perjantai 8. helmikuuta 2013

Karnevaalifiiliksissä...

Klo 09.27 / 175 / 74% aamuisen pirtsakan sadekuuron jäljiltä Caliman hiesut tulivat pestyiksi, ilma on raikas ja pilvipeitto makaa yllämme.

Eilisehtoona kaupunki sai vuorostaan uuden karnevaalikuningattaren ja sen myötä paukkuivat kuningatarvalot taivaalle.  Tuonnempana kuvia edellisvuoden valtijattaresta. Tapahtumathan ohjelmanmukaisesti alkoivat jo 30.1, mutta osaltamme huomenissa, jolloin Cabalgata Anunciadora eli vapaamuotoisempi kulkue rilluttelee tanssien & musisoiden läpi katujen ja kujien. Illalla rävähtää Charcolla ens. Gran Baile ja tuosta pitäen on joka ilta joko Baile, Gran Baile tai Quateque / ark. hipat = kauden lattaritarjonta livebändeneineen ja lennosta vaihtuvine solisteineen tulee kotiikuljetettuna etäbiletettynä leppoisasti pedissä köllien läpikäydyksi; Arriba!! Gran Bailessa vimppaväki on vielä täydessä menomeiningissä ja villissä vauhdissa, soittopelit niukasti lavalta koottuina Vaarin reipastellessa leipomolle rapean aamupatongin hakuun.

Sunnuntait ovat  erityisesti lapsille omistettuja pomppulinnoineen ja tanssahteluineen sekä leikkimielisine hassuine kostyymikisoineen. Päivittäinen ohjelmatarjonta aiheuttaa kokemattomille  vähintäinkin  runsaudenpulaa. Olemme riittailleet poimia seuraavat: MA: Matar la Culebra / käärmeentappajaisrituaali, joka on sikälis helpottava ja valoisa, jotta käärmerukan tultua sapelilla kahtiasivalletuksi maailmasta katoaa sen myötä kaikki paha. Tämä bueno!!  Selvyyden vuoksi mainittakoon, jottei kyse suinkaan ole eläinrääkkäyksestä, vaan leluotuksesta. TI: XLI Edicion Rally del Valle de Coches de Epoca / antiikkiautot, jokaisen  autofriikin toiveuni, jippii jo valmiiksi! KE: Entierro de la Sardina / sardiinin hautajaiset, tapahtuma on uskonnollisperusteinen ja  liittyy Pääsiäistä edeltävään paastonaikaan. PE: Maraton Masculina, huippuhilpeä taidokkaasti naisiksi meikattujen ja pukeutuneiden raavaiden urosten korkkarijuoksu, jossa kisataan jokkueittan +päälle tantsut, joissa viime kerralla Vaaria  vauhdilla vietiin. Hyväksi lopuksi LA: Gran Coso Apotesis / kolmetuntinen äänekäs ja värikylläinen päätöskulkue, jossa rummut kumisevat,  lanteet ja höyhenet viuhtovat, hymy on herkässä  ja desibeliä piisaa. Tässä potpurrissa se  Mummon & Vaarin veri  kyllä taas kerran  punnitaan...



Rohkeasti sokka irti:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti