perjantai 8. syyskuuta 2017

Olen kiitollinen...


Lämmin kiitos  Kirjasähkökäyrän Mai: annoit minulle hyvän syyn pysähtyä pohtimaan kaikkea sitä, mikä on herättänyt ja edelleen herättää kiitollisuuden tunteita elämässäni;) Nämä kukat ovat Sinulle:





Olen kiitollinen:

- Mummille, Ukille ja Tädilleni paitsi hengestäni siitä, että he  kylvivät minuun luonnonrakkauden, periksiantamattomuuden, lukutoukan ja huumorintajun siemenen. Siitä, että he kulkivat vierelläni ja seisoivat takanani tuonilmaisiin, jonne heidät saattelin, siirtymiseensä asti. Sain juuret ja siivet. Narsistiselle Äidilleni rautaisesta organisaatiokyvystä ja herkkyydestä toisten tunnetiloille ja empatiakyvystäni. Adoptioisälleni, joka loi arvopohjani perustan ja tutustutti minut musiikin rajattomaan maailmaan. Biologisen Isäni tiedän,
vaan en ole saanut häntä tuntea.

- Itse elämästä, haasteista  ja suruista, jotka olen selättänyt, riemun- ja voiton hetkistä, joista olen saanut nauttia. Kaikista ihmisistä - myös niistä keljukojooteista -, jotka olen matkallani kohdannut ja tuntenut,  ja jotka kaikki ovat omalta osaltaan opettaneet ihmisenä olemisesta paljon. Avoimesta ja uteliaasta mielenvireestä, joka jatkukoon  aina siihen viimeiseen elämän asettamaan kysymykseen, johon en enää voi vastata, asti.

- Perhekunnasta:  Kanssakulkijastani mallia 49- yhteistä vuoristoratatuotta mittarissa ja poikieni, joita minun ei koskaan pitänyt saada isästä, jonka kanssa voin edelleen nauraa ja hassutella, olla höperö tai hömppä. Josta on juttukaveriksi, jonka kanssa  debatti ja dialogi kulkevat. Jonka kanssa riittävästi jaettuja mielenkiinnon kohteita ja kylliksi omaa tilaa. Jonka kanssa on hauska seikkailla elämän poluilla.
Esikoisesta & Kumpp. sekä Kuopuksesta & Miniästä sekä arvoisasta  Murmeliviisikosta. Edelliset ovat riittävästi läsnä elämässäni ja tiedän heidän olevan aina tarvittaessa saatavilla. Jälkimmäiset pitävät ikkunat auki tulevaan, minut kiinni elämässä, kun se riemukkaimmillaan on ja haastavat ja kannustavat uuden oppimiselle (huomaa miinus Nti Elohopean vilpitön ja hyvää tarkoittava opetustarjous, ihan helppo spagaatti). Nämä ovat tulevaisuuteni avaimet, jotka toimivat tehokkaammin kuin pulloharjalla jynssäys aivoissa. Olette minulle  rakkaita ja tärkeitä. Kannan teitä sydämelläni.

Aamuista: Jokaisesta hiljaisesta yksin vietetystä aamuhetkosesta ensimmäisine kahvikupposineen ja ikkunasta ulos kurkistuksineen: tutut puut, pensaat ja maasto ohi lehahtavine lintuineen, puissa kiipeilevine oravineen ja puputtavine rusakkoineen.  Säätilan toteamisesta, Hesarin painomusteen tuoksusta,
kun nostan sen lattialta pöydälle ja makuuhuoneesta kuuluvasta kuorsauksesta (lue hienommin hyrinästä).
 
Luonnosta ja sen ihmeistä kaikkinensa,  sen antamista kokemuksista, koskaan pettämättömästä turvasta ja mielihyvästä. Sen helmasta tulen aina virkeämpänä ja paremmilla mielin ulos nuppi nollattuna ja sielu puhdistuneena sekä ongelmat suhteellistettuina.



Pienistä onnenpipanoista,  joita elämä tarjoaa tielleen noukittavaksi, kun ne suostuu huomaamaan: silmiin asti ulottuva satunnaisen vastaantulijan hymy, syksyn kultaiset lehdet, koissukaverin kostea nuolaisu kaulakuopassa, hyvä kirja, fyysisiä tunteita herättävä musiikki jne. Te kaikki lukusilla käyvät ja ajatuksia kanssani vaihtavat blogikaverini, olette ihanaisia:)

Siitä, mikä on jo  menetetty, sillä se on kerran todeksi eletty. Mutta erityisesti siitä, mikä vielä on jäljellä...

Kiitollisuudella on kaksi sielunkumppania: onnellisuus ja elämään tyytyväisyys. Kova  ja lyömätön kolmikko, jonka parissa vaikka kaadutaan, niin ei sorruta maatumaan vaan noustaan ylös ja jatketaan matkaa kohtia huomisia uusia seikkailuja...

Ojennan kiitollisuushaasteen edelleen Kieltenopen kotiblogin Rita A:lle,
Pihin naisen elämää blogin Leilalle ja Karvakasan alta löytyi kirja blogin Tiialle&Tommille:)


Onnellista  ja seikkailurikasta viikonloppua:

16 kommenttia:

  1. Kyyneleet nousivat silmiin tätä lukiessa. Niin paljon tuttuja tunteita ja kokemuksia (Minuakin on varsin reippaasti ohjeistettu "aivan helppoon spagaatiin". Auts ja :D). Otan haasteen kiitollisuudella vastaan. <3 Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos koskettavista sanoistasi ja ilahduin, kun tartuit haasteeseen!

      Tuosta spagaatista: kyllä minä totuuden nimissä tämän liikunnallisen ihmeen hips-sivuille ja hups-suoraan eteentaakse ohjeiden mukaan kankeita koipiani yrittelin ojennella, mutta Vaarin napattua luurin käteen ja peukun 112:n kohdalle katsoin järjen voiton nimissä parhaaksi halaten kiittää opettajaa hyvästä demosta ja ohjeista... Hellyttävää tässä oli opettajan luja usko mummon kykyihin ja fleksibiliteettiin... Mukavaa viikonloppua:)

      Poista
  2. Hienoja vastauksia ♥ Juuri vastailin tähän itsekin ja huomaan, että vähän samojakin polkuja ajatuksemme tässä kulkevat. Varmaankin on myös niin, että ne kaikkein tärkeimmät kiitollisuuden aiheet ovat aika universaaleja.

    Kiitollisuuden äärelle on kyllä tärkeää aika ajoin pysähtyä, ehkäpä mieluiten joka päivä. Elämä on täynnä pieniä ja suuria onnenpipanoita kun ne vaan - kuten sanot - suostuu huomaamaan. Ja olen samaa mieltä: onnellisuus ja elämään tyytyväisyys ovat kiitollisuuden sielunkumppaneita.

    Pehmeää syyskuun viikonloppua Sinulle, jolle myös saan olla kiitollinen monista ilahduttavista sanoista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ja kuin myös:) Tuo universaalisuus pitää hyvin paikkansa kuten myös neuvo iltasella pää tyynyssä listata ne kolmisen hyvä asiaa menneestä päivästä. Hehkuvia syksyn lehtiä ja unnukkaisia aatoksia viikonloppuusi:)

      Poista
  3. Ihania syitä olla kiitollinen. Elämä on hieno lahja, kolhuineen, kuoppineen kaikkineen. Kunpa sen muistaisi useammin, vaikka kyllähän se jossain nakuttaa, takaraivossa ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus; elämä on ainutkertainen lahja ja suuri seikkailu:) Tällainen tervetullut haaste pysäyttää asian äärelle ja suhteuttaa arkiset pienet harmit omaan koloonsa.

      Poista
  4. Kiitos ihanista kiitollisuuden aiheista ja huumorista, jota tulen aina tänne lukemaan, kiitos kukista <3

    Voisit edes kokeilla sitä spagaattia, minä ainakin kokeilen joka kerta kaikkea liikunnallista mitä pyydetään kokeilemaan, taidan olla yllytyshullu :)

    Kiitos avoimuudesta ja nyt tunnemme toisemme jälleen hiukkasen paremmin, tästä on hyvä jatkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Mai, kiitos ja ilo ovat kokonaan minun puolellani!

      Tuossa yllä jo Pihille naiselle avasin spagaatin historiaa, aivan pakkohan sitä oli yrittää, vaikken siihen edes nti Elohopean iässä (9-v) venynyt. Seuraavaksi lienee opetusaiheena showtanssi, johona suhtaudun valoisammin mielin...

      Mai tästä on hyvä jatkaa kiintoisaa taivalta:)

      Poista
  5. Olen kiitollinen siitä että päässyt blogikaveriksesi ❤️

    Kiitän haasteesta, saatan laatia vastauksen jos saan sellaisen aikaan. Hankaluutena on se että PURSUAN kiitollisuutta, myönteisyyttä, onnea ja tyytyväisyyttä ... 😀 Listasta tulisi loputon jos kaiken kirjaisin, edes niputettuina "yläryhmiin". Jään miettimään 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös Rita A; postauksissasi on jotain mystistä hymy- ja ilopulveria, joka kutittelee suupieliä ja silmännurkkia:)

      Hienoa, että olet pursuavan peruspositiivinen ja myös uskallat sen todeta tässä! Sille on käyttöä elämässä. Pidetään malja puoliksi täytenä.
      Noita kärttyisänkatkeroita oman napanöyhdän nyppijöitä riittää hakematta riesaksi asti(: Ratevaa viikonloppua Sinulle:)

      Poista
  6. Niin monta ihanaa syytä olla kiitollinen❤ Mukavaa viikonloppua🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekin, kun vaan malttaa pysähtyä niiden ääreen... Hauskaa ja kaunista viikonloppua Sinulle:)

      Poista
  7. Tästä kirjoituksesta kuin myös kommenteista tulee hyvä mieli.

    Spagaatti, joo. Minäa laoitin hathajoogan. Tavoittenna on mielen liikahdusten hillintä, mikä sopii minulle hyvin. Tavoittelemme sitä hitain liikkein ja niihin sovitetulla hengityksellä. Yksi kerta on vasta takana, tuntui hyvältä ja yllättäen puolitoista tuntia humpsahti nopeasti, luulin vasta puoli tuntia kuluneen.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Marjatta! Jooga on mainio asia ja tekee hyvää tuplasti: mielelle ja keholle. Harrastin aikanaan aktiivisemmin, nyt ihan kotioloissa tulee "venyteltyä". Loppurentoutuksesta kynttilän valossa oli todella vaikea pinnistellä itsensä takaisin reaalimaailmaan.

    Mainiota hyvän mielen viikonloppua Sinulle:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kovasti haasteesta Takkutukka. <3 Aloitinkin jo, mutta todennäköisesti kirjoittelen tekstin loppuun ensi viikon puolella :) Sinulla on hienoja syitä olla kiitollinen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Kiitosta Tiia&Tommi ja kiva, että löysit onnekerästä jo langanpään! Odottelen mielenkiinnolta, mitä sieltä purkautuu, mutta sitä ennen hyvää sunnuntaipäivää ja kelpoisaa alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista