Jørn Lier Horst: "Pimeä laskeutuu / Når det mørkner" - Ex Libris....r

"Pimeä laskeutuu". Jørn Lier Horst, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2022, 175 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Jørn Lier Horst (s.1970) on norjalainen bestsellerkirjailija ja entinen rikostutkija. Hän on voittanut koukuttavilla ja poliisityötä avaavilla dekkareillaan useita palkintoja, muun muassa Pohjoismaiden parhaalle dekkarille myönnettävän Lasiavaimen. Wisting-sarjan oikeudet on myyty yli 20 maahan ja kirjoja on myyty huikeat kahdeksan miljoona kappaletta." (Lievelehti)

                             ©Marius Batman Viken Salomonsson Agency /Otava

 

 

"Stavern 1983: Joulu lähestyy ja lunta pyryttää. William Wisting on pienten kaksosten isä ja kunnianhimoinen nuori poliisi.

Raa'an ryöstön aikana hän joutuu dramaattisten tapahtumien keskelle. 

Sitten kokeneemmat poliisit ottavat tapauksen haltuunsa ja Wisting siirretään tutkimaan hylätystä ladosta löytynyttä autoa, joka on ammuttu seulaksi.

On selvää, ettei auton kuski ole voinut selvitä hengissä. Mutta missä uhri on

- ja kenen muun henki voi olla uhattuna. 

Sinnikäs totuudenetsijä Wisting joutuu tulikasteeseen: hän kohtaa suvun ja perheen painon ja kantaa opetusta mukanaan koko uransa ajan." (Lievelehti)

 

 

 

 

Horst on yksi suosikkidekkareistani ja Wistingistä hän on luonut kiinnostavan, hötkyilemättömän ja verrattoman tuttavuuden lukijoilleen. Avaintodistaja kirvoitti seuraavaa: Wistingin, tuon vähän mörököllimäisen, myhäilevän ja fundeerailevan tutkijan seurassa on lukijan vaivatonta viihtyä. 

 

Wistingin perustelut sille, että aikoo - toisin kuin partiokaverinsa Larsen -

hakea rikostutkijan vakanssia: - Häntä kiinnosti se, mikä oli rikosten taustalla. Hänelle ei riittänyt, että vain tarkkaili ja kirjoitti muistiin mitä oli tapahtunut. 

Hän halusi löytää enemmän vastauksia. Ei pelkästään paljastaa mitä oli tapahtunut vaan myös selvittää kuka oli syyllinen ja miksi hän sen teki. 

Antoi aivan erityistä tyydytystä päästä vähitellen yhä lähemmäs ratkaisua.

 

Vanhassa ladossa roskien ja rojujen  seassa Ruususen untaan  uinuva autonrähjä on tällaiselle vanhojen kaarojen ystävälle, joka niitä sai sydämensä kyllyydestä ihailla PdlC:ssa karnevaalit aloittavissa antiikkiautojen ja wanhojen Mersujen paraatissa, oli todellinen herkku belgialainen Minerva vuodelta 1915, jollaisella sekä avo-että umpiversiolla kelin mukaan,  kuningas Haakonkin oli huristellut aikanaan. Tällä kaunottarella on ihan oma osansa teoksessa sen lisäksi, että se on silkka silmäilo:)

 

Tasapainoinen ja kauniisti kirjoitettu dekkari, jossa palataan lukijan näkökulmasta  takaperoisesti Wistingin uran alkuaikoihin, lapsiperheen arkeen ja uralla etenemiseen rikostutkijan viran hakemisineen.

Horstin ja Wistingin miellyttävässä seurassa olen lukijana ollut kotonani, 

eikä tämä voimakaksikko pettänyt nytkään.

Pimeän laskeutumista on todistettu myös blogissa kirjasähkökäyrä, missä mietteissä, selviää klikkaamalla;)

Horstin, Wistingin ja glamoröösien automobiilien seurasta nautti:

Chris Carter: "Krusifiksitappaja/The Crucifix Killer" - ex Libris...

"Krusifiksitappaja", Chris Carter, Otava, 2022, 415 s., suomentanut Inka Parpola.

"Brasiliassa kasvanut Chris Carter opiskeli Yhdysvalloissa ja työskenteli rikospsykologina. Los Angelesiin muutettuaan hän vaihtoi puvun revittyihin farkkuihin ja salkun sähkökitaraan. Muusikon työ kuljetti Chrisiä ympäri maailmaa. Nykyään hän asuu Lontoossa ja omistautuu bestsellerkirjailijan uralleen." (Lievelehti)

 

    ©Chris Carter/no credit/saatu Darley Anderson Literary Agent /Otava                 

 

"Autiotalosta löytyvä nuoren naisen ruumis vie LAPD:n Robert Hunterin painajaismaisen rikostutkinnan syövereihin. Uhri on kärsinyt makaaberin kuoleman, ja niskaan on kaiverrettu Krusifiksitappajana tunnetun psykopaatin käyttämä symboli.

Jo kaksi vuotta sitten Krusifiksitappaja kuitenkin saatiin kiinni ja teloitettiin.

Onko kyseessä kopiomurha? Vai jotain selittämätöntä? Kulkeeko oikea tappaja yhä vapaana, valmiina toteuttamaan uusia verisiä fantasioitaan?

Chris Carterin menestyssarjassa LAPD:n väkivaltarikosyksikön Robert Hunter kohtaa aisaparinsa Carlos Garcian kanssa Los Angelesin pimeimmät puolet ja kieroutuneimmat mielet. Krusifiksitappaja  on jo 11.osaiseksi kasvaneen sarjan avausosa. (Takakansi)

 

No jopas sattui  märkä rätti heilumaan toisenkin kerran, kun heti edellisen luetun Pimeän jäljillä perään osui toinen ei niin sivistyneesti ihmisiä hengiltä päästävä murhaaja poliisien päänvaivaksi.

Onkohan tämä joku ajan trendi? Vaativatko dekkarien ystävät aina vain rajumpaa  vai onko se uusien dekkaristien tapa kerjätä huomiota? Onneksi ei mennyt saman tien pinoon Ö, sillä ensinnäkin uuden  kirjailijan brasilialaistaustaisuus alkuun painoi vaa'assa ja eteenpäin  päästyä tutkijaparin Robert Hunter & Carlos Garcia sinnikkään yhteistyön värikäs kuvaus  ja  kerronnan vauhdikas tempo olivat kelpo luettavaa.

 

Robert Hunter: oli kolmekymmentäyhdeksänvuotias, mutta nuorekkaat kasvot ja lihaksikas kroppa saivat hänet näyttämään mieheltä, joka vasta kolkutteli kolmenkympin rajaa.  

- Hänessä oli harkittua, hallittua voimaa, joka ilmeni hänen jokaisessa liikkeessään, mutta kaikkein hätkähdyttävintä hänessä olivat silmät. 

Ne olivat tuimat ja vaaleansiniset, ja niistä paistoi älykkyys ja järkähtämätön määrätietoisuus.

 

Carlos Garcia:  - Hänen isänsä oli brasilialainen liittovaltion agentti ja äitinsä amerikkalainen historianopettaja, ja kun vanhempien avioliitto oli hajonnut hänen ollessaan vasta kymmenen ikäinen, hän oli muuttanut äitinsä kanssa  

Los Angelesiin. - Garcia työskenteli kaksi vuotta LAPD:n rikostutkijana pohjoisessa Los Angelesissa, minkä jälkeen hän sai valita: virka huumeyksikössä tai murharyhmässä. Hän valitsi henkirikokset.

 

Sarjamurhaaja on murhaaja, joka tekee vähintään  kolme erillistä henkirikosta yli kuukauden ajanjaksolla, joiden välisenä aikana hänen tarpeensa surmata kasvaa ja johtaa vietinomaisesti murhan uusimiseen. (Wikipedia)

Kaksikko perkaa perusteellisesti monia eri syitä alkaen huonoista lapsuuden eväistä ja kaltoin kohdelluksi tulemisesta ja kateudesta sekä kostosta aina haluun manipuloida, kontrolloida ja henkirokosten himo. 

Tuota litaniaa voisi verrata huumeiden käyttöön, ensin kokeillaan, sitten nappaillaan aina vain suurempia määriä mielihyvän saamiseksi eli sarjamurhaajan toleranssi kehittyy siinä missä muidenkin addiktien. Tuhoavan aggressiivisuuden muoto on vaikea yhtälö purtavaksi.     

 

Carter on sisällyttänyt tähän dekkariinsa vähintäänkin riittävästi väkivaltaa,

mutta tuleepa selväksi psykopaatin käsittämättömän laaja repertuaari, ja kun heitä kuitenkin joukossamme on, lähtökohtanani on kuten yleensäkin, ettei tieto lisää tuskaa...

 

Kirjailija painaa alkuun rauhallisesti kaasupoljintaan, mutta sitten astuu raskas jalka kuvioihin, ja tutkijat saavat hieroa aivonystyröitään kerran jos toisenkin löytääkseen uhreille yhteisen nimittäjän. 

 

Kerronta ja tunnelma tiivistyvät siis entisestään teoksen loppua kohden, ja tapaus ehtii ennen ratkeamistaan tulla kirjaimellisesti tutkijaparin iholle, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.  Osin brutaali, mutta suurimmalta osaltaan hyvin kuvattua tutkintaa ja soljuvaa kerrontaa, jossa verbaliikka ja henkilökuvaus ovat kohdallaan. Inka Parpolalta mainio suomennos. 

 

Sarjan toinen osa Teloittaja ilmestyy lokakuussa 2022.

 

Tavan mukaan vahvennoksia klikkaamalla saat halutessasi lisätietoa ao. asiasta;)

Lukukokemusta rikkaampana:

Femi Kayode: "Pimeän jäljillä/Lightseekers" ex Libris...

"Pimeän jäljillä, Femi Kayode, Bazar Kustannus, 2022, 461 s. suomentanut Kristiina Vaara.

"Nigeriassa syntynyt Femi Kayode opiskeli kliinistä psykologiaa ja työskenteli ennen kirjailijanuraansa mainosalalla ja käsikirjoittajana luoden useita Nigerian katsotuimmista tv-sarjoista. Pimeän jäljillä on hänen esikoisteoksensa. Parhaillaan Kayode kirjoittaa teoksen jatko-osaa.

Nykyään Kayode asuu vaimonsa ja kahden poikansa kanssa Windhoekissa Namibiassa." (Lievelehti)

 

 

                                                             ©Nicholas Louw
 

 

"Kun kolme nuorta yliopisto-opiskelijaa murhataan julmasti nigerialaisessa yliopistokaupungissa, murhat ja niiden tekijät tallentuvat sosiaaliseen mediaan kuvina ja videoina. Koko maailma tietää, kuka opiskelijat murhasi, mutta kukaan ei tiedä, miksi. Kun murhien oikeudenkäynti alkaa, pyytää yhden uhrin varakas isä Philip Taiwoa selvittämään, miksi nuoret miehet surmattiin.

 

Väkijoukkojen käyttäytymiseen erikoistunut Taiwo ei ole poliisi tai etsivä,

mutta yliopistokaupunkiin saavuttuaan hän huomaa, että jokin taho ei halua hänen olevan paikalla eikä varsinkaan selvittävän murhien motiivia. 

Mutta pian tutkimus muuttuu kilpajuoksuksi aikaa vastaan, sillä kolme murhattua nuorta miestä eivät ole jäämässä tapahtumien ainoiksi uhreiksi." (Takakansi)

 

 

 

 

-  He tietävät jo, kuka uhrit murhasi. Nyt heidän täytyy selvittää miksi. 

 

Teos sijoittuu Nigerian syrjäseuduille ja alkaa todella räväkästi Johannes Paavalin seuratessa väkijoukon kiihtyvää väkivaltaista käyttäytymistä:

 Se laulaa ja tyrkkii kolmea nuorukaista. Miehet on riisuttu alastomiksi, ja heidän kiveksensä ovat kutistuneet kauhusta... Alkua lukiessa tuntui kuin kirjailija olisi sivaltanut märällä rätillä kasvoja ja heräsi pieni epäusko jatkon suhteen,

mutta kuinkas sitten kävikään... 

Kirja, joka on  neljä näytöksinen ja lyhyisiin, nimettyihin  lukuihin jaettu, 

pitää sisällään lukuisia eri elementtejä kuten vihanlietsontaa, joukkohysteriaa, kultteja ja mystisen Johannes Paavalin digitaalista vaikuttamista hypertargetointeineen ja kiihkomuslimien ja kristittyjen vastakkain kiihottamista, sekä myös avioliittokriisinpoikasta, joiden vuoksi näinä hellepäivinä luettuna se on hieman haastellinen avataava  näin postauksen muotoon;)

- Miljoonannen kerran sen jälkeen, kun lähdin vaimoni kanssa takaisin Nigeriaan, kiroan olosuhteita, jotka johtivat tähän päätökseen. Huolimatta siitä, että nielin mukisematta kaiken, kun Folake perusteli paluutamme, tiedän että olen hänelle edelleen katkera. "Murunen, pojat täyttävät tänä vuonna viisitoista. Haluan, että lähdemme, ennen kuin he uskovat olevansa yhtä kuin ihonvärinsä."

Nuivasta poliisilaitoksen vastaanotosta ja yhteistyöhaluttomuudesta huolimatta se kertoo ennen kaikkea sinnikkäästä ja peräänantamattomasta Philip Taiwon ja  Chika Makuochin - joka toimenpiteittensä vakuuttavuuden ansiosta ei vaikuta pelkästään kuljettajalta, ja joka onkin opiskellut tietotekniikkaa yliopistolla ja kertoo toimivansa myös henkilökohtaisena assistenttina -  tapauksen kulun ja syiden perkaamisesta ja selvittämisestä, tarpeesta saada syyllinen taho vastuuseen ja vastaanotettu tehtävä päätökseensä.

Femi Kayoden kerronta on juoheaa ja pidäkkeettömästi etenevää, verbaliikaltaan värikästä ja henkilöhahmoiltaan onnistunutta. Jotkut nimet olivat hauskasti saada kielen solmuun kuten Tamunotonyes  eli Tamuno Princewill, mutta kertaus jnpp...

Positiivista:  Nigeria, tuiki tuntematon maailmankolkka vieraine kulttuureineen tuli piirun verran tutummaksi, teoksessa on  kiintoisaa psykologista näkökulmaa ja ilmeikästä persoonallisuutta. 

Kristiina Vaaran hyvä käännös ja Jussi Jääskeläisen teoksen tunnelmaan istuva kansi kruunaavat kokonaisuuden. Siispä tervetuloa jatko-osa! Eipä kelpo kesälukemalta enempää vaatia voisi!

Pimeän jäljiltä valoon saapuneena:

Tuija Takala: "Sormus"...

 "Sormus", Tuija Takala, Avain, 2022, 160 s.  Kansi ja kuvitus Jussi Jääskeläinen.

"Tuija Takala on monipuolinen ja palkittu selkokirjailija. Sormus tuo selkokirjallisuuteen episodiromaanin: kirjan neljä kertomusta liittyvät toisiinsa. Lukijan ilo on tutustua eri vuosisatojen naisiin." (Takakansi)

"Sormus on selkoromaani, jossa on neljä eri kertomusta. Ensimmäisen osan kertoo Talvikki, joka elää Suomessa 1020-luvulla. Toisen osan kertoo Maria 

1870-luvulla ja kolmannen osan Anna 1920-luvun alussa. Viimeisessä osassa Emma elää nykyaikaa.

Romaanin tapahtumien välissä on 1000 vuotta. Naisten kertomuksia yhdistää sama suku. Sormus kertoo myös viikingistä, joka seuraa suvun naisia ajasta toiseen." (Lukijalle)

 

 

 

Teoksessa on jokaisen osan alussa selkeä sukupuu ja sen lisäksi henkilöesittely tarinan taustaksi. Lopussa löytyy mielenkiintoinen osa Historian taustatietoja, jossa lyhyesti kuvataan kulloisenkin vuosiluvun tilannetta Suomessa: 

1000-luvun alussa, 1800-luvun loppupuoli, 1920-lukuun vaikuttavat asiat ja

2020-luvun Suomi.

 

Tässä kauniisti kerrotussa, herkässä ja maanläheisessä tarinassa musta viikinkisormus edustaa pysyväisyyttä, kulkua suvun naiselta toiselle, unien maailmaan, mutta se kuvaa elävästi myös kulloisenkin ajan arjen aherrusta, elämänkulkua ja ihmissuhteiden kehittymistä.

 

 Lukijalle:

 

  -  Historia vaikuttaa ihmisiin, 

ja ihmiset vaikuttavat toisiinsa. 

Ihmisten elämässä on myös salaisia puolia,

 joita ei selitä vain järki. 

On myös tunteet ja unet.

 

Lukemisen kuten myös huonon lukutaidon sanotaan olevan periytyvää. 

Niin tai näin, tosiasia on, että nuorten lukutaito on jatkuvasti hapertunut ja sanavarasto köyhtynyt, joten työ, jota Tuija Takala selkokielissektorilla tekee, 

on äärettömän arvokasta ja ensiarvoisen tärkeää. Kynnys avata kirjojen maailma mataloituu ja muodostuu houkuttelevammaksi.

Paitsi lukemaan opetteleville lapsille ja nuorille, lukuvaikeuksista kärsiville ihmisille uskoisin selkokirjallisuudella olevan käyttöä ja arvoa lukemista harrastaville  henkilöille, joiden kohdalle osuu muistisairaus muodossa tai toisessa. Harrastuksen ja mielihyvän luojan, kirjan voisi pidempään pitää käsissään tekstistä nauttimaan pystyen.

 

Talvikki: 

  -  Yöllä näin unta,

että olin rannassa

 ja tapasin Ulfin. 

 

Unessa Ulf nousi vedestä 

ja tuli lähelleni. 

Hänen hengityksensä lämmin ilma 

helli poskieni pintaa. 

Kuljetin sormeani Ulfin kaulalla.

Sormeni seurasi kuvioita,

 joita oli miehen ihossa. 

Käteni eteni Ulfin rintaa pitkin vatsalle.

 

Siihen heräsin...

 

Tyylikäs ja antoisa kokonaisuus! Sormus oli mitä oivallisin valinta näin naistenviikolle: sekä visuaalisesti että kirjalliselta anniltaan: aikamatkalle vievä, naisen asemaa kuvaava ja kiinnostavasti kirjoitettu, sivumääräänsä suurempi teos!

Lukemastaan suuresti nautti ja tarinan lumoon vaivatta solahti:

Kari Hongisto: "Uusi sanontojen sanakirja" - ex Libris...

"Uusi sanontojen sanakirja", " Kari Hongisto, Kulttuurivihkot, 2022, 291 s.

"Toimittaja-kirjailija Kari Hongisto (s. 1950) on aiemmin julkaissut muun muassa kaksi aforismikokoelmaa, esseitä ja tilaushistorioita sekä toimittanut kirjallisuusantologioita. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen maisteri." (Takakansi)

                                                             ©Jukka Vaso
 

"Miksi jalkapallossa rankkari ammutaan pilkulta, vaikka kentällä on piste?

Kengät pannaan jalkaan, kun todellisuudessa jalat pannaan kenkiin. Lentokoneiden mustat laatikot eivät ole mustia. Mistä tulee sanonta istu ja pala, mistä se sylttytehdas, jonne jälkien väitetään johtavan, mistä syntyi hernerokkapäivä ja miksi pippurisumutin on huti?

 

”Uteliaisuus sanojen alkujuuriin käynnisti vuosien tutkimusretken,

jonka muistiinpanot olen nyt aakkostanut yksiin kansiin. Taustojen avaaminen on riemastuttanut – ja yllättänyt. Puolet sanonnoista osuu, mutta väitän, että puolet ampuu ohi. Kokoelmassa osumia ja huteja löytyy saman verran”,

luonnehtii Kari Hongisto Uutta sanontojen sanakirjaansa.

 

Kokoelmaan on analysoitu yli 350 sanontaa, käyttösanaa ja hokemaa.

Hongisto on tehnyt perusteellista, kieltä kunnioittavaa työtä, mutta uskaltaa haastaa myös huumorin keinoin ja venkoilla." (Takakansi)

 

 

 

Sanonnat ja niiden etymologia on varsin kiinnostava alue ja tämä kriittinen laitos - Huteja ja osumia kielenpäälle, Sanontologinen seikkailu houkutteli oitis silmiini sattuessaan tutustumaan lähemmin, eikä turhaan.

Teos sisältää luvut: Puolet maaliin - puolet petäistä; alusta on lähdettävä,

Osumia ja huteja. Sanojen avaruus kielen päällä ja Kirjallisuutta ja muita lähteitä.

Itse sanonnat on selkeästi esitelty alkaen A:sta Aatamin napa ja päättyen Ö:hön eli Öylättiin. Viimeisen lukuun sisältyy myös mielenkiintoinen kysymyksenasettelu lukijalle fundeerailtavaksi nimeltään: "Quarere necesse est".  Muutama poiminta:

Ajautua hunningolle:  - Jos ajautuu hunningolle, on tuuliajoilla, hakoteillä, kehnossa jamassa, rappiolla. Osuu ja uppoaa. Mutta mitkä on hunninko?  

Professori Unto Salon mukaan se tarkoittaa vanhaa polttohautaa, joka toimi myös talon tunkiona. Sinne kun joutuu, on todella hunningolla.

 

Fossiili:  - Latinan fossile merkitsee maasta kaivettua.  - Sana viittaa jäännöslöydöksiin muinoin eläneistä eliöistä. - Sanalla on toinenkin käyttö:  

sillä viitataan vanhukseen, kalkkikseen, ajan kärryiltä pudonneeseen.

Symbolisesti taitaa sekin osua nappiin. Alakoulun juuri aloittanut pojanpoika pisti paremmaksi. Nähdessään ryhmän vanhuksia, hän totesi: "Katso Pappa, 

Attendon kisat!" 

Niinpä: lasten ja imeväisten suusta ei tule huteja vaan napakoita osumia:)

 

Kaksi yllä olevaa ovat siis osumia, mutta otetaanpa  trendikäs ja kuluneeksi riepoteltu sana:

Palveluyhteiskunta: - Sanan luulisi tarkoittavan yhteiskuntaa, joka tarjoaa runsaasti ja kätevästi palveluja ja jonka jäsenistä suuri osa työskentelee palveluammateissa. Kodinhoidossa riittää voimavaroja, digisovelluksissa saa helposti neuvoja, päiväkotiryhmät ovat pieniä, oikeudellisissa ongelmissa saa vuolaasti apuja, pankeissa ja terveysasemilla vastataan nopeasti puhelinsoittoon... 

 

Mutta totuus kuten Doriskin on toisenlainen: - Palveluyhteiskunta on suurimuotoinen huti, koska kyseessä on todellisuudessa "itsepalveluyhteiskunta. Vai pitäisikö sanoa masturbaatioyhteiskunta. Suursyömäri paastoajan valepuvussa. Paras palveluntuottaja on se, joka tehokkaimmin pystyy siirtämään palvelun asiakkaiden itsensä tehtäväksi ja ottamaan siitä hinnan. 

- Yksi hyvä puoli asiassa on: palvelunestohyökkäystä ei tarvitse pelätä kun ei ole mitä estää.. Hutihan tämä, jos mikä;) 

Varoituksen sana: jos odotat tältä sanakirjalta tieteellistä, ryppyotsaista jargonia niin petyt ja tulee huti. Jos et, niin kuivakka, tieteellinen saivartelu ei kuulu Hongiston repertuaariin ja lukukokemuksesta tulee täysosuma. 

Teos on värikkäällä kielellä ja huumorinpilkkeellä, mutta perinpohjaisesti ja selkeästi koottu erittäin hauska listaus tulivillaan tuttuja ja oudompiakin sanontoja, jotka Hongisto meille ammattitaitoisesti avaa pilke silmäkulmassa.

Tälläiselle sanojen, sanontojen ja murteiden keskellä elävälle ja niitä mielikseen makustelevalle tämä sanakirja on todellinen aarreaitta. Omassa suvussa on aina viljelty paljon sanontoja ja sama jatkuu edelleen. Kuinka on, onkos Sinulla ja/tai lähipiirilläsi näitä laukaisuja - huteja ja osumia - viljalti käytössä?

- Yleinen käsitys sanojen merkityksestä ympäröi kielen toimintaa utuverholla,  

joka tekee selvän näkemisen mahdottomaksi. Ludwig Wittgenstein.

Roppakaupalla - (osuma;) - tiedonjyviä ja mielihyvää  tästä monipuolisesta ja sanarikkaasta  teoksesta ammensi ykskin attendolainen in spe:

Terveisiä Halosenniemeltä...

Pitkästä aikaa kääntyi  auton nokka kohti Halosenniemeä viehkoa Tuusulan rantatietä monine museoineen rauhaisasti  maisemia ihaillen ajaa körötellen.

Pekka Halonen  ja Halosenniemi   sekä Pekka Halosen tunnettuja teoksia: vahvennoksia klikkaamalla saat halutessasi lisätietoa ja myös kuvat suuremmiksi:)

 

 

"Taidemaalari Pekka Halosen vuonna 1902 valmistunut kansallisromanttinen ateljeekoti Halosenniemi sijaitsee Tuusulanjärven rannalla. Rakennuksen, "tupatöllin" hieno ja ammattitaitoinen hirsityö on vertaansa vailla.

Alkuperäiseen asuunsa entisöity Halosenniemi toimii taidemuseona, joka kertoo Pekka Halosen taiteesta, hänen elämäntyöstään ja ystävistään, jotka loivat maineikkaan Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisön." (Tervetuloa Halosenniemeen!)

 

Olimme heti museon avautuessa paikalla ja siellä olikin kulku opastuksineen tällä kerralla tilanteen huomioon ottaen erittäin hyvin järjestetty ja opastettu mahdollisimman vähin kontaktein.

Taideteosten lisäksi ihastelimme ja ihmettelimme työpöydällä olevaa suurta rautaesinettä, jonka meille kerrottiin sen olevan grafiikkapuristin. 

Ansaittua huomiota sai myös osakseen massiivinen puun juurista valmistettu keinutuoli, joka ei varmasti ihan vähästä kumoon keikahda. Uskomatonta kärsivällisyyttä vaatinutta käsityötä. 

 

                                             Tuusulan museot, Halosenniemi

 

Luonnonkauniilla kallioniemellä, järven rannalla sijaitseva sauna oli tuolloin parhaillaan kunnostettavana, mutta tällä hetkellä valmistunut.

Halosenniemeen kuuluu myös kaunis ja hoidettu puutarha, joka olikin upeassa kukkaloistossa:

 

 

 

Ihastuttava miljöö, komea vanha hirsitalo korkeine huoneineen, kiinnostavan taiteen lisäksi kauniita huonekaluja, matalia ja nykysilmin lyhyillta vaikuttavia sänkyjä, koristeltuja pitsiliinoja pesukomuuttien päällä,  taidokkaita ryijyjä ja tyynyjä, istahtamaan kutsuva katettu ruokapöytä suloisin posliiniastioin, historian siipien havinaa ja tuoksua vanhojen hirsien tarinoitaan kuiskaillessa...

Eipä pieni ihminen muuta retkeltään kaipaa:

Ei ihminen elä pelkästä leivästä...

vaan tarvitsee myös kulttuuria hyvin voidakseen ja vihdoinkin onnistuimme

 - jos ei nyt vallan paikkaamaan - niin kuitenkin tilkitsemään koronan mentävää aukkoamme tällä elämän eliksiirin osa-aluella ja palaamaan "normaaleihin" kesäkuvioihin eli perinteiseen ilopilleriin, sitten viimen Naivistit Iittalassa - "Uskalla iloita!"   -teeman, 2019"...

 

 Viime hetkellä, sillä alkoi jo uhkaavasti tuntua tältä: "Ajattelija" Stig Jansson:

                                                     

  Muutamia ihastuttaneita herkkupaloja: "Pieni apulainen", Ulla Kauhanen

                                              

"Ukonkorento", Maija Kanerva

                                                   

Näyttelytila Vanha puukoulu kotoisesti narisevine lattioineen:

 

Kotiin palattiin näissä auvoisissa tunnelmissa: "Kesän kellistämät", Riitta Kolari

                                                  

Sarjasta puheitta paras:)