"Mikään ei voisi olla paremmin", Marie Aubert, Gummerus Kustannus Oy, 2022, 144 s., suomentanut Aino Ahonen.
"Norjalaiskirjailija Marie Aubert nousi kotimaassaan tunnetuksi jo esikoisteoksellaan novellinovellikokoelmalla Kan jeg bli med deg hjem.
Kansainvälinen lukijakunta löysi Aubertin toden teolla, kun hänen
esikoisromaaninsa Mikään ei voisi olla paremmin julkaistiin. Romaani on
palkittu arvostetulla Ungdommens kritikerpris -palkinnolla ja se on ollut myyntimenestys myös Ruotsissa.
Marie Aubert asuu Oslossa." (Lievelehti)
©David B. Torch
"Menestynyt arkkitehti Ida on juuri täyttänyt neljäkymmentä ja elää kukoistuskauttaan. Varoitusmerkkejä vanhenemisesta on kuitenkin alkanut ilmaantua, joten hän on päättänyt jäädyttää munasolujaan. Ida aikoo kertoa merkittävästä päätöksestä perheelleen viikonloppuna, kun kaikki kokoontuvat suvun mökille.
Edessä oleva kesäviikonloppu vaikuttaa täydelliseltä eikä mikään voisi olla paremmin. Sitten Idan pikkusisko Marthe kertoo omat uutisensa." (Takakansi)
.jpg)
Mukavaa: uusi kirjailijatuttavuus norjalaisalueelta ja erittäin positiivinen nimi kirjalla etenkin nyt, kun vahvasti tuntuu siltä, että maailmanmeno kieppuu vain yhä vikkelämmin ja hullumpaan suuntaan.
Niin ne perheet ja perhesuhteet... Tässä vielä painolasteina yhteisomisteinen mökki jokaisen omine rakkaine ja kalliine muistoineen, alkava naiseuden kypsyminen "ehtoopuolelle" mitä jälkikasvuun tulee, ikääntyminen, lapsettomuus ja äidin miesystävä, lapseton Stein ynnä Marthen puoliso pienine Olea-tyttärineen edellisestä liitosta. Kaikki tarpeelliset ainesosat siis läsnä, kun on tarkoitus viettää mökillä äidin 65-vuotispäivää katkarapuja syöden ja viiniä nautiskellen kuitenkin Idan vast'ikään olleet nelikymppiset poislukien.
Ida: - Kun äiti täytti neljäkymmentä joskus yhdeksänkymmentäluvulla, hän sai kortin, jossa luki "Life begins at forty!" Äidin mielestä se oli hauska ja rempseä ja hän hoki koko seuraavan vuoden Life begins at forty! ja ystävät skoolasivat.
He olivat aikuisia naisia, heillä oli kouluikäiset lapset, muistan heidän kuivan huulipunansa ja "tyttöjen illat." Kun itse täytin neljäkymmentä, olin samanlainen kuin ennenkin, enkä todellakaan kokenut elämän alkavan silloin.
Stein: - Stein ja äiti olivat olleet yhdessä viisi vuotta. Aina kun Stein oli mukana, toivoin ettei hän olisi ja että saisimme pitää äidin itsellämme. Stein oli lapseton, en usko hänen ikinä halunneenkaan lapsia, hän puhuu Marthelle ja minulle kuin teinitytöille, ei tunnu tajuavan, että olemme aikuisia. Äiti sanoo hänen ja Steinin olevan "late boomers", mikä on Marthesta ja minusta noloa.
Jokaisella perheellä ja suvulla on oma tarinansa. Lapsuuden perheiden dynamiikkka ja roolit tuntuvat olevan syvälle juurtuneita ja yllättävänkin pysyviä. Aubertin kertomus tarjoaa meille yhden kesäisen tuokiokuvan keskinäisen kemian, äitiyden ja lapsettomuuden dilemmasta ja arjesta muistojen, perhekohtaisten toimintamallien muodossa. Luettua olo oli kuin olisi istunut kesäteatterissa katsomassa jotain näytelmää, jonka oli jo nähnyt, mutta ihan kiva ja sujuvakulkuinen kesäkirja, josta jäi päälle sitaatti: suo siellä, vetelä täällä...
Aihepiirin huomioon ottaen lempeällä kädellä kirjoitettu aihe tervetulleella mustalla huumorilla höystettynä jättää ilmaan kysymyksen miksi se on niin vaikeaa ja onnistuisimmeko joskus edes ajattelemaan, ettei juuri nyt mikään voisi olla paremmin??
Ollaanko asiaintilasta samaa vai eri mieltä selviää mm. blogeista:
Arvoitusta ihmettelemään jäi:
Hmm, on sen verran lyhkäinen kirja, että sen voisi lukaista ihan uteliaisuudesta vaikka aihe sinänsä ei kiinnosta eikä resonoi minussa millään tavalla. Mutta juuri siksi se uteloittaa, koska olen suunnilleen samaa ikäluokkaa kirjan Idan kanssa, mutta iloisesti lapseton. Tosin tällaisissa kirjoissa on vaarana, että ne korostavat ulkopuolisuuden tunnetta jälleen kerran, kun harvemmin löytyy mitään samastumispintaa edes ajatusten tasolla.
VastaaPoistaKiitos Elegia! Sama arveleva hmmh pääsi täälläkin esittelytekstiä lukiessani, mutta Aubertin ote ja eräänlainen musta huumori purivat yllättäen riittävästi. Aihe, eli suku- ja perhekiemurat, sinänsä eivät todellakaan kiinnosta, sillä se on niin läpikaluttu kirjallisuudessakin, vaikka aniharvalla meistä lienee kivetön menneisyys...
PoistaTuo lapsettomuus on parhaassa tapauksessa oma, henkilökohtainen valinta, piste. Itsellä oli ennuste lapsettomuus, jolloin naimisiin mennessämme päätimme, että jos näin käy, erotaan tarvittaessa suuremmitta mutinoitta. Opintojen loppuvaiheessa kokeilimme kepillä jäätä, jolloin ennusteen toteutuessa olisin tähdännyt suoraan jatko-opintoihin, mutta näin ollen suoritin lopputentit Esikoinen masussa pullottaen, mikä puolestaan siihen aikaan oli kummeksunnan aihe, vahingoksi epäilty. Totutta ei tiennyt silloin eikä sittemmin kukaan muu kuin me kaksi;)
Tätä olen vähän miettinyt, mutta jättänyt lainaamatta. Sinänsä sukusalaisuudet kiehtovat, mutta tässä on, kehtaako sanoakaan, tosi ruma kansi! :D Olen liian riippuvainen aina kirjojen kansista.
VastaaPoistaKiitos Anki ja kyllä vaan kehtaa!! Tämä onyksinkertaisesti valju. Vaikka sisältö on yleensä se ykkoskriteeri, niin kyllä viehko ja erityinen kansi houkuttelee useinkin tutustumaan myös sisältöön ja on osaa valintaa.
PoistaIhan kivs kesäkirja, joka ei tarjoa varsinaisesti mitä uutta aiheeseen, mutta jonka lähestymistapa mustine huumorinpilkkeineen viehätti.
Yhteismökissä on omat hyvät ja huonot puolet. Silloin, jos itsellä on lapsia, niin he yleensä viihtyvät, vanhemmista en aina tiedä?
VastaaPoistaKiitos Jokke, pitää paikkansa molemmat mainitsemasi! Mökintantereille kuuluu iloisesti vilistävä lapsikatras silloin, kun se parhainta on!
PoistaMeillä oli useamman vuoden yhteinen vuokramökki Esikoisen perheen kanssa ja sulassa sovussa sujuivat niin heidän ystäviensä kera viettämät siivut kuin myös meidän heidän tai useimmiten heidän lastensa ynnä nuorten kavereidensa kanssa vietyt vauhdikkaan riemuisat lomailut jokapäiväisine lettukesteineen:))
Letut kuuluvat mökkielämään. Minä teen yleensä taikinan ja mies haluaa loistaa pitsilättyjen tekijänä. Viimeksi perjantaina saatiin päiväkahville hänen paistamat lätyt ja vieraat olivat tyytyväisiä, varsinkin pikkuvieras 5v.
VastaaPoistaOnpas tosiaankin lyhyt kirja. Minuakin on tuo kansikuva vierastuttanut sen verran, etten vielä ole kirjaa hankkinut luettavaksi.
Kiitos Mai, näin on ja nämä traditiot kunniaan!
PoistaTuo huumoripilkkeinen tarkastelutapa tässä miellytti , vaikka aihe ja kanskuva eivät sinänsä olleet kutsuvia, mutta kyllä Aubert tämän paattinsa näppärästi ja kunnialla rantaan soutaa...