Männä keskiviikkona puskimme läpi raekuurojen Kymenlaaksoon tärkeisiin ja mieluisiin lastenhoidollisiin tehtäviin, ja mikä päivä:
tarjolla oli ilman hengähdystaukoja, non stoppina paitsi kiitettävässä määrin desibelejä huimaa keppariratsastusta hulmuavin hiuksin ja korkein ravurin kadehtimin askelluksin, pesäpalloa, kärrynpyöräin heittoa ja puoltatoistavolttia taaksepäin (myös opetusta tarjolla - "ei kovin vaikeaa"), lukudiplomin loppusuoran esittelyä (3-4 luokan - nti Elohopea itse tokaluokkalainen), laajaa keskustelua lukemisesta, kirjallisuudesta ja sananhallinan tärkeydestä ja merkityksestä elämässä ylipäitään. Ovikellon pimputusta ja kahta topakkaa nuorta miestä tyttöjä ulospyytelemässä tivaten tiukkaan sävyyn Vaarilta, jotta mikäs mies se sinä olet? Kinkkumunakkaan omatoimista paistoa (voin mä kyllä laittaa teillekin). Välietappeina herrojen N. ja U. ruokkimista, ja lenkittämistä jnpp.
Illansuussa jo onnellisen puolipyörtyneessä tilassa päivän innostavien aktiviteettien ja brainstormin jäljiltä harittavin silmin ikkunasta ulos tuijottaessani rekisteröin Kuopuksen ja Vaarin seistä pönöttävän takapihalla alas tiivisti tuijotellen. Mitä ihmettä? Tavoitin katseellani vilahduksen jostain pienestä ja tummasta:
Sokerina pohjalla Kuopuksen järjestämä vekkuli jymy-yllätys, kun hän "töistä" palatessaan laski takapihan nurmikolle seitsenviikkoisen mäyräkoiran (kotoisemmin maastonakin) pennun, herra S:n.
Ääntä nopeammin sinkosi tämä Mummi päivän riennoissa rapautuneet jäsenensä tyystin unhottaen sukkasillaan ulos kerrankin vastaamatta tyttötrion "oota-vähän"-vaateeseen, mikä täten poikkeuksena ja elämänsä varrella yhteensä neljän maastonakin mattena täten armollisesti hyväksyttäköön...
Päivä, joka sisälsi luomunitroja koko purkillisen. Annan anteeksi Kuopukselle tämän huomaavaisen ja sydänjuuria myöten ilahduttaneen uunottamisen ja kiitän lämpimästi tämän kokemuksen jakamisesta kanssamme !
Elämä on ihmeellista, ihanaa ja rakkauden täyteistä, näissä merkeissä kaikille lukijoille hyvänmielen
viikonloppuja & äitienpäivää:
Olipa hauska postaus, kiitos siitä. Hyvää mieltä ja hauskuutta tarvitaan ja lasten seurassa sitä saa yllin kyllin :)
VastaaPoistaVoi mikä ihana yllätys lopuksi, koiranpentu.
Aurinkoista äitienpäivä <3
Kiitos Mai lämpimistä sanoistasi! Kyllä vaan: lasten avoimuus ja iloisuus on palsamia sielulle ja sydämelle. Nuo nakinpennut ovat erityisen vaarallisia: kerran lähdin ystävättäreni kera hänelle pentua noutamaan, mutta kas kummaa, minähän se sieltä pentu kainalossa kotiin lampsin... Äitienpäiväiloa Sinulle:)
PoistaLuomunitroissa on ytyä :) Elämänmakuinen kirjoitus, kiitos ja kaunista äitienpäiväviikonloppua sinulle Takkutukka <3
VastaaPoistaKatja, pitää paikkansa, sillä teho on taattu. Kommenttisi ilahdutti ja kiitos sitä samaa Sinulle:)
PoistaVoi miten ihana päivä! Ja vielä tuollainen suloinen otus lopuksi, aivan mahtava pentu.
VastaaPoistaVarmasti voi huokaista että väsynyt mutta onnellinen tuon rupeaman jälkeen :)
Cara, Oikeaan osuit: kroppa romuna veisaa Hoosiannaa ja korvat soivat, mutta nuppi kihisee uusia tuulia ja tanssii saksanpolkkaa.
VastaaPoistaKyllä nuo kaikki pennut ja eläinten poikaset ovat hellyyttäviä ja ilona silmille elämän alkutaipaleina:)