Johan Bargum: "Lyhykäisiä / Korta stycken"" - ex Libris...

"Lyhykäisiä", Johan Bargum., Teos & Förlaget, 2017, 113 s., suomentanut
 Maija Kyrö.

"Johan Bargum (s. 1934)  on merkittävimpiä suomenruotsalaisia kirjailijoitamme. Esikoisnovellikokoelma Svartvitt  (Söderströms) ilmestyi 1965. Hänen laajaan kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu myös romaaneja, näytelmiä sekä revyy- ja kabareetekstejä. Teoksia on käännetty lukuisille kielille. Bargum on palkittu
mm. Pro Finlandia-mitalilla 1998 ja vuonna 2016 viidennen kerran valtion kirjallisuuspalkinnolla. Hän asuu Espoossa. (Lievelehti)

Aurinko valaisi maiseman ja sen polte pakotti hiekkarannoilla liikkuvat ihmiset riisumaan vaatteitaan ja paljastamaan vartalonsa muotoja. Erilaisissa seuraleikeissä ja peleissä ilakoivat ihmiset, heidän jännittyneet lihaksensa, heittoon kiertyneet vartalonsa ja voima jalkojen uppoutuessa hiekkaan vangitsivat Ellenin huomion. Hän maalasi monia uransa hienoimpia teoksia. On helppo kuvitella hänet kulkemassa pää pilvissä ja jalat syvällä Forte dei Marmin hiekassa maan rytmeihin ja ympäröivään luontoon voimakkaasti eläytyen.'Minulla on aivan uusi tapa työskennellä. Kuulehan: painaudun sydämeni syvyyttä myöten hiekkaan kuullakseni maapallon sydämen lyönnit, ja niiden lyöntien rytmin mukaan tartun väreihin varmana ja vapaana, myös tietysti viivoihin. Mitä siitä tulee, en tiedä, joka tapauksessa jotakin ihmeellistä.'Pienet pohjat oli helppo kantaa mukana rannalle, jonne hän päivästä toiseen levitti telineensä, värinsä ja maalarinvarjonsa. Osan tarvikkeista sai pidettyä suojassa pienissä rantamajoissa. Mielessäni näen hänet kuumassa auringossa raukeana katselemassa ja tarkkailemassa pelaavia ja leikkiviä ihmisiä. Sitten hän maalasi pieniä töitä palettiveitsellä, Pallopeli-aiheitaan. Juuri näitä pelaavia ja leikkiviä ihmisiä, niin miehiä kuin naisia. Näissä töissä hän kuvasi yksinkertaisesti ja onnistuneesti ihmisvartalon liikkeen vapautta. Kuten Gordon jo aiemmin totesi, Ellenin tapa kuvata liikettä oli nerokas. Hän osasi kuvata laatuja, jotka liikkeessä olevasta vartalosta välittyvät. Monet näistä selvästi liittyivät myös Gordoniin, sillä Ellen kirjoitti erääseen pieneen lihaksikasta ja vahvasti liikkuvaa miestä kuvaavaan grafiikanvedokseen: 'i like this – it is you.'"
SULJE

"Johan Bargum on jo viisi vuosikymmentä osoittanut olevansa novellistiikan mestari. Uudessa kirjoituskokoelmassaan hän on ottanut käyttöön vielä niukemman muodon: lyhimmät tekstit ovat parikymmentä riviä ja pisimmätkin vain muutaman sivun mittaisia. Mukana on muutama runokin.

- Pikkupoika istuu autossa isänsä kanssa ja tajuaa isän valehtelevan.
Mikään ei ole sen jälkeen ennallaan. Nuori mies odottaa rakastettuaan kesäisellä terassilla. Iltapäivän mittaan käy selväksi, ettei nainen tule – mutta mies odottaa ja alkaa vähitellen liueta olemattomiin. Eräässä kertomuksessa pariskunta istuu tutussa ravintolassa allekirjoittamassa avioeropapereita ja nainen päättää pidättää kyyneleitä – itkeäkseen tyhjässä, pimeässä lastenhuoneessa." (Kustantaja)

Kunnes tartuin kirjailijan teokseen Novelleja 1965-2015 ammotti lukuhistoriassani Bargumin mentävä aukko, mutta novellikooste löi laakista jalat alta ja minä tyttö olin myyty. Bargumilla on taito kirjoittaa hienovaraisia ja sydämeenkäypiä novelleja ja runoja, joista jokainen yksinään on kuin pieni matka ja taideteos.  Lyhykäisissä todentuu se seikka, ettei tunnelman luomiseksi kaikkea tarvitse kirjoittaa ulos, vaan jättää osavastuu ja löytämisen ilo lukijalle,
jolloin syntyy eräänlainen lämminhenkinen kontakti ja vuoropuhelu.

Kirjailijan aihepiiri on laaja, - kuten on itse elämäkin. Kokonaisuudesta muodostuu seesteinen läpileikkaus ihmisenä olemisen kiroista ja iloista, valinnoista ja sattumuksista.  Laaja-alaisuus ja yllätyksellisyys ovat tekstin laadukkuuden lisäksi  Bargumin vahvuuksia. Bargum ei vierasta, eikä lukija tunne vierautta...  Oivaltava kooste, jonka parissa sydämeni suli.


Kun mustarastas lauloi kesäyössä,
se tyttö istui laiturilla hiljaa.
Hän kurkotti ja katsoi veden pintaa
ja näki oman kuvan: kesähatun
ja kiharansa, mietteliäät kasvot
ja taivaan kesäkuisen valonhämyn.
Niin maalaus piirtyi veden tyyneen
peiliin.

Hän istui siellä pitkään aivan hiljaa.

Kun jostain nousi heikko tuulenvire,
vain huomaamaton, pieni hellä ele,
ja tarttui varovasti hatun lieriin.
Se hattu liukui hiljaa kiharoilta,
ja pudottuaan peilikuvaan kellui
niin peilityyntä järven selkää kohti.

Hän istui silti laiturilla hiljaa.
Ja mustarastas lauloi kesäyössä.


Yllä oleva näin passelisti  juhannuspäivän kunniaksi: