sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Sigurður Pálsson: "Runon ääntä etsimässä" - ex Libris...

"Runon ääntä etsimässä", Sigurður Pálsson, Kustannusliike Parkko, 2021, suomentanut Tapio Koivukari.

"Sigurður Pálsson (1948–2017) oli Islannin sodanjälkeisen sukupolven merkittävimpiä ja omaperäisimpiä runoilijoita. Vaikka näin voidaan sanoa monesta muustakin hänen aikalaisestaan, vain yksi oli Sigurður Pálsson.  
Hän toimi elämänsä aikana teatteriohjaajana ja opettajana ja kirjoitti runojen lisäksi näytelmiä, romaaneja ja oivaltavia muistelmateoksia" (Takakansi) 

"Tapio Koivukari  jatkaa tällä käännöksellä  työtään islantilaisen kirjallisuuden suomentajana. Teos esittelee urbaanin runoilijan, jonka hauskat ja oivaltavat runot esittelevät kokonaan uuden puolen islantilaisesta runoudesta." (Takakansi)

 

                                                             ©Forlagið
 

"Osa  Pálssonin runoista on kuin pieniä tarinoita, toiset taas pohtivia tai leikitteleviä. Niistä voi kuulla hiljaista ihmettelyä elämän mysteerien edessä, joissakin nousee melkein pastorin tai  opettajan neuvova sormi, mutta monissa teksteissä runoilija kysyy oikeudenmukaisuuden perään." (Takakansi) 

 


Useasti on tilanteita, joissa mieluusti hakeutuu runojen pariin, ääntä etsimään. Islantilainen kirjallisuus kiehtoo, ja tämä oli itselleni ensitilaisuus  tutustua myös sikäläisen runoilijan mielenmaisemaan ja antiin, joten ensin  teoksen houkuttelevasti nimettyyn sisällykseen vv. 1975 - 2016:
 
Esipuhe, Runot keinuvat keinulaudalla, Runot surmaavat miehiä,  Runo tien rakennus, Runot asuttivat maata, Runot lumosivat miehiä,  Runot ottivat vallan, Runonuorallatanssi, Runosotalaiva, Runosäepeli, Runoajantaju, Runoaikavaunu, Runoenergiakenttä, Runoenergiantarve, Runot muistavat äänen, Hyvät läsnäolijat, Sigurður Pálssonin tuotanto ja Sisällys  ja sitten runsaudenpulan aiheuttaman vaikean valinnan kautta makupaloihin:
 
Valkoinen kirkkaus
Lumi vapauttaa unet
kätköistään lumi lankeava
uusi
vapauttaa kätköistään
 
Elämää turvaa maa
Elämää turvaa valkea kirkkaus
tänä lokakuun aamuna
 
Valkea maa näkee unta
samaa  unta kuin me
minä ja ystävättäreni
unta joka saa selityksensä
vasta keväällä.
 
 
Kustannustehokas auringonpaiste
Auringonpaiste
ihana kustannustehokas auringonpaiste!
 
Menneisyyden haamut
on paras palauttaa mieleen
kirkkaassa auringonpaisteessa
haastaa  ne kohtaamaan
viivyttää oikein
 
Totta kai ne tulevat
(Nehän ovat tolloja
koko joukko)
mutta ne eivät pärjää
olosuhteet eivät ole niille eduksi.
 
Eivätkä ne löydä enää
tunkkaisiin kotikoloihinsa
 
Auringonpaiste
ihana kustannustehokas auringonpaiste.
 
Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin, eikä yrittänyttä laiteta, joten hyväksi lopuksi:
 
Muutamia tapahtumarunouden käytännön harjoituksia: 
2. - Mene Reykjavikin pääpostiin ja pyydä kahden hengen  huonetta kylpyammeella. Mainitse, että puhelinta ei sitä vastoin tarvita. 
Ihmettele, ettei huoneessa ole kylpyammetta jos postineiti sanoo, ettei häneltä saa huoneita... 
 
4. - Mene Hôtel Borgiin ja istuudu ravintolasaliin. Tarjoilijan tultua pyydä oikeudenmukaisuutta. Jos tarjoilija sanoo, ettei sitä ole saatavilla, tulee osoittaa Johannes Josefssonin muotokuvaa ja haastaa tarjoilija painiotteluun.
- Poliisin tullessa tulee heiluttaa  Sigurður Pálssonin runokirjaa todisteeksi siitä, että tämä kaikki on tehty ihan kirjan mukaan...,

Islannissa on jotain määrittelemättömän kiehtovaa ja sadunomaista ja sitä samaa tarjoaa lukijalleen myös sikäläinen kirjallisuus! Tämä teos onkin mainio uutuus vahvalta laatudekkareita tarjoilleelta islantilaisrintamalta: herkullinen ja täyteläinen sekä raikas kooste, joka on oikea runsaudensarvi aihekokonaisuudeltaan. 

Ainoa miinus tulee ulkoasusta sikäli, että vaaleahko ja fonttikooltaan pieni teksti aiheutti ei luki- mutta lukuvaikeuksia kaltaiselleni ikänäön omaavaalle, varttuneemmalle lukijalle, vaikkakin lukulasit ovat ajantasaiset.

Mutta Pálssonin pariin ajatusmaailmoineen ja luontorunoineen solahti vaivattomasti  kuin vilukissa linnunmaidon lämpöiseen kesäjärveen, anti oli nautinnollista ja oivaltavaa, sanalla sanoen hykerryttävää!!

Jos ei tästä teoksesta runon ääntä löydä, se olisi pienoinen ihme ja enpä keksi parempaa tapaa päättää kuluvaa kirjavuotta kuin juuri tämän käsiini osuneen islantilaisuuden innoittaman uutuuskoosteen parissa, josta seikasta kirjailijalle ja kääntäjälle sekä kustantamolle

suurkiitokset:

6 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa oikein lupaavalta! Islannissa totta tosiaan on jotain tosi kiehtovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja mitä tuo kiehtovuus on ja mistä se lukiessa muodostuu, on vaikea määritellä, joten paras vain nauttia tarjonnasta ja tunnetiloista.

      Kommentistasi kiitos ja mukavia vuoden loppupäiviä Sinulle!

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, laitoin kirjastosta varaukseen :) Islanti on kiehtova maa, ja runous varmasti täydentää hyvin lukemistoni dekkareita ja matkakertomuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! Islantilaisdekkarit ovat kauttaaltaan olleet mainioita ja kyllä vaan tämä runokooste avaa uusia ovia sikäläiseen sielun- ja mielenmaisemaan.
      Olisi varmasti myös antoisa matkakohde, mutta, mutta...

      Hyviä lukuhetkiä ja leppoisaa, hyvänmielen lopppuvuotta Sinulle:)

      Poista
  3. Voisin antaa sulle joululahjaksi Fazerin parhaita - karkkipussista pelkkää sitä Islanti-karkkia jos niitä olisi omina karkkipusseinaan 💙😀 Ne ovat kivoja pitkulaisia, muistan lapsuudesta hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A, tuo sekoitus olikin aikansa toivottua herkkua, jossa oli silloin, mistä valita suosikkinsa!
      Oloisia vuoden vimppapäiviä Sinulle:)

      Poista