Kjell Westö: "Tritonus" - ex Libris...

"Tritonus", Kjell Westö, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2020, 445 s.

"Kjell Westö  ( s.1961) on kansainvälisestikin tunnetuimpia kirjailijoitamme. Hänen lukuisia teoksiaan on dramatisoitu näytelmiksi ja elokuviksi, ja niitä on käännetty parillekymmenelle kielelle. Kjell Westön edellinen menestysromaani, Rikinkeltainen taivas, kuvasi kolmea sukupolvea 1960-luvulta tähän päivään. Sen pohjalta dramatisoitu näytelmä veti täysiä saleja Suomen Kansallisteatterissa." (Lievelehti) 

                                                     ©Pete Aarre-Ahtio

"Thomas Brander havahtuu keski-iän yksinäisyyteen jälleen yhden rakkaussuhteen kariuduttua. Täpärä pelastuminen terrori-iskusta ja meetoo-syytökset horjuttavat häntä entisestään. On saatava uusi kiintopiste maailmassa, jossa mikään ei ole enää ennallaan.

Hän rakennuttaa saaristoon huvilaa. Kolmikerroksinen betonikuutio herättää huomiota, samoin kuin miehen hopeanvärinen Lexus. Paikalliset asukkaat ovat kaukana Branderin elitistisistä piireistä, mutta vähitellen hän joutuu syvälle saaristokylän ihmissuhdekiemuroihin. Naapuri Reidar Lindell, harrastelijakitaristi, yllättää hänet ehdotuksellaan." (Lievelehti)

 

Westön teosten parissa on tullut vietettyvä tovi jos toinenkin viimeksi Rikinkeltaisen taivaan alla tunnelmissa: yleisesti ottaen Westön teoksia on ollut iloa lukea niiden ilmavuuden, kerronnan ja teemojen kiintoisuuden ansiosta.  Pianoakin on tullut soitettua ja konserteissakin vaihtelevasti käytyä, mutta ihan ensinnä oli tässä uutukaisessa selvitettävä teoksen nimen alkuperä. Mitä ihmettä: Tritonus??  Tritonus on paholaisen sointu, diabolus in musica...

Westö kuva eräänlaisella pieteetillä ja tarkkasilmäisesti ymmärtäväisellä otteella ihmismismieltä ja käyttäytymistämme kuten Lindellin pyytämiä Branderin ja Jonaksen,  hänen sanojensa mukaan äärioikeistolaisten raitiolaiskavereiden kanssa pyörivän ja suuntaansa etsivän, kapinoivan nuorukaisen välisiä, yhteisymmärrystään hakevia, rakentaviksi aioittuja keskusteluja, jotka eivät aina pääty tavoitellun hedelmällisesti  konsensukseen:

Brander:  - Nyt riittää! EI ENÄÄ SEKUNTIAKAAN! Voit minun puolestani jäädä tänne isäsi kirottuun muovitehtaaseen mätänemään! -  Hän  ryntäsi ulos huoneesta, käytävän ja tehdassalin läpi ja hän kaivoi autonavaimia taskustaan. Kun hän juoksi tuulentuivertaman pihan yli, hän kuuli Jonaksen tulevan perässään ja lisäsi vauhtiaan ennestään, sillä keskellä toivoaan hän oli myös peloissaan. Hän pelkäsi Jonas Albelinia ja katui, että oli suostunut ajamaan tänne keskelle ei mitään, hän ei halunnut kuolla täällä Albaplastissa sen enempää kuin oli halunnut kuolla Zaventemissa monta vuotta sitten. Sillä niin asia oli: kun kaikki oli riisuttu ja paljastettu koko surkeudessaan, silloin jäljellä oli vain sokea elämänhalu, pakko jäädä henkiin hinnalla millä hyvänsä... 

&:

Lindell:  -  Tuo kuulostaa rakkaudelta! Lindell oli yöllä liikutunut noista sanoista, vaikka oli kätkenyt sen Branderilta. Ja aamupäviän valossa autotallissa ne koskettivat häntä edelleen, vaikka hän yritti vakuuttaa itselleen että ne olivat banaaleja ja aivan liian suuria. Hän nosti kitaran volyymia ja pakottautui ajattelemaan musiikkia. Hän oli säästänyt "Fisherman`s Bluesin" viimeiseksi, hänellä oli tapana lopettaa siihen sunnuntaiaamupäivisin harjoitellessaan.

Lindellin orkesterin, Raibown, onnistuneen  yllä mainittuun bluesiin päätetyn setin lopputulemaa:

-  Ja Lindell tiesi: niitä hetkiä ei pystynyt taikomaan esiin, ne eivät perustuneet oppimiseen. Ne olivat armon hetkiä jotka tulivat kun itse halusivat, käväisivät omasta aloitteestaan, kuin olisi ollut olemassa lintu nimeltä sattumasirkku, joka lenteli levottamasti ympäri maailmaa ja laskeutui milloin minnekin, missä ihmiset tarvitsivat vapauden hetkeä, silmänräpäyksen helpotusta siinä pimeydessä, joka usein varjosti elämää. 

Musiikki on aina kuulunut elämääni, ja Tritonus osoittaa vakuuttavasti sen voiman ja vaikutuksen paitsi ammattina, tunteiden, tunnelman ja mielikuvien luojana sekä sen merkityksen muistojen tahattomana esillenostajana, halusimmepa tai emme... Ilman musiikin läsnäoloa maailma ja elämä olisivat paljon köyhempiä ja harmaampi, sillä parhaimmillaan se yltää fyysiseksi kokemukseksi.

-  Brander yllättyi niin kovasti Lindellin röyhkeydesä ettei hän kyennyt vastustelemaan. Oikeasti hän olisi halunnut kieltäytyä jyrkästi. Hän halusi sanoa että hänen täytyi nyt painiskella kaiket päivät Brittenin ja Brahmsin kanssa, sillä vaikka hänen intuitionsa oli kuiskannut ei, hän oli suostunut soittamaan jälkimmäisen klarinettisonaatin f-mollissa Malmössä, jossa hön myös johtaisi "War Requimin" ja lisäksi vielä Pärtin kanssa "Fratersin".  

-  Hän halusi sanoa Lindellille, että konsertteihin oli vajaa kaksi viikkoa ja harjoittelupäiviä oli liian vähän. Hän halusi tunnustaa, että "War Requiem" oli kova pähkinä purtavaksi eikä klarinettisonaatti ollut helppo sekään, hän halusi sanoa että maailma kaatui hänen päälleen  ankarana ja pimeänä ja että häntä vaivasi ahdistus ja pelko siitä, että hän saisi yhtä nuivat arvostelut kuin oli saanut Mahleristaan Oslossa ja Sibeliuksestaan Krakovassa: "harmaantuva metronomi liehuvin frakinhännyksin", oli eräs puolalainen kriitikko kirjoittanut...

Westöllä on erikoinen taito luoda tekstiä immersiivisellä ja ilmavalla tavalla, joka jättää lukijalleen tilaa omille mielikuville ja tuntemuksille. Hän kirjoittaa varmaotteisesti ja laajalla rintamalla ihmisen osasta ja elonpolusta maailmassa ammatillisine ambitioneen ja niiden kariutumisineen; tilanteesta, jossa nuoret leijonat hengittävät niskaan, ja elon tiimalasissa valuva hiekka juoksee yhä nopeammin, rakkauden riemusta ja sen kariutumisesta, pitkäaikaisen puolison menehtymisen aiheuttamasta surujäljestä, nuoren miehen arvojen ja oman sijansa vereslihalle vetävästä etsimisestä, varoen viriävästä ystävyydestä  ja tekee tämän kaiken tavalla, jolla teoksesta muodostuu yllättävän seesteinen kokonaisuus, joka jättää vahvan ja mieluisan lukujäljen. Eivätkä luonto- ja miljöökuvauskaaan Westölle vallan vieraita ole:)

Hyvätunnelmainen, kiehtovaan musiikin ja vanhenevan ihmismielen mutkikkaaseen maailman lukijansa houkutellen kutsuva ja kerronnallaan mukanaan kuljettava kauniisti kirjoitettu teos, jossa syystä tai toisesta on hiven haikeuden sävyä reunoilla. Yksi parhaimmista kuluvan vuoden kirjallisista anneista!

Millä mielellä Trinoniuksen parissa kulki Suketus, selviää vahvennosta klikkaamalla:)

- Ihmiselämä on vastaus kysymykseen, jota kukaan ei ole esittänyt. Yolo!!

Sattumasirkkuja toiveikkaasti bongailemaan jää: