tiistai 28. maaliskuuta 2017
F.Scott Fitzgerald: "Amerikkaa autonrämällä / The Cruise of the Rolling Junk" - ex Libris...
"Amerikkaa autonrämällä", F. Scott Fitzgerald, Kustannusosakeyhtiö Savukeidas, 2017, 103 s., suomentanut Ville-Juhani Sutinen.
"Francis Scott Key Fitzgerald (1896-1940) kuuluu Yhdysvaltojen 1900-luvun merkittävimpiin kirjailijoihin. Häntä pidettiin omana aikanaan ”kadotetun sukupolven äänenä”, niiden nuorten jotka aikuistuivat ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän kirjoitti viisi romaania ja kymmeniä novelleja,
jotka kertovat nuoruudesta ja epätoivosta ja kuvasivat aikaansa osuvasti ja elävästi. Hänen kirjoissaan ihaillaan erityisesti tunteiden rehellistä kuvausta." (Wikipedia)
"Menestystä maistanut nuori kirjailija F. Scott Fitzgerald starttasi 1920-luvun alussa autonsa Yhdysvaltain itärannikolta ja lähti vaimonsa Zeldan kanssa kohti tämän kotiseutua Alabamaa. Fitzgerald kirjoitti reilun viikon mittaisesta retkestä juttusarjan Amerikkaa autonrämällä, joka on hulvaton ja holtiton kuvaus varhaisesta road tripista. Reissulla sattuu kaikki mitä pitää ja vähän enemmänkin: auto hajoaa, matkalaiset yritetään ryöstää ja hotellin lattialla on lihaa.
Komiikan taustalta pilkistää kuitenkin myös traagisempi nostalgia nopeasti katoavaan vanhaan Amerikkaan." (Takakansi)
F. Scott Fitzgerald, tämä kadotetun sukupolven äänitorvi tunnetaan mm. romaaneistaan Kultahattu ja Yö on hellä. Nyt olisi tarjolla hervotonta,
Ville-Juhani Sutisen antoisasti pilke silmäkulmissa taustoittamaa road trippiä rämisevällä ja liitoksistaan natisevalla autonrotiskolla, Rolling Junkilla, jota rakastaen Expensoksi kutsutaan. Kaaralla, jonka autonrenkaillakin on nimet: Simson, Herkules, Lasarus, Joulupukki ja vaihtaen Daisy Ashford.
Fitzgerald tykittää tätä kolmeosaista tarinaa tahdilla, jolla ei hyperbolalta vältytä, mutta lukija sen kun rytkytyksestä ja ohi vilahtelevista maisemista hiukset hulmuten silkastaan nauttii. Ja tästä seikkailu starttaa:
Alku: - Suljettuja luomiani tunnin ajan naputellut aurinko kumautti yhtäkkiä silmiäni suurilla, kuumilla vasaroillaan. Huone täyttyi valolla ja hiipuvat hullutukset tapetilla murehtivat keskipäivän räikeää riemuvoittoa.
Heräsin Connecticutiin ja normaalimaailmaan.
Kaupunki: - Yli pienten jokien ja pitkien harmaiden siltojen tulimme tyyneen Havre de Graceen. Paikka on kuin ylpeä vanha nainen kädet puuskassa, kuiskuttelemassa hiipuneella arvokkuudella, että sitä oli aikoinaan harkittu koko kansakunnan pääkaupungiksi.
Auto: Olimme härnänneet kohtaloa röyhkeällä hullunrohkeudellamme - räsähtäen ja ärjähtäen maailman humina muuttui korvissani myrskyksi.
Auto näytti hajoavan palasiin silmiemme edessä ja tuntui kuin olisimme liiskautuneet katuun ja raahautuneet eteenpäin toisiaan vasten ryskyvien ja nirhautuvien valtavien mukulakivien välissä, kuin ihmeen kaupalla ehjinä.
Omakohtaisesti luonteva tapa matkustaa on kulkuvälineestä riippumatta siirtyä mahdollisimman yhtä soittoa pisteestä A pisteeseen B. Tämä Fitzgeraldin ja Zeldan kyydissä jäniksenä huristeltu taival oli ketterää ja hassunhilpeää keikkumista maisemain ja hotellien karusellissa, verbaalisten ilotulitteen omaisten ja räiskyväin tienviittojen ja liikennemerkkien vilistellessä ohi,
aina kuitenkin paikallisiin autoverstaisiin ja korjaamopajoihin tutustuen,
kädet mönjäisiin rasvoihin tuhrien. Loppuratkaisukin oli sopivasti korni.
Eilen oli illansuu, joka Fitzgeraldin, Savukeitaan ja Ville-Juhani Sutisen trion ansiosta ei totta tosiaan mennyt nollille tuulen vinkuessa nurkissa ja taivutellessa koivunlarvan, vaan tarjosi messevän & ratevan roud tripin; kiitos kyydistä!!
Martta / Hyllyntäydeltä: isosti tervetuloa mukaan lukusille ja vaihtamaan ajatuksia, toivottavasti viihdyt näillä round tripeillä ja kirjallisilla poluilla:)
- Olla nuori, olla matkalla kaukaisille kukkuloille, sinne missä onni kasvaa puissa ja missä voi osua maaliin ja voittaa säihkyvän seppeleen - me uskoimme, että se oli vielä mahdollista, tuo turvapaikka paikoillaan pysyvän maailman tylsyydeltä, kyyneliltä ja pettymyksiltä...
Hiipuneella arvokkuudella:
Gee & Jimminy:
maanantai 27. maaliskuuta 2017
Lars Kepler: "Kaniininmetsästäjä " - ex Libris...
"Kaniininmetsästäjä", Lars Kepler, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2017, 577 s., suomentanut Kari Koski.
Nimimerkki Lars Keplerin takana on ruotsalaisnen kirjailijapariskunta
Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Suomalaistaustaisesta komisario Joona Linnasta kertova sarja on valloittanut myyntilistat kautta maailman. Sarjan ensimmäinen osa, Hypnotisoija, on myös filmatisoitu. (Lievelehti)
"Ulkoministeri
teloitetaan kodissaan Djursholmilla, mutta julkisuudessa asia
hyssytellään hiljaiseksi. Liikkeellä on julma murhaaja, jota epäillään
terroristiksi.
Ja kohta hän iskee uudelleen. Turvallisuuspoliisi janoaa entisen komisarion
Joona Linnan apua murhaajan pysäyttämiseksi. Istuttuaan kaksi vuotta vankilassa
Joona Linna saakin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Piinaava jahti alkaa, mutta kuka metsästää ketä? Kaniininmetsästäjän uhreja näyttää yhdistävän vain yksi asia. Karmiva loru kymmenestä kanista." (Takakansi)
Aiemmat Kepler-postaukset: Vainooja ja Playground. Tässä kuudennessa
Joona Linna dekkarissa mennään, eikä meinata. Kaninkorvat sen kun trofeina Ten little rabbits lapsenäänisen runon poljennossa enempi vähempi hilpeästi heilua lotkuttavat. Kepler marssittaa Linnan rinnalle Triumph Speed Triplellä revittelevän, raudanlujan ammattilaisen komisario Saga Bauerin;
- hän oli metri seitsemänkymmentä pitkä ja lihaksikas kuin balettitanssija, Hän oli pitkään yksi Pohjois-Euroopan menestyksekkäimmistä nyrkkeilijöistä mutta lakkasi kilpailemasta pari vuotta sitten. Hän on kaksikymmentäyhdeksänvuotias ja yhä häkellyttävän kaunis, ehkä kauniimpi kuin koskaan. Hänellä on vaalea iho, siro kaula ja kirkkaansiniset silmät. Useimmat niistä jotka tapaavat hänet ensimmäisen kerran, menevät aivan heikoiksi, kuin jokin särkyisi heidän sisällään. Hän jättää jälkeensä kaipauksen, kuin onnettomat rakkauden jälkeen...
Teos pitää sisällään myös ajankohtaisuutta ja yhteiskunnallisuutta terrorismin, ihmiskaupan ja turvallisuusmäärärahojen problematiikan muodossa.
- Jokaisen maan turvallisuuspoliisin pääasiallinen tehtävä on pelotella maan poliitikkoja toteaa Saga Bauer.
Ja kysymyksiä: onko tappaja mallia pyrähdystappaja, spree vai rampage killer? Entä miksi kaninkolon, Crusebjörnin paviljongin yläpuolella lukee "Bellando vincere"?
Julkkiskokkiin en muista dekkarissa ennen törmänneeni, mutta niin vain Kepler heittää kehiin kauhanpyörittäjäksi soppaa hämmentämään TV-kokki
Rex Müllerin. Vaikka teoksessa on elementtejä, jotka rosoa luoden särähtelevät korvaan ja pientä eläinystävää ellottavat, niin Kepler ei erehdy niillä retostelemaan vaan pitää runsaan tapahtumavyyhdin suvereenisti käsissään suurella ammattitaidolla, otteen herpaantumatta. Intensiteettiä ihailtavassa määrin. Kevään genrensä parhaimmistoa. Tämän kanin pompottelua oli ilo katsella, se kun ei paluuperiin sortunut. Joona Linna on jämpti jässikkä ja nähtäväksi jää, murahteleeko Saga Bauerin prätkä jatkossakin yhtä muhevasti....
Kaninkoloon ovat myös uteliaasti kurkistaneet: Annika / Rakkaudesta kirjoihin
ja Kirjasähkökäyrän Mai.
Jess:
Ja kohta hän iskee uudelleen. Turvallisuuspoliisi janoaa entisen komisarion
Joona Linnan apua murhaajan pysäyttämiseksi. Istuttuaan kaksi vuotta vankilassa
Joona Linna saakin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Piinaava jahti alkaa, mutta kuka metsästää ketä? Kaniininmetsästäjän uhreja näyttää yhdistävän vain yksi asia. Karmiva loru kymmenestä kanista." (Takakansi)
Aiemmat Kepler-postaukset: Vainooja ja Playground. Tässä kuudennessa
Joona Linna dekkarissa mennään, eikä meinata. Kaninkorvat sen kun trofeina Ten little rabbits lapsenäänisen runon poljennossa enempi vähempi hilpeästi heilua lotkuttavat. Kepler marssittaa Linnan rinnalle Triumph Speed Triplellä revittelevän, raudanlujan ammattilaisen komisario Saga Bauerin;
- hän oli metri seitsemänkymmentä pitkä ja lihaksikas kuin balettitanssija, Hän oli pitkään yksi Pohjois-Euroopan menestyksekkäimmistä nyrkkeilijöistä mutta lakkasi kilpailemasta pari vuotta sitten. Hän on kaksikymmentäyhdeksänvuotias ja yhä häkellyttävän kaunis, ehkä kauniimpi kuin koskaan. Hänellä on vaalea iho, siro kaula ja kirkkaansiniset silmät. Useimmat niistä jotka tapaavat hänet ensimmäisen kerran, menevät aivan heikoiksi, kuin jokin särkyisi heidän sisällään. Hän jättää jälkeensä kaipauksen, kuin onnettomat rakkauden jälkeen...
Teos pitää sisällään myös ajankohtaisuutta ja yhteiskunnallisuutta terrorismin, ihmiskaupan ja turvallisuusmäärärahojen problematiikan muodossa.
- Jokaisen maan turvallisuuspoliisin pääasiallinen tehtävä on pelotella maan poliitikkoja toteaa Saga Bauer.
Ja kysymyksiä: onko tappaja mallia pyrähdystappaja, spree vai rampage killer? Entä miksi kaninkolon, Crusebjörnin paviljongin yläpuolella lukee "Bellando vincere"?
Julkkiskokkiin en muista dekkarissa ennen törmänneeni, mutta niin vain Kepler heittää kehiin kauhanpyörittäjäksi soppaa hämmentämään TV-kokki
Rex Müllerin. Vaikka teoksessa on elementtejä, jotka rosoa luoden särähtelevät korvaan ja pientä eläinystävää ellottavat, niin Kepler ei erehdy niillä retostelemaan vaan pitää runsaan tapahtumavyyhdin suvereenisti käsissään suurella ammattitaidolla, otteen herpaantumatta. Intensiteettiä ihailtavassa määrin. Kevään genrensä parhaimmistoa. Tämän kanin pompottelua oli ilo katsella, se kun ei paluuperiin sortunut. Joona Linna on jämpti jässikkä ja nähtäväksi jää, murahteleeko Saga Bauerin prätkä jatkossakin yhtä muhevasti....
Kaninkoloon ovat myös uteliaasti kurkistaneet: Annika / Rakkaudesta kirjoihin
ja Kirjasähkökäyrän Mai.
Jess:
perjantai 24. maaliskuuta 2017
Yaa Gyasi: "Matkalla kotiin / Homegoing" - ex Libris...
"Matkalla kotiin", Yaa Gyasi, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 379 s., suomentanut Sari Karhulahti.
"Yaa Gyasi (s.1989) on ghanalais-yhdysvaltalainen kirjailija, joka asuu Kaliforniassa. Yhdysvaltain National Public Radio (NPR) valitsi Gyasin romaanin Matkalla kotiin vuoden 2016 esikoisteokseksi, ja mm. New York Times, Time ja BuzzFeed listasivat sen vuoden 2016 kymmenen parhaan romaanin joukkoon." (Lievelehti)
"Kaksi sisarpuolta päätyvät toisistaan tietämättä samaan brittien hallinnoimaan linnoitukseen 1700-luvun Afrikassa: toinen vaimoksi, toinen orjaksi. Effie jää valkoisen kuvernöörin vaimona Ghanaan, kun orjalaiva vie hänen sisarpuolensa Esin Yhdysvaltoihin. - Lumoavien henkilöhahmojen myötä romaani kuvaa ghanalaisten elämää orjakaupan ja taisteluiden keskellä ja piirtää elävän kuvan mustien amerikkalaisten sukupolvista orjaplantaaseilta Harlemin jazz-klubeille ja nykyhetkeen saakka." (Lievelehti) - Kirjailijan kuva: Michael Lionstar.
Kulunut kirjakevät on muistuttanut eräänlaista Afrikan tähden pelaamista ja nyt on matkalla päädytty Ghanaan, tuohon asukasluvultaan 23,9 miljoonaiseen kaakaon, kullan ja öljyn tuottajavaltioon. Teoksen myötä ensinnä pikasukellus Ghanaan ja sen historiaan: faktojen lisäksi selvisi, että jalkapallo on maan suosituin urheilulaji ja että lapsityövoiman käyttö on yleinen ongelma kaakaonviljelyssä jne. Ei toki matkalla kotiin, mutta avartava Gyaasin innoittama nojatuolimatka.
- Esi varttui täydellisen onnellisena. Kyläläiset sanoivat häntä kypsäksi mangoksi, koska hän oli vielä nipin napin pilaantumaton, edelleen raikas. Vanhemmat eivät kieltäneet häneltä mitään.
- Esi oppi jakamaan elämänsä kahteen osaan, joiden nimet olivat Ennen linnoitusta ja Nyt. Ennen linnoitusta hän oli ollut Suuren Miehen ja tämän kolmannen vaimon Maamen tytär. Nyt hän oli tomua. Ennen linnoitusta hän oli ollut kylän kaunein tyttö. Nyt hän ei ollut yhtään mitään.
Toisekseen pysähdyin pitkäksi aikaa orjuutta miettimään: sen syntyhistoriaa, valkoisen miehen itse itselleen oikeuttamaa ja ottamaa alistamisen, maiden ja luonnonrikkauksien haltuunottoa. Mistä, keiden selkänahoista ja millä hinnalla ns. sivistysvaltioidemme vauraus on nyhdetty? Onko tämä vauraus aiheuttanut yhteiskunnallista laajaa hyvinvointia vaiko kääntynyt hallitsemattoman ahneuden ja keskiluokkain kaventumisen vuoksi itseään vastaan? Entä mikä on valkoisen rodun kohtalo jatkossa?
Gyasi kirjoittaa runsaskynäistä ja sormella osoittamatonta tekstiä kuljettaen sujuvasti polveilevaa tarinaa historiallisista lähtökohdista eteenpäin. Välillä lukijana on outojen nimien kanssa hakoteillä, mutta kirjan ensilehdeltä löytyy selkeä sukupuu Maamesta jälkipolvittain. Ruoskimisiltakaan ei säästytä, mutta tietty suorasanaisuus ja lukijalle henkivä sisältäpäin kirjoittaminen ovat teoksen suuria vahvuuksia. Erilainen ja ajatuksia herättävä teos!
- Suku on kuin metsä, joka on kaukaa katsoen yhtenäinen mutta läheltä katsoen joukko erillisiä puita. Akanien sananlasku.
Metsälenkiltä juuri tulleena, tulevina päivänä erillisiä puita tervehtimään menevänä, ylläluetusta kirjasta ja kuullusta ensimmäisestä kyyhkynkujerruksesta ilahtuneena,
keikkukoon kevät:
maanantai 20. maaliskuuta 2017
Olle Lönneus: "Maksun hetki / Marias tårar" - ex Libris...
"Maksun hetki", Olle Lönnaeus, Minerva Kustannus Oy Crime Club, 2017,
389 s., suomennos Salla Korpela.
Olle Lönnaeus (s. 1957) on ruotsalainen journalisti ja kirjailija. Lönnaeus työskentelee toimittajana Sydsvenska Dagbladet-sanomalehdessä. Hänelle on myönnetty lukuisia journalist- ja kirjallisuuspalkintoja, ja hänen kirjojaan on käännetty yli kymmenelle kielelle. Lönnaeukselta on suomeksi julkaistu Lilja & Eva Ström -sarjan ensimmäinen romaani Pelivelka, joka oli Ruotsin dekkariakatemian Vuoden paras rikosromaani -ehdokas vuonna 2014. Menneisyyden hinta voitti vuonna 2010 Ruotsin dekkariakatemian esikoiskirjapalkinnon." (Takakansi)
" Kylmänä, tuulenpieksämänä päivänä Malmön meriuimalan edustalta löytyy jäätynyt mies, jota on julmasti pahoinpidelty ja kidutettu. Jonny Lilja tunnistaa jäästä irrotetun uhrin jugoslavialaisen mafiapomon Ratko Jokovicin lähimmäksi mieheksi. Vanhalla pelivelalla uhkaillen Jokovic määrää Jonnyn ottamaan selvää, mitä hänen henkivartijalleen on tapahtunut ja kuka on vastuussa. Pian Jonnya kuitenkin kohtaa vielä suurempi tragedia. Hänen entinen vaimonsa murhataan,
ja Jonnysta tulee pääepäilty. Jälleen kerran Jonny joutuu pakoilemaan henkensä kaupalla niin Malmön poliisia kuin toisiaan vastaan sotaa käyviä rikollisliigoja.
Hän voi selvitä vain löytämällä itse oikean syyllisen. Poliiseista ainoastaan Eva Ström uskoo Jonnyn syyttömyyteen. Vastoin esimiestensä määräyksiä hän alkaa kaikessa hiljaisuudessa tutkia näitä murhia löytääkseen syyllisen Jonny Liljan ahdinkoon. (Takakansi)
Edellisestä teoksesta Pelivelka, 2016 totesin, että vaikka ihmettelinkin perättäisten lukemieni ruotsalaisdekkaristien päähenkilökaartin paheiden luetteloa, niin herrat Lönnaeus & Lilja, jälkimmäinen peliaddiktioneen serveerasivat rattoisan lukukotvasen. Nyt en kuitenkaan Lönnaeuksen tarjoilemaa murhapaikalta pakenevaa Liljaa, tuota yksinäistä ratsastajaa,
kostajaa ja oman käden oikeutta hakevaa, mutkien suoristajaa jugoyhteyksineen nikottelematta niellyt. Elikkä törmäsin tässä pää edellä poliisipersonaan epäuskottavuuden muuriin ottaen huomioon, että he(kin) ovat vain ihmisiä...
Mutta, jos tuohon ei kompastu, niin kyllähän Lönnaeus tarinaniskennän ja dekkarillisen juonenkuljetuksen taidon hanskaa. Persoonaat ovat inhimillisen monisärmäisiä, huumorinväläyksiä ja tilannekomiikkaakin on ripoteltuna sopivasti tekstiin ja juoni etenee rivakasti ravaten tapahtumasta toiseen. Kokonaisuudessa on fluenssia ja viihdyttävyyttä, rentoa ja rehevää menoa ja meininkiä jaettavaksi asti. Ruotsalaisittain: smaksak. Itsellä tämä heitti överiksi, mutten minä nyt yhden kerran perusteella parivaljakkoa Lilja & Ström hylkää....
Maanantaimarmatti:
lauantai 18. maaliskuuta 2017
Jalmari Finne: "Verinen lyhty" - ex Libris...
"Verinen lyhty", Jalmari Finne, (1928), Nysalor-kustannus, 2017, 191 s.
Toimittanut Matti Järvinen.
"Jalmari Finne (1874-1938) ei ole unohdettu kirjailija, sillä hänen Kiljusen herrasväestä kirjoittamiaan kirjoja luetaan yhä ja hänet tunnetaan niistä.
Harva kuitenkaan tietää, kuinka monipuolinen kirjailija Finne oli. Hän kirjoitti lastenkirjallisuuden ohella ainakin näytelmiä, historiallisia romaaneja, novelleja, oopperaa, sukututkimusta, henkilöhistoriaa, muistelmia - sekä kaksi aikuisille suunnattua rikosromaania. - Rikoskirjallisuus ei ollut 1920-luvulla Finnelle aivan uusi aluevaltaus, sillä hän oli suomentanut Arsène Lupin -kirjoja 1900-luvun alussa ja oli varmasti myös lukenut vinon pinon dekkareita."
(Esipuhe, Matti Järvinen)
"Maaseudun syysillassa kuuluu laukaus. Peltolan talon ainoa poika Matti on ammuttu. Nimismies Yrjö Valve tarttuu tapaukseen tarmokkaasti ja tekee pian pidätyksen. Heikkilän talon vanha emäntä kuitenkin epäilee, että nimismies on tehnyt liian hätäisiä johtopäätöksiä. Niinpä hän ryhtyy selvittämään tapausta kummipoikansa Kallen kanssa. Kuka seudun asukkaista on murhaaja?
Verinen lyhty (1928) on yksi varhaisimmista suomenkielisistä rikosromaaneista. Se tarjoaa lukijalle herkullisen murha-arvoituksen, jota ratkovat poliisien sijaan tavalliset maaseudun ihmiset" (Takakansi)
Entuudestaan tunsin Finnen ainoastaan riemastuttavan Kiljusen herrasväen isänä, joten teoksen esittelyteksti sai kiinnostumaan tästä monipuolisesta kulttuurihahmosta. Ja niin hyppäsin aikamatkalle sukupolvia taaksepäin maaseudun rauhaan, jonka yksi ainoa laukaus rikkoi:
- Syysillan pimeässä kuului laukaus. Sitten kaikki oli jälleen hiljaista. Heikkilän isäntä luki parhaillaan sanomalehteä. Hän antoi lehden vaipua polvelleen ja kuunteli. Kuulitko? kysyi hän vaimoltaan, joka istui ompelemassa ja laukauksen kuultuaan laski työnsä syrjään. Kuulin, vastasi emäntä. - Se oli laukaus.
- Kukahan siellä nyt ampuu? sanoi isäntä. Emäntä nousi nopeasti paikaltaan,
meni eteiseen ja sieltä kuistin ovelle. Siellä hän pysähtyi kuuntelemaan. Pihan poikki juoksi hätääntyneenä emännän luokse talon palvelijatar Kirsti...
Tarinan päähenkilönä ovat lujasti yläkerran Herran ilmoituksiin ja johdatuksiin uskova ja luottava vanha emäntä apunaan nokkela, poliisin urasta haaveileva kummipoikansa Kalle sekä koulut ja kurssit käynyt Helsingin pään tutkinnalliseen tekniikkaan luottava nimismies Yrjö Valve; eikä luonnollisestikaan kulttuurien ja ajattelumallien yhteentörmäyksiltä ja väärinymmärryksiltä voida välttyä:
Vanha emäntä: - Minun oli säilytettävä talo lapselleni, vastasi vanha emäntä. - Ja mitä kauppoihin tulee, niin olen minä niissä aina ollut rehellinen. Jos olen koonnut aikoinani rahaa, niin raha on ollut vain se puntari, joka on näyttänyt, miten suuri on ollut taitoni ja miten siis olen leiviskääni osannut käyttää.
Nimismies: - Nimismies punastui ja puri huuleensa. - En minä ole niin tyhmä etten ymmärtäisi tätä, sanoi hän, Minä olen kaupunkilaislapsi ja olen kasvanut sellaisessa ympäristössä, jossa puhutaan sillä tavalla. Minulla on kaksi tätiä,
ja he aina kaikille ihmisille tarjosivat henkistä ruokaa makeiden kastikkeiden kanssa. - Minä olen saanut kuulla aina pienestä pitäen, että olen kovin lahjakas olento, ja sen vuoksi olen aina mielelläni levitellyt riikinkukkopyrstöäni ja ollut toisia virkumpi. Ja saadakseni toisten ihailun osakseni olen ollut valmis heitä mielistelemään. Se on kaupunkilaisten tapaista.
Kuva Wikimedia Commons:
Vaikkakin uskonnolliset paatokset toki lukiessa tuntuvat vierailta niin Finne kuljettaa kuin maalaismiljöössä kotonaan ollen sujuvaa kerrontaa oikosen, vanhan emännän vahvan matriarkaalisen persoonaan ja kiemurtelevan, kaupunkilaisen nimismiehen johdolla nimismiehen kuvatessa vanhaa emäntää sanoin: hyvin arvokas nainen! Hänessä on jotakin aivan ruhtinaallisen ylevää.
Vaikken toki 1928 vielä ollut edes pilkkeenä vanhempieni silmissä, lukemastani ja sen kieliasusta tuli haikea olo. Miksi? Muistin maatilan emännän ja evakon, arvostetun Iso-Mummini suoraselkäisenä istumassa nojatuolissaan huivi leuan alle tiukasti solmittuna, aina virsi- tai rukouskirja käsissään. Koskaan en muista nähneeni hänen niitä lukeneen. Iskikö minuun stadin friiduun jokin outo geneettisperäinen kaipuu paluusta johonkin tuttuun ja turvalliseen, agraariyhteiskunnan yhteisöllisyyteen ja eräänlaiseen terveeseen - joskin myös kahlitsevaan - itsesäätelyyn ja kontrolliin. Mene ja tiedä...
Osattiin sitä ennenkin: tämä kylänraitilla, taloissa ja tuvissa sekä teiden pientareilla akkakäräjöinhinkin osallistumaan temmannut lukuaika muodosti Finnen taitavasti kuvaamine henkilöineen erittäin miellyttävän ja rauhaisan sekä sopivasti vanhahtavine teksteineen ehdottomasti positiivisesti poikkeavan tuokion tässä hötkyilevässä ja tempoilevassa nykyajassa.
Jaa, että mikäkö on niisi? Päivän jyvä tuli poimittua. Jaa, etteikö muka aikamatkailu onnistu? Kokeilkaapa tämän lyhdyn valossa!
Pirskuttaa:
perjantai 17. maaliskuuta 2017
"Böödismit" - ex Libris...
"Böödismit", Eeva-Liisa Sepponen, Karisto, 2017, 96 s.
"Eeva-Liisa Sepponen on intohimoinen harrastajakuvaaja, joka on nähnyt ja tehnyt elämässään paljon. Kunnon kameran ja böödismien myötä hän on löytänyt omimman tapansa tarkkailla maailmaa. Valtaosa böödismien kuvista on kuvattu hänen mökkisaarellaan Pietarsaaren edustalla." (Kustantaja)
Facebookissa lukuisia tykkääjiä keränneet böödismit on yhdistelmä upeita lintukuvia ja lyömätöntä tilannekomiikkaa. Böödismit on nyt koottu kansien väliin, ja tuloksena on hillitön jokanaisen ja -miehen lahjakirja, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kameran tallentamat tilanteet ovat vertaansa vailla ja vaatineet paitsi tuhansia otoksia myös ripauksen onnea. Kunkin kuvan tunnelman tiivistää täydellisesti osuva tokaisu tai vitsikäs sanonta. Tätä ennen kukaan ei olisi uskonut, miten ilmeikkäitä ja inhimillisiä linnut voivat olla! (Kustantaja)
Näin vuodenaikaan passelisti lintujen kevätmuuton ollessa hyvällä alulla ja eilisen joutsenten juhlavan ylilennon kenokaulana tiirailleena sain sopivasti tänään kirjastosta mukaani tämän hervottoman hauskuutuksen viikonlopun avaajaksi.
Teoksen huumori osui kerrassaan nappiin omaan vireeseen ja yhdessä siipan kanssa naureskelimme makiasti näille mainioille otoksille hupaisine verbaalirepäisyineen. Hauska & harmiton hyvänmielen hyrisyttäjä ja arjen jälkeisen ryppyotsan silottelija! Hauska on hyväksi habitukselle, joten lennokkaita viikonloppuja:)
Böödistinä ja bongarina:
torstai 16. maaliskuuta 2017
Tuomas Nyholm: "Leijona" - ex Libris...
"Leijona", Tuomas Nyholm, Otava, 2017, 365 s.
"Tuomas Nyholm (s.1976) on kirjailija ja jääkiekkotoimittaja. Hänen kirjoittamansa elämänkerta Jarkko Ruutu - Jumalainen näytelmä (Otava 2015) oli arvostelu- ja myyntimenestys. Kirjailijan aiemmat Sinun edestäsi vuodatettu (2010) ja
Omiensa luo (2016) on julkaissut Teos-kustantamo. Leijona on Nyholmin dekkarisarjan ensimmäinen osa." (Lievelehti)
"Kukaan ei ollut päässyt edes lähelle häntä. Leijona. Caetano de León.
Vuosisadan jahti. Ei lunnasvaatimuksia. Ei jälkiä. Selvittämättömät lapsikidnappaukset pitävät kaupunkilaisia kauhun vallassa. Poliisikaksikolle annetaan salainen tehtävä, jossa ohitetaan kaikki normaalit virkareitit.
Heidän on löydettävä Leijona, kasvoton rikollinen, joka on puristanut Lissabonin kylmäveriseen otteeseensa. Samaan aikaan kaupunkiin palaa mies, joka etsii oikeutta omilla keinoillaan ja tuntuu jatkuvasti olevan askeleen poliisin edellä." (Takakansi)
Tämä oli ensitapaaminen Nyholmin kanssa. Lukiessa puolestaan ensiajatus oli, että nyt on edessä humppahömppää ja sukelletaan pääedellä lepikkoon, siinä määrin tunnetiloja kuten lojaalisuutta, vihaa ja kostonhimoa sekä kaleidoskooppimaisesti henkilöitä, teemoja ja tavaraa aviokriiseineen, sem-abrigoineen sekä Taika-Jimiä & Teräsmiestä muistuttavine aisapareineen kirjailija kysymättä mätti syliin. Vaan kuinkas sitten kävikään:
Lissabon: oli valittu näyttämöksi. Fado de Lisboa, Amália Rodriguez, Mariza, Cristina Branco... Sydämeni, sieluni, saudade....
Pormestari: - Óscar Balasar oli niitä harvoja Portugalin kärkipään poliitikkoja,
joita ei ollut koskaan edes epäilty mistään arveluttavasta. Viiden virkavuotensa aikana hän oli pannut kaupunkia kuntoon kovemmalla tahdilla kuin monet edeltäjänsä yhteensä. - Hän suolasi omia virkamiehiään ja kollegoitaan surutta julkisuudessa, lahtasi heitä kuin sikoja suorissa tv-lähetyksissä. Hänellä oli aina murtumattomat faktat tukenaan. Päitä putoili kuin antiikin Roomassa. Kaupunkilaiset rakastuivat Balasariin oikopäätä ja poliitikot ymmärsivät,
että olosuhteet olivat muuttuneet.
Komentaja: - Patricia Salgueiro oli ristiriitainen hahmo. Laitoksen sisällä hänen asemansa oli vahva, mutta poliitikkojen suuntaan komentajan toiminta oli usein kulmikasta. Hänen maineensa oli jäätävä - äärimmäisen motivoitunut ja pragmaattinen tuloksentekijä, joka ei etsinyt kompromisseja. Lissabonin miesvaltaisessa virkakoneistossa ja maan monella tapaa sovinistisessa kulttuurissa Salguiero oli poikkeuksellinen henkilö.
Tehokaksikko: - Daniel da Costa, jonka elämä oli teinipojasta saakka ollut pelkkää vastakkainasettelua, sisäistä ja ulkoista. Maahanmuuttajan poika.
Poika ilman vanhempia. Poika, jolla oli älyä muttei tulevaisuutta.
Rorion Antonia Sinha 29 vuotta. - Olen kotoisin seudulta, jossa kamppailu on erottamaton osa arkea. Jokainen poika saa siitä osansa. Mitä parempi olet,
sen suurempi velvollisuus sinulla on oppia lisää. Koetella rajoja loppuun asti.
Niin meidän isämme kasvatettiin, ja he tekivät samoin meille lapsilleen.
Yksinäinen kostaja: - Mies, Joaquim nousi linja-autosta yhden jälkeen yöllä ja veti keuhkoihinsa Lissabonin ilmaa ensimmäistä kertaa neljääntoista vuoteen. Hän oli eri ihminen kuin lähtiessään, mutta kaupunki tuoksui yhä tutulta.
- Mies nosti hupun päähänsä, heilautti kangaskassin olalleen ja lähti liikkeelle. Samalla hän veti käden rintansa päälle varmistaakseen, että olkavyö oli paikallaan paidan alla ja kirjeet turvassa.
Hengenmies: - Isä Eanes oli viidenkymmenenseitsemän. - Lissabonin katujen hiljainen legenda, jonka kaikki tunsivat. Eanes oli auttanut kantakaupungin narkomaaneja ja kodittomia São Vincenten vanhasta luostarikirkosta käsin jo kolmekymmentä vuotta. - Vuosien saatossa hän oli noussut tasaisesti São Vincenten hierarkiassa ja johti nyt koko seurakuntaa.
Iloinen yllätys tupsahti sivuja käännellessä ja alkoi vetää suupieliä virneeseen. Ensivaikutelman: no justiinsa juu jälkeen alkoi tarina kietoa mukaansa, henkilöistä kirjaimina paperilla kuoritua persoonallisuuksia, Lissabonin kadut ja kujat sekä tuoksut tulla tutuiksi ja yksinäinen kostaja kerätä sympatioita. Matkan varrella muutamaan kertaan tuli pideltyä hengitystä kirjailijan puolesta kelkan pysymisestä lasku-uralla, mutta niin vaan Nyholm taituroi suvereenisti nuoralla ja dekkarista muodostui pakoton ja joviaali lukukokemus.
Viime lauseessa, vihoviimeisellä sanallaankin kirjailija onnistuu hilpeästi näpäyttämään alun pientä skeptikkoa: ähä-piti, täältä pesee:) Uskon siihen, että pieni, ensi kertaa kevätlaitumelle päässeen varsan villimäisyys laantuu ja kokonaisuus edelleen jäntevöityy jatko-osien kirjoittamisen myötä, sillä kaikki instrumentit ja avaimet siihen Nyholmilla on hallussaan. Sutjakka tuttavuus!
Kyllä: tykkäsin & kyllä: aion lukea jatko-osat.
Jeskamandeera mikä jellona:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)