Suomentanut Pentti Saaritsa. Eleettömän tyylikäs ja sisällönmyötäinen päällys: Anders Carpelan.
"Lars Huldén on syntynyt Pietarsaaressa ja kasvanut Munsalan pitäjässä sijaitsevan Monån kylän Nörråkersissa. Huldénin kaunokirjallinen tuotanto sisältää lyriikkaa, proosaa ja näytelmiä. Hän on työskennellyt pohjoismaisen filologian professorina Helsingin yliopistossa 1964–1989. Hänen tutkimuskohteitaan ovat olleet paikannimet ja murteet sekä C.M. Bellmanin ja J.L. Runebergin tuotanto. Vuonna 2000 Lars Huldénille myönnettiin Ruotsin akatemian pohjoismainen palkinto." (Kirjan lievelehti)Aiempi runoteos Ei tähtiä tänä yönä, sir vuodelta 2014."
Maistiaisia:
"Tienhaarat ovat kauniita.
Hyvinpoljettu polku haarautuu odottamatta
ja muuntuu kahdeksi tai kolmeksi.
Tienhaarassa on tehtävä valinta
tai käännyttävä takaisin.
Varminta on kääntyä
ellei tiedä minne polut päätyvät.
Yhdessä voi metsänhaltija saada sinut valtaansa.
Toisella voit kohdata naaraskarhun
kaksine pentuineen. Huonosti käy silloin.
Kolmas johtaa sinut ehkä
merenrantaan, jossa voit asettua rantakalliolle
ja näyttäytyä kaikessa loistossasi.
Voit myös jäädä istumaan kivelle
ja odottaa kunnes tulee joku
joka tietää mihin polut johtavat.
Mutta odotuksesta voi tulla pitkä."
"Minulle käy yhä useammin niin
että istun kädet ristissa
bussissa, raitiovaunussa, junassa,
odotussalissa, kannolla
jolle olen istahtanut lepäämään.
Se tuntuu niin mukavalta.
Ei se mitenkään uskontoon tai sellaiseen liity,
mutta luulen että se tarkoittaa
jotakin, ja mitä se mahtaisi olla?
Olen kahdeksankymmenenkuuden."
Osin hellyyttävää, sydämeenkäypää vanhan runoratsun näreistä laukkaa - osin kaihon- ja ironianseesteistä suitsenpitoa "odotellessamme valkeaa kättä" pitäen mielessä:
"Se joka rakastaa, elää. Olla rakastamatta on olla kuollut." Elämänmyönteistä, vaan ei luovuttavaa.
Laajakatseista, ymmärtävää, yleisinhimillistä ja oivaltavaa, poetiikan perusasioitakin pohtivaa, varmakynäistä Lars Huldénia, jonka sanansäilästä ei säröjä eikä tylsyyttä löydy! Kevät ja runot nivoutuvat perinteisesti kokemusmaailmassani tiiviisti yhteen, joten tämä teos oli sikälikin mieluisa tuttavuus ja löysi oitis oman paikkansa.
"Jokainen työpäivä päättyy kun tulee ilta.
Jokaisella työviikolla on viikonloppunsa.
Vain runoilijan työ ei pääty koskaan
hänen elämänsä päivinä."
"Yhä mennään eteenpäin":
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti