"Painajaisluostari", Thomas Love Peacock, Nordbooks, 2016, 152 s.,
kääntänyt ja selityksin varustanut Tuomo Klint.
"Thomas Love Peacock (1785 - 1866) oli taitava runoilija, esseisti, oopperakriitikko ja satiiristen romaanien kirjoittaja. Elinaikanaan hän sai tunnustusta niin toisilta kirjailijoilta (joista monet olivat sekä hänen ystäviään että hänen satiiriensa kohteita), kirjallisuuskriitikoilta (joista monet olivat hänen pilkkansa kohteena) kuin lukevalta yleisöltäkin. Peacockin nykymaine lepää hänen seitsemän romaaninsa varassa. Neljä niistä, Headlong Hall, Melincourt, Nightmare Abbey ja Maid Marian ilmestyi nopeasti vuosien 1815-1822 aikana, mutta loput kolme, The Misfortunes of Elphin, Crotchet Castle ja Gryll Grance, seurasivat hitaammin - Gryll Grance vasta 1861 eli viisi vuotta ennen Peacockin kuolemaa." (Matti Ylipiessa)
"Rappeutuneeseen ja syrjäiseen englantilaiskartanoon kokoontuu eriskummallinen ihmisjoukko pohtimaan elämän ja kuoleman syvimpiä kysymyksiä. Kaiken tämän keskellä kartanonomistajan poika, joka on kokenut takaiskuja elämässä ja rakkaudessa, eristäytyy huoneeseensa, josta isä alkaa kuulla outoja, selityksiä vaativia ääniä... Onko kyseessä alkemistinen koe vai epätoivoinen yritys tehdä uutta elämää?" (Takakansi)
Teos pitää sisällään paitsi itse romaanin Tuomas Klintin tarpeeseen tulevat selitykset ja Matti Ylipiessan laatiman tyhjentävän kirjailijaesittelyn, joista jälkimmäiseen tutustumisella oli jo ennen itse Painajaisluostariin tarttumista hyvän pohjatiedon merkitys tyystin tuntemattoman kirjailijan ja aikakauden avaamiseksi.
- Painajaisluostarilla - erinomaisen maalauksellisessa puolittain rappeutumisen tilassa olevalla kunnianarvoisella sukukartanolla, joka sijaitsee sattuvasti kuivan maan kaistaleella meren ja lettojen välissä Lincolnin kreivikunnan tuntumassa - oli kunnia olla kartanonherra Christopher Glowryn kotikontu. Tällä herralla oli luontojaan mustan sapen riivaama luoteenlaatu, ja häntä vaivasivat nuo ruoansulatushäiriöiden kummitukset, jotka tunnetaan yleisesti nimellä "siniset pirut". Hän oli pettynyt varhaisessa ystävyyssuhteessaan; hänet oli nujerrettu rakkaudessa; ja hän oli närkästyksissään tarjonnut kätensä hienolle naiselle,
joka hyväksyi sen hyötymistarkoituksessa ja joka niin tehdessään repi rajusti hajalle koetellun nuoruuden kiintymyksen siteet. Naisen turhamaisuutta hiveli hyvin laajan vaikkei kovinkaan eloisan talouden emännyys; mutta kaikki hänen myötätuntonsa lähteet jäätyivät. Rikkauksia hän hallitsi, mutta sitä mikä niitä rikastuttaa, hellyyden osallisuutta, häneltä puuttui...
No; Thomas Love Peacockin ja Painajaisluostarin originellin porukan kanssa tuli lähdettyä tyystin oudoille vesille ja kuljettua tuntemattomille turuille.
Tässä ei kuitenkaan tossunpohjia turhaan kuluteltu eikä känsiä kantapäihin hankittu, sillä lukukokemuksesta kaikessa erilaisuudessaan muodostui mielekäs ja ilahduttava. Peacock suomii suuremmitta suruitta filosofoinnilla kikkailua, ja briljeeraamista, kuvia kumartelematta tuon ajan kirjallisuuden ykkösnimiä kuin myös "paremman väen" joutilaasta ja tyhjänpäiväistä elämäntyyliäkin. Tämä klassikko on yksi niistä kirjoista, joka on itse luettava. Kerrassaan armottoman hauskanhilpeä sukellus englantilaiseen 1800-luvun kirjallisuuteen, aikoihin ja tapoihin.
Hengen synkän lyhdyn avulla
näkee ainoastaan sen kantaja
pimeydessäkin ilmestyksiä
ja noita-akkain ihmetyksiä,
oman mielensä piinaajia
ja kurjuutensa kiusaajia.
Samuel Butler. Hudibras
- Painajaisluostari sopii erityisen hyvin synkkiin ja myrskyisiin öihin, joiden lämmikkeeksi suosittelemme portviiniä - no, käy madeirakin.
No, sutjakasti sujui myrskyisittä öittä ja ilman madeiratilkkastakin herkullisesta tekstistä nauttiminen satiirin säilän säihkiessä ja mukavasti nauruhermoja kutitellessa...
Erja Metsälä/Kirjamuistikirja: olipa hauska saada Sinut mukaan lukusille ja vaihtamaan mielipiteitä kirjallisuudesta, ollos tervetullut:)
Syntyjä syviä isommin erittelemään tahi luotaamaan pystymättä, urheasti järeällä klassikkokalustolla
liikkeelle lähti:
Kylläpäs lähti komeasti vuotesi käyntiin oikein Painajaisluostarilla. Nostan hattua.
VastaaPoistaEhkäpä Linnanmäen Peacock-teatteri on saanut nimensä juuri tältä herralta ;)
Vanhan klassikon valitsit heti vuoden ykköseksi!
Mai, kiitos ja kumarrus hatunnostosta! Ei ollut tarkoitus olla mahtipontinen, tämä klassikkohelmi sattui käsiin ja tästä on hyvä sitten keventää. Jäi kiusamaan tuo nimi-ideasi, jota kävin jäljittämään vaan en tämän tarkempaan päätynyt: "Cirkus-teltta oli Linnanmäen avajaisten vetonaula. Vuotta myöhemmin telttaa ruvettiin kutsumaan Peacockisi, josta nykyinen Peacock-teatteri nimi tulee. 1955 alkoivat teatteritalon rakennukset, sillä huomattiin että teltan kapasiteetti ei riittänyt. Vuotta myöhemmin, 2.6.1956, oli Kaj-Erik Saleniuksen suunnitteleman uuden Peacock-teatterin ensi-ilta." Vissiin joku neuroosi tuo jäljityshomma, vai olisiko perua neljän maastonakin matteudesta?
VastaaPoistaEhkäpä se on samallainen kuin itsellänikin jota kutsun uteliaisuudeksi virallisemmin tiedonhaluksi. Netti on siitä hyvä, että jäljityshomma on helpompaa, tosin kaikkeen tietoon ei ole niin luottamista.
PoistaJos satiireja kirjoittaa, niin sopii hyvin teatterin nimeksi. Tuokin Painajaisluostari olisi tosi hyvä teatterikappaleen tai musikaalin nimi ;)
Mai, tuo uteliaisuus/tiedonhalu on vissisti jotenkin lapsuudesta asti sisäänrakennettu ominaisuus, jonka toivoisin säilyvän lopun ikää. Jo rusettipäänä oli tapana istua topakasti Ukin kirjoituspöydän ääressä ja luvanvaraisesti varovasti selailla katsella Pikku Jättiläistä ja Eläinten Maailma-sarjaa:) Myös jälkikasvun kanssa on ollut tapana todeta joskus: en tiedä, mutta otetaanpa selvää- mitä hulluimmista kysymyksistä taivaan ja maan väliltä ja näin ovat aina (tähän saakka) tieto ja selitys ilmiöille löytyneet ja edelleen välittyneet, vaikka kysymyksiä piisaa...
VastaaPoistaKiinni veti; Painajaisluostari-teatterikappaleeseen tai musikaaliin on ehdottomasti saatava ensi-iltaliput:))