Tero Liukkonen: "Ilman sitoumuksia" - ex Libris...

 "Ilman sitoumuksia", Tero Liukkonen, Bazar Kustannus Oy, 2020, 382 s.

"Tero Liukkonen  (s.1960) on porvoolainen kirjailija. Hän on työskennellyt myös kustannustoimittajana, kirjoittamisen ohjaajana, kriitikkona, kirjallisuudentutkijana ja joogaohjaajana. Häneltä on julkaiastu kuusi romaania, kolme runokokoelmaa ja novellikokoelma.  Viimeisimpänä on ilmestynyt romaani Lohikäärmeen kylä (WSOY) vuonna 2013." (Lievelehti) 

                                                         ©Tero Isohella

 

 

"On kiire. Pitäisi ehtiä tilaisuuteen, mutta sitä ennen on vastattava puhelimeen, peseydyttävä, silitettävä paita, tiskattava, valmistettava pikainen välipala. 

Ja vaihdettava palanut sulake. Pitäisi myös vastata työn haasteisiin, kohdata väsymättä ihmiset, iloita ja surra heidän kanssaan, manata pahuus pois ja hyvyyttä tilalle. Pitäisi jaksaa verkostoitua ja rupatella silmäätekevien kanssa.

Sitten  kohdalle osuu nainen punaisine hiuksineen ja hymyineen.

Alkaa intiimi suhde, jonka leikeissä kiire pysähtyy mutta jolle ei riitä tilaa pienessä sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä." (Takakansi)

 

 

 

Näin sitoumuksetta tapahtui ensikättely Tero Liukkosen kanssa, hieman varauksellisesti, mutta kuitenkin uteliaasti suhtautuen siihen, mitä kirjailija saisi papiksi ja hengenmieheksi Porvooseen asettuneen, vastaeroneen päähenkilönsä kautta irti pikkukaupunkin miljööstä, sosieteetista ja naisesta nimeltään Linn Christine Rönnbuske eli Rönnis, joka ei koskaan ollut tuntenut kuuluvansa suomenruotsalaiseen ankkalammikkoon.

-  Aion nyt kertoa tapahtumasarjasta, joka tempaisi minut mukaansa.

Olen päättänyt kirjoittaa tästä. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta. 

Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että jättäisin kertomatta ja yrittäisin unohtaa.

- Minua ainoastaan arveluttaa se, että tapahtumien kuvaus ylittää kirjalliset kykyni. Olen päättänyt kirjoittaa tästä mutta toisaalta koetan hyväksyä sen, 

etten ehkä onnistu tavoittamaan kaikkia inhimillisiä jännitteitä ja syysuhteita, 

ohi vilahtavien hetkien tunnelmaa ja paikkojen atmosfääriä; en ehkä hallitse sitä, miten tarinan kaari nostetaan esiin taustasta....

Selektiivisessä herraporukassa pelataan ei suinkaan jotain hemmetin Teksasin pokeria vaan ollaan sen verran isänmaallisia, että pelattiin soköä, suorastaan kansallispeliä, kokoonnutaan porukalla miesviikonloppuun eli poikien reissuun purjehdusteemalla, otetaan neuvoa antavia reilummalla kädellä ja kuten asiaan kuuluu sitten painitaan kuin karhunpojat.  - Pojat on poikii....

Ylläoleva ei suinkaan "von oben hin"- asenteella, vaan ilkikurinen pilke silmänurkissa näin nyk. kahden keski-ikäisen ent. pojanviikaarin äitinä, yhden aikuisen pojanpojan isoäitinä sekä yhden ja ainoan ex-meneväisen miehen ja 

nyk. Kanssakulkijan puolisona loppupäätelmänä: kun menevä mies on mennyt,

hän ei välttämättä olekaan mennyttä miestä ;)

 

Kertojalle sattuu ja tapahtuu, ja hän on jo ammattinsakin puolesta sekä sosiaalisena henkilönä monessa mukana. On kohtaamisia, ristiäisiä ja hautajaispuheidenpitoa eli kroppakeikkaa, on turinointia ja filosofointia pullonkerääjä Bladhin kanssa, uudellentapaamisia nuoruudenystävän ja perheensä tiimoilta, pahojen henkien häätöä, kodinsiunausta, harrasteteatterissa mukanaoloa, on monitoimimies nuohooja-muusikantti Ismo Räty, valtakunnallinen Lucia-neiti ehdokas Mickis eli Michela Bäck, eroseminaariin sankariamme innolla peräävä ja piikittelevä ex-vaimo Laura ja vekkuli muurari Tegelman, joka tekee minkä voi eikä perintätoimiston palveluja tarvitse etc. Hengästyttävääkö?

 

Näistä saattaisi helposti koostua monenkirjava kaleidoskooppi, mutta Liukkonenpa pitää kiintoisan ja originellin henkilögalleriansa sievästi ruodussa lukijaansa sekopäiseksi vilinässä saattamatta. Kirjaimellisestikin hän marssittaa näyttämölle laajan kaartin, mutta tässä tapauksessa ja tämän ohjaajan käsissä roolituksesta ja kokonaisuudesta muodostuu varsin onnistunut ja eloisa kokemus.

 

Juonenkulun ja itse rakkaustarinan painoarvon suhdekuvioineen jätän lukijan arvioitavaksi, sillä minulle se - siis rakkaustarina - ei ollut tämän teoksen 

The Thing. Onko läheisyyttä ilman sitoumuksia, mitä rakkaus on, jotain henkilökohtaisesti uniikkiako vaiko vain Aleksis Kiven sanoin se surullisenkuuluisa virvatuli elon suolla, joka houkuttelee meitä petolliseen pyyntiin?

- Vuoden kierto oli saanut hyvän otteen minuun ja kuljetti minua eteenpäin vääjäämättömällä voimallaan. Ajan kulku tuntu sellaiselta kuin olisin istunut vuoristoradan vaunussa sekä menosuuntaan. Ihminen kuvittelee, että hän hallitsee ajan. Että hänellä on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.

Että nykyhetken näkökulmasta hän tarkkailee elämäänsä vuoron perään menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen katsellen. Hän tuntee mielihyvää siitä, että hän hallitsee ajan ja elämän kierron. Mutta hallinnan tunne on pelkästään illuusio, valheellinen illuusio. Todellisuudessa hän ei hallitse mitään...

 

Liukkonen kirjoittaa sujuvaa ja tarkkasilmäisesti havainnoivaa tekstiä, jonka sävy on myönteinen, paikka paikoin satiirinenkin, mutta aina leppeästi myös kaupungin orginellit ihmisetkin yksilöinä  ymmärtäväisesti piirtäen. 

Hän kuvaa eloisasti  ja sielukkaasti myös pikkukaupungin miljöötä vanhoine kaupunginosineen ja jokivarsineen, eikä myöskään luontohavainnoinnin tarkkudessa ole moitteen sijaa. 

Humaani ja iloinen yllätys; myönteinen, ei ryppyotsainen lokakuinen lukurupeama!

Sitoumuksitta ja suuremmitta spoilailuitta: