torstai 4. toukokuuta 2017

Juan Tomás Ávila Laurel: "Yössä vuori roihuaa / Arde el monte de noche" - ex Libris...


"Yössä vuori roihuaa", Juan Tomás Ávila Laurel, Fabriikki Kustannus, 2017,
213 s., suomentanut Laura Vesanto.

"Juan Tomás Ávila Laurel (s. 1966)  on Päiväntasaajan Guinean merkittävimpiä kirjailijoita, ja hän on julkaissut romaaneja sekä novelli-, runo- ja esseekokoelmia 1980-luvulta lähtien. Kotimaansa hallitusta kritisoinut Ávila Laurel joutui vuonna 2011 pitkän nälkälakon päätteeksi lähtemään maanpakoon Barcelonaan, jossa hän elää edelleen. Hän vietti lapsuutensa Annobónin saarella." (Lievelehti)



"Yössä vuori roihuaa on tarina saaresta, jolta miehet ovat lähteneet laivoilla.
Kertoja muistelee lapsuuttaan pienellä Atlantin saarella, epätavallista isoisäänsä ja monia äitejään. Saaren asukkaat noudattavat sinnikkäästi perinteitään, pulaa on niin lamppuöljystä, vaatteista kuin saippuastakin, ja arki on lapsen silmin nähtynä täynnä käsittämättömyyksiä. Kun metsäpalo tuhoaa viljelykset ja koleraepidemia täyttää suuren kylän pienen hautausmaan, ei saarella osata kuin kääntyä taikauskon puoleen. Yössä vuori roihuaa oli vuoden 2015 Independent Foreign Fiction -finalisti, ja se on ensimmäinen suomennettu teos Päiväntasaajan Guineasta. Suullisen tarinankerronnan perinteestä ammentava teos herättää henkiin Annobónin saaren katalat naispaholaiset ja merten nälkäiset kuninkaat." (Takakansi)

Tässäpä huima ja intresantti hyppy tyystin tuntemattomaan: uusi tuttavuus
Juan Tomás Ávila Laurel ja ensisuomennos Päiväntasaajan Guineasta sekä kertomus Annobónin saaresta, jolla kirjailija poikana asui ja kävi peruskoulunsa. Atlantin valtameressä sijaitsevan  Annobónin saaren pinta-ala on 17 km2 ja väkiluku 5232 henkeä v. 2015. (Wikipedia)

Kanootti:  - Entä tietääkö joku, mistä kanootin valmistaminen aloitetaan?
Ensin pitää valita puu, jos puu ei ole omasi, vaan sattuu kasvamaan jonkun toisen maalla, pitää sinun mennä puhumaan maata viljelevälle naiselle, koska tuolla pienellä Atlantin saarella naiset ovat ainoita, jotka maata viljelevät. Jos hyvin käy, nainen on leski tai naimaton tai hänen miehensä on muualla. Jos käy huonosti, naisella on poikia kasvavassa iässä ja nainen tietää, että samasta puusta voisi rakentaa kanootit pojille, kunhan nämä ovat tarpeeksi vanhoja kalastamaan ja kuljettamaan tavaraa meritse. Tällä Atlantin saarella jokaisella on oma kanoottinsa ja jos ei ole, pitää maailmaan tuoda uusi kanootti, niin ettei kukaan joudu lainaamaan kanoottia keneltäkään toiselta. 

Naispaholainen:  - Minun saarellani naispaholaiset on aina tunnistettu kolmesta asiasta: nämä paitsi uivat alasti keskiyöllä ja lennättävät hengenvaarallisia esineitä lapsiin, myös katsovat läpitunkevasti.

Minä:   - Minä en ole kirjailija, en opettaja enkä pappi. Minun saarellani ei ollut ketään, jota olisi voinut kutsua kirjailijaksi. Ei sellaisesta ammatista, tai asemasta, tiedettykään, ei sellaisesta puhuttu. Minun saarellani kirjoittaa osasivat opettajat, pappi ja ne, jotka työskentelivät kuvernöörin toimistossa ja joiden työstä ei kukaan tiennyt mitään.- Olen kertonut teille asioista, jotka koin, kuulin tai näin kun olin vielä lapsi.

Ávila Laurel kirjoittaa rauhallistempoista, toistopitoista ja  mielikuvitusta ruokkivaa, suolantuoksuista, juoheasti jahkailevaa ja pähkivää tekstiä kuljettaen kanootillaan lukijansa mukaan pikkuruiselle saarelle, jossa kalastaminen oli aikuisen miehen velvollisuus ja ketterä kanootti hänen kunniansa mitta ja joka on ollut kaukana kaikesta niin pitkään, että siellä tunnetaan aivan omalla tavallaan.

Kerronta etenee aaltomaisesti, virkkeet ja kappaleet vyöryvät lukijan silmien eteen toistuvina kuin mainingit saaren rantaan. Edeltäneen dekkarisuman jälkeen teos oli tervetullutta, hyvää tekevää, viipyilevää ja ehdottoman erilaista tarinointia täysin oudosta ja uudesta miljöö- ja kulttuuriperspektiivistä katsottuna.
Tällä kaukomatkalla Ávila Laurelin kanootin kyydissä ja palmunlehväin havisevassa suhinassa naispaholaisia meren keskellä väistellen vilpittömästi viihdyin, joten Fabrikki Kustannukselle suurkiitokset ja

 Alewa / Hii-op:

6 kommenttia:

  1. Ihanaa että laitoit kirjan nimen espanjaksikin ❤️ Un nombre ardente 😀 Juuri lähdössä netistä mutta palajan huomenissa lukemaan postauksen. Adiosito !

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa olevan melko eksoottinen nojatuolimatka. Ainakaan en tiedä Päiväntasaajan Guineasta käytännössä mitään! Miten voikin joku maa olla niin tuntematon? Pitäisi tutustua.

    VastaaPoista
  3. Eksoottista ja erilaista: kyllä! Tämän kaltaisissa teoksissa on sekin oiva puoli, että tulee haettua ja saatua tietoa aivan uusista ja uppo-oudoista asioista; mielenkiintoista. Kommenttisi ilahdutti, keväistä viikonloppua Sinulle:)

    VastaaPoista
  4. Voi jessus miten kuulostaa mukaansatempaavalta kerronnalta ! Ja itsekin juttelet tuosta niin kutsuvasti. Jo pelkkä esittely saa palmunlehdet havisemaan ja laineet liplattamaan mielikuvituksessa 🌴Annobónin saaressa riittää ihmettelemistä.

    VastaaPoista
  5. Rita A; kiva jos toi aaltojen pärskeitä, suolantuoksua ja palmunlehviä korvien väliin! Eipä roihuavaa vuorta lukiessa tukka taivu eikä vauhti huimaa, sen sijaan uusi lukukokemus oli palkitseva ja näpäytti, että kannattaisi useammin hypätä pois omilta raiteilta. Kevätmielistä viikonloppua:)

    VastaaPoista