John Boyne: "Poika vuoren huipulla/The Boy at the Top of the Mountain" - ex Libris...

"Poika vuoren huipulla", John Boyne, Bazar Kustannus Oy, 2017, 238 s., suomentanut Heli Naski.

"John Boyne (s. 1971) on irlantilainen kirjailija. Boyne on opiskellut kirjallisuutta Trinity Collegessa Dublinissa ja luovaa kirjoittamista Itä-Anglian yliopistossa, josta hänelle myönnettiin kunniatohtorin arvo vuonna 2015. Boyne on kirjoittanut yli 70 novellia, yhdeksän romaania sekä viisi nuortenkirjaa, ja hänen teoksiaan on käännetty yli 50 kielelle. Boynen tunnetuin teos on elokuvaksikin
sovitettu Poika raidallisessa pyjamassa, jota on myyty maailmanlaajuisesti yli 6 miljoona kappaletta. Suomeksi Boynelta on julkaistu myös kirjat Kapina laivalla, Tarkoin vartioitu talo, Nooa Notkoniitty karkaa kotoa, Kuudes mies ja
Leijuva poika. (Lievelehti)

"On vuosi 1936. Seitsemänvuotias Pierrot jää orvoksi ja joutuu jättämään taakseen kotikaupunkinsa Pariisin ja parhaan ystävänsä, naapurissa asuvan Anshelin. Kovia kokenut Pierrot lähetetään asumaan tätinsä luokse Saksaan, salaperäiseen taloon vuoren huipulle. Berghofiksi kutsutussa talossa Pierrot saa uuden nimen ja neuvon unohtaa lapsuutensa Pariisissa. Erityisesti hänen tulisi välttää mainitsemasta ystäväänsä, juutalaista Anshelia – varsinkin talon isännän kuullen! Vähitellen Pierrot oppii talon tavoille ja epävarma poika muuttuu uutta uniformuaan ylpeänä kantavaksi Pieteriksi. Mutta uniformu yllään Pieter astelee kohti uutta vaarallista maailmaa. Maailmaa, jossa on vaikea erottaa, mikä on oikein ja mikä väärin" (Takakansi)


Perehdyin aikanaan runsaasti asiaan liittyvänä kirjallisuuteen voidakseni edes jollain tasolla ymmärtää miten ja miksi? On kuitenkin kulunut toinenkin tovi siitä,
kun viimeksi olen näistä tapahtumista - joita koskaan ei olisi saanut sattua - lukenut. Edelleen jään oudoksumaan sitä, kuinka muu maailma sulki sanattomana  silmänsä Pervitiinin vauhdittamalta Hitler-vyöryltä ja vaikeni
- liian pitkäksi aikaa... Mennyttä emme voi korjata, mutta arveluttamaan panee se tosiseikka, minkälaiset johtajat tämän päivän ydinaseistettujen suurvaltojen tahtipuikkoja heiluttavat... Näiden maailmanparannusaatteiden tiimoilta heittäydyn paiskaaman ensi kertaa kättä John Boynen kanssa.
Teos on jaksoitettu kolmeen vuosiluvulliseen osaan: 1936, 1937-1941 ja 1942-1945.

Pierrot'n:  - koti oli aika lähellä Avenue Charles-Floquet'lla ja talon pohjakerroksessa asui hänen paras ystävänsä Anshel Bronstein kahdestaan äitinsä madame Bronsteinin kanssa. Anshelin isä oli hukkunut kaksi vuotta aiemmin yrittäessään ylittää Englannin kanaalin uimalla... 
-  Pierrot ei hievahtanutkaan kohdatessaan Adolf Hitlerin katseen. Hän tiesi,
mitä hänen oli tehtävä. Hän napsautti kantapäänsä yhteen ja sinkautti oikean käsivartensa eteenpäin sormenpäät ikkunalasia hipoen. Sitten hän teki tervehdyksen, josta oli tullut niin olennainen osa häntä. Sinä aamuna sängystä oli noussut Pierrot, mutta sänkyyn palaava ja sikeästi nukahtava poika oli Pieter.

-  Emma: Mitä sinulle tapahtui, Pierrot? Olit niin kultainen poika tänne tullessasi. Voivatko viattomat todella turmeltua niin helposti?


Papa:  - Joskus Papa heräsi keskellä yötä, ja silloin hänen parkaisunsa kaikuivat heidän asuntonsa pimeillä, tyhjillä käytävillä ja Pierrot'in koira D'Artagnan hyppäsi peloissaan koristaan, loikkasi Pierrot'in sängylle ja kömpi vapisten peiton alle isäntänsä viereen. Poika veti peiton ylös leukaansa asti ja kuunteli ohuiden seinien läpi, kuinka Maman yritti rauhoittaa Papaa supatellen matalalla äänellä, ettei hänellä ollut mitään hätää, että hän oli kotona perheensä luona ja että se oli ollut vain pahaa unta.

Monilla ikäpolveni kanssakulkijoista on omakohtaista kokemusta sodassa traumatisoituneista isistä ja isoisistä. Jotkut selvisivät kuivin jaloin ja onnistuivat jättämään kokemuksensa taakseen jatkaen elämäänsä, toiset alkoholisoituvat, sotivat loppuelämänsä: yksi johtaen perhettään kuten kaukopartiotaan, - kukin tavallaan.

                                                             ©Mark Condren

Boynen kerronta on vähäeleistä ja piukeaa eikä sorru pateettisuuden puolelle. Toteavasti, kuin ulkopuolelta Pierrot'n kehityshistoriaa ja nuoruuden kulkua seuraten hän kuljettaa meidät maailmanhistorian tuonaikaisissa kulisseissa pitäen fokuksen päähenkilönsä mielenliikkeissä. Samalla kuitenkin arvuutellen voiko valkea muuttua mustaksi? Kuinka järkyttävä vaikutus on ympäristön paineella ja normeilla? Kuinka herkästi manipuloitavissa ihmiset - etenkin lapset ja nuoret ovat? Minkälaiset ovat kulloisetkin ja oman ikäryhmämme ihanteet ja tavoitteet? Kuinka paljon niihin henkilökohtaisella tasolla voimme vaikuttaa ja kuinka suurella variaatiolla?

Tämä on paljon kysymyksiä herättävä teos vastenmielisestä aiheesta, jonka tapahtumat ovat olleet niin totta. Kertomus, joka jonkun vähemmän kompetentin kirjailijan käsissä olisi levinnyt tuhansiksi sirpaleiksi Kristalliyön akkunoiden tapaan. Boyne pitää pintansa ja säilyttää sekä kontaktin henkilöihinsä että riittävän neutraalin välimatkan aiheeseensa, jolloin lukukokemuksestä muodostuu pikemminkin toteava kuin tunnepohjainen. Seikka, jolle teeman huomioon ottaen lukijana annan suuresti arvoa. Pienimuotoinen, kaunistelematon ja kelpo teos; - ettemme unohtaisi ja osaisimme välttää...


-  Sinulla on ihmishenkiä omallatunnollasi. Mutta olet yhä nuori mies, vasta kuudentoista; sinulla on monta vuotta aikaa miettiä osallisuuttasi siihen kaikkeen. Älä kuitenkaan ikinä väitä itsellesi, ette tiennyt. Se olisi kaikkein pahin rikos.... 

Vuoren huipulla on tuulia tunnustellut myös Jassu/Hurja Hassu lukija.

Hiljaisena hämillään: