Johan Bargum - "Ikämiehiä" - ex Libris...

"Ikämiehiä", Johan Bargum, Teos, 136 s., suomentanut Outi Menna. 

Ulkoasu Anders Carpelan.

Johan Bargum (s. 1943), esikoisteos ilmestyi 1965, Häneltä on ilmestynyt lähes 

20 kirjaa sekä näytelmiä, ja teoksia on käännetty lukuisille kielille." (Lievelehti)

 

                                                        ©Niklas Sandström
 

 "Johan Bargumin novellien tunnelma on kuin Chopinin etydeissä. Surumielinen, haikea ja luopumisten värittämä muttei kuitenkaan alistunut; mukana on myös elämänvoimaa, huumoria ja hehkuvaa lämpöä.

Tarinan keskiössä on usein lapsi. Vanhemmat ovat rakastavia, he eivät ryyppää eivätkä lyö. Mutta he eroavat, muuttavat pois, hylkäävät. Kyse on naisista, äideistä jotka lähtevät. Lapsi jatkaa elämäänsä isänsä tai vuorotellen vanhempiensa kanssa. Jää muisto, joka ei häviä koskaan.

Aikuisena hänet jättää nainen, joka rakkauden haivuttua löytää toisen. 

Elämä jatkuu, myös hän löytää uuden kumppanin, ja vaikkei löytäisi elämä jatkuu siitä huolimatta. Arki on harmaampaa mutta ei merkityksetöntä.

 

Kirjan henkilöhahmot ovat Helsingissä asuvia suomenruotsalaisia, jotka eivät kuulu yläluokkaan mutta eivät myöskään työväenluokkaan. Isällä on usein oma, melko velkainen yritys, muttei niin huonossa jamassa, että ratkaisuna olisi itsemurha.

Bargum kysyy, mitä muistamme. Muistammeko, mitä ajattelimme jossain tietyssä tilanteessa? Emme, sillä yksityiskohdat unohtuvat. ”Mutta me muistamme tuskan.” (Kustantaja)

 

 

 
Edelliskerran vietin aikaa Bargumin novellien kera hänen teoksensa Lyhykäisiä tiimoilla:  Bargumilla on taito kirjoittaa hienovaraisia ja sydämeenkäypiä novelleja ja runoja, joista jokainen yksinään on kuin pieni matka ja taideteos.  

Odotusarvo oli siis varsin korkealla lähtiessäni tutustumaan, mitä ikämiehellä mielessä. Teos sisältää luvut: Jouluaatto, Sylvian joulu, Saksalainen rouva, Kirkkaankeltainen villatakki, Hautausmaa ja Huvila myytävänä. Ja sitten suoraan Bargumin pohdintoihin:

 

Muistista:  - Miksi muistan tämän nimenomaisen tapauksen? Muisti on kummallinen vekotin, tiheäsilmäinen verkko, johon jokin tarttuu ja josta jokin luiskahtaa läpi ilman että siihen voi itse mitenkään vaikuttaa; muistin suhteen tahtomme ei ole vapaa. 

Luonnosta:   - Luontoa, ajattelin siihen aikaan, sitä ei voi kuvata antamatta sille sielua, varustamatta sitä ominaisuuksilla, sellainen kuin vimmainen meri, arvoituksellinen metsä, iloinen leivonen. Mutta luonnolla ei ole sielua.

Luonnolla ei ole ominaisuuksia. Luonto on.

Lapsuus:  - Lapsuus on kadotettu maisema.

Naiset:  - Naisten kanssa käy helposti niin, että matkalaukku seisoo yhtäkkiä tambuurissa.

 

Muisti:  - Muisti on epäluotettava palvelija. Paljonkohon siitä, mitä me väitämme muistavamme, on jälkeenpäin lisättyä tai peräti keksittyä. Kuinka usein me kaunistelemme ja väritämme asioita, joita olemme kuulleet. Voiko muistoihin ylipäätään luottaa, vai ovatko ne vain tulosta meidän salaisista toiveistamme ja turhamaisuudestamme? 

Oivia kysymyksiä ja toteamuksia kuin myös omakokemuksellisesti seuraava:

Parturissa:  -  Kaivoin taskustani seteleitä ja almanakan. Se voit panna pois, 

hän sanoi, minä lopetan. Hän lopettaa. Tätäkö elämä on tästä eteenpäin?

Vanhaa Aqua Vera -partavettä, jota olen käyttänyt niin kauan kuin muistan ja jota jo isäni käytti, ei ole enää. Sen valmistus on lopetettu. Hammaslääkärini lopetti kaksi vuotta sitten. Sitäkö vanhenemisella tarkoitetaan, että kaikki ympäriltä loppuu?

Sisällöstä  löytyy paljon tuttua, kontaktipintaa kuten Tennispalatsi, tinasotilaat, PdlC ja meri sekä Papas Arrugadas con mojo rojo (jälkimmäisestä eli soosista Bargum sai varsanväänteitä ja minä makuelämyksiä), Luonnontieteellinen museo, Kekkonen, Vanhankirkon puistossa istuskelu ja Hietaniemen hautuumaalla kävelyt jne. 

Bagum on miellyttävää seuraa. Ikämiehet on taattua laatua, ehkä hivenen sirpaleisempi kuin edellinen lukemani, mutta tuokiokuvallisesti rikas ja kauttaaltaan ihmiselämää kaikkinensa oivaltava. Kaunis kokonaisuus, 

jota lukiessa oli hymy koko ajan huulilla ja silmänurkissa.

 

 -  Aikuisista lapset näkevät vain kuoren, pinnan, jonka aikuiset kääntävät heitä kohti...

 

-  Älä katso puita, katso metsää....

Yritetäänpä muistaa: