Lee Child & Andrew Child: "Salaliitto /The Sentinel" - ex Libris...

"Salaliitto", Karisto, 2020, 334 s., suomentanut Marja Mutru.

"Lee Child   syntyi Englannin Coventryssä vuonna 1954, ja hän opiskeli aikanaan oikeustiedettä ja toimi parikymmentä vuotta TV-käsikirjoittajana.

 Hänen ensimmäinen jännitysromaaninsa julkaistiin 1997. Jack Reacherin seikkailut ovat nousseet suursuosioon jo yli 40 maassa ja keränneet ylistäviä arvosteluja taitavilla juonilla, terävällä tekstillä ja räjähtävällä toiminnalla.

Tammikuussa 2020 Jack Reacher -fanit kuulivat ilouutisen: Jack Reacherin tarina ei pääty, vaikka kirjailija Lee Child vetäytyykin sivummalle. Lee uskoo vaativan tehtävän sarjan jatkamisesta pikkuveljelleen Andrew Grantille, joka julkaisee sarjaa kirjailijanimellä Andrew Child. Omalla nimellään Grant hän on kirjoittanut yhdeksän suosittua jännitysromaania, joita on käännetty italiaksi ja tšekiksi. Salaliitto on ensimmäinen veljesten yhdessä kirjoittama Jack Reacher -jännäri. Suomennos ilmestyy lokakuun lopulla yhtä aikaa alkuteoksen kanssa. " (Kustantaja)

                                                         ©Jonathan Ring

 

"Jack Reacher liftaa levottoman bisnesmiehen kyydissä pikkukaupunkiin Nashvillen liepeillä. Kaupunki vaikuttaa uneliaalta, mutta pinnan alla kytee kaaos: kiristysohjelma on pakottanut kaupungin tietojärjestelmät polvilleen.

Virastojen tietokoneet eivät toimi, liikennevalot ovat pimeinä eikä palkkojen maksusta ole varmuutta. Syyn niskoilleen ja potkut työstän on saanut kaupungin tietotekniikka-asiantuntija Rusty Rutherford. Reacher näkee kuitenkin heti,

että Rutherfordilla on paljon vaarallisempiakin ongelmia kuin naapureidensa viha..." (Takakansi)

Tässäpä meillä on vanha tuttu Jack Reacher, yksinäinen kulkija, joka reissailee ympäriinsä pitkin poikin maata hammasharja, luottokortti ja passi takataskussaan omia polkujaan eikä sekaannu matkapuhelimiin ja vastapoolina tiukasti omiin kuvioihinsa jumittunut, koko kaupngin vihaama, irtisanottu ja kolmiotaan kiertävä

Rusty Rutherford: - Reacher pystyi kuvittelemaan sen nyt selvästi:  

Ruokapaikan. Kerrostalon. Kahvilan. Se oli pieni kolmio. Siinä oli Rutherfordin koko toiminta-alue lukuun ottamatta lyhyitä pistäytymisiä poliisiasemalle. 

Hän oli tehnyt homman kovin helpoksi sieppaajilleen.

 

Reacher & on-off:  Hän ei ollut koskaan tappanut ketään autolla.  

Ei ainakaan vahingossa.  Hän ei ollut koskaan ajanut kolaria. Ei  tahtomattaan. Ongelmana oli vain hänen oma luonteenlaatunsa. Hyvään ajotaitoon vaadittiin liikkeiden ja reaktioiden tasapainoa, nopeutta ja malttia, arviointia ja hallintaa. Vakaata ja vääjäämätöntä keskitien kulkemista. Reacher puolestaan oli äärimmäisyyksien mies. Hän liikkui luonnostaan joko äärimmäisen hitaasti tai äärimmäisen nopeasti. Yhtenä hetkenä hän näytti laiskalta ja raukealta, lähes tiedottomalta. Seuraavassa hetkessä hän saattoi purskahtaa armottoman raivoisaan toimintaan juuri niin pitkäksi aikaa kuin oli tarpeen ja vaipua sitten tyyneen levollisuuteen, kunnes seuraava uhka oli käsillä.

Kyllähän sankarimme takataskussa noiden kolmen aarteen lisäksi taitaa vornia pieni huumorinkukkanenkin, joka kukoistaa, kun hän menee tapaamaan Hollya:

- "Mitä sinä täällä teet?" Holly sihisi vihaisesti? - Mitä haluat? Miksi olet minun pihallani?" "Olen täällä luddiittien kansainvälisen veljesjärjestön edustajana. Meillä on täällä uusien jäsenten värväyskampanja, ja eilisten tapahtumien perusteella minulle tuli mieleen, että olisit täydellinen jäsenehdokas." 

Hollyn parempi silmä kapeni ja hän astui pienen askeleen taaksepäin. 

"Mikä on luddiitti?" "Ihminen, joka vastustaa edistystä. Erityisesti kaikenlaista uutta teknologiaa. Nimi tulee eräästä englantilaiskaverista, Ned Luddista. 

Hän rikkoi 1700-luvulla kaikenlaisia koneita."

 

Aivan saumatonta luentaa ei  tämä ensimmäinen isä-poika dekkari vielä minulle tarjonnut, johtuneetko sitten tiedosta kahdesta kirjoittajasta, ja olinkin havaitsevinani välillä isän laatimia totuttuja ja välillä pojan siivittämiä, ajankohtaisia kyberrikollisuuden osasia, kiristyshaittaohjelmia yms.  käsitteleviä siivuja.  Toisaalta Jackin persoonallisuus on saanut tervetullutta lisäväriä ja sosiaalisia piirteitä.  Sujuvuus ja yhteennivoutuvuus tulee yhteistyötä jatkamalla ja on aina mainiota, kun isä ja poika työskentelevät konsensuksessa saman projektin kimpussa;) Teoksen lopussa onkin vielä mukavasti kirjailijoille esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia -osio, joka avaa yhteistyön kulkua.

Kyllähän tämän  seikkailevan sankarimme, villin ja vapaan, mutta ripeasti toimeen tarttuvan Jack Reacherin matkassa mainiosti tämäkin Salaliitto kunnialla selvitettiin, ja se sai  purkutuomion. Niin jäi Rusty Rutherford helpottuneena ja tyytyväisenä  tepsuttelemaan omassa turvallisessa pikku kuplassaan  sankarimme seistä pönöttäessä tavoilleen uskollisena peukalo pystyssä tien poskessa, mutta intotuen hyväksi loppuvedoksi  jopa tekemään poikkeuksen omista säännöistään. Luotettavaa ja viihdyttävää luettavaa.

 

Reacherismi: Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samoina...

Jäin luettuani  fundeeraamaan, vieläkö nykymaailmassa on uhkarohkeita liftareita? Entä oletteko koskaan itse liftanneet ja jos niin missä merkeissä?

Kerran Saksanmaalla liftannut:

Heippa-heit hyasintit & jouluhärpäkkeet..

 

Sillä tässä tulevat kevään esimmäiset ilopillerit ja airuet:

- Loppiaisesta alkavat ”selkäviikot ja reikäleivät” tai ”härkäviikot ja läpileivät”.

Siis moniviikkoinen juhlaton ja ankeakin sydäntalven aika. Tähän aikaan oltiin ennen paljon mm. metsätöissä. (Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto, 22. painos, 2001.)

-   Joitakin sään ennustuksia on säilynyt: "Jos loppiaisena sataa lunta niin paljon, että hiiren jäljet peittyvät, niin sinä vuonna ei tule lumesta puutetta (Jämsä),

ja "Jos loppiaisena on jyväaitan polku ummessa. niin se joutaa olemaan ummessa koko seuraavan (tulevan) talven" (Oulun läänin Pyhäjärvi). 

(Saunalahti, Arno Forsius)

 

Uskokoon ken tahtoo, mutta tämä tyttö kurkottaa kaulansa ja katseensa kohti kevättä...

Lokoisaa loppiaista:

Pertti Laine: "Kohtalokas kutsu" - ex Libris...

 

"Kohtalokas kutsu", Pertti Laine, Myllylahti Oy, 2020, 318 s.

"Pertti Laine  (s.1949)  on Lempäälässä asuva taloustieteen maisteri.

Hän on tehnyt pitkän uran liike-elämässä sekä teollisuus- että palvelusektorilla. Talousjohdon ja kehitysjohtajan tehtävien lisäksi hän on toiminut yritysten hallituksissa. Laineen dekkarisarjan avausteos Pisto sydämeen ilmestyi 2018 (Myllylahti) ja toinen osa Vainotut 2019 (Myllylahti). Näitä ennen julkaistiin hänen esikoisteoksensa Perheenisä  (Warelia, 2016)."

 

                                                       ©Katariina Rannaste                                                        

"Kohtalokas kutsu on kolmas osa dekkarisarjaa, jossa toisen polven suomalainen, rikoskomisario Simppa sympaattisine tiimeineen selvittää pirkanmaalaisia murhamysteerejä. Kerrostaloasunnossa on miehen ruumis. Huoneistosta ei löydy puhelinta eikä tietokonetta, mikä hidastaa tutkintaa. 

Kaiken lisäksi ovessa oleva nimi ei kuulu asunnon haltijalle. Murhatun miehen taustaan ei näytä liittyvän mitään, mikä antaisi syyn raakaan veritekoon. 

Lähipiirin mukaan hän oli viettänyt normaalia elämää töineen ja harrastuksineen.

 

Kun kaksi viikkoa myöhemmin löydetään toinen uhri murhattuna omaan autoonsa, rikoskomisario Simppa tiimeineen tietää etsivänsä sarjamurhaajaa. Tekojen toteutustapa on samanlainen, ja tämänkin murhan motiivi on hämärän peitossa. Lopulta poliisien tutkinta johtaa synkän ja havahduttavan rikollisuuden jäljille, jossa viattomia uhreja on lukematon määrä. Mutta keneen kohdistuu uhka poliisin omissa joukoissa?" (Takakansi)

 

 

Murhaajalla on luvalla sanoen jokseenkin epäesteettinen, jottenpa sanoisi iljettävä tapansa korvamerkitä uhrinsa. Lukijana riittailemaan jää, mikä sen psykologinen merkitys tappajalle on? Motiivi painaa tietty oman sormenjälkensä tekotapaan. Mutta nyt katse kohti päähenkilön Simpan eli Simban  persoonaa ja omintakeista toimintatapaa:

Simppa oli vain Simppa.  Oli hänellä myös sukunimi, mutta sen tiesivät vain harvat. Sitä paitsi Simppakin oli kutsumanimi, virallisesti hän oli Simba.

Nimi selittyi hänen äitinsä afrikkalaisilla sukujuurilla. Simpan isä oli amerikkalainen koripalloilija, joka tuli 1970-luvulla vahvistamaan joukkuetta.

Hän viihtyi täällä niin hyvin, että toi seuraavana kesänä mukanaan raskaana olevan vaimonsa. Tämä oli lähtenyt Afrikasta stipendiaattina opiskelemaan samaan yliopistoon, jossa Simpan isä pelasi. Simppa syntyi Suomessa,

mutta hänelle annettiin nigerialaisen  isoäitinsä suureksi iloksi nimi Simba, 

joka tarkoitti leijonaa.

 

Simppa istui yleensä huoneen takaosassa ja kuunteli mielellään tiiminsä keskustelua. Usein hän antoi keskustelun lainehtia pitkään ennen kuin osallistui siihen mitenkään. Hän seuloi mielessään esitettyjä mielipiteitä ja veti niistä omia johtopäätöksiään. Esimiehen vetäytyminen välillä taustalle rohkaisi muita esittämään vapaammin omia, joskus outojakin näkemyksiään. Joku saattoi tuoda keskusteluun uuden näkökulman, joka auttoi eteenpäin. Simppa istui usein silmät kiinni. Oli kuitenkin turha luulla hänen nukkuvan täällä, sillä siihen tarkoitukseen Simppa oli hankkinut työhuoneeseensa sohvan. Silmien sulkeminen auttoi keskittymään täysin kuuntelemiseen ja olennaisten asioiden poimintaan.

Laineen kirjoitustyyli on selkeä ja hän kuvaa tutkinnan etenemistä ja poliisiarjen puurtamista systemaattisesti sekä inhimillisellä otteella tutkintaryhmän jäsenten persoonainpiirteitä väläytellen. Aihepiiri on tärkeä ja ko. rikostyypin kitkemisessä riittää alan ammattilaisile laajalti työsarkaa ja urakoimista. Voimia työhön! Kotimaiselta dekkaririntamalta ihan mukava uusi tuttavuus näin välipäivien ratoksi, ja tällä oli hyvä aloittaa uusi alkanut kirjavuosi.

 

Tämä kohtalokas kutsui meikätytön myös takaisin taapertelemaan tutuille tanhuville ja rotvallin reunoille nyssejen maisemiin, joissa tuli asuttua aikanaan  yksi rupeama;  tyylipuhtaasti ilman, että Mansen murteelle saati  mustamakkaralle taivuin...

 

-  Vasta sitten kun elämällä on päämäärä, se on elämisen arvoista. Fredrik Wislöff

Som moro:

Tervemenoa 2020 & tervetuloa 2021...

 

Kulunut vuosi on ollut pitkälti näköalaton, epätodellinen ja kädet sidottuina kuljettu, yhdellä sanalla valju, mutta se on sisältänyt myös pieniä, kimmeltäviä tarkkaan talteen poimittuja ilonpisaroita ja kehrännyt lisää suhteellisuudentajua, kerryttänyt resilienssiä ja kasvattanut kokemuslisää...

 

Voimavaroja ovat suoneet paitsi harvat, pikaiset perhetapaamiset myös luontoäidin koskaan pettämätön syli ja määrätietoinen huumorinkukan  (teho-)viljely.

 

-  Sielussa ei voi olla sateenkaarta, jos silmissä ei ole kyyneleitä. 

Tuntematon intiaaniheimo

 

Tervemenoa 2020...

"Emme koskaan voi paeta todellisuutta liihottelemalla unelmissa ja utopioissa. Mutta voimme antaa utopioiden johtaa toimintaamme tässä hetkessä. Ja voimme pala palalta muuttaa todellisuutta niin että se lähenee utopioita." - Olof Palme 

 

 

Tervetuloa 2021

 

 

Tulevasta vuodesta emme tiedä, mutta toivon:

-  Olkoon se yllä olevan kuvan mukaisesti selkeämpi, värikkäämpi ja positiivisesti tapahtumarikkaampi. 

- Koska toiminnan- ja valinnanvapauden kaipuu on suuri ,niin suokoon se meille tilaa hengittää vapaammin, tavata väljemmin ja useammin  rakkaitamme ja läheisiämme, luoda ja toteuttaa suunnitelmiamme.

-  Pitäköön se meidät terveinä ja suojassa sekä auttakoon se meitä löytämään uudelleen kuplivan elämänilomme, tiedonhalumme ja uteliaisuutemme kaiken olevaisen suhteen.

 

Uuteen vuoteen sopii hyräillen keinahdella näiden sävelten tahdittamana: laulajana Astrud Gilberto,  Luiz Bonfán  mukaansa houkutteleva kappale:  Manhã de Carnaval:)

 

Toivotan parempaa, valoisampaa  ja armollisempaa uutta vuotta 2021 kaikille blogikavereilleni,  lukijoilleni ja sivuillani piipahteleville! Lämmin kiitos kaikille teille mieltälämmittävin kommentein ilahduttaneille!

 

Aamua väistyköön yö:

Lars Kepler: "Peilimies / Spegelmannen" - ex Libris...

"Peilimies", Lars Kepler,  Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2020, 549 s., suomentaneet Kari Koski ja Anu Heino.

"Nimimerkki Lars Keplerin takana on ruotsalainen kirjailijapariskunta 

Alexander Ahndoril (s. 1967) ja Alexandra Coelho Ahndoril (s. 1966). 

Heidän saumaton yhteistyönsä Lars Keplerinä alkoi rakkaudesta jännityskirjallisuuteen ja -elokuviin. Sittemmin Joona Linna -sarja on lunastanut paikkansa pohjoismaisen kirjallisuuden eturivissä. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut sarja on myynyt maailmalla 12 miljoonaa kappaletta ja sitä on käännetty 40 kielelle." (Lievelehti)

                                                            ©Thorn Ullberg

"Nuori nainen katoaa matkalla kotiin koulusta. Viisi vuotta myöhemmin hänet löydetään murhattuna leikkipuistosta keskeltä Tukholmaa. Komisario Joona Linna onnistuu jäljittämään silminnäkijän valvontakameroiden avulla, mutta tämä on psyykkisesti sairas eikä muista mitään tapahtumista. Joonalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä hypnotisoija Erik Maria Barkin puoleen." (Takakansi)

Tämän mutkain suoristamista harrastavan, itsepintaisen ja sympaattisen änkyrän, Joona Linnan seurassa on tullut taperrettua sitten vuoden 2015, Vainoojan  ja edellisen Kaniininmetsästäjän, 2017 jokukin  mielenkiintoinen rupeama, ja myös tässä uusimmassa, jossa  rekan renkaat kirskuvat ja sora pöllyää:

- Tekijä on ajanut rekalla, jonka rekisterikilvet oli varastettu, eikä ajoneuvoa voitu koskaan jäljittää, vaikka kävelytien viereiseltä maakaistaleelta oli otettu renkaanjäljet ja kuljettajasta oli tehty tunnistuskuva luokkatoverin todistajanlausunnon perusteella. 

Poliisi, yleisö ja tiedotusvälineet toimivat tavattoman aktiivisesti, mutta lopulta hiljeni. Kukaan ei uskonut enää Jenny Lindin olevan elossa.

 

Hyvisten piiristä löytyy myös Joonassa ristiriitaisia tunteita herättävä kollega Margot Silverman.

- Carlos Eliasson joutui jäämään eläkkeelle, koska otti täyden vastuun Joona Linnan edellisenä vuonna Alankomaissa tekemästä operaatiosta. Hän pelasti Joonan syytteeltä väittämällä, että oli henkilökohtaisesti antanut luvat iskun joka vaiheeseen.

Keskusrikospoliisin uudeksi päälliköksi nimitettiin Margot Silverman, joka oli aikaisemmin työskennellyt komisaariona ja jonka isä oli ollut lääninpoliisimestari.

Kävellessään pitkin käytävää Joona riisuu takin ja laskostaa sen käsivarrelleen. Päällikön ovi on auki, mutta Joona koputtaa silti ennen kuin astuu sisään ja pysähtyy. Margot Silverman ei ole huomaavinaankaan häntä. Sormet liikkuvat tietokoneen näppämistöllä. Oikean käden kynnet on lakattu epätasaisesti. 

Hänen ihonsa on vaalea, ja nenälle on ripoteltu kiukkuisia pisamia, silmänaluset ovat tummat ja turvonneet, ja vaalea tukka on leteillä.

Dekkarin  teema ei sinänsä yllätä -  paitsi sisältö hivenen raakuudellaan, 

joka alkaa meikätytölle hipoa tappilukemia. Jo teema sinänsä on toki vastenmielinen lapsista ja naisten kaltoinkohtelustakin kun on kyse, mutta parempi nostaa kissa pöydälle kuin sulloa se  jatkamaan mouruamistaan pöydän alle.

 

Kepler käsittelee aihepiiriänsä selkeästi ja kiihkottomasti. Hän ymppää juonenversoksi myös kiintoisasti psykologista virettä, mielenterveyttä ja traumojen kohtaamista; sitä, mitä ihminen muistaa ja minkä painaa niin syvälle, että jopa hypnoosissa sen esillekaivaminen jopa itse Erik Maria Barkille tuottaa suuria vaikeuksia.  Ihmisen mieli kaikkinensa, mustine aukkoinensa  on mysteerinen epeli...

 

Loppusanoissaan Kepler toteaa: "Peilimies on romaani, jonka on tarkoitus olla viihdettä, mutta  rikoskirjallisuus voi toimia myös keskustelun herättäjänä meistä ihmisistä ja ajasta, jossa elämme.

Hän lyö pöytään pysäyttävät luvut naisista, jotka altistuvat seksuaaliselle väkivallalle ympäri maailmaa." Yksikin tapaus on mielestäni liikaa...

Peilimies on tuttua ja taattua,  verbaalisesti sujuvaa ja mukavasti lyhyehköin lausein kulkevaa Joona Linnaa. Teos oli onnen omiaan joulun jälkeisen ähkypuhkun torjuntaan sekä vallitsevaan verkkaiseen oloon kuljettaen lukijaansa Keplermäisiä polveilevia polkuja kohti kekseliästä loppuratkaisuaan, joka jättää oven raolleen jatko-osalle.

 - Kun käännät selkäsi peilille, kuvajainen kääntää selkänsä sinulle. Vai kääntääkö?

Niinpä:

Jo joutavi joulun tulla...

vaikka näistä talvisista, kauniilla lumikuorrutuksella sokeroiduista maisemista ei kelillisesti eikä maantieteellisesti kuluvanan vuonna ole ollut niin pienintä tietoakaan... 

niin vaihdetaanpa näkökulmaa, sillä tästäpä Eino Leinon sanoin on:

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink’ kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou’ot muut.

Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Kaikki virtaa poispäin. Kaikki virtaa pois.
Kun saavumme tähän hetkeen
pysähdymme, ja katso:
kaikki virtaa tähän hetkeen. Mikään ei pois.
Joen pintaan heijastuu
kaikki. Puut ja pylväät, vuodet, kasvot
kaikki rakkaus
tämän hetken. Ja runsaat silmut, kevään suuri valo.
-Lassi Nummi, 1999

 

 

Kaiken tämän alla meitä odottaa uusi kevät, lisääntyvä valo ja toivottavasti armollisempi vuosi 2021. Sitä kuvatkoon näiden moninaisten pienten valotuikkeiden, ilonpisaroiden - olleiden ja tulevien - muodossa toiveikkaasti pihallemme rakennettu lipputankokuusi:

 

Kaikille lukijoilleni toivotan sydämestäni omanoloista,  hyvänmielen jouluaikaa; luodaan uusia  kultaisia muistoja, jotka kantavat meitä kohti tulevia aikoja!

 

Rauhaa & Rakkautta:

Mohlin & Nyström: "Viimeinen elämä/Det sista livet" - ex Libris...

"Viimeinen elämä", Mohlin &Nyström, Bazar Kustannus Oy, 2020, 523 s., suomentanut Jänis Louhivuori.

"Peter Mohlin (kuvassa vas.)  &: Peter Nyström kasvoivat yhdessä ruotsalaisessa pikkukaupungissa ja loivat ensimmäisen rikosromaaninsa kymmenvuotiaina. Työskenneltyään usean vuoden ajan elokuva- ja teatterikäsikirjoittamisen, ohjaamisen ja toimitustyön parissa kaksikko päätti jatkaa siitä, mihin he kouluaikoina jäivät, ja kirjoittaa uuden rikosromaanin." (Lievelehti)

                                                         ©Liam Karlsson

"Ruotsalais-amerikkalainen FBI-agentti John Adderley herää sairaalasängystä Baltimoressa kiitollisena siitä, että on vielä elossa. Muutaman sängyn päässä makaa mies, joka vain 24 tuntia aiemmin painoi aseen piipun hänen päähänsä.

Kymmenen vuotta aiemmin Karlstadissa Etelä-Ruotsissa Heimer Bjurwall huomaa tyttärensä kadonneen. Teini-ikäinen muoti-imperiumin tuleva perijätär Emelie ilmoitetaan kidnapatuksi, ja köyhästä lähiöstä kotoisin oleva teinipoika pidätetään rikoksesta epäiltynä. Emelien ruumista ei kuitenkaan koskaan löydetä, ja tutkinta lakkautetaan tuloksettomana.

Todistajansuojeluohjelmassa Karlstadiin lähetetty Adderley saa Emelien ratkaisemattoman tapauksen työpöydälleen. Avatessaan tutkinnan uudelleen hän käynnistää tietämättään ketjureaktion, joka uhkaa tuoda hänen menneisyytensä Atlantin toiselta puolelta Ruotsiin.

Viimeinen elämä aloittaa dekkarisarjan, jonka päähenkilö on FBI-agentti 

John Adderley. Traumojensa kanssa painiva, toiselle puolelle valtamerta väkisin sysätty Adderley on persoonallinen lisäys nordic noirin henkilögalleriaan." (Takakansi)

Tämä aisapari vaikutti mielenkiintoinen tulokkaalta laajalle ja tasokkaalle skandidekkaririntamalle todistajansuojeluohjelman myötä Ruotsiin palaavine, peitetehtävissä olleine FBI-agentteineen ja selvittämättömine kotimaansa murhineen, johon hänellä on tietty henkikökohtainen kytkös...

Sairaalasängyssä revohkan jälkeen viekutusten  kiltisti pötköttävän Johnin ja Abaezen eli  Trevorin, joka pelasti sekä Johnin hengen että egon, mietteitä:

Baltimore 2019:  - Brodwick, eli James E. Brodwick. FBI:n Baltimoren paikallistoimiston päällikkö. Siinä tapauksessa John oli arvannut oikein. 

Abaeze oli soluttautuja kuten hänkin. Mutta miksei hänelle oltu kerrottu, 

että Garnirun verkostossa oli toinenkin myyrä? 

Tämä ei ollut kuitenkaan oikea hetki ryhtyä esittämään herkkähipiäistä.

Ilman Abaezea kaikki olisi päättynyt toisin. Abaeze oli pitänyt päänsä kasassa ja keksinyt ratkaisun. Mitä apua Johnista oli ollut? Ei paskan vertaa.

Hän oli lamaantunut eikä ollut pystynyt liikkumaan.

Heimer, ei unelmavävypoika, vaan kotoileva arkkitehti  & Sissela, AckWeen toimitusjohtaja: -  Heimer ei unohtaisi koskaan ensimmäistä illallista matkan jälkeen, kun he olivat kertoneet Sisselan vanhemmille tulevasta lapsesta ja avioliitostaan. Sissela oli pitänyt Heimeriä kädestä pöydän alla ja puristanut sitä lujemmin, mitä enemmän isä oli raivonnut. Heimer oli edelleen varma, 

että Sissela oli päättänyt pitää Emelien pikemmin isänsä kiusaksi kuin että olisi oikeasti halunnut niin varhain äidiksi.

 

John Adderley kuuluu niihin intressantteihin miehiin ja tutkijoihin, joilla on

ns. camel bootsit jalassaan  eli ei aina niin ortodoksisten  omien  polkujensa tallaajoihin, ja se tekee hänesta mielenkiintoisen joskin myös aiheuttaa konflikteja esimiesportaassa.  John saakin tutkinnan eriyttämisen yhteydessä parikseen ja "päällystakikseen" mieluisaksi osoittautuvan Mona Ejdewikin valtiollisesta rikospoliisista myös syystä, että Johnia kohtaan on olemassa uhka.

 

Mona:  - Hän (John) oli mieltynyt tuohon naiseen ja piti tätä pikemmin työparina kuin esimiehenään, mikä oli hyvä merkki. Mona oli tarkkanäköinen ja suora ihminen - eikä märehtinyt pikkuasioita, joihin ei kannattanut uhrata aikaa. 

Sen lisäksi hänellä näytti olevan huumorintajua.

John & äidinrakkaus:  - John makasi taas hotellin kolmannen kerroksen sängyssä. Hän oli lojunut siinä kohta tunnin. Äiti oli maailmanluokan manipuloija, hän kyllä käsitti sen. Oli mestarillinen veto ottaa esiin syyllistämiskortti kahdeksanvuotiaaasta tytöstä, joka saattoi joutua varttumaan ilman vankilaan joutuvaa isäänsä.

Hän oli kuvitellut olevansa velkaa. Että hänen velvollisuutensa oli auttaa Billyä ja äitiä. Mutta se oli sontaa. Hän oli ollut kahdeksanvuotias, kun isä oli raahannut hänet mukanaan New Yorkiin. Se ei ollut hänen oma päätöksensä, eikä hänen tarvinnut vastata siitä.

 

Kaksikon kerronta kulkee vaivattomanoloisesti ja juonta juoheasti kuljettaen aina nohevaa loppuratkaisua myöten. Adderleyn toiminnallisista ansioista ja taidoista saa lukija hyvän käsityksen, mutta hänen persoonansa jää tässä sarjan ykkösessä vielä  hivenen valjuhkoksi ja sille on tilaa rehevöityä ja kehittyä.

Sen sijaan Helmerin ja Sisselin keskinäiset valtasuhteen ja tilanteiden haltuunotto kuin myös Emelien ja muiden asianosaisten  persoonainpiirto tulevat silmien eteen kelpo tavalla loihdituiksi.

Summa summarum: selväsanainen ja -järkinen riittävällä riennolla ja sanainkäytöllä varustettu dekkariuutuus, joka sai arjen kotavseksi siirtymään par'laakia pakkia sekä lupaa hyvää sarjan jatkolle. Näppärä tuttavuus!

 

 Trävligt att träffas: