"Grace of Monaco - Grace Monacon ruhtinatar", Steven Englund, WSOY Bon, 2014, 647 s., suomentanut Hanna-Liisa Timonen.
"Minä rakastuin ruhtinas Rainieriin mahdollisista seurauksista piittaamatta. Se mitä siitä seurasi oli huomattavasti ongelmallisempaa kuin olisin osannut kuvitella."( Ruhtinatar Grace, Takakansi)
Niinpä, näin on käynyt monellekin meistä... Mutta ihan pakkohan tämä pokkari oli jo silkan meganostalgian takia, jos ei nyt sentäs vallan läpilukea, niin edes innolla plärätä! Tämä aikakautensa tuhkimotarina vailla vertaa, stoori Grace Kellystä, suurimmasta tyttö- ja nuoruusiän idolistani, elokuvataivaan kirkkasta tähdestä ja yhdestä Alfred Hitchcockin luottonayttelijöistä imaisi täysillä kultaiselle 1960-luvulle.
"Back to the Sixties": hurjaan nuoruuteen, jolloin luettiin "Ajan Säveltä" ja saksittiin "Elokuva-Aitasta" suosikkien kuvat liimattaviksi isoihin vihkoihin, kuljettiin Mattisen Jamekset jalassa ja pojat tukka Brylcremillä, borsat päässä, riemastuttiin rantautuvasta rock and rollista ja ihailtiin salaa lättähattuja, käytiin puolipakollisilla pianotunneilla ja riemustakiljuen Terpsikhoren tanssikursseilla, podettiin Weltschmerziä, vaihdettiin haparoivat, mutta suloiset ensisuudelmat ja koettiin riipaisevat sydänsurut, käytiin kesä- ja lomatöissä, oltiin huolia vailla ja tiedettiin varmuudella kaikki akselilla musta - valkoinen....
Sir Cliff Richard, OBE:
Näissä asioissa ei ajan hammas ole purrut: vaikka kulloinenkin ikä on juuri se kaikkein paras,
oli nuoruus kultaista viattomuuden aikaa ja mielestäni Grace Kelly on edelleen kautta aikain klassisesti maailman kaunein nainen (ja huom. kaikki tämä luomuaikakaudella).
Ehdoton Poshi, joka vielä nytkin aikaansai sen, jotta
aikamatkalla piipahti & viivähti:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti