maanantai 18. maaliskuuta 2024

Samuel Bjørk: "Saari kaukana kaikesta" - ex Libris...

 

"Saari kaukana kaikesta", Samuel  Bjørk, 2023, Otava, 410 s., 
suomentanut Päivi Kivelä.
Samuel  Bjørk: on kirjailijanimi, jonka takana on norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode  Sander Øien. Bjørkin Mia & Munch -jännityssarja on huima kansainvälinen myyntimenestys. Saari kaukana kaikesta on 
Mia & Munch -sarjan viides, itsenäinen osa. Aikaisemmat osat: 
Minä matkustan yksin, Yölintu, Poika pimeästä ja "Susi" (klik)  (Lievelehti)

 

                                                            ©Harald Øren 
 
"Murhatutkijan työnsä lopettanut Mia Kruger on muuttanut asumaan kuvankauniille Hitran saarella. Pian hän joutuu kuitenkin kohtaamaan siellä vaanivan pahuuden: Kolme vuotta aiemmin pieni poika katosi jälkiä jättämättä. Nyt löytyy 16-vuotiaan tytön ruumis, ja verilammikkoon rikospaikalla on kirjoitettu kadonneen pojan nimi.
Mian on astuttava jälleen työrooliinsa, ja avuksi saapuu onneksi Holger Munch. Mutta menneisyyden tapahtumat saartavat heidät ja Hitran asukkaat salaisuuksien ja epäilyn keskelle. Kunnes mikään ei ole enää entisellään." (Takakansi)
 

 

Edelliskerran nautin tämän kirjailijan seurasta teoksen "Susi" matkassa, 
josta lakonisesti:   Bjørk on ottanut oman paikkansa dekkariosastollani aiemmin teostensa Yölintu ja  Poika pimeästä  ansiosta, reippaasti ja uteliaana siis matkaan kauniille Hitran  (klik) saarelle:
 

Holger Munch;  - Mariboes gate 13:n murhayksikkö. Holger Munch. Maan taitavin rikostutkija ympärillään ryhmä, jollaisesta maailman parhaatkin rikostutkijat kykenivät vain haaveilemaan. Raskaimmat tapaukset. Selvitysprosentti lähes sata. Tietysti silloin sai vihamiehiä. Kadehtijoita, jotka halusivat nähdä hänen putoavan valtaistuimeltaan, mutta hän oli huitaissut heidät pois kuin pölyhiukkaset kuluneen tweedtakkinsa olkapäältä...

Kiireetöntä vaan ei laahaavaa ja eloisasti kulkevaa kerrontaa juonen kiehnäyksineen, jonka ohella riittävät erilaiset ja hyvin piirretyt henkilökuvat ynnä antoisat ympäristökuvaukset luovat tasokkaan kokonaiskuvan.


- Luca Eriksen Aluksi hän oli pelännyt Miaa. Kiinteää, läpitunkevaa katsetta, 
joka tuntui lukevan toisen ajatuksetkin. Ryhmäkokouksissa Mia puhui harvoin ja hiljaa, mutta kun hän avasi suunsa, hän sai heidät, tai ainakin hänet, käsittämään paremmin mikä oli tärkeää ja mikä ei. Niin kuin se teekuppi. Portto. 
Mia oli pelkästään sen perusteella poistanut Anders Woldin epäiltyjen listalta, Luca piti itseään kohtalaisen älykkäänä, mutta sitä hän ei olisi ymmärtänyt. Jännittävää. Ja nyt he tekivät töitä yhdessä...

- Varmaotteinen  Bjørk ei tarvitse turhia tehosteita eikä henkilöhahmoilla suoritettua huomionhakua tai kikkailua pitääkseen lukijansa mielenkiinnon vireillä ja valppaana.  Tasapainoista ja antoisaa sekä rauhallista, laadukasta ja mukavaa luettavaa, jolle sopii toivoa jatkoa!

-  Kerran poliisi, aina poliisi....

Niinpä:

8 kommenttia:

  1. Saarikirjat kiinnostavat aina. Yölinnun ja Poika pimeästä sekä Minä matkustan yksin on jo tullut luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja Bjørk hallitsee myös maisemakuvauksen ja tunnelman luonnin. Etenkin tälläisenä valoa ja kevättä/kesää enteilevänä päivänä mieli palaa istumaan laiturin- tai niemennokkaan katselemaan aaltoja ja ihailemaan heräilevää luontoa, mutta onneksi tuo kaikki on meillä edesspäin..

      Kiitos komentistasi ja aurinkoista viikonjatketta Sinulle!

      Poista
  2. Aiemmat Samuel Bjørkin kirjat olen lukenut. Kiitos tästä, en ollut huomannutkaan ilmestymistä. Liittyy pitkään e-kirjojen lukemista odottavaan kokoelmaani. Pikku hiljaa se etenee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen vanhaan tavattiin sanoa, jottei tässä valmiissa maailmassa mihinkään kiirettä, vaan taitaapi nyt olla totuus toinen, mutta kirjat eivät karkaa mihinkään ja pikku hiljaa on hyvä tahti...

      Kiitos kommentistasi ja mukava, että löysit ja poimit tämän, joten antoisia lukuhetkiä Sinulle!

      Poista
  3. Voi oikein kuvitella sen kamalan tunteen kun on ensin päässyt ihanalle saarelle ja sitten kaikki muuttuu uhkaavaksi. Hyvä asetelma dekkarin taustaksi. ☘️ Minäkin ehdin pienen hetken unelmoida kun luin tuon otsikon: Saari kaukana kaikesta. 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A, saari kaukana kaikesta kuulostaa kyllä erittäin mainiolta toiveelta ja kohteelta kuin myös toimii taustana!
      Näppärästi Bjørk liittää nämä kokonaisuudet yhteen ja aikaansaa kelpo dekkarin.

      Poista
  4. Pohjoismainen dekkari-genrssä olisi niin paljon lukemista.Tämä norjalainen on minulle vielä uppo-outo ,kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke ja ollos hyvä sekä mukava, kun kiinnosti!
      Totta: eivät kirjat lukemalla lopu:)

      Poista