sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Kale Puonti: "Joni" - ex Libris...

"Joni", Kale Puonti, Bazar, 2024, 301 s.

Kale Puonti (s. 1962) työskenteli yli 30 vuotta poliisina  Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Puonti tunnetaan paitsi dekkaristina ja tietokirjailijana myös MTV3:n Rikospaikka-ohjelmasta sekä podcasteistaan." (Lievelehti) 

 

                                                            ©Upi Tirronen
 
"Kaksi laukausta kajahtaa kontulalaisen kerrostalon pihassa, ja mies lyyhistyy kuolleena maahan. Ylitöihin passitettujen poliisien saapuessa rikospaikalle huppariin pukeutunut surmaaja on jo kadonnut omille teilleen kenenkään huomaamatta.
Ammuttu tunnistetaan henkilöksi, joka on ollut Pasilan Myrkyn kiikarissa huumebisnestensä takia, mutta kaduilla hänet tunnetaan paremmin kovamaineisen 900-katujengin pomona. Vähän myöhemmin myös toisen jengin ykkösmies löytyy ammuttuna. Kytevien jengisotien epäillään roihahtavan pian ilmiliekkeihin, mutta rikoskonstaapeli Kaartamon ryhmälle avautuukin aivan toiseen suuntaan osoittava tutkintalinja." (Takakansi) 
 
 

 
Kale Puontin matkassa on tullut kuljettua ja viihdyttyä jo seitsemän teoksen verran, viimeksi koosteen "Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia (2023) seurassa loppukaneetein:  
"Eloisasti ja valaisevasti kirjoitettu kooste ja oiva kurkistus niin rikollisten kuin virkavallankin pyrkimyksiin ja toimintaan. Monimuotoiset näyttävät olevan huumerikollisuuden toimintatavat ja kasvot, onneksi myös huumepoliisimme  ovat vankkoja  eri osa-alueiden ammattilaisia. Kilpajuoksu jatkuu..."
 
Alan Reja:  -   pysähtyi ja työnsi kätensä nahkatakkinsa sisälle. 
Hän sai kainalokotelon nepparin auki, mutta ei ehtinyt vetää Smith & Wessoniaan esille, kun huppariin pukeutunut henkilö laukaisi kaksi kertaa kohti hänen selkäänsä. Reja valahti avonaisen autonoven viereen asfaltille ja päästi pitkän huokauksen, ikään kuin olisi aavistanut kohtalonsa. Hän kuoli kuten lähes koko aikuisen ikänsä rikoksia tehneen jengin johtohahmon oletti kuolevankin. 
Auton etupenkillä lojuvat luotiliivit olisivat saattaneet pelastaa Rejan hengen, mutta nyt se oli jossittelua.
 
Ajankohtaista asiaa myös meidän maassamme sillä jengiytymisen suhteen ei Suomikaan ole mikään lintukoto enää. Hän käsittelee myös alaikäisten käyttöä tiettyihin rikoksiin ja rangaistavuuden alaikäräjan oikeellisuuta/toimivuutta nykypäivänä sekä toisaalta äärioikeistolaistyhmien toimintaa maahanmuuttajia kohtaan.
Hän sivuaa myös aprikoiden poliisien kesken solmittuja avioliittoja, 
jotka kuulemma lähinaapurissa eivät ole lainkaan  harvinaisia,  johon todettakoon, että omassa tuttavapiirissä löytyy myös tällaisia ilmeisen hyvin toimivia yhdistelmiä... "Lika barn leka bäst"!?

-  Mikä ihme nuoriin on mennyt? Ryöstetään pikkulapsilta kengät jaloista ja lippikset päästä, Irma ihmetteli. Toi luksusmerkkien palvonta on mennyt ihan överiksi. Sellaiset nuoret, joilla ei ole varaa kaiken maailman vuittoneihin, hankkivat tavarat laittomilla keinoilla viemällä sitten vaikka kengät toisen jalasta tai koulujen narikoista, Pesonen sanoi...

Puonti on tuottanut jälleen kerronnalleen tyypillistä reipasotteista, lyhytlukuista, tiivistahtista ja tapahtumarikasta tekstiä pilkesilmäisyyttä unohtamatta, joten lukijan on helppo tempautua mukaan juonen kulkuun ja tapahtumain kierteeseen. Jottei kaikki olisi sitä, miltä ensin näyttää tai mieleen juohtuu niin aika yllättävänkin loppuratkaisun kahdelle murhalle tarjoilee Puonti kuin ripauttaen kirsikan kakun päälle!

-  "Don't it always seem to go that you don't know what you've got until it's gone."
 Joni Mitchell, Big yellow Taxi.

Seesteistä & suloista sunnuntaita:

12 kommenttia:

  1. Puontin kirjat on tullut luettua tätä ja edellistä lukuunottamatta. E-hyllyssä odottavat. Kiitos hyvästä arviostasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla ja Puontin tyylissa on sopivasti omaleimaisuutta ja ilmavuutta sekä asiantuntemusta.

      Kiitos kommentistasi ja antosia kuuntelukotvasia sekä aurinkoista iltapäivää Sinulle!

      Poista
  2. Minäkin olen lukenut kaikki Puontin kirjat lukuunottamatta tätä viimeistä. Ehkä sekin menee lukulistalle. Puontin tekstiä on kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A, sittenhän meitä on tässä kelpo trio Puontin tuotannon ystäviä!
      Aurinkoinen iltapäivä täällä eteläisessä reuna-Suomessa, toivottavasti myös siellä tämä kaivattu paistelija hellii teitä.

      Poista
  3. Juuri tänä aamuna aloitin Fadin. Siinä on hyvin kutkuttava asetelma, kun on poliisina ja toisaalta myös rikollisena irakilainen mies. Puontin konstailematon ja tiivis kerronta on miellyttävää lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki, sanomasi Puontin kerronnasta pitää paikkansa ja uusinta odottaa aina suurella mielenkiinnolla!

      Poista
  4. Kauheasti on huumerikollisuutta dekkareissa ja oikeassa elämässä. Kurjaa.

    Tajusin, kun luin kirjoittamaasi esittelyä, että en ole katsonut / kuunnellut yhtään podcastia, vaikka niitä on ollut olemassa kauan. Hmm... pitäisiköhän? 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta: tämä ongelma tuntuu räjähtäneen käsiin ja olevan erittäin vaikeasti - jos lainkaan - pois kitkettävissä...

      Jaa-a, enpä osaa tuohon podcastiin muuta kuin jos kiinnostaa niin eihän kokeileminen huono idea ole.
      Itse olen ainakin toistaiseksi pysytellyt pelkästään sivujen kääntelyn parissa.

      Kiitos kommentistasi ja mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  5. Mukava, että sarja jatkuu. Luin ykkösosan ja se oli loppuosiltaan oikein hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke, samaa mieltä! Puonti kirjoittaa vankalla ammattitaidolla mukavaa ja asiapitoista sekä ajankohtaistakin tekstiä, joten toivottavasti ura jatkuu yhtä suotuisissa merkeissä.

      Poista
  6. Aloitin eka kirjan, mutta se jäi kesken. Katson sitten tv-sarjan, jos se koukuttaa paremmin.
    Aurinkoista tiistaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on monta tapaa tutustua uuteen kirjailijaan ja kulloinenkin lukukokemus on niin monesta asiasta riippuvainen.
      Kiitos kommentistasi ja hurmaavan kevättä enteilevän kelin jatkoa sinnekin:)

      Poista