Sorkkarauta on rautaa - toisenkin kerran....

Kuten sutkeasti sujuu osoittaa, on sorkkaraudasta & sinkoilevista säleistä muodostunut meille
liki päivälleen jo vuosittainen performanssi; toivottavasti ei traditioksi asti yllä...

Juniorimurmelitrio saapui säädyllisesti aamutuimaan yökyläilemään ja jo rauhaisan asettumisen aamupalailuineen olisi ehkä pitänyt kilistää hälytyskelloja. Riittailun mukaisesti oltiin tälläydytty lähtövalmiiksi päivän progeen, tutustumaan Koiramäen Pajutalliin ja enää "Ite" 2,5-v.  oli lähtöpisuja vaille. Eikös tuo tarmokas, omatoiminen pikkuleidi  - kaikista jokakertaisista
varoituksista huolimatta ja ne tyystin unhottaen - salamana sujahtanut toilettiin ja oitis kuului pienenpieni NAPS, joka korvissamme kumeasti  kumahti kuin kirkonkellot.

 Lukossahan tuo kirottu ovi! Ulkopuolella ei niin nippelin nippeliä josta sesam aukene olisi funkannut. Mummo rauhallisesti oven läpi neuvomaan, jotta EI kahvasta vaan siitä ylemmästä nupista  ja sama uudelleen ja uudelleen ja vielä kerran sitkeästi  uudelleen....
Taustaduo säestää nopeasti nousevin desibelein:"Koska me oikein lähdetään?"

Hetken, mutta pieneltä ikuisuudelta tuntuvan sellaisen, tulosta tuottamattomien ohjeiden ja neuvonpidon jälkeen myös "Iten" kärsivällisyyden alkaessa raivoisasti kääntyä kiljunnan puolelle
käy Ukkipappa tositoimiin: ensin  pihtejä lukkoon, toisekseen ruuvimeisseliä saranatappeihin ja aivan turhaan  - ei pure nämä himpulamenetelmät. Ei kuin Ukki  pinkoen kellariin ja tiukka
 "johan lähtee"- ilme silmissä sorkkarauta tiukasti tassuissa takaisin. Todettakoon, että tässä performanssin vaiheessa oli kuulotutkijain suositettelema  desibeliraja roimasti ylitetty.

Ovi rutisi ja rusahti auki "Iten" kiukustuneena sisäpuolelta ohjeistaessa: "Älä Ukki riko!" ja Isojensiskojen tyytyväisen tyyninä hokiessa:"Kyllä Ukki onnistuu ja sitten päästään lähtemään!" Jep. Ja oikeassa olivat, sillä pienen huilin, siistiytymisen, paidanvaihdon ja roskien siivoamisen jälkeen: uudet pisut ja uusi startti!  Hauskanhassu päivä ja helahoito sydän- ja verenpaineystävällisimmin jatkoin, vaisuimmin adrenaaliinipurskahduksin varustettuna, yhdessä saatinkiin taas aikaiseksi  hampurilaisine päivineen helteissä hullutellen ja huhhutellen!

Mummin & Ukin relevantti kysymys:"Koska se remonttireiska oikein tulee??"

Avoimin ovin & avoimin mielin:

"Tappakaa Peter Pan - Peter Pan Must Die" - ex Libris...

"Tappakaa Peter Pan", John Verdon, Gummerus, 2014, 595 s., suomentanut Marja Luoma.



"John Verdon (s.1942)  teki pitkän uran New Yorkin mainosmaailmassa. Kuten kirjojensa päähenkilö Dave Guerney, myös Verdon jäi varhain eläkkeelle ja muutti New Yorkin osavaltion pohjoisosiin, Catskillvuorten juurelle. Aikansa kuluiksi hän päätti mahdollisimman jännittävän arvoitusdekkarin, ja syntyi Numeropeli, joka nousi välittömästi bestselleriksi ympäri maailmaa. Tappakaa Peter Pan on Verdonin neljäs romaani, joka edellisten tapaan yhdistää nerokkaan päättelyn, toden tuntuiset henkilöhahmot ja pikimustan huumorin." (Takalievelehti)
Näiden väliin sijoittuvat Sokkoleikki (2012) ja Murhakierre (2013).

"Carl Spalter, miljonääri ja menestyvä poliitikko, on ammuttu äitinsä hautajaisissa, ja hänen leskensä Kay on tuomittu teosta - poliisista pois potkitun Jack Hardwickin mielestä väärin perustein. Gurney on pahansisuiselle ja kapinalliselle Hardwickille vastapalveluksen velkaa, joten hän ryhtyy tutkimaan tapausta auttaakseen tätä pääsemään yksityisetsivän uran alkuun. Nopeasti käy ilmi, että tapaukseen liittyy kummallisia piirteitä, varsinkin pelottava ja erikoiskummallinen murhaaja, jota lapsenomaisen ulkonäkönsä vuoksi kutsutaan nimellä Peter Pan - ja Taikuri, koska hän toimii puhtaasti omien sääntöjensä mukaan, mutta onnistuu aina." (Takakansi)

Nyrpeäksi aluksi todettakoon, jotta jos kirjan nimessä on tälläinen ikioma  lapsuudenystävä kuin Peter Pan tahi teosta verrataan johonkin suurmenestykseen kuten muissa yhteyksissä  paljon viljeltyyn "Da Vinci koodiin" alkuasetelmani lukijana on vähintäinkin lievästi vastahankainen.
Mutta toisaalta, kun tässä puikoissa on John Verdon, jonka aiempiin kolmeen teokseen  tykästyin ja  arvostettu rikostenselvittelijä, sympaattinen Gurney, joka uuden elämänvaiheensa ja asuinpaikkansa suhteen on hellyyttävästi  hakusassa, niin juoheasti tuli sivu sivulta jolkoteltua läpi rikollisten, psykopaatin, psykatrin,  palkkatappajan, poliittisten pyrkimysten ja taloudellisen vallankäytön yms. dekkariin kiinteästi kuuluvan materiaalikombinaation.

Seesteyttävänä vastapainona ja suvantokohtina toimivat Gurneyn polveilevat  fundeeraukset ja filosofoinnit elämästä sinänsä ja yhteiselosta vaimonsa  Madeleinen kanssa: "Gurney oli jopa hiukan kateellinen vaimolleen tämän uskomattomasta kyvystä keskittyä meneillään olevaan tehtävään ja välittää siitä. Niin monilla asioilla tuntui olevan hänelle merkitystä. Gurney kehitteli ajatuksen,  joka kuulosti hänestä jokseenkin hölmöltä: ehkä merkityksellistä elämässä on oli se, että asioilla oli merkitystä - monilla asioilla. Ajatus kalskahti suorastaan epätodelliselta, ja hän päätti syyttää omituista säätilaa sen syntymisestä"...

Edelleen: "Tosielämässä on päätelmät tehtävä vaillinaisin tiedoin ja on yritettävä laatia malleja, joissa on siedettävästi järkeä. Se ei ole täydellistä. Ei elämäkään ole täydellistä. Vaara ei niinkään piile päätelmien tekoon tarvittavien tietojen riittämättömyydessä, vaan päättelijän omassa tiedostamattomassa näkemyksessä. Omat näkemyksemme ohjaavat meitä antamaan tietyille tiedoille suuremman merkityksen kuin toisille ja hahmottamaan mallin omien toiveittemme mukaan. Käsityksemme tapahtumien kulusta vääristyy enemmän tunteiden voimasta kuin käytettävissä olevien tietojen vähyydestä."...

Verdon & Gurney, kaksi herraa, joiden seurassa viihtyy hervottomissa helteissäkin, joiden ei tarvitse vasiten revittää mitään raflaavaa, jotka kantavat itsensä ja jotka nyt vaan ovat

miun maun mukkaa:

"Suunpielestä" - ex Libris...

"Suunpielestä", Jan Blomstedt, Sanasato, Tampereen Aforismiyhdistys, 2013, 63 s.
Jan Blomstedtin käyttöohje kokoelmalleen: "Jos lukijaa ei kiinnosta mitä aforismeissa sanotaan, kannattaa pohtia voiko aforismeista erottaa edes oikean sävyn."


"Suunpielestä on Jan Blomstedtin aforismikokoelma, jossa ei suoraan kerrota, millaisia asioita suunpielestä sanotaan: ajatuksia joita ei haluta sanoa ääneen, ajatuksia jotka ovat liian mutkikkaita sanottaviksi ja jotka mutistaan vaarallisen nopeasti, vai ajatuksia, joita ei voi ymmärtää vakavin mielin. Kaikki on mahdollista.Vain aforisti tietää, mitä jäi sanomatta, eikä hänkään tiedä siitä kaikkea. Kuka tietää? Kuka vain. Jan Blomstedtin esseistä on tätä ennen otettu ajatelmia toisten kokoelmiin. Tällä kertaa hän on koonnut ajatelmansa itse." (Takakansi)

Maistiaisia:


"Jos ei nuorena vihaa mietelauseita, ei vanhana opi kirjoittamaan niitä"

 "Onnellinen se, joka ensin löytää ratkaisun ja sitten tajuaa ongelman.


"Dostojevskin romaaneissa makeimmin nauravat huumorintajuttomat.
 Oliko se Dostojevskin huumoria?

 "Ei Pirua ole. Ja yhtä perätön on väite, että hän lukisi Raamattua väärin."

"Anekauppa oli väärin. Luther raivasi tietä oikealle pörssikaupalle.

""Onni on lahja. Saaja maksaa lahjaveron."

"Vain kasvatukseni keskeytti koulutukseni", sanoi Winston Churchill.
 Valtiomiehen kasvatti hänen nöyrä kamaripalvelijansa: sattuma."


Ja näppäräksi lopuksi: " Kodittomuuden tunne on tapa olla maailmassa kotonaan." ja
"Mielikuvituksen säännöllinen liikunta ehkäisee luulotautia." Jos tuohon uskominen, - ei pienintä pelkoa tällä Mummolla,  sillä a) kotona ollaan ja b) luulotautipöpöt saavat  tuotapikaa  huutia, kun kunnianarvoisa  Juniorimurmelitrio ylittää  huushollin kynnyksen ja  mielikuvituksen äärirajoille satavarmasti singahadellaan  muun maanmainion menon merkeissä & melskeissä mallia huh-hellettä & hip-hurraa...


Lämmössä kuin pumpulissa:

"Budapestin synnit" - ex Libris...

"Budapestin synnit", Vilmos Kondor, Tammi, 2013, 457 s., suomentanut Tähti Pullinen.


"Vilmos Kondoria pidetään Unkarin ensimmäisenä todellisena dekkarikirjailijana ja jo esikoisellaan hän räjäytti potin. Budapest noir on Unkarissa suurmenestykseen noussut viisiosainen sarja 30 - 40-luvun Budapestista, ja se on myyty mm. Yhdysvaltoihin, Saksaan ja Italiaan." (Etulievelehti) " Budapestin varjot" ilmestyi suomeksi 2012, ja kolmas osa "Budapestin vakooja" näkee päivänvalon  puolestaan 16.9.2014.   

"Nuori nainen surmataan budapestiläisessä kylpylässä. Samoihin aikoihin rikosreportteri Zsigmond Gordonin nuori virkaveli ja tämän rakastettu kuolevat kokaiinin yliannostukseen ja Gondor alkaa tutkia tapauksia.
Myös Sandor Nemes, eläkkeelle siirtynyt etsivä saa erikoisen työtarjouksen: hänen täytyy jäljittää kadonnut lääkelähetys." (Takakansi)

Ja tästä se lähtee: jo salanimi Vilmos Kondor, jonka taakse väitetään kätkeytyvän syrjäänvetäytyvän matematiikanopettajan, on sinänsä kutkuttava ja uteliaasti tartuin tähän harvinaiseen herkkuun, unkarilaisdekkariin, enkä pettynyt.  Ollaan sodan jaloissa, puolalaispakolaisten virrassa, Budapest näyttää nurjat kasvonsa: uhkapeli ja huumekauppa rehottavat, shamppanja virtaa, naiset ovat kauniita ja iloluotoisia...

Kondor onnistuu tarjoamaan lukijalleen näköalapaikan ja  aikamatkan tuon ajan "Pikku-Pariisiin", sodan melskeeseen, kolonnain vyöryntään, raadollisuuteen ja toisaalta unohdusta tarjoavaan,  riehakkaaseen huvimaailmaan, paksujen tummanpunaisten, pölyisten samettiverhojen kulissien taakse, baccaratinpeluuseen, sikarinpölläytyksiin ja korrekteihin kumarruksiin taipuviin gentlemanneihin.   Kun teos nämä kriteerit täyttää ja minulle tämän taikatempun tekee ynnä lisäksi poikkeaa genrensä tämänhetkisestä valtavirrasta, tiedän lukeneeni hyvän kirjan.
Korutonta historian siipien havinaa, vanhanaikaista vaan ei tunkkaista, rauhallista  kerrontaa ja todentuntuista kuvausta kauttaaltaan!

Aasinsiltaa kopsutellen, C.M. Bellmanin sanoin: "Voi hyvät ystävät, meillä jos ois Unkarin viiniä saavi" tahi edes pullollinen mainiota Tokaji Aszú 5 Puttonyos'ia... Jälkimmäistä, hilpeitä WIO:n lauluiltoja muistellessa &

Vakoojaa varrotessa:

 

"Murhenäytelmä / Quiet Dell" - ex Libris...

"Murhenäytelmä", Jayne Anne Phillips, Tammi, Keltainen kirjasto, 2014,  584 s.,  suomentanut Kersti Juva.

"Eletään lamavuotta 1931. Kolmen lapsen äiti Asta Eicher on epätoivoinen, sillä yllättäen kuollut aviomies on jättänyt perheen vararikon partaalle.Apu löytyy kuitenkin kirjeenvaihtokerhosta. Asta tutustuu hurmaavaan herrasmieheen Cornelius Piersoniin ja suostuu tämän kosintaan. Vain muutamaa viikkoa myöhemmin koko Eicherin perhe on kuollut.

Toimittaja Emily Thornhill kiinnostuu tapauksesta ja lähtee Länsi-Virginiaan raportoimaan Piersonin oikeudenkäynnistä mukanaan eksentrinen valokuvaaja Eric Lindström. - Pierson paljastuu harvinaisen kylmäveriseksi sarjamurhaajaksi. Emilyä ei kuitenkaan moralisointi kiinnosta. Eikö naisella muka ole oikeus kaivata romantiikkaa ja kunniallista maksukykyistä miestä  - ainoaa elämänhallinnan keinoa, joka monelle on tarjolla? Rakkaus on oleva  hänen näkökulmansa, Emily päättää." (Etulievelehti)

Ja tähän viimemainittuun Phillips myös kompastuu! Siinä missä esim.  Doktorowin myös tositapahtumapohjoinen "Homer ja Langley" (esim. osuvasti:  Kirjasähkökäyrä,) oli kerrassaan laadukas, mielenkiintoinen, tyylikäs ja lempeän sympaattinen tarina, jonka kerronta  kantoi sinällänsä, Phillips on upottanut "Murhenäytelmään" epäuskottavia elementtejä, kuten naiivisti kuvatun Emily Thorontonin ja William Malonen love storyn, Emilyn "tasavertaisen" aseman sherifffi
W.B. Grimmin tiedottajana ja hyveellisyyden huipentumina Duty-mopsin ja orpo- Masonin "adoptiot". Dokumentaarisena reportaasina sinänsä psykologisestikin kutkuttavasta, ihmisen-ikävä-toisen-luo- auervaaralaisuudesta ja  sarjamurhaajasta asiallisine valokuvineen ja lehtileikekatkelmineen olisi kevyemmin höystein saattanut syntyä ihan  kelpo kirja.

Kuten jo Keltaisen kirjaston edellisen, Dickerin "Totuus Harry Quebertin tapauksesta", joka sentään edusti jonniinasteista viihteellistä kaunokirjallisuutta, tämänkin  "lyyrisen kertomuksen"  luettuani heräsi kysymys, kuuluvatko nämä kaksi teosta lainkaan Keltaiseseen kirjastoon, sillä ne eivät yllä aiempien 452:n teosten laaja-alaiselle, taatulle tasolle ja toisekseen  tavoitellaanko/hamutaanko tässä nyt näillä viimeisimillä laadun kustannuksella  laajempaa lukijakuntaa??
Liiketaloudelliset näkökohdat kyllä hyvin ymmärrän, mutta pyrkiminen myyntivolyymin kasvattamiseen laatukriteerejä alentamalla tai näin stagnaatioaikana sivumäärää lisäämällä (teesinään: lukija vaatii & saa enemmän vastinetta rahalleen )   menetetään se uskollinen lukijakunta, joka on valmis maksamaan laadusta ja vain siitä...  Jos näin on ja linjaus jatkuu,
niin  harmi, sanon minä!

Keltainen kirjasto, quo vadis?
 
Perää:

"Naivistit Iittalassa - Elämän kaleidoskooppi"...

Naivistit  ja vanhan puukoulun natisevät portaat :  "Jo 26. kerran järjestettävä näyttely avaa oven kesään, jossa paistaa aina aurinko. Suomen suurin ja kaunein naivistisen taiteen näyttely kutkuttaa mukavasti nauruhermoja ja pippuroi tylsänkin päivän. Teosten peilissä näyttäytyvät itsensä näköiset ihmiset ja eläimet. Naivismi on hyväntuulinen elämys kaiken ikäisille." (Esite)

Ja kyllä vaan - jälleen kerran - aikaansai  pilkettä silmiin ja hyvänmielenhyrinää! Edellisvuonna oli ryytinä Tinga Tinga; varsinainen väripläjäytys ja  ilotulitus, jonka peilautumisvaikutus oli inasti havaittavissa  myös  nyt esillä olevissa  teoksissa.



Hymyn huulille nostattaneita suosikkeja: Kirsi Maria Aho hellyttävine "Sade tuli rankka"-  sammakoineen, Mia Bergqvist mm. "Hiljainen tarkkailija" , Maija Kanerva linokissoineen ja -liskoineen sekä Pertti Ylinen akselilla: "Aamun aloitus &  Hyvää yötä".

Suuresti tykästyimme molemmat,  tattista-vaan-porukkaa kun olemme, Mile Davidovicin (Serbia) ilmaisuun ja  värimaailmaan hassuine sienimökkeineen.:













Koko koreuden kuorrutuksena: "Special guest stars from Spain" Laura Esteban Ferreiro, Amalia Fernández de Córdoba ja Gracia Risueño:

On esitetty kysymys :"Jos itse tietää olevansa naivisti, voiko enää olla naiivi ja siten naivisti?”

Niin tai näin; Pablo Picasso on lausunut:" The purpose of art is washing the dust of daily life off our souls." Tässä ryppyotsaisten rynnijöiden ja rymistelijöiden maailmassa, huolimatta vuosien piirtämistä ulkoisista hipiän hienoisista halkeamaviivoista, ripaus lapsekkuutta, leikkimieltä, hassuttelua ja myönteistä välittömyyttä ovat sisäisiä ominaisuuksia, joiden ylläpidosta tänä päivänä lankeaa suurin kiitos Murmeliviisikolle ja joiden ansiosta ei ihan  kaikkiin juurakoihin ja kivenmurikoihin elontiellä talsiessa kompastele eikä pyllylleen pyllähdä...

Naiivina:

"Rutosti hevosia / Eles eram muitos cavalos" - ex Libris...

"Rutosti hevosia", Luiz Ruffato, Into Kustannus 2014,
158 s.,suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä.


"Luiz Ruffato on palkittu brasilialainen kirjailija ja runoilija.
Hän syntyi 1961 Minas Geraisin osavaltiossa Cataguasesin pikkukaupungissa popcorn-kauppiaan ja pyykkärin perheeseen. Lapsena Luiz joutui näkemään siirtotyöläisperheensä kanssa katujen todellisuuden kodittomana São Paulossa. Hän työskenteli monissa eri ammateissa tekstiilityöläisestä sorvariin, kunnes valmistui journalistiksi Juiz de Foran yliopistosta 1981. Ruffato on julkaissut sittemmin kaksi runoteosta ja kahdeksan romaania, novelleja, kertomuksia ja näytelmiä. Esikoisromaani Rutosti hevosia on palkittu Brasilian suurilla Paulista Art Critics Associationin ja Machado de  Assiksen kirjallisuuspalkinnoilla. Teos on käännetty useille kielille." (Takalievelehti)

"Henkeäsalpaava kertomus Brasilian vimmaisesta metropolista. Hypnotisoiva yhdenpäivänromaani vangitsee São Paulon kakofonian, köyhyyden ja rikkauden, lohduttomuuden ja toivon." (Takakansi)

Sopivasti lukuun  näin jalkapallon MM:n jälkitunnelmiin. Yhteen päivään ripoteltuja fragmentinomaisia tuokioita ja tilanteita kaduilta ja kujilta, rujoa, rumaa, rehellistä ja riemukasta, rivoa ja raastavaa, mutta elämänmakuista ja toivoa sisälläänpitävää hengentuotetta taskukokoaan suurempaa kerrontaa ja todellisuutta. Voimakas veto totaalisti toiseen todellisuuteen, jonka autenttisuutta ei ole mitään syytä kyseenalaistaa. Tässä teoksessa sykkii Brasilian sydän ja sielu; minun sydämeni sykkii Brasilialle ja sielunsipale vaeltelee aina ja yhä vaan sen silmänkantamattomilla praioilla ja sokeriruokopelloilla sekä säilyy kiinteässä kontaktissa paikallisten elämää- ja iloapursuavien, työteliäiden ja  tässä hetkessä elävien ihmisten kanssa...


Cavalos brasileiros em Pernambuco 2005:

Pikavisiitilla Brasiliassa piipahti: