keskiviikko 15. lokakuuta 2014

"Islam" - ex Libris...

"Islam", Ziauddin Sardar & Merryl Wyn Davies, Into Kustannus Oy, 2014,
201 s., suomentanut Mari Janatuinen.

"Islam on uutisissa miltei päivittäin - mutta lähes aina ikävissä merkeissä. Siksi onkin ymmärrettävää, jos television katselijat
ja lehtien lukijat ajattelevat, että muslimeilla ei ole juuri muuta tekemistä kuin osallistua terrori-iskuihin, alistaa naisia ja vähemmistöjä sekä esittää järjettömiä fundamentalistisia näkemyksiä.

Syntyessään islam kuitenkin ajoi oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, ihmisarvon kunnioittamista ja oikeusvaltioperiaatetta.
Näihin useimmat muslimit edelleen uskovat, ja samaa osoittaa myös islamin historia. Islam loi veljeyttä yli kulttuuri-, heimo- ja roturajojen. Se arvosti ja kunnioitti myös yhteiskunnan väliinputoajia. Se otti käytäntöön vaalijärjestelmän - vaikka se jäikin lyhytkestoiseksi - ja rikkoi siten tuohon aikaan vallineen kaavan, jonka mukaan valta periytyi.
Varhaisessa muovautumisvaiheessa islamissa noudatettiin myös avoimen keskustelun periaatetta: koko yhteisöä koskevissa asioissa pyrittiin konsensukseen, ennen kuin niistä päätettiin. Islam arvosti tietoa, oppimista ja inhimillistä luovuutta.
Se loi oppineisuudestaan ja nöyryydestään tunnetun sivilisaation, jolle oli leimallista suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus ja yleisen edun korostaminen.

Islamin taantumisprosessi alkoi joidenkin tutkijoiden mukaan 1200-luvulla, kun muslimit olettivat selvittäneensä kaikki ihmiskunnan ongelmat ja lakkasivat etsimästä luovia ratkaisuja.
Yhden ainoan tilaston avulla voidaan osoittaa, miten kauas muslimit ovat ajautuneet ajattelusta, koulutuksesta ja päättelystä, joita islam aikaisemmin painotti;  noin 60% Pakistanin lapsista saa peruskoulutuksensa madrasassa eli koulussa, jossa kaikki perustuu ulkolukuun - eivätkä he opi siellä juuri muuta kuin fanaattisen ajattelumallin!" (Esipuheesta)

Ja tässä sitä nyt sitten ollaan sen puhtaan kaulan kanssa: Islam pitää maailmanuskontojen toista sijaa 1,5 mrd:llan heti kristinuskon 2,1 mrd:n jälkeen. Pronssilla on uskonnottomuus/ateismi
1,1 mrd:n lukemalla. Meillä on 11/9, terrorismi, Isis, sharia, jihad, fatwa, burkhat ja pelko...
Muslimit puolestaan syyttävät länttä omista ongelmistaan ja ahdingostaan (kolonialismi, muslimimaailman itsevaltaisten hallintojen tukeminen,epäoikeudenmukainen talouspolitiikka ja orientalismi) siinä määrin, että siitä on tullut jo uskonkappale. Gordionin solmu!!

Uskonnot sinänsä ovat verrattoman kiintoisa tutkimiskohde: niiden voima massojen hallintakeinona, niiden nimissä käydyt sodat ja tehdyt julmuudet ja niiden perusolemusten hämmästyttävä yhdenmukaisuus jnpp. Tämä pokkari on valaiseva kurkistus ja raotus islamiin
sen sisäpuolelta, kahden muslimikirjailijan Sardarin  &  Wyn Daviesin silmin. Islamin pitkää historiaa, sen alkuperäisiä  arvoja, kulttuuria  ja oppineisuutta avataankin tässä lukijalle tietoiskunomaisesti. Tietämättömyys/ tiedon puute ja haluttomuus hankkia sitä vain enentävät ennakkoluuloja ja intoa linnoittautua niiden turvallisten muurien taakse. Iäisyyskysymys onkin: miksi me ihmispolot emme voi kiltisti pysyä omalla hiekkalaatikollamme sarjasta leben und leben lassen & kukin tulkoon autuaaksi uskollaan  yhdessä ponnistellen kohti parempaa tulevaisuutta ja maailmanrauhaa??

Btw: oma kotikirkkoni (kun ei  voi olla ihan varma):  St. Lazarus, Larnaca, Cyprus:



Niin tai näin: jotain pysyvää täytyy tässä Mummoimmeiselläkin olla! Kahta asiaa en siis vaihda, nimittäin qwertyä kyrilliseen näppäimistöön enkä liioin  Live & Rock Roll-huppariani burkhaan. Silläkään uhalla, että jälkimmäinen näillä kymmenillä saattaisi olla esteettisesti silmää hivelevämpi visuaalinen vaihtoehto...

Rauhaa & Rakkautta:



maanantai 13. lokakuuta 2014

"Rakennus 31" - ex Libris...

"Rakennus 31", Christian Rönnbacka, Bazar, 2014, 335 s.


Rakennus 31"Christian Rönnbacka syntyi v. 1969 Evijärvellä maanviljelijäperheeseen. Hän on toiminut vakuutusetsivänä viimeiset kymmenen vuotta. Ennen vakuutusetsivän uraansa Rönnbacka työskenteli Keskusrikospoliisissa sekä poliisina pääkaupunkiseudulla.." (Etulievelehti)  Rakennus 31 on kolmas osa Antti Hautalehto sarjassa, edelliset Troijalainen 2013 ja Julma 2014.

"Marraskuu, Porvoon lähistöllä metsiköstä löytyy tyhjä hauta.
Kun monttuja paljastuu lisää, komisario Antti Hautalehto ryhmineen ryhtyy selvittämään mistä on kyse. Sitten yhdestä hautakuopasta löytyy ruumis. Poliisi on ymmällääm, ja entisestään tutkinta mutkistuu, kun ilmaantuu joukko todistajia, jotka tietävät tapauksesta enemmän kuin suostuvat kertomaan. Vähitellen jäljet johtavat Nikkilän vanhan mielisairaalan rakennus 31:een. Sen varjoihin kätkeytyy vaiettu menneisyys, jonka arvet näkyvät vielä tänäkin päivänä. Tutkinnanjohtaja Antti Hautalehdolla on ratkottavanaan taiten punottu mysteeri, kohdattavanaan suruun kahlitut hahmot." (Takakansi)

Tässä ei selvästi edes tavoitella mitään mittavia kerronnallisia raameja, monumentaalisia persoonahahmoja eikä juonellista monimutkaisuutta yllättävine käänteineen. Tarkoitus lienee viihdyttää, antaa lukijan huoleti heittää aivot narikkaan voimatvieneen työviikon jälkeen tai tarjota eväät maanantaisyndrooman torjuntaan. Tarjolla on hyväntuulista poliisihuumoria vailla mittavaa kyynisyyttä ja syvempää satiiria.  Sutkauksia, sananparsia ja sukkeluuksia viljellään surutta kliseemäisyyteen asti.  Tarina etenee paikoin  töksähdellen ja yskähdellen kuitenkaan pitkästyttämättä.  Päkittämätön & pikkuhauska dekkari, joka epäilemättä löytää paikkansa ja tavoittaa oman lukijakuntansa!

Hyväntahtoisesti:

perjantai 10. lokakuuta 2014

Nuo mainiot miehet hehkuvissa oransseissaan...


samoin kuin arvoisat hirvijahtiin osallistuviat leidit, kantavat tätä tämän ajankohdan ehdotonta muotiväriä. Syystä, jotta punaiset liivit ja myssyt on julistettu pannaan, so last seasoneiksi,
koska ne ovat potentiaalisesti vaarallisia tilanteita aiheuttavia  puna-vihersokeille jahtikavereille. Hyvä niin, turvallisuus ennen kaikkea!

Wanhoina hyvinä jahtiaikoina oli simppelisti mies ja reppu, leipä, voi ja makkara;
koko lähtöoffensiivin ollessa pikkuruinen kakunpalanen. Nyt on  kahden A-nelosen mittainen lista mukaanotettavista aarteista, varusteista, vermeistä ja fileistä kermoineen, pippurimyllyine päivineen.  Varusteluun vaikuttaa tietty kaksi seikkaa: vuokramökki ja vuosien vyöryttämä mukavuudenhalun lisääntyminen. No, kun Vaarilla  oli auto lastattuna, oikeamminkin täyteenahdettuna ja oltiin lähtösuukkoa vajaat, oli Mummon vieno viime-, ei suinkaan irrelevantti, huikkaus söpönhellyttävästi oma tyyny kainalossa porhaltavalle Vaarille: "Ase ja panokset??"
Sitten vaan usvaa putkeen ja Kuopuksen ynnä herra R:n, jonka jäljestämispalveluksia toivotaan ei-tarvittavan, edeltä kämpille saunanlämmitykseen. Huomisaamusella edelleen seurueen alkupalaveriin ja  tutuille passipaikoille. Alueella on äskettäin bongattu myös karhu, joten saattaapi olla uusia intressantteja elementtejä luvassa...





10-päivän oma siivu omine rientoineen ja rentoutumisineen on meille molemmille jokasyksyistä,  tärkeää omaa aikaa ja tervetullut minä-itte-juttu, semminkin kun taas joulukuusta etiäpäin taaperrellaan kirjaimellisesti käsikädessä pitkin-poikin Calleja & Avenidoja uusiin seikkailuihin.  Asumuskin on nyt sitten vihoviimein plakkarissa, onnellisesti jo toiseen kertaan buukattu ja kertaalleen vaihdettu. Operaatio takkusi meistä riippumattomista syistä tosi uuvuttavasti ja totuuden nimissä välillä tilkan tympäännyttikin, soutaminen ja huopaaminen kun ei lukeudu kummankaan bravuureihin.  Niskalenkki & voitto se on työvoittokin!


Joten, jos ei nyt toki ihan vallaan parhaaseen yllä, niin huisin hyvä kuitenkin:


Nokisia piippuja jahtiporukalle, mainiota lomaa kolleegoille & kaikille kanssakulkijoille hauskaa viikonloppua!
  
Iloisena luuskaleskenä:



torstai 9. lokakuuta 2014

"Hyöky / Barba ensopada de sangue" - ex Libris...

"Hyöky", Daniel Galera, Otavan kirjasto, 2014, 427 s., suomentanut Antero Tiittula.

Heti kättelyssä otan vapauden antaa linkin kääntämisestä  ja
" suomentajan  harhapoluista"   Antero Tiittulan selkein sanoin!
Kääntäjän rooli on haastava. Se on lukukokemukselle aivan ratkaiseva.
Kääntäjä on se peili, joka heijastaa alkuperäistekstin meille lukijoille ja hänestä riippuu, onko kuva kirkas ja kiinnostava vaiko sumea ja suttuinen.
Galeran tekstin kanssa Tiittula on selkeästi tasantarkkaan sinut!
Sen verran on yhden työrupeaman aikana tullut liike-elämässä kääntäjänäkin toimittua, että sanainpyörittelyn työn kinkkisyydestä ja kiehtovuudesta on realistinen käsitys...

"Daniel Galera (s.1979)on brasilialainen kirjailija, kääntäjä sekä Livros do Mal -kustantamon perustaja. Eteläamerikkalaisen kirjallisuuden perinteitä uudistava Galera voitti vuonna 2013 Hyöky-romaanillaan arvostetun São Paulon kirjallisuuspalkinnon.  - Hyöky on Galeran kansainvälinen läpimurtoteos, jonka oikeudet on myyty yli kymmeneen maahan." (Takalievelehti)

"Mies asettuu Garopaban idylliseen kalastajakylään tutkimaan isoisänsä selvittämättä jäänyttä murhaa. Gaudério oli aikansa matkusteltuaan päätynyt uneliaaseen pikkukylään, missä paikalliset kaunat lopulta johtivat hänen puukottamiseensa. - Poliisiasemalla mies saa tietää kylän hämäräperäisestä järjestyksenpidosta, ja hämmennystä herättää myös kyläläisten taikausko. Kalliorantojen kauneuden, lämminhenkisten kyläjuhlien ja syrjäseudun omaperäisten hahmojen takana vaanii uhka." (Etulievelehti)

Teoksen päähenkilö on erisnimetön " hän". Seikka joka ensialkuun hämmensi; kuka hän nyt tässä tai tuossa on kyseessä, mutta joka osoittautui oivaksi keinoksi jättää päähenkilön raamit avoimksi ja hahmolle liikkumatilaa. Hän potee prosopagnosiaa eli kasvosokeutta, mikä antaa oman vivahteensa hänen persoonallisuudelleen ja käytökselleen ilman että sairaudella mitenkään ratsastettaisiin tahi haettaisiin sääliä / irtopisteitä. ( Aiheesta on vasta ilmestynyt Kati Tiirikaisen: "Tunnistatko kasvot?: näin selviydyt kasvosokeana".) Toiseksi päähenkilöksi nousee ruttuinen ikikoira  Beta, tuo sisukas laiskanpulskea hännänheiluttaja ja  kolarista toipuva lönkyttelijä  sekä merenkuohuissa kuntoutuja. Beta pitää hänet ruodussa: kiinni päiväjärjestyksessä, liikunnassa, elämässä.
Kuten näiden nelijalkaisten hännänheiluttajien tapana on...


Galeran tarina pitää sisällään niin veikeää, pakotteetonta veistelyä kuin myös vakavampaa kehityskertomusta ja oman  identiteetin etsintää. Kun virittelen oman brassireissuni muistoja, pärähtää forro soimaan, capoeirat taituroimaan praialla ja aurinko helottaa kääntäen mielen hilpeälle vaihteelle.  Näitä samoja tuntemuksia herättivät myös ystävykset  hän & Beta kauniinkomeina raameinaan monimuotoinen, -kansallinen ja -kulttuurinen Brasilia!

"Ihmisellä on vain kaksi mahdollista paikkaa. Toinen on perhe. Toinen on koko maailma. Välillä ei ole helppoa tietää, kummassa olemme." ja "Elämä ei ole amatööreille."  Ei ole ja eipä niin, mutta lukemastaan
 
ilahtuneena:

maanantai 6. lokakuuta 2014

"Varjot/ Den osynliga mannen från Salem" - ex Libris...


"Varjot", Christoffer Carlsson, Johnny Kniga, 2014, 325 s., suomentanut Tarja Lipponen.


kirjakuvaCarlsson (s.1986) on julkaissut tähän mennessä neljä rikosromaania.
Leo Junker-sarjan avaava Varjot sai Ruotsin dekkariseuran suuren palkinnon vuoden 2013 parhaana ruotsalaisena rikoskirjana. Carlsson on palkinnon kaikkien aikojen nuorin voittaja. Carlsson on paitsi nuori kirjailija, myös kansainvälistä huomiota herättänyt kriminologi.
The European Society of Criminology palkitsi Carlssonin vuoden nuorena eurooppalaisena kriminologina 2012. Hän väitteli Tukholman yliopistossa tohtoriksi huhtikuussa 2014. Varjojen käännösoikeudet on myyty tähän mennessä 16:een maahan. Myös elokuvaoikeudet ja tv-sarjan oikeudet on varattu."(Takalehti)  Joten tässä kirjailijassa löytyy nuorelle iälle paljon meriittejä ja potentiaalia!

"Varjot aloittaa Christoffer Carlssonin romaanisarjan Leo Junkerista, tukholmalaisesta poliisista. Leo Junker on lähiön poikia, kotoisin Salemista. Hänen paras lapsuudenystävänsä oli
John Grimberg, jota Leo kutsuu Grimiksi. Traagisen onnettomuuden seurauksena Grimistä on tullut Leon pahin vihollinen, hänen nuoruutensa varjoista vaarallisin. Junkerin elämä muuttuu enemmän kuin hän aavistaakaan, kun hänen kotitalonsa alakerrassa murhataan nuori nainen.
Surmansa saanut on kuin kuka tahansa nuori narkkari, mutta hänellä on kädessään koru,
joka yhdistää hänet Junkeriin. - Varjot on kertomus nuoruudesta ja kasvamisesta. Se on myös jonkin suuremman alku, arvoituksen, joka tulee kaukaa menneisyydestä ja on nyt peittynyt sumuun."(Etulehti)


Ei totta tosiaan uppoa & unohdu sarjaan 13:a tusinaan: henkilöhahmoiltaan pelkistetty, juonenkulultaan hienoviritteinen ja jäntevä tulokas. Ei rönsyile, luikertele, kikkaile eikä rehvastele, vaan yksinkertaisesti imee itseensä lukijansa kaiken huomiokyvyn ja pitää hänet tarkkaavaisena. Juoni, henkilöt ja kerronta kauniisti balansissa.  Loppuun asti viilattu teksti, noheva dekkari!

"Varjot sisältää ripauksen Stieg Larssonia, Jens Lapidusta ja Jo Nesbøta, mutta eniten kuitenkin Carlssonia itseään ja seuraavan kirjan varalle hän onkin varmistanut itselleen jo ainakin yhden lukijan." Leif G.W. Persson, Expressen.

Ja tässä toisen:

lauantai 4. lokakuuta 2014

Pimakkaa pallottelua...

Ensinnäkin talviresidenssin varauksen suhteen on tullut lätkityksi e-mailpingistä.
Viestit ovat viuhuneet edestakaisin välittäjämme kanssa herättämättä pienintäkään vastakaikua arvon vuokranantajissa, jotka lienevät tuudittautuneet Ruususen uneen edellistalven heille runsaskysyntäisen, mutta talvehtijoille viilehköä ja tuulista kyytiä tarjonneen sesongin myötä.
Nyt perätään pitkiä, puolenvuoden diilejä ottamatta huomioon, että monet suivaantuivat männä kautena Gore-Texin ainaiseen tihinään, taloudelliset ajat ovat edelleen heikentyneet ja Ebola vaanii kirjaimellisesti nurkan takana. Edellisten kahden kauden kokemuksella oivaksi ja toimivaksi todetun studion ollessa vielä tällä hetkellä "vieraalla" vuokralaisella, mikä on niin väärin,
päätimme ottaa aikalisän jatkaaksemme sittemmin sitkeästi harjoituksia vaatimattomalla kolmen kuukauden siivulla...

Terveysrintamalla kontrollit & käynnit on sen sijaan aidottu onnekkaasti superpallon lailla pomppien vailla havereita puoliväliin. "Ei huono" ja tämä lakoninen lausahdus tietty Uotis-Jorman jämerällä äänenpainolla muhevine hymyineen...





Kohtapuoliin hopi-hopi Esikoisen tytärtä, Tähtisilmää ruusuin vaan ei vielä retinolein onnitteluhalaamaan. Vinkeitä viikonhäntiä!

Jonglöörinä:

torstai 2. lokakuuta 2014

"Ikuisuusvuonon profeetat" - ex Libris...


"Ikuisuusvuonon profeetat", Kim Leine, Tammen Keltainen kirjasto, 2014,
631 s., suomentanut Katriina Huttunen.


"Norjalainen Kim Leine (s.1961) muutti teini-ikäisenä Tanskaan,
opiskeli sairaanhoitajaksi ja pakeni menneisyyttään Grönlantiin.
Siellä hän eli 15 vuotta, mutta kirjailija hänestä tuli vasta, kun alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttö vei häneltä liki kaiken. Ikuisuusvuonon profeetat on Kööpenhaminassa asuvan Leinen neljäs romaani. Lukuisten tanskalaisten kirjallisuuspalkintojen lisäksi se on voittanut vuoden 2013 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon:" (Takakansi)

"Kööpenhamina 1787. Norjalaispappi Morten Falck lähtee lähetystyöhön Grönlantiin. Taakse jäävät purkautunut kihlaus ja tahrainen menneisyys, mutta Sukkertoppenin siirtokunnassa valistusfilosofiasta kiinnostunutta maisteria odottaa järkytys. Jos alkuasukkaat ovat sivistymättömiä villejä, siirtokuntaan asettuneet tanskalaiset vasta kunniattomia ovatkin. Erityisesti kirkonmiehet.
- Kunpa maisteri vain itse jaksaisi pysytellä moraalin kaidalla polulla. Mutta Grönlanti on leppymätön ja moraalin polku iljanteinen." (Etulievelehti)

Huh-huh oli ajatusvälähdys, kun tämän mammutin käsiini sain. Onko tässä nyt taas kyse siitä,
että on annettu Pegasoksen lentää, menty senttimetrimitalla ja sivumäärällä??  Ei suinkaan.
Tämä Leinen eepos Grönlannista onnistui tekemään sen harvinaislaatuisen tempun, että siirsi minut Grönlannin jäätiköille vuonojen syliin, tuuleen ja pakkaseen, traanintuoksuun ja vallinneeseen "kulttuuriin".

Grönlannissa ei  kertomakirjallisuudessa liiemmälti ole viivytty eikä viihdytty, joten tämä oli sikäliskin uteliaisuutta herättävä ja kiehtova kurkistus tuohon maailmankolkkaan, -aikaan ja -menoon. Kun  lukukokemus oli sanoja ja sivuja kokonaisvaltaisempi ajan ja paikan kadotessa, oltiin oivilla poluilla.On vaikea tismalleen ruotia yksittäisiä seikkoja, jotka tähän vaikuttivat. Kertomus eteni rauhaisan vetreästi ja pysyi kasassa, henkilökuvaus oli rehevää ja suorasanaista, luonnon elementit kauniinkarusti kuvattuja, tanskalaisten sortoa ja siirtomaaherruutta sekä ruumiinrappiota tahi sielunrapautumista unohtamati. Tunnelmaltaan jotain tutunoloista, kauasjuurista reilun seikkailukertomuksen ja itseironisen veijaritarinan makua!
Katriina Huttusen vankka kääntäjäkokemus näkyy jäljessä ja ansaitsee kiitosmaininnan!


Ranteitaan verrytellen: