David Grossman: "Kun Nina sai tietää / Itti ha-hayyim mesashek harbe" - ex Libris...

"Kun Nina sai tietää", David Grossman, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2020, 

Otavan kirjasto, 286 s., suomentanut Minna Tuovinen.

 

"David Grossman  (s. 1954 Jerusalemissa) on Israelin kirjallisuuden kärkinimi, 

 ja hänen teoksiaan on käännetty yli 30 kielelle. Grossmanin kansainvälinen läpimurtoromaani Sinne missä maa päättyy (suom. 2011) oli arvostelu- ja myyntimenestys. Hänen edellinen suomennettu romaaninsa 

Hevonen meni baariin (suom. 2018) voitti vuonna 2017 kansainvälisen

Booker-palkinnon." (Lievelehti)

 

                                                         ©Michael Lionstar                             

"Toisen maailmansodan Jugoslaviassa vauraan juutalaisperheen tytär Vera rakastuu serbialaiseen kristittyyn. He liittyvät yhdessä Titon partisaanijoukkoihin pelastaakseen juutalaisia joutumasta keskitysleireille.

Vuosikymmeniä myöhemmin 90-vuotias Vera matkustaa tyttärensä Ninan  ja tyttärentyttärensä Gilin kanssa syrjäiselle saarelle, jolla Vera virui kolmen vuoden ajan vankina ja kidutettavana. Matkan aikana salaisuudet, jotka ovat jo pitkään kiristäneet kolmen sukupolven naisten välejä, alkavat keriytyä auki. 

Miten sodanaikainen rakkaustarina todella päättyi?" (Lievelehti)

 

 

 

Edellinen tapaaminen, Hevonen meni baariin, 2018,  Grossmanin kanssa sujui lievän hämmennyksen vallassa yrittäessäni saada pitävää otetta hilpeästi hirnahtelevaan ja vikuroivan hepan suitsista, ja mieleen jäi kaihertamaan pieni mutta, vaikka kirjailijan omaleimainen tyyli vangitsikin. 

Uudella innolla siis alkoi selvänotto siitä, mitä Nina sai tietää ja kuinka Grossman tämän kiintoisan, historiallisiin kehyksiinsä Titon vaiettuihin gulageihin osin sijoittuvan  teemansa  lukijalleen tarjoaa. Veran esikuva Eva Panić-Nahir oli nimittäin tunnettu ja arvostettu henkilö Jugoslaviassa ja Grossmanin ystävä vuosikymmenten ajan. 

 

Ensimmäinen kohtaaminen:- Vasta läheltä Rafael huomasi Ninan äänettömän, tukahdetun itkun. Samassa Ninakin näki Rafaelin ja pysähtyi kumaraan asentoonsa. heidän katseensa tarttuivat toisiinsa muutaman sekunnin ajaksi 

- Voi kai lohduttmasti todeta, että itse asiassa peruuttamattomasti. "Taivas ja maa, puut ja kaikki", sanoi Rafael minulle, "niin kuin ... kuin koko luonto olisi pökertynyt."

 

Vera ja Tuvja:  - Vera hymyili Tuvjalle koko naiseutensa kyllyydestä, niin että miehen selkäranka alkoi sulaa. -  Tuvja, jonka koko olemassaolo oli täten joutunut pikaisen arvioinnin kohteeksi, oli jämäkkä, luottavainen mies, mutta tämän pienen naisen pistävien vihreiden silmien alla hän tunsi nyt olonsa huteraksi. Katse oli niin terävä, että aika ajoin oli pakko katsoa naisesta poispäin. 

Ennen lähtöään ystävätär pyysi lupaa ottaa Olympuksellaan heistä kuvan. Kumpikin nolosteli ensin, mutta kun ystävätär sanoi heidän näyttävän "ihanilta yhdessä", he katsahtivat toisiinsa ja näkivät ensimmäisen kerran, että heistä voisi tulla pari.

 

- Ilta laskeutuu. Katulamppu syttyy yllemme. Tämä pieni kaupunki, Čakovec  Kroatiassa, jonne en varmuudella enää toiste tule. Kummallinen irrallisuuden tunne. Niin kuin leijailisi ei missään.

 

Tuo inhan tuttu sukupolvesta toiseen siirtyvä hylkäämisen tunne, irrallisuus ja syvälle sukumuistin syövereihin kätketyt ja upotetut  tarinat ja totuudet sekä epäsellaiset, joiden verhoa vain joskus epähuomiossa on nähnyt/kuullut raotettavan. Miksi, miksi näin??

Tätä vahvatunnelmaiasta teosta lukiessa koki vastaavaa tyystin ympäristöstään irrallista tunnetta ja vahvaa siirtymää Grossmanin kertojanääntä hipihiljaa kuulemaan sen hienoisimmatkin vivahteet tarkasti sisäistääkseen ja ymmärtääkseen. Nyt ei vikuroinut niin mikään, vaan tämä tarina osui ja upposi sekä kosketti, kosketti ja vielä kerran kosketti tunnetasolla  hienoviritteisyydessään. 

Kirjailijalla on vahva kertojanääni, -  paitsi hienoviritteysyydessä - myös raakojen  leiriolosuhteiden ja patsastelun (inho-)realistisessa, mutta tärkeässä sanoiksi piirtämisessä, joka vetää hiljaiseksi.

Laadulla on tekijänsä ja tyylikkyydellä taitajansa: David Grossman, joka tällä teoksellaan lunasti paikkansa omien suosikkikirjailijoiden ykköskaartissa.

Tällä vaatimattomalla yhdellä teoksella osallistun näin jälkijättöisesti Jokken/Jokken kirjanurkka mainiosti isännöimään tärkeään ja aina ajankohtaiseen teemaan rauhan puolesta, - ei gulageja, ei 

Goli Otokeja,  ei koskaan enää...

Loppukevennys: - Avioelämän salaisuudet, parinvalinnan oppi, Van der Velde: Nainen ei ole heikompi astia, vaan hienompi, ja kantaa sisällään henkisyyden viiniä. Vaihtoehtoisesti hänen voi todeta olevan miehelle sama kuin kompassin magneettineulan laivan perämiehelle. Ja koska hän on hienompi astia, hän totisesti tarvitsee ylimääräistä suojelua. Jotta silleen....

Mutta tälleen: Mikä tekee parista parin? Kipinä? Kiintymys? Yhteenkuuluvuus? Pupillin tuhannesosan viivähdys päällepäin neutraalissa katseessa? Kaikki tuo.

Ja mikä tärkeintä - kodin tuntu... 

 

Kotona: