"Jupiterin kuut", Alice Munro, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Keltainen Kirjasto, 2017, 317 s., suomentanut Kristiina Rikman.
Alice Munro (s. 1931) on kanadalainen novellisti. Lukuisia kansainvälisiä palkintoja saanut Munro on ensimmäinen kanadalainen, jolle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto (2013).
"Alice Munron neljäs, ennen suomentamaton novellikokoelma liikkuu onnen pettävässä hetteikössä, siellä missä rakkaus on tuhoisaa ja rakastajat pakkomielteisiä. Se kertoo naisista, jotka puhuvat erehdyksistään tyynesti ja järkevästi ja soittelevat sitten epätoivoisia puheluja, juovat itsensä humalaan ja ilmoittautuvat luontaishoitokursseille, vesiterapiaan, voimisteluun.
Se kertoo ylimielisistä ja epävarmoista miehistä, jotka kehittelevät teorioita taiteesta, historiasta ja elämästä eivätkä koskaan rakastu ikäisiinsä naisiin. Kaikista heistä se kertoo, ja monista muista. (Lievelehti)
No hyvä, siis kaikista meistä! Ketäpä ei rakkaus kiehtoisi ja onni pohdituttaisi, riemastuttaisi ja syöksisi syövereihin? Ja kokoelma lähteekin hauskasti liikkeelle Chaddeleyden ja Flemingien kaksiosaisella sukutarinalla, neljän ikineidon räväkällä kvartetilla. Seuraavaksi mutustellaan Levää, jonka voimistamana osallistutaan Kalkkunasesonkiin suolistajan ominaisuudessa (eipä ole ennen tullut kirjallisuudessa vastaan) kunnes kohdataan Onnettomuus. Josta suoritaan Bardon bussilla ikäneitojen ja Pruen kera aina Kesän loppuun saakka. Rouva Cross ja rouva Kidd rahisuttelevat rollaattoreitaan vanhainkodissa punatukkaisen Jackin henkilöhistoriaa arvuutellen ja herran ympärillä kiehnäten. Kovan onnen tarinoita turisten otetaan vastaan Vierailijat, kunnes hyväksi lopuksi päädytään arvuuttelemaan, mitkä ovat Jupiterin Kuut.
Munro on vahva Kertoja, isolla K:lla ja kotonaan erilaisissa miljöissä ja tarinoissa. Pitkä elämänkokemus ja eletty elämä paistavat lämpiminä ja ymmärtäväisinä säteinä läpi koko kerronnan, ikäänkuin kirjailija olisi itse ollut osallisena tapahtumiin.
Nämä 11 novellia olivat mitä mainiointa, hupaisaa ja tasokasta viikonloppuseuraa. Rakkauden, tuon ikiaikaisen arvoituksen ja innoittajan ympärillä pyörivistä eri perspektiiveistä huolimatta Munron kirjoitustyyli on yhtenäinen kautta linjan, jolloin lukukokemus säilyy mutkattomana ja ehyenä. Kristiina Rikmanilta laatujälkeä, kuten aina.
Millä mielellä Jupiterin kuita katselivat Kirjaluotsi , riitta k / Kirjavieköön ja Maria/Sinisen linnan kirjasto selviää klikkaamalla:)
Niinpä: mitä on rakkaus? Kautta Jupiterin kuiden: en minä tiedä. Onnikin on Aleksis Kiven mukaan virvatuli elon suolla tahi uskottavammin Hemingwayn malliin hyvä terveys ja huono muisti. Arvoitus on siis - vielä - ratkaisematta, mutta harjoitukset jatkuvat, joten minä tyttö sanon, jotta onneksi olkoon ja
riks-raks:
Onnea, sitä tarvitaan, samoin rakkautta, mutta muisti voisi pysytellä hyvänä.
VastaaPoistaMunro on taitava kirjoittamaan novelleja ja Jupiterin kuu voisi olla kirja mikä pysyisi keikkumalla minun korkean lukupinon päällä.
Rakkaudelle en tiedä määritelmää, mutta onhan se mukavaa, kun on kiva elämänkumppani ja halauksia ja rutistuksia ja välillä ihmeellisiä inttämisiä esim. jostakin sillan nimestä ja kumpikaan ei anna periksi. Minä en anna, koska olen oikeassa ja mies ei anna, koska luulee olevansa oikeassa. Pitäähän sitä rakkaudessakin olla pikkasen draamaa <3
Näin on elävässä elämässä. Vakavasti puhuen minulla ex ex-omaishoitajana on kana kynimättä hra Alzheimerin kanssa... Halit antavat voimaa, ovat arjen anteja ja lämmön lähteitä. Ja Mai, onhan meillä kanttia antaa noiden rakkaiden köriläiden pitää luulonsa, sillä mehän tiedämme.
VastaaPoistaMunro on todella taitava onnistuessaan olemaan sotkematta siirapilla sivuja tahmaisiksi. Kiitos mietteistä ja aurinkoisempaa viikonjatkoa Sinulle:)
Kiva postaus :) Olen juuri lukemassa tätä, loppupuolella jo. Saas nähdä mitä mieltä lopulta olen :)
VastaaPoistaAppeni oli aivan kamala inttäjä ja aina oikeassa oleva tyyppi. Mutta anoppi oli niin viisas että antoi miehen 'olla oikeassa'. Kun nuorena ihmettelin, anoppi sanoi ettei häntä haittaa tippaakaan! Itse en valitettavasti ole yhtä viisas :)
Toivotaan että aurinko ilmaantuu huomenna kuten on luvattu!
Kiitos riitta k ja kiinnostuksella odotan, kuinka kuut Sinua valaisivat!
PoistaTulee tässä noista inttäjistä mieleen: "When I eventually met Mr. Right I had no idea that his first name was Always."(Rita Rudner) Eipä silti, yksi miehen lempinimistä on ystävien antama Täsmä....
Mulla on vielä Munrot lukematta. Sitähän novellihaasteeseen suunnittelin mutta nyt lukeminen ollut niin vähäistä, että vähän aikaa on porskutettava oman hyllyn kirjoilla. Katsoo jos ehtii, mutta enköhän Munron vahvan kerronnan vielä joskus koe. Muuten tuo Hemingwayn lausahdushan sopisi, varsinkin Tommille. Hyvästä terveydestä en niin tiiä, voishan tuo olla parempikin - mutta muisti on niin huono että onnen pitäisi olla vahvana. :D
VastaaPoistaMukavaa, keväistä viikkoa! /Tiia
No hätä: Munro sopii hyvin pidettäväksi plakkarissa sopivaa lukuhetkeä varten, nuo novellit eivät eltaannu.
PoistaTuolla Hemmingwayllä hain takaa ideaa onnistua autuaasti unhottomaan kaikki turhanaikaiset harmit ja askat, jolle et mitään voi sekä keskittymään olemaan onnellinen siitä kaikesta, mitä juuri nyt käsissä on:) Vahvaonnista viikonjatkoa teille:)
Onni ja onnellisuus miellyttävät minua kovasti pohdintojen aiheina. Yhteen aikaan luin niistä tutkimuksia kirjakaupalla. Arvoituksellista miksi jotkut ovat onnellisia vaikka heillä ei ulkoisesti näytä olevan onnen edellytyksiä (esim. ovat köyhiä) ja toiset ovat onnettomia luxuksen keskellä. Omasta mielentilasta ja asenteesta paljolti kiinni, ja siinä lienee perinnöllisyydelläkin osansa. "Olen syntynyt onnellisten tähtien alla" saattaa joku todeta siinä missä toinen lausahtelee "Näin minulle aina käy", "Kun ei liikoja odota, ei pety" ja niin edelleen.
VastaaPoistaHyvä esittely. En ole vielä lukenut mitään Alice Munrolta. Ehkäpä jonain päivänä.
Oikein kivaa alkanutta viikkoa! Minä huitelin viime viikolla muualla mutta nyt taas käyskentelen Blogistanian kujilla 🙂
Jahans: onkos sitä oltu joron-jäljillä? Tervetuloa takaisin etulinjoille mainioine ja kiintoisine pohdiskeluinesi:)
VastaaPoistaOnni, mitä se meille kulloinkin on? Asiaa on tullut paljonkin fundeerailtua. Viime aikaisten tutkimusten mukaan se ei ole sidottu varakkuuden määrään, kun perusasiat on kohtuullisesti turvattu, eikä se liioin lisäänny omaisuusmassan pullistuessa. Sitoisin onnen vahvasti tyytyväisyyden tunteeseen. Ei se, mitä on menetetty tai mistä on jouduttu luopumaan - kuten omassa elämänvaiheessa hiljalleen väistämättä tapahtuu - vaan fokus keskitettynä siihen runsauteen, mitä juuri tässä ja nyt on jäljellä. Tärkeää on myös eletty elämä, elämättä jätetty/jäänyt tuottaa paljon katkeruutta ja tekee pahaa jälkeä etenkin, kun peräseinä alkaa häämöttää. Eiköhän me myös olla perinnöllisesti joko peruspositiivisia tai -negatiivisia, tuo ominaisuus lienee koko lailla pysyvää sorttia.
Aamuisen ensimmäisen 100-prosenttisen peipon lauluhavainnon myöät: pirteää puolikuuta Sinulle:)