"Pako" - ex Libris...

"Pako", Arne Nevanlinna, WSOY, 2016, 237 s.

Arne Nevanlinna (s. 1925). Hänen teoksissaan raja tietokirjallisuuden ja kaunokirjallisuuden
välillä usein venyy. Romaaneissaan hän on alistetun osapuolen puolella ja kirjoittaa yläluokasta hilpeän ironisessa valossa.  Nevanlinna saavutti Finlandia ehdokkuuden romaanillaan Marie
(WSOY, 2008). (Lievelehti)

"Rakkaus ja valhe sitovat heidät yhteen . Tyttö ja poika pakenevat pommitetusta Dresdenistä vuonna 1945. He kulkevat kenkänsä puhki pölyisillä maanteillä ja erinäisten episodien jälkeen pääsevät omintakeisen Onkel Fritzin kyydissä Bremenin satamakaupunkiin. Sieltä lähtee laiva Amerikan Yhdysvaltoihin. Uudessa kotimaassa on luotava uusi valheellinen identiteetti, jonka varassa Josef ja Katharine - Joe ja Kate -voivat jatkaa elämää. Pako on 70 vuoden mittainen romaani nuorista, jotka alkavat kaiken alusta, pitkästä avioliitosta ja vanhenemisesta.
Se tarkastelee kepeän elegantisti amerikkalaista unelmaa, vaurastumista sekä eurooppalaisuutta, joka ei lähde päähenkilöistä kulumallakaan." (Takakansi)

- Kevät 1945 Dresdenissä on aikainen, hiirenkorvat vihertävät, ensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot täplittävät pientareita, vaikka on vasta maaliskuun alku. Mutta kukaan ei huudahda katsokaa kuinka ihania nuo ovat eikä pysähdy keräämään kukkakimppua. On lähdettävä matkaan reippaasti, niin kauan kuin jalat vielä kantavat. - Ajankohdan suosituinta iskelmää vedetään täyttä kurkkua: Onkel Fritz kyyneleet silmissä, Poika riemukkaasti ja vähän myöhemmin myös tyttö, tosin hieman hiljaisemmin, mutta kuitenkin....


Tunnetumpi versio kappaleesta on Lale Andersenin, mutta kun se alkuteksteissä on omistettu saksalaisille sotilaille, en sitä tähän lähtöön...

- Mutta missä meidän sotilaat ovat, ne joiden piti valloittaa Moskova? Tuolla he vaeltavat mäenharjanteella, vain yksi kulkee pää pystyssä, loput laahustavat tai nilkuttavat kainalosauvojen varassa, pelkkinä varjokuvina iltaruskon verenpunaiseksi värjäämää taivasta vasten, kohti tuntematonta päämäärää...

- Huomenta. Miten olet nukkunut?

- Kyllä.

- Tuo ei ole vastaus kysymykseeni.

- Mikä viikonpäivä on tänään?

- Keskiviikko

- En ehdi.

- Siis mitä et ehdi?

- Juoda toista kupillista kahvia. Onko sinun pakko aina kysyä kaksi kertaa samaa asiaa?

Voi miten tuttuakin tutumpaa, kotoista kypsemmän avioparin aamuista ohipuhetta,
jota myös dialogiksi tavataan kutsua...

"Arne. Oman elämän kintereillä", 2014 kirvoitti arvion: "Tässä kuuluu aidosti The Writer's voice. Napakka ageismin vastaisku". Molemmat pätevät Pakoonkin.  Laadukas, tarkkasilmäinen ja rikassanainen kertomus, jossa lukija ei jää sivustakatsojaksi, vaan omaksuu kanssakulkijan ja myötäeläjän roolin. Pidän suuresti Nevanlinnan tasapainoisesta ja selkeästä tavastaa tuottaa kertomuksia, jotka eivät mitään ylimääräisiä konstailuja tai trendihäröilyjä  ryydityksekseen kaipaa, taatakseen täyden lukunautinnon. Luontevalukuista ja ironianpilkkeistä kulkua!

Sukset ristiin suihkineille herkkuvinkki: "Ehkä kyseessä ei ollut riita, vaan eskaloitunut erimielisyys." Jess: tämä kultivoitunut ilmiasu tulee käyttöön....

Asian ulkopuolelta: huomenissa meillä mukavaa tiedossa: Esikoinen tarjoaa blinejä ts. Miniäinen ja Vaari mussuttelevat tuota herkkua (??) ja me hyvän päälle ymmärtämättömät/ymmärtävät saamme kuulemma tyytyä pulleisiin, mediumtasoisiin pihveihin:)

Makoisaa & metkaa viikonvaihdetta: