vaan yhdestä tämän sesongin yksittäisistä talvipäivistä eli

lumentuprutuksen keskeltä: