Liisa Keltinkangas-Järvinen: "Hyvät tyypit - Temperamentti ja työelämä" - ex Libris...

"Hyvät tyypit - Temperamentti ja työelämä", Liisa Keltinkangas-Järvinen, WSOY, 2016, 219 s.

"Tutkimusjohtaja, psykologian professori emerita Liisa Keltinkangas-Järvinen
 (s. 1946) on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja arvostettu tietokirjailija. Hän on käsitellyt teoksissaan muun muassa itsetuntoa ja temperamentin vaikutuksia ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja elämänhallintaan. Professoriliitto valitsi Keltinkangas-Järvisen vuoden professoriksi 2008, ja hänen teoksensa Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (2010) sai Lauri Jäntin säätiön tietokirjapalkinnon merkittävänä yhteiskunnallisena puheenvuorona. Keltinkangas-Järvinen johtaa Personality and Well-being -tutkimusryhmää Helsingin yliopistossa." (Takakansi)

"Työpaikkaan etsitään hyvää tyyppiä. Korostetaan sosiaalisuutta ja aktiivisuutta. Apuna käytetään konsultteja ja kaupallisia persoonallisuustestejä. Määrittävätkö jotkin temperamenttipiirteet hyvän tyypin? Miten temperamenttipiirteet ilmenevät työelämässä? Pärjääkö introvertti pomona? Helpottaako oman temperamentin tunteminen työstressissä? Mitä temperamentti ennustaa? Suomalaisen persoonallisuustutkimuksen edelläkävijän teos Hyvät tyypit auttaa jokaista ymmärtämään itseään ja työtovereitaan sekä toimimaan paremmin työelämässä ja myös voimaan paremmin. Kirjan neuvoilla yritykset säästävät rahaa, välttävät rekrytoimisen sudenkuopat ja saavat työntekijöidensä potentiaalia käyttöönsä." (Takakansi)

Keltinkangas-Järvisen aiempaa tuotantoa on tullut suurella mielenkiinnolla ja mielihyvällä luettua, lahjaksikin annettua sekä teosten annista paljon opittua. "Hyvissä tyypeissä" hän analysoi omaan rauhalliseen ja selkeään tapaansa testien relevanttiutta, tutkii työyhteisöjen dynamiikkaa ja avaa olosuhteita, joissa joku temperamentti- tai persoonallisuuspiirre on vahvuus ja toisaalta milloin  ja missä tilanteissa se kääntyy itseään vastaan.

- Karrikoitu työpaikkailmoitus joka kokoaa yhteen sosiaalisen työntekijän keskeiset ominaisuudet:  Emme odota työntekijältä innovatiivisuutta emmekä omaperäisyyttä; työmme ei sellaista vaadi. Hänen ratkaisujensa ja päätöstensä ei myöskään tarvitse pohjata faktoihin, meillä tunteet ohjaavat toimintaa. Sen sijaan odotamme, että työntekijä on mukava, joustava ja lupsakka, kiva kaveri kivaan työyhteisöön. Ennen kaikkea hänen tulee olla aina samaa mieltä muiden kanssa eikä hänen tule kyseenalaistaa pomon päätöksiä. Hänen tulee olla aina hymyilevä ja hyväntuulinen; asiaosaaminen ei ole niin tärkeää. Työnkuvaan kuuluu seurustelu ja kiinnostus muiden ihmisten asioista, niinpä ymmärrämme, jos juoruiluun ja muiden työntekijöiden asioiden pohtimiseen kuluu työaikaa.

-  Hyvä ihminen:  Galenoksen aikaan se oli sopiva sekoitus koleerikkoa, flegmaatikkoa, sangviinikkoa ja melankolista ihmistä, kun taas meidän aikanamme se on aktiivinen, sosiaalinen ekstrovertti.

Hän mainitsee henkilövalintatutkimuksen keskittyneen johtajuuteen erityisesti koko 2000- luvun alun ja toteaa, että vaikka johtajilla on paljon tutkimuksen vahvistamia yhteisiä piirteitä, niin yksimielisyys loppuu kun pitäisi päättää,
mitä tämä tarkoittaa. Edelleen käydään läpi persoonallisuustutkimuksessa vallitsevaa yhtä ja ainoaa dominoivaa mallia "Big Five". Malli kuvaa ihmistä viidellä piirteellä: avoimuus, tunnollisuus, ekstroversio, myöntyvyys ja neuroottisuus. Kirjoittaja nostaa esille yleisen ja tilannesidonnaisen johtajuuden problematiikan ja sen, että älykkyys on nykyään yhteiskunnan vahvimpia  tabuja, ja että se on perinjuurin suomalainen ilmiö.

Keltinkangas-Järvisellä on vankkana ammattilaisena, laajapohjaisen ja pitkän linjan tutkimustoiminnan pohjalta armoitettu taito kirjoittaa ihmisläheisesti ja elämää ymmärtäväisesti huumorinpilkettä unohtamatta tieteellistä tekstiä ja tuoda se kaikkien halukkaiden ulottuville ajattelua herättelemään ja siihen kannustamaan. Jälleen kerran erinomaisen mielenkiintoinen ja moniaita pohdintoja herättävä teos paitsi yritysten henkilöstö- ja rekrytointivastaaville, headhunttereille ja konsulttifirmoille myös oman itsetuntemuksen lisäämiseen ja syventämiseeen pyrkiville  sekä käyttäytymisen laajempaa  ymmärtämystä tavoitteleville.

Sopiva vai pätevä?

Ajovarmaa & Finn Lecturaa...

Syksy on opiskelun ja uuden aloittamisen aikaa... Eipä ole meilläkään päästy sammaloitumaan. Ajokortin kiilto silmissä heitti Murmeliviisikon vanhin, Pojanpoika Amigo ilmaan tapansa mukaan hilpeän pallon, josta Vaari kotvasen emmittyään, omaksi yllätyksekseen rohkeasti nappasi kopin.

Alkuselvitysten jälkeen seurasi vajaat pari viikkona leviteltyjä prujuja pitkin pöytiä, tiukkaa nakutusta tietokoneella, ähinää ja puhinaa sekä otsaryppyjä.
Mummolla puolestaan - huoltohan pelaa - pressokeitin aina valmiina töräyttelemään litratolkulla virkistäviä kofeiiniruiskahduksia opiskelijan aivonystyröitä vauhdittamaan. Teemassa edettiin suurella JOS:silla.

Vaan eipä kuinkaan, perjantaina Vaari hurautti ilahduttamaan toisen kerran Ajovarman toimistolaisia, joilta aiemmalla käynnillään hankkinut faktamateriaalin opetusluvan vaatimista kiemuroista ynnä saanut vilpitöntä rohkaisua projektilleen. HIP-HURRAA koko teoriakoesetti N.B. 80 kimuranttia kysymystä kolmesta eri osa-alueesta aikaan vaivaiset 30 minuuttia 1:llä lue YHDELLÄ  harmillisella virheellä läpi laakista!!   Pallo palautui siis arvoisalle Amigolle toimenpiteitä - autonhankintaa ja lisälaitteiden asunnusta- varten. Jotta silleen nämä rakkaat Ukot näillä näkymin viettävät loppuvuoden yhdessä rattoisasti  Amigon eka-autolla huristellen:)

Ajo-opetus on tarkoitus tietty aloittaa vasta 8.10. alkavan luuskajahdin, jonka varustelut ovat jo täydessä käynnissä, viikkojahteineen ollessa lokakuun loppupuolella sikälis ohi, että vain viikonloppuisin punanutut painelevat torneihinsa ja kannonnokkiinsa ym. passipaikoillensa tositoimiin. Jahtisesonki on kaikkinensa ihan oma lukunsa offensiiveineen ja kalenterivuottamme mukavasti  rytmittävine ja kummallekin tarpeellista ikiomaa aikaa suovine tapahtumineen.

Mummo puolestaan luki laiskamadolle madonluvut ja popsi madonhäätökuurin sisuksiinsa. Erittäin toimiva ja vähän  - jos mitään - negatiivisia sivuvaikutuksia aiheuttava linimentti on napinpainallus: VARAA. Alkuvuodesta on tarkoitus etupäässä seikkaillen nuuhkia merentuulia, bongailla tikutakuja ja papukaijoja sekä harjalintuja, volttailla dyyneillä sekä flaneerata käsikädessä kiemurtelevilla kaduilla ja kujilla. Olla lillua unnukkaisessa ajattomassa ajassa.

Siispä puhalsin tarmokkkaasti pölyt pois  hiirenkorville luetusta "Espanjan oppikirjasta" ja opiskeluaikaisesta "Espanjan Kieliopista", joiden kirjoittajalle Erkki Vierikolle ja hänen innostaville luennoilleen edelleen olen suuressa kiitollisuudenvelassa rakkaudesta ja pitkäaikaisesta harrastuksesta espanjan kielen opiskeluun. Idiomisanakirja kaapin perukoilta esiin ja keon komistukseksi lainasin kirjastosta Finn Lecturan uutukaisen; "Espanjan kielioppi", Taina Hämäläinen, 2016, 552 s. Suoranainen tuhti järkäle täynnä selkeää  ja hyvin jäsenneltyä nykykielistä täyttä asiaa vaativammallekin tosissaan opiskelijalle! Hupsista, haastetta piisaa...

Loppuviikosta vielä kerran korpeen tähtäimenä nämä maailman parhaan sienikeiton ainekset, sammalten ja heinäin  kätköissä piileskelevät kuningattaret:

Marika, tervetuloa mukaan matkalle  tepsuttelemaan kirjallisille ja muille mutkitteleville elämän poluille kanssani:)

Hippulat vinkuen: Hasta luego!

Risto Isomäki: "Haudattu uhka" - ex Libris...

"Haudattu uhka", Risto Isomäki, Kustannusosakeyhtiä Tammi, 2016, 436 s.

"Risto Isomäki (s. 1961) on helsinkiläinen kirjailija, joka perustaa ekotrilleriensä juonet vankkaan asiantuntemukseen. Hänen tunnetuin romaaninsa Sarasvatin hiekkaa (2005) käsitteli tsunamien uhkaa ydinvoimaloille, ja sen ennustukset kävivät järkyttävällä tavalla toteen Fukushimassa Japanissa." (Lievelehti)

"Isisin isku Suomeen – toimintatrilleri lähitulevaisuudesta.
Linnan juhlat keskeytyvät dramaattisesti vieraiden rajuun oksenteluun ja yleiseen kaaokseen. Muutamassa päivässä valtaosa Suomen politiikan tärkeimmistä tekijöistä kuolee säteilymyrkytykseen. Isis uhkaa vastaavien iskujen sarjalla koko Eurooppaa, ellei sen vaatimuksiin islamilaisen lain noudattamisesta taivuta.  Kohta havaitaan, että valtava lasti käytettyä ydinpolttoainetta on kadonnut. Aikapommi tikittää, sillä ydinjäte sopii suoraan säteilyaseiden valmistukseen. Tilannetta ratkomaan kutsutaan Lauri Nurmi, toimintaa kaihtamaton kansainvälisen terrorismin ja säteilyaseiden asiantuntija. Mutta miten pysäyttää terroristit, joiden sirottelemien säteilyjälkien perässä ryntäilee koko Euroopan poliisivoimat mutta joista itsestään ei kukaan ole nähnyt vilaustakaan?" (Takakansi)

Teoksen ydinajatus on ajatus ydinvoimaloiden ja -jätteen luokitteleminen joukkotuhoaseiksi. Esim. Yhdysvalloissa niiden vartionti on asiallisesti järjestetty, meillä niihin kohdistuvaa terrori-iskua sen sijaan pidetään lähinnä fiktiona.
Reilusti heti kättelyssä totean, jotta ydinvoimaan liittyvän terminologian syvempi sisältö on minulle tämän laajuisena suurelta osin liki täyttä hepreaa, miinus ehkä aerosolipartikkelit, kotoisesti "hituset", joiden kanssa olen kutakuinkin sinut, muttei sillä kikkailtu eikä se muodostunut lukijaa karkoittavaksi, häiritseväksi esteeksi tahi itsetarkoitukseksi.

Puikoissa on tasavahva aisapari Lauri Nurmi ja Aishawarya Sadiq.
Henkilöhahmot ovat kauttaaltaan uskottavia ja niissä on riittävästi lihaa luiden päällä.  Juonenkulku on pääsääntöisesti sujuvaa ja ripeää. Toki, kun  parinsadan sivun verran seikkaillaan hyisellä myskyävällä merellä kareja väistellen sankareidemme äyskäröidessä satoja litroja merivettä takaisin alkukotiinsa, alkoivat sivujen kääntelijän näpit myötätunnosta kohmettua. Supersankariviittaa levitetään myös hulmuten, kun Sadiq & Nurmi kaksikko hoitelee parisensataa terroristia pyssynpaukkein ja räjäytyksin noin vain  tuonilmaisiin, mutta sallittakoon sankareille sijansa niin kirjallisuudessa kuin todellisessakin elämässä...

-   Muutama kirjailijan jälkihuomautus: Terrorismi on ongelma, jolla on taipumus muuttua sitä pahemmaksi, mitä enemmän huomiota  siihen kiinnitetään. Useimmissa ihmisten kuolleisuutta lisäävissä ongelmissa huomio on positiivista. Huomio johtaa toimenpiteisiin ja uusiin ajatuksiin siitä, miten ongelmaa voidaan pienentää. Terrorismin kohdalla käy lähes aina päinvastoin. Tiedotusvälineiden terrori-iskuille antama massiivinen huomio moninkertaistaa - joissakin tapauksissa jopa monisatakertaistaa - niiden psykologisen vaikutuksen. Massiivinen julkisuus lisää lähestymistavan houkuttelevuutta ja inspiroi sekä jo toimintaansa aloittaneita että potentiaalisia terroristeja. Lisäksi monet niistä toimenpiteistä, joilla terrorismia on yritetty torjua ovat johtaneet tilanteen merkittävään pahenemiseen.

Tässä Isomäki käyttää esimerkkeinä Yhdysvaltain ja sen liittolaisten hyökkäystä Afganistaniin ja Irakiin ja toteaa: Daeshin vetovoima ei muuten olisi mitenkään erityisen suuri, mutta terrorismin torjumiseen tähdännyt satojen miljoonien ihmisten sähköpostien ja puheluiden salakuuntelu, veroparatiisit ja suurille pankeille toistuvasti myönnetyt pyramidihuijausoikeudet ovat himmentäneet länsimaiden kuvaa ja niin sanotusti kaventaneet länsimaisen kulttuurin työntövoimaa. Ne ovat epäilemättä olleet vähintäin tärkeä osaselitys sille, että tuhannet eurooppalaiset nuoret ovat liittyneet vapaaehtosina Daeshin riveihin...

Isomäki  käsittelee jälkihuomautuksissaan myös Suomen sisäisen ilmapiirin muuttumista vuonna 2015 ja toteaa, että tuolloin Suomi sai ensimmäiset omat, järjestäytyneet terroristiorganisaationsa, joiden tutkimista varten poliiisille tulisi myöntää merkittäviä lisäresursseja. Edelleen hän tarkastelee Euroopan Unionin ja erilaisten vapaakauppasopimusten suuryrityksiä suosivaa sekä pien- ja keskisuurten yritysten toimintamahdollisuuksia vaikeuttavaa lainsäädäntöä sekä tästä johtuvaa  pienmpien yhtiöiden varassa toimineiden paikkakuntien ajatumista laskevaan kierteeseen muuttotappiokunniksi.

Isomäki tuottaa  rohkeita päänavauksia suurella siveltimellä: hyvin pohjustettua, jäntevää ja tiivistä sekä jännitteen ylläpitävää tekstiä esittäen jälleen kerran ehdottoman mielenkiintoisen skenaarion, joka toivottavasti myös sellaiseksi jää. Kirjailija ottaa käsittelyynsä tärkeitä aiheita, tulevaisuuskuvia ja -uhkia, joista pelottavimmatkaan eivät katoa vaikenemalla tai poisajattelemalla. Vaihtoehtojen visioiminen ja niihin varautuminen täyttävät ennenvanhaisen terveen järjen käytön tunnusmerkit ja kriteerit; tästä iso plussa ja arvostukseni Isomäen esillenostoille! Tämän tyyppistä kirjallisuutta ja puolueetonta tiedonvälitystä soisi olevan enemmänkin tarjolla.

- Melkein kaikkien psykologisten tutkimusten mukaan ihmisillä on vahva taipumus vastata hyvään hyvällä ja hyväntahtoiseen, avomieliseen luottamukseen todistamalla olevansa luottamuksen arvoinen. Tämä taipumus on vahva ja universaali. Samaa tietty pätee toisinkin päin.  

Tyytymättömyys, toimettomuus ja toivottomuus lisäävät turvattomuutta. Liipasimella kaiketi varovastikin arvioiden tässä yhteiskunnassa ja globaalilla tasolla mennään, mutta yllä olevan perusteella, uskomalla järjen käyttöön ja sen voittoon,  varjoaan ei suostu pelkäämään eikä toivoaan heittämään:

Hannu Hautala: "Palokärki" - ex Libris...

"Palokärki", Hannu Hautala ja Metsäkustannus Oy, 2016, toimittaja
 Seppo Parkkinen, Ulkoasu ja repro: Petri Kuokka / Aarnipaja Ky, 135 s.

" Hannu Hautala  (s. 1941) on kuvannut palokärkiä koko uransa ajan, ja ne lukeutuvat hänen suosikkilintuihinsa. Palokärjessä on kuvia Hautalan pitkän uran varrelta, ja mukana on myös aivan tuoreita otoksia. Teksteissään Hautala kertoo kuvien syntytilanteista ja ikimuistoisista kuvausretkistään. Hannu Hautala on luonnonsuojelija, kirjailija ja maamme luontokuvauksen grand old man.
Hän on julkaissut yli 50 luontokirjaa, joita on käännetty yhdeksälle kielelle. Hautalalle on myönnetty filosofian kunniatohtorin arvo Oulun yliopistosta vuonna 2002, tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto 2012 ja Pro Finlandia mitali 2014." (Kustantaja)

Palokärki: "Suurin tikkalajimme on ollut suomalaisen luontokuvauksen mestarin, Hannu Hautalan, kiintymyksen ja mielenkiinnon kohde jo vuosikymmenten ajan. Erämaisen metsäluonnon uuttera väripilkku on mitä kiitollisin kuvaamisen kohde sekä elintapojensa että ulkomuotonsa vuoksi. Ei ihme, että sen asema sekä kuvataiteessamme että kansanperinteessämme on niin merkittävä. Mutta myös ihmisen nykytoimiin palokärki on sopeutunut yllättävän hyvin. Nyt jokainen pääsee ihastelemaan tuon kiehtovan lintulajin elämää ja värikylläistä maailmaa.
Se on kuvattu kärsivällisesti, kaikkina vuodenaikoina vaivaa ja mielikuvitusta säästämättä Pohjolan metsäluonnon hehkuvissa sävyissä." (Takakansi)

Teos pitää sisällään luvut: Ensimmäiset palokärjet, Jäljen jättäjä, Hääpäivä, Pesintä, Myrskyn jälkeen, Uudistava tuli, Uusiokäyttäjät, Kesäpörinää, Syksy tulee ja Tulevaisuuden näkymiä. Hautala tarinoi ja turinoi lepppoisasti sekä avaa lintu- ja valokuvaushistoriaansa alkaen Töysästä 1950-luvun alkuvuosina  ja  ensimmäisestä omasta linnunpöntöstään, johon asettui leppälintu. Hän valottaa eloisasti ja monipuolisesti palokärjen elinehtoja, käyttäytymistä ja ruokailutapoja.

-   Samoilin kotiseutuni erämetsiä, ja mieleen hiipi ajatus tehdä ehkä joskus oma kirja. Metsät olivat perämetsiä, polkupyörällä ja sittemmin mopolla tavoitettavissa. Näillä retkillä innostuin, kiinnostuin ja viisastuinkin palokärjen pesäelämästä. Elämän mittainen kiintymys palokärkeen oli syntynyt. Edelleen palokärki on minulle yksi todellinen sielunlintu siellä omassa lokerossaan salaperäisten pöllöjen, ylvään kotkan ja aikoinaan harvinaisen joutsenen kanssa.

Oma sielunlintuni on västäräkki, joka löytyy myös exlibriksestä.  Miksi näin onkin sitten jo pitkempi tarina...

Mukaan mahtuu myös muita lintuja ja eläimiä kuten hiiripöllö, joka on päivällä liikkuvan karvakansan kauhu, samaten kuin mainio kuva omasta lintumaailman suursuosikistani puukiipijästä, hämmästyttävän pienestä kiipeilymestarista  sekä vanhoja palokärjen koloja uusiokäyttävistä nisäkkäistä.  Metsäkuvia, joissa valo siivilöityy ikipuiden lävitse katsellessa pään hälinä rahoittuu  ja mieli seestyy. Lukiessa ja kuvien ääreen pysähtyessä palautuu mieleen omia  mukavia muistoja perämetsissä kulkemisista ja niistä ikimuistoisista tähtihetkistä, jolloin on saanut lähietäisyydeltä seurata puukiipijän vipeltämistä puunrungossa tai palokärjen tarmokasta nakutusta lähihaavassa säleiden singotessa ylt'ympäriinsä.

Palokärjellä, kuten kaikilla rakkailla lapsilla on monta kutsumanimeä: hongankolistaja, konkelo. metsänhaltija, palohullu ja vanhapiikalintu jne.

Kertakaikkisen upea jokaisen luonnonystävän toiveteos, joka kestää ja ansaitsee useammankin luku- ja katselukerran!

-  Luonto muuttuu, osa sopeutuu muutoksiin...

Haruki Murakami: "Miehiä ilman naisia / Onna no inai otokotachi" - ex Libris...

"Miehiä ilman naisia", Haruki Murakami, Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Keltainen kirjasto, 2016, 276 s., suomentanut Juha Mylläri.

"Haruki Murakamin (s. 1949) kirjoista otetaan Japanissa miljoonapainoksia. Murakamin kansainvälinen suosio on liki yhtä suurta. Hän on julkaissut romaaneja, novelleja ja tietokirjoja, joita on käännetty yli 40 kielelle. Lisäksi hän on kääntänyt japaniksi amerikkailaista kirjallisuutta, mm. John Irvingiä,
F. Scott Fitzgeraldia ja Raymond Carveria. Hän on opiskellut elokuva-alaa ja pyörittänyt jazz-klubia. Murakamin romaanista Norweigian Wood on tehty myös suosittu elokuva." (Takakansi)

"Miehiä ilman naisia kertooo rakastamisen vaikeudesta ja miehistä, jotka ovat tavalla tai toisella menettäneet naisen. Tarinassa Rakastunut Samsa kertoja muuttuu Gregor Samsaksi, totuttelee uuteen tottelemattomaan kehoonsa ja rakastuu kyttyräselkäiseen lukkoseppätyttöön. Šeherazadessa nainen kertoo kotiin suljetulle miehelle uskomattoman tarinan aina rakastelun jälkeen.
Kinossa myyntimies irtisanoutuu avioeron jälkeen ja perustaa baarin eräälle Tokion sivukujalle. Asiakkaaksi tulee muiden muassa salaperäinen nainen,
jolla on tupakanpolttamia ihossaan." (Lievelehti)

Yllä oleva antaa jo esimakua siitä, minkälainen ilotulitus Murakamilta on tulossa. Lukujen hauskat nimet: Drive My Car, Yesterday, Itsenäinen elin, Sherazade, Kino, Rakastunut Samsa ja Miehiä ilman naisia aikaansaavat vielä-yksi-luku nosteen.

-  Herrasmies on vähäpuheinen maksamistaan veroista ja makaamistaan naisista. Käypänen määritelmä tuokin siinä, missä joku muukin.

-  Jossain on varmaan nainen, joka sopii hyvin yhteen sinun kanssasi. En usko, että sinun on mahdotonta löytää uutta ihmistä. Minusta ei ollut siksi ihmiseksi, 
ja tein sinulle julmasti. Olen siitä todella pahoillani. Mutta meidän välillämme jokin oli alusta asti vialla. Napit oli ikäänkuin napitettu väärin. Luulen, että sinä pystyt löytämään onnen jollain vähän normaalimmalla tavalla.

Miehiä naisten kanssa  tai ilman naisia aina joskus. Ihminen ilman ihmistä tai ihmisen kanssa.  Ne, napit  voivat olla tilapäisesti juoponnapeissa  sujahtaakseen sitten somasti omiin reikiinsä luoden siloisen etumuksen. Niin tai näin: napit ja napinreiät on luotu toinen toisiaan varten, sillä John Donnen sanoin: kukaan meistä ei ole saari...  Ihan  jo käytännöllisyyden ja radikaalimpien yhteentörmäysten vuoksi joskus lienee kuitenkin suotavaa käyttää vetoketjua,
jos ei suorastaan tarranauhaa...

-  Waka-runo: Siihen verraten / mitä tavattuamme / tunnen, ei mikään / mitä tunsin aiemmin / ollut tunne laisinkaan.

Kirjailijan mielikuvitus laukkaa villisti yhdistellen vaivatta ja surutta kaihomieltä ja huumoria lukijaansa ristiriitaisissa tunnetiloissa hellästi riepotellen.  Murakamin teksti on värikylläistä, muhevaa ja räväkkää, mutta samanaikaisesti herkästi havainnoivaa ihmismielen piirtoa filosofinomaisin ottein. Murakami saa lukijansa hyvälle tuulelle ja hilpeälle mielelle. Murakamista on moneksi. Jussi Kaskisen päällys on sisältöä vastaava  kerrassan hilpeä visualisointi.

-  Jos haluaa todella nähdä toisen ihmisen, on ensin katsottava itseään suoraan silmiin.

Näiden miesten matkassa ovat kulkeneet:
riitta k/Kirja vieköön!
Laura / Mitä luimme kerran 
 
Avaa, lue & nauti!

Federico Axat: "Viimeinen mahdollisuus / La última salida" - ex Libris...

"Viimeinen mahdollisuus", Federico Axat, Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2016, 503 s., suomentanut Taina Helkamo.

"Federico Axat  (s. 1975) on argentiinalainen jännityksen mestari, jonka tarinat eivät koskaan ole sitä, miltä ne aluksi vaikuttavat. Viimeinen mahdollisuus on Axatin kolmas romaani ja kansainvälinen menestys – kirjan käännösoikeudet on myyty yli kolmeenkymmeneen maahan." (Lievelehti)

"Ted McKay on menestynyt mies – hänellä on rahaa ja ihana perhe, mutta myös aivokasvain. Ted on päättänyt tappaa itsensä, mutta juuri kun hän on toteuttamassa synkän aikeensa, ovikello soi. Seistessään miettimässä miten päästä eroon häiritsevästä vieraasta Ted huomaa tavaroidensa joukossa pienen lapun, jolle on kirjoitettu hänen omalla käsialallaan sanat: AVAA OVI. SE ON VIIMEINEN MAHDOLLISUUTESI. Oven toisella puolella on tuntematon mies nimeltä Lynch ja hänellä on tarjous, josta Ted ei voi kieltäytyä. Alkaa makaaberi tapahtumien sarja, joka johtaa odottamattomaan lopputulokseen." (Takakansi)

Ensinnäkin: eipä juohdu  ens'hätään mieleen luettua argentiinalaista dekkaria.  Toisekseen: tämä setti ei ennen ole tullut vastaan: napakka alku ketjutettavasta murhateemasta, leviää toistuviksi takaumiksi, ulottumattomiin etääntyviksi  shakkilaatikoiksi ja shakinpeluuksi, vaimon jalkaa jyrsiväksi ja kuistin pöydällä kököttäviksi, sekä autonrenkaassa piileskeleviksi opossumeiksi  niin ettei tiedä, mitä pitäisi ajatella. Tarinan kulun realFeel kuin vastentahtoisesti kiskoisi kikkanaoita ennenvanhaisia pässinpökkimiä tytönkinttuihinsa: kutittaa ja kirputtaa...

- Ted avasi lasioven. Opossumi vetäytyi pöydän kauimmaiseen kulmaan. 
Nyt se vaikutti hermostuvan Tedin läsnäolosta, muttei sentään niin paljon 
että olisi jättänyt saaliinsa. Se jäi odottamaan kyyristellen ja paljastaen hampaansa, valmiina tarpeen tullen pakenemaan paikalta. Ted yritti säikäyttää sen äkkinäisellä liikkeellä, mistä ei ollut mitään hyötyä, ja tähyili sitten ympärilleen löytääkseen jotain, millä karkoittaa elikko tiehensä. Grillin vieressä oli puulaatikko, jonka hän tunnsiti välittömästi. Vaikka hän oli varmaan yllättynyt löytäessään esineen. jota ei ollut nähnyt sitten lapsuutensa, tuntui täysin luontevalta löytää se sattumalta kotoa nyt aikuisena. Hän meni lähemmäksi ja tarttui laatikkoon kuin mihinkin reliikkiin, mikä se tavallaan olikin. Laatikon kanteen ja pohjaan oli maalattu shakkilauta niin, että kun laatikon avasi, siitä muodostui kokonainen pelilauta. Sisus oli vuorattu vihreällä sametilla ja jokaisella nappulalla oli oma paikkansa.

Tedin mielen luomia vaihtoehtoisia todellisuuksia, jäämämuistojen järjestely-yrityksiä tahkotaan terapeutti Laura Hillin vastaanotolla, jonne hän on rantautunut lääkärinsä tri Carmichaelin, vaatimuksesta: kun ihmisellä on kasvain, jota on mahdoton leikata, kun saa kuulla tällaisia uutisia, siitä täytyy voida puhua. Edelleen Bostonin kaupungin Lavender Memorialin psykiatrisessa sairaalaan C-siivessä vaarallisten potilaiden sekaan pakkohoitomenetelmällä pyörätuolissa rötköttäen kärrättynä epäelegantti sylkinauha suupielestä valuen.

- Se mitä sanoin on oikeasti totta, Ted. Pääsi paranee vielä ja se suljettu ovi aukeaa, kun on sen aika. Muistat taas sen ystäväsi ja miksi mukiloit hänet. 
Kaikki ne syklit, joista olet puhunut, on mielesi yrityksiä rakentaa sinua suojelevia harhakuvioita. Ne ovat vähän kuin teatterin taustakangas. Mutta kulissit muuttuvat, ennemmin tai myöhemmin., ja sitten näet, mitä ne kätkevät taakseen. Se opossumi saattaa johdattaa sinut kulissien taakse liian aikaisin, ja se voisi olla vaarallista.

Axat kiehnää ja kutoo hienoinen virne suupielissään juonta kuin taiturilukki verkkoaan kietoen lukijan pauloihinsa pyristelemään. Kirjailija sipaisee pieniä harhautusliikkeitä lukijansa iloksi ja valppauden ylläpitämiseksi  pitäen tiukasti juonen juoksutuksen hanskassaan. Koska psykologiset juonet tykästyttävät enemmän kuin brutaalit suolenpärskeet, tässä tuli nautittua rautaisannos näppärää juonenkudontaa.

Argentiinalainen tango säväyttää sielua, sen esitys hivelee silmää ja Axat, vaikka välillä nostattaa hiusjuuria, kutittelee kiitettävästi lukunystyröitä!
Taina Helkamon suomennos taipuu notkeasti Axatin tahtiin.

Peter Sandström: "Laudatur" - ex Libris...

"Laudatur", Peter Sandström, S&S, 2016, 227 s., suomentanut Outi Menna.

"Peter Sandström (s. 1963)  on suomenruotsalainen kirjailija, kirjallinen mestari ja hurmuri, jonka tekstissä yhdistyvät realismi, absurdius, surumielisyys ja huumori. Hänen edellinen romaaninsa Valkea kuulas oli ehdolla Pohjosimaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hän on kirjoittanut myös novelleja. Laudatur on hänen kolmas suomennettu teoksensa."  (Lievelehti)

"Peter on aikuinen mies. Hänen vaimoaan kutsutaan Seepraksi. Seepra rakentaa uraa ja käy kotona vain kääntymässä, ja teini-ikäisiin lapsiinsakin Peter törmää harvoin, useimmin kaupungilla kuin kotona. Kesällä 1988 oli toisin. Peter oli nuorempi ja hänellä oli morsian. Elokuu kului lapsuudenkodissa, ja oikea elämä häämötti kesän päässä. Yhtäkkiä vanhemmat näyttäytyivät aikuisina, itsenäisinä ihmisinä, joiden liitossa oli kaunista mutta myös säröjä. Oliko isä rakastunut johonkuhun toiseen?" (takakansi)

Kaikki kiitos ja kunnia sotaveteraaneille! Mutta voi näitä sodan läpikäyneiden miesten malleja ja meidän urheita soturipoikiamme, jotka ovat isilleen toimineet ukkosenjohdattimina! Sandströmin teksti sisältää runsaasti kysymyksiä ja ajatuksenkulkuja. Kirjailja ikäänkuin jutustelee kotoisasti lukijalleen. Kerronta on kuulasta ja vivahteikasta kuin ikimetsän puiden latvusten lävitse siivilöityvä syysvalo.Teksti on selkeää, runsassanaista ja miellyttävää. Kirjailija liikkuu ketterästi Isä - poika -akselilla pikemminkin toteavasti kuin puhkianalysoiden.  Teos sisältää kornia symboliikkaa; miestä hilataan lipputankoon, sianruhoa tähdätään sotapistoolilla, aikamieskilpakosijat ajelevat (elämän) karusellissa.

- Niin , elämä oli luikerrellut pienenä purona  läpi lumikinosten ja pudonneiden lehtien, kimmeltänyt keväisin, kuohunut ja sen jälkeen kuivunut ihanina uneliaina kesäpäivinä auringon ja revenneiden sadepilvien alla, mutta koko ajan se oli ollut olemassa, eksyneenä puropahasena, joka ei osannut päättää minne se oli menossa mutta pyrki aina yhtymään isompiin, tummempiin vesiin, jotka kietoivat kaiken tieltään turvalliseen syleilyynsä ja jatkoivat matkaansa kohti merta ja kaikkea sitä, minkä laajuus oli tuskin järjellä ymmärrettävissä mutta kenties kuitenkin aavistettavissa lyhyinä hetkinä valveen ja unen välillä.

Kiintoisa teos pulppuaa rikkaita kielikuvia ja silkkaa hyväpoljentoista ja omaleimaista kerrontaa, jota Outi Mennan käännöstaiturointi  iloksemme tuo. Isä muistelee suunnittelemiaan puutarhoja, jotka hoitamattomina mätänevät, kuihtuvat ja kuolevat, mutta hoidettuina kukoistavat ja tuovat tyytyväisyyden ja ilon tuntemuksia, - kuin itse elämäkin...
Tämä Laudatur ansaitsee kirjaimellisesti arvosanan laudatur.

-   Lyhyesti sanottuna: olin alkanut ymmärtää, ettei koskaan voisi olla olemassa vain yhtä totuutta vaan totuuksia oli aina yhtä paljon kuin ihmisiäkin, ja toisinaan se ällistytti minua mutta samaan aikaan sain siitä lohtua ja rohkeutta jatkaa eteenpäin...

Arvosanansa ovat antaneet mm.
Jonna / Kirjakaapin kummitus
riitta k /Kirja vieköön
Krista / Lukutoukan kulttuuriblogi 
Katja / Lumiomena 
Tuijata / Kulttuuripohdintoja 
Ulla / Ullan luetut kirjat

Huililla tai huseeraten, syyspäiväin lumoa: