Äitienpäivämietteitä...

Tänä äitienpäivänä katson maailmaa pitkälti mummolinssien läpi, sillä Poikiani Puolisoineen tahi Murmeleita en ole tilaanteesta johtuen nähnyt ihan liian pitkään aikaan, halaamisista ja muista kontakteihimme kuuluvasta rituaaleista puhumattakaan...
Paitsi fyysistä kontaktia kaipaan suuresti myös lennokkaita, rönsyileviä ja kaikenkattavia keskustelujamme, sitä raikkaiden, uusien ja tuoreiden tuulten ikkunaa, jota nuoremmat ikäpolvet, nuo temmeltäväin tuulten kasvatit meille raottavat,  avaavat ja tulevaisuuteen auki pitävät.

Isoäitien silmissä asustavat sukupolvien katseet,
ne jotka ovat ennen häntä
kätkeneet ja vuodattaneet kyyneleitään,
kysyneet ja kimaltaneet hymystä,
ja joissa elää hymyn ja kyynelten jatkuvuus,
nauru, ilo ja suru, kysymykset ja lannistumattomuus.

Eeva Kilpi

Mutta: kuten sorsaemo kymmenine poikasineen 8.5.2020  yllä ja alla  tarmokkaasti kontaktien kaipuun poistoon olemme  porukalla vakain aikein ryhtymässä pihatapaamisia nyt kelien lämmitessä riittaillen, joten
"Älä sure äiti, kyllä elämä järjestää!" kuten Kuopukselle oli jo pikkuviikarina housujaan nostellen ja henkseleitään venytellen minua tarvittaessa lempeästi ja viisaasti lohdutella.

Toivotan lämpimästi kukkia ja kakkuja sekä iloista mieltä teille kaikille äideille, isoäideille, äidinmielisille, kasvattajille, lapsille saatavilla oleville ja muille eri elon vaiheissa kulkeville äidillisille persoonille!! Mottonamme olkoon:  

"Anna minulle rohkeutta muuttaa ne asiat, jotka voi ja täytyy muuttaa, anna minulle voimaa myöntää ne asiat, joita ei voi muuttaa; ja anna minulle viisautta erottaakseni, mikä kumpaakin on." 

 Franciscus Assislainen -

Mannilainen; isosti tervetuloa mukaan matkalle vaihtamaan ajatuksia kirjoista, elämästä ja muusta kiintoisasta; toivottavasti viihdyt kanssamme  näillä kiemurtelevaisilla poluilla!

Viisauden ja lannistumattomuuden etsinnässä:

Petteri Pietikäinen: "Hulluuden historia" - ex Libris...

"Hulluuden historia", Petteri Pietikäinen, Gaudeamus, 2013 & 2019, 456 s.

"Petteri Pietikäinen (s. 1964) on suomalainen historian tutkija ja Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori. Hän on myös Helsingin yliopiston yleisen historian dosentti. Pietikäisen tutkimusintressit liittyvät 1800- ja 1900-lukujen aatehistorian alaan. Hän on tutkinut muun muassa utopioiden, psykoanalyysin ja psykiatrian historiaa.
Lokakuussa 2013 Pietikäisen tietokirja Hulluuden historia (2013) voitti  Kanava-lehden ja Otavan kirjasäätiön myöntämän 10 000 euron arvoisen Kanava-palkinnon."

                                                             ©Ari Mäkelä

"Hulluuden historia selvittää, miten hulluus on eri aikoina koettu, miten sitä on länsimaisessa kulttuurissa selitetty ja miten hulluja on kohdeltu ja hoidettu.
Teos kuljettaa lukijan antiikin traagisesta hulluudesta keskiajan narrien ja noitien pariin sekä valistuksen ”humaanin” psykiatrian kautta psykoanalyysiin ja psykofarmakologiaan. Se näyttää, millä tavoin psykiatreista tuli uusia hulluuden ammattilaisia, hulluus muuttui lääketieteelliseksi mielisairaudeksi ja mielisairaalalaitos syntyi.
Matkan varrella vastaan tulevat monenlaiset hullut tai sellaisiksi tulkitut:
niin synkkyyden alhossa vellovat melankolikot, taivaallisissa korkeuksissa vierailevat skitsofreenikot, raivopäiset maanikot, pakkovaeltajat, neurootikot, riivatut, hysteerikot kuin kylähullutkin.
Hulluuden historia tuo silmiemme eteen ihmisluonnon moninaisuuden ja ihmisyyden arvoitukset – hulluus elää ajan virrassa." (Takakansi)

Hulluudesta on lukuisia sananlaskuja ja sanontoja, joista yhteen aikaan suosittu slogan oli: "Kaikkihan me vähän ollaan, mutta musta ei aina niin huomaa"...
Hulluus, jolla ja sen hoidolla on pitkä ja vaiherikas historia, ei ole jättänyt ihmistä eikä ihmiskuntaa rauhaan historian siipien havinoissa, vaan elää ja on edelleen voimissaan. Kukaan ei voi varmasti sanoa olevansa siltä suojassa, mieli voi järkkyä olosuhteiden myllerryksessä. Yliolkaisuuteen ei siis ole aihetta meistä kellään, ja jo luotettavan tiedon lisääjänä Pietikäisen sanoma osin selektiivisestikin luettuna tulee ymmärretyksi ja selväksi, josta suuri kiitos hänelle!

-  Hulluutta pelätään luullakseni ennen kaikkea siksi, että se on meille vieras ja hallitsematon tila, vieraantumista omasta itsestämme, toisista ihmisistä ja yhteiskunnan normeista. Hullu on vieraannuttavalla tavalla poissa, vaikka olisikin läsnä.

Kattavuuden esille tuomiseksi sisältöluettelo  kokonaisuudessaan:

1.    Johdanto hulluuteen ja sen historiaan, 9
OSA I. Poikkeava käytös antiikista valistuksen aikaan, 21
2.    Käsitykset hulluudesta varhaisista myyteistä keskiajalle, 23
3.    Hulluja, narreja ja riivattuja uuden ajan alusta valistukseen, 39
OSA II. Suuri murros: hulluuden medikalisoituminen 1800-luvulla, 67
4.    Psykiatrit hulluuden määrittelijöiksi, 69
5.    Hulluuden uudet nimet, 109
6.    Mielisairaalalaitos, 139
OSA III. Hulluuden hoito ja hallinta 1900-luvulla: puheterapiaa, ­psykokirurgiaa ja pieniä pillereitä, 191
7.    Psyykkistä ja somaattista hoitoa, 193
8.    Uusia ja uudistettuja diagnooseja, 242
9.    Psykofarmakologinen vallankumous, 271
OSA IV. Hulluuden historian kaksi puolta, 305
10.    Eristämisen, riiston ja tuhoamisen mekanismeja, 307
11.    Valonpilkahduksia hulluuden historiassa, 361
12.    Hulluus eilen, tänään ja huomenna, 381
Lopuksi: Hullut ja muut tervejärkiset, 407
Viitteet, 411
Kuvien lähteet, 422
Kirjallisuus, 423
Asiahakemisto,442
Henkilöhakemisto, 406
Kirjoittaja, 456

Pietikäinen tarjoilee lukijoilleen myös pikantteja yllätyksiä: ei olisi heti arvannut yhdistää alla olevaa henkilöä hulluuteen, mutta kas:

-  Ruotsalaisen luonnontutkijan ja kasvi- ja eläinkunnan suurluokittelijan
Carl von Linnén nimeä ei helposti yhdistetä hulluuteen. Linné oli kuitenkin ensimmäisiä mielisairauksien luokittelijoita. Hän luennoi 1740-luvulla 
Uppsalan yliopistossa sairauksien systematiikasta, ja luennolla istunut torpanpoika Pehr Osbeck kirjoitti niistä jälkipolville säilyneet huolelliset muistiinpanot. Muistiinpanoista käy ilmi, että Linné luennoi muiden sairauksien ohella mielen sairauksista (morbi mentales).

Tämä laaja teos antaa hyvän ja seikkaperäisen käsityksen hulluudesta kaikkinensa. Pietikäinen kirjoittaa selkeästi  myös meille maallikoille sopivaa, eloisaa ja ymmärtäväisellä silmällä aihepiiriä lähestyvää tekstiä, joten historian hyvä henki saavuttaa lukijansa kitkatta. Mainio ja lukemisen arvoinen teos!

Pietikäinen päättää kirjansa seuraavasti:

- Elämmme pidempään ja olemme

terveempiä kuin koskaan, mutta

meille kerrotaan yhä herkemmin,

että olemme sairaita"

Hyväksi lopuksi oma valintani teoksen mietelauseista:

-  Olen hullu vain pohjoisluoteen aikana; kun tuuli on etelässä, erotan kyllä haukan haikarasta. 

Shakespeare, Hamlet, II-näytös (suom., Yrjö Jylhä) 

 Pykälää viisaampana, vaan ei koskaan valmiina:

J.M. Berger: "Ekstremismi/Extremism" - ex Libris...

"Extremismi", J.M. Berger, Terra Cognita Oy, 2019, 201 s., suomentanut
Kimmo Pietiläinen.

J.M. Berger   on tutkija VOX-Pol Network of Excellence- ja Alliance for Securing Democracy –järjestöissä.

"Kasvavat ekstremistiset liikkeet uhkaavat yhteiskuntien vakautta maailman eri puolilla. Ekstremismin ymmärtäminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.
Tämä kirja vastaa olennaisiin ekstremismiä koskeviin kysymyksiin alkaen tehokkaasta ja riittävän kattavasta määritelmästä: Mitä ekstremismi on?
Miten ekstremistiset ideologiat ovat rakentuneet? Miten ekstremismi laajenee väkivaltaan?
Samalla kirja rikkoo sitkeitä myyttejä, jotka pyörivät suomalaisessakin keskustelussa." (Kustantaja)

"Useimmat meistä ovat käyttäneet sanaa "ekstremismi", mutta mitä se oikeistaan sisällään pitää? Käsitetteeseen pureutuu lyhyesti ja ytimekkäästi tässä teoksessaan J.M. Berger, ja hän tekee sen ymmärrettävästi,  maallikoille sopivalla tavalla.

Wikipedia määrittelee ektremismin näin: Ekstremismi on erityisesti poliittista  mielipiteiden tai asenteiden äärimmäistä jyrkkyyttä, ääriajattelua tai äärimmäisyyksiin menevää toimintaa. Ekstremismiä ovat sellaiset mielipiteet tai toimintatavat, jotka ovat normien tuolla puolen. Toisin kuin pelkkään ääriajatteluun, ekstremismiin voi kuulua myös väkivaltaa. Tällöin puhutaan väkivaltaisesta ekstremismistä.

Tässä kirjassa ekstremismi määritellään uskomukseksi, että sisäryhmän menestystä tai eloonjäämistä ei voida erottaa tarpeesta toimia vihamielisesti ulkoryhmää vastaan. Kun valmis identiteettirakenne kohtaa kriisi-ratkaisu-rakenteen, osat putoavat paikalleen ja  luovat sisäryhmälle mahdollisuuden laajentaa legitimeetin vaatimuksiaan, jota sanotaan radikalisoitumisen prosessiksi. Sen kuluessa näkemykset ulkoryhmästä muuttuvat yhä negatiivisemmiksi ja ulkoryhmään kohdistuvat, velvollisuuden vaatimat vihamieliset toimet tulevat yhä vakavammiksi.

Teos sisältää luvut: Kiitokset, Delenda est, Mitä ekstremismi on?,
Sisäryhmät ja ulkoryhmät, Kriisejä ja ratkaisuja, Radikalisoituminen ja Ekstremismin tulevaisuus. Lukemisen tueksi ja lisätiedon hakua varten:
Sanasto, Lähdeviitteet, Kirjallisuus, Lisälukemista, Muuta kirjallisuutta ja Hakemisto.

Berger aloittaa kuvaamalla extremismin määrittelyn vaikeutta lähtemällä liikkeelle vuonna 1964 julkaistusta Yhdysvaltain korkeimman oikeuden asiakirjasta, jossa tuomari Potter Stewart yritti määritellä pornografian ja kiteytti sen hämärän luonteen viideksi nykyään huonoon maineeseen joutuneeksi sanaksi. Hän ei osannut esittää käyttökelpoista määritelmää, mutta "Tunnistan sen, kun näen sitä", hän kirjoitti.
Yli viisikymmentä vuotta myöhemmin sovellamme tätä testiä yhteen maailman polttavimmista ongelmista, kansalaisyhteiskuntaa eri puolilla maailmaa horjuttavan ääriliikkeiden nousuun. Lähes jokainen tunnustaa uhan vakavuuden, mutta useimmiten ekstremismi luokitellaan edelleen Stewartin kiriteerein: tunnustamme sen, kun näemme sitä. Ja pornografian tapaan emme ole samaa mieltä tuloksesta.

Berger käy läpi Yhdysvaltojen orjuuttam natsismia, antisemitismiä, Afganistanin valloitusta, Serbiaa, al-Quaidaa, Hizbollahia, Bosnian muslimeita, WTC-iskuja jne. jatkaen selvityksellä siitä, mitä ekstremismi sisä- ja ulkoryhmineen  on, ja mitä se ei ole.
Hän toteaa, että myös terrorismi on erotettava ekstremismistä. Vaikka ne liittyvät toisiinsa, ne eivät ole sama asia. Terrorismi on taktiikka, mutta ekstremismi on uskomusjärjestelmä.

- Ekstremismin ja osallisuuden  välistä jännitettä voidaan  pitää sosiaalisen edistyksen käyttövoimana. Yhdysvalloissa insitutionalisoitu orjuus päättyi heti tällaisen ottelun jälkeen.

-  Ekstremismi on vanha ongelma, mutta se on myös aina uusi.

-  Ekstremismin monimutkaisuus riivaa nyt kaikkea keskustelua, ja tilannetta pahentaa inhimillinen taipumus kehystää poliittiset erimielisyydet ekstremismiin.

- Legitimeetti on monien ekstremististen liikkeiden keskeinen piirre. 

Loppupäätelmänä Berger toteaa, että vaikka ekstremismin tutkiminen on terrorismin tutkimuksen taustalla, se ansaitsee edelleen keskittyneen huomion omana tutkimusalanaan. Ekstremismi olisi ymmärrettävä sellaisena kuin se on tosimaailmassa, ihmisen yhteiskunnan pysyvänä, väestöt ylittävänä osana.

Ekstriimissä ajassa kun nyt konkreettisesti elämme sekä yksilöinä että niin kansallisesti kuin globaalistikin, on ajankohta mitä sopivin sukeltaa käsitteen saloihin, syövereihin, syntyhistoriaan ja tulevaisuuden näkymiin.

Bergerin tapa esittää asioita on kiinnostava,  teoksen jaoittelu ja ulkoasu ovat selkeät, ja sen anti on tiiviydessään juuri sopiva, tietoiskun omainen syvennys tuttuun sanaan ekstremismi. Avaava, ajatuksia herättävä, mutua raivaava ja tietoa lisäävä paketti; painokas kyllä!!

Mitä tulee ajan henkeen liittyvään kiihtyvällä tahdilla ylitsemme vuon lailla vyöryvään fuulaan, fiktioon, dis- ja misinformaatioon etc., on tutkittu ja tieteellinen tieto, fakta  arvokasta, ja tiedon jyvät entistä tärkeämpää ja arvokkampaa  nokittavaa senkin uhalla, että seulomisessa välillä väsyvät ranteet ja sumenee pää. Tieto ei lisää tuskaa, ajattelen. Entä Sinä?

-  Tieto on hyvin perusteltu uskomus... Platon

Jyväin poiminnassa viihtyi:

Ridley Pearson: "Ei todistajaa/No Witnesses"...

"Ei todistajaa", Ridley Perason, Gummerus Kirjapaino Oy, 1995, 473 s., suomentanut Ilkka Terho.

"Amerikkalaisen  Ridley Pearsonin (s. 1953)  ensirakkaus oli musiikki,
mutta sitten hän keksi mielestään vielä jännittävämmän tavan valvottaa ja viihdyttää ihmisiä: kirjoittamisen. Hän oli ensimmäinen amerikkalainen,
jolle myönnettiin Oxfordin yliopiston Raymond Chandler -stipendi, ja sen avulla hän kirjoitti läpimurtoteoksensa Enkelintekijä ja Ei todistajaa. Menestys kirjailijana ei ole saanut Pearsonia täysin hylkäämään musiikkiharrastustaan: hänellä on edelleen bändi jonka muihin soittajiin kuuluvat mm. Stephen King ja Amy Tan. Pearsonin teoksia on julkaistu 23 kielellä ja yli 50 maassa. (Gummerus)

                                                        © Sarah Crowder


"Seattle elää painajaista. Kaikkialla kaupungissa kuolee kokonaisia perheitä myrkytettyyn ruokaan. Myrkyttäjä on hullu mutta myös ovela: hän tekee rikoksensa mailien päässä uhreista eikä jätä jälkeensä todistajia. Hän kirjoittaa poliisille puistattavia kiristyskirjeitä ja vastaanottaa lunnaat automaattisen kassapäätteen välityksellä.

Etsivä Lou Boldt ja poliisipsykologi Daphne Matthews keksivät toimintakaavan, jota myrkyttäjä noudattaa. Heidän onnistuu saada selville totuus, joka on kammottavampi kuin mitä he unissaankaan osaavat kuvitella. (Takakansi)

Koleratartunnat ja äkilliset tuntemattomat bakteerikannat kuten eivät myöskään salmonella tai stafylokokki näissä nykyolosuhteissa koronan katon alla juuri ihastuksen huutoja kirvoittaneet. Lukukatveessa piilotelleseen, tuotteliaaksi osoittautuneeseen  Ridley Pearsoniin tutustuin talvisella matkallani napatessani hänen teoksensa Enkelintekijä hotellin kirjahyllystä. Sen perusteella päätin jatkaa yhteistä taivaltamme.


Rikostutkinnan saloista opiskelijoille: -  Ylikomisario Boldt oli iso mies ja kun hän korotti äänensä, sanat kantautuivat helposti peräpenkeille asti ilman mikrofonin apua. "Kaikki mitä olen viime viikkoina kertonut todistusaineistosta, rikostutkinnasta, pidätysmenettelystä sekä komentotiestä, on roskaa." 
Melko moni pää kohosi äkisti - useampi kuin hän oli odottanut.
"Roskaa, mikäli ette opi lukemaan rikospaikkaa ja luottamaan omiin vaistoihinne. 
Mikäli ette opi ajattelemaan sydämellänne  yhtä paljon kuin aivoillanne. 
Mikäli ette löydä näiden kahden asian välillä vallitsevaa tasapainoa.
Jos aivot sanelisivat kaiken tekemisen, rikostutkijoita ei tarvittaisi; teknisen puolen väki pystyisi hoitamaan kaiken. Mutta jos ihmiset kuuntelisivat pelkästään sydämensä ääntä - jos meidän tarvitsisi vain virittäytyä samalle aaltopituudelle epäillyn kanssa ja sanoa sitten"selvä , te olette syyllinen - silloin labran valopäitä ei todennäköisesti tarvittaisi olleenkaan." 
Monet pinkotyypeistä alokoivat kiiresti selailla kirjojaan. Boldt sanoi heille:
"Ette te näitä asioita kurssikirjoista löydä. Ja siinäpä onkin villakoiran ydin. 
Koko maailman kurssikirjat yhdessä eivät pysty ratkaisemaan rikosjuttua - ainoastaan rikostutkija pystyy siihen. Todisteista ja kerätyistä tiedoista ei ole mitään hyötyä, ellei ihminen analysoi, järjestele ja tulkitse niitä. Siis te. 
Eteen tulee aina vaihe jolloin kaikki informaatio on pantava sivuun, jolloin tutkijan intohimo ja vaistot ottavat komennon. Sitä ei voi opettaa, mutta se voidaan oppia. Sydän ja pää - toinen on arvoton ilman toista."

Tuolla  metodilla alkaa Boldtin ja Matthewsin yhteinen tutkintataival, joskin heillä pientä vispilänkauppaa lie ollut aiemminkin. Pearson luo avainparin ympärille kiintoisasti rakennetun  henkilöjoukon omine erityispiirteineen ja kuljettaa rauhallisesti, mutta päämäärätietoisesti juonta kohti loppuratkaisuaan.
Hänen kerrontansa on ilmeikästä, selkeää ja omanoloistaan. Tämän dekkarin parissa oli ilo taivaltaa niin elintarvikehyllyjen välissä kuin:

-  Daphnen leuasta lankeava varjo peitti hänen kaulassaan olevan arven. 
Hän ei vastannut heti. "Kyseessä on mahdollinen musta aukko", hän sanoi vihdoin tarkoittaen rikosjuttua, jota on vaikeaa tai peräti mahdoton ratkaista ja jossa on poliittisia ulottuvuuksia....

Ridley Pearson puolestaan  EI ole mitään roskaa, vaan laadukas ja  ilahduttava löytö mustine aukkoineen ja hänen seurassaan vietti mieluusti mainioita lukukotvasia, toiveikkaasti odotellen, josko saisimme kirjastojen ukset ammolleen edes palautuksia ja varausten noutoa varten:)

Sydän & pää:

Olipa kerran vappuja...

jolloin perhekuntamme kokoontui joukolla pitkän pöydän ääreen  perinteiselle wappubrunssille hälisemään, herkuttelemaan, halaamaan ja huumorin kukkaa viljelemään. 

Sitten tuli vappu, jolloin me istumme kahdelleen parvekkeella kuuntelemassa peipon laulua ja sepelkyyhkyjen kujerrusta ymmyrkäisinä tippaleipää rouskutellen, toisiamme katsoen ja kohotamme kuohumaljat keväälle, rakkaudelle ja elämälle odotuksin, että poikkeustilan jälkeen alkaisi uusi normaali.

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,

kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,

ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan

sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.

Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.

Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.

Vanha kuusi valvoo ja muistelee

valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa

Edith Södergran

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,

tuntemattomat kukat loistavat rannalla;

olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit –

mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,

se herättää tulevien seikkailujen janon:

mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.

Edith Södergran

- Eskimoruno

Yhä uudelleen ajattelen

pienet seikkailuni,

kun rannikon tuulen mukana ajelehdin

kajakissani

ja luulin olevani vaarassa.

Nuo pienet

pelkoni,

joita luulin niin suuriksi,

kun kaikki tärkeät asiat

minun oli saavutettava.

Ja kuitenkin on olemassa vain

yksi tärkeä asia,

tämä ainoa:

elää nähdäkseen majoissa ja matkoilla

suuren päivän joka koittaa

ja valon joka maailman täyttää.

Siispä: ei soitto eikä tämä postaus ole silkasta suruista sommiteltu, sillä taistelulippumme liehuu salossa, tuumaakaan ei ole tarkoitus periksi antaa. Chilintaimet kasvaa rehottavat, metsäpoluilla ovat harvojen vastaantulijain hymy ja tervehdykset herkässä sekä meitä on tässä kaksi...
Ja ehkä me kaksi, jos oikein hurjilksi heittäydymme, käärimme maton rullalle, laitamme levylautaselle Dmitri Shostakovichin iki-ihanan
 Walz No 2:n  (klik) ja pyörähdämme sen tahtiin kotvaseksi unhettaen kaiken muun...

Sataa valoa/Ariel isosti tervetuloa mukaan lukusille ja vaihtamaan kommentteja, toivottavasti viihdyt  yhteisellä matkallamme!

Kaikille rakkailleni ja teille vierelläkulkeville lukijoilleni sekä tervetulleiden kommenttien kirjoittajille toivotan lämpimästi

Viehkoa vappua:
 

Tsirp, Tsirp, terveisiä aamulenkiltä...

Ja siinäpä se istui, kiven päällä lämmitellen, tämä hänestä vähäsen ystävämme ja kaverinsa  puolestaan keikutteli pyrstöään kotipihan nurkilla:

Västäräkki

Västäräkin hento jalka,

puristi kyntensä keväiseen maahan.

Katsoi auringon nousua pieni silmä.

Tsirp, Tsirp!

Kesä oli siiven alla piilossa.

Lensi västäräkki läheiselle kivelle,

samalla vapautti lämmön kesän käyttöön.

(Lähde: AarreRunot.fi)

Parina viime vuonna olette saapuneet iloksemme 4.5. ja nyt taas. Te sen tiedätte, kevään koiton ja jonkun pysyäisen arvon maailmassa,  joten

lämpimästi tervetuloa Matti & Maija:

Kate Atkinson: "Liian kirkas taivas/Big sky" - ex Libris...

"Liian kirkas taivas", Kate Atkinson, S&S, 2019, 381 s., suomentanut Kaisa Kattelus.

"Brittiläisen nykykirjallisuuden  ykkösnimiin kuuluva Kate Atkinson on syntynyt New Yorkissa 1951 ja asuu nykyisin Edinburghissa, Skotlannissa. Hän on voittanut Baileys Womens Prize for Fiction -palkinnon ja saanut useita muita tunnustuksia Jackson Brodie -sarjasta. Atkinson on todennut, ettei missään tapauksessa aikonut kirjoittaa dekkarisarjaa, mutta niin vaan kävi, ja kovaksikeitetty mutta hyväsydäminen Jackson Brodie esiintyy nyt jo viidennessä teoksessa." (Lievelehti)

                                                              ©Euan Myles


"Jackson Brodie viettää hiljaiseloa   syrjäisessä merenrantakaupungissa  ja elättää itsensä heittämällä keikkaa yksityisetsivänä uskottomuusepäilyjä tutkien.
Ajoittain hänen seuranaan ovat teini-ikäinen poika Nathan tai ikääntynyt labradorinnoutaja, ex-puolison  salliessa jopa molemmat.
Paikka on kaunis mutta kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Jackson näkee tilanteen, joka jää vaivaamaan häntä: pikkutyttö liftaa tien varressa ja nousee autoon.
Brodie saa myös toimeksiannon varakkaan esikaupungin kotirouvalta, joka väittää, että häntä seurataan. Samaan aikaan kaupunkiin ilmaantuu muuan rikoskonstaapeli Reggie Chase työpareineen tutkimaan uudelleen avattua tapausta, johon liittyy nuoria tyttöjä sekä erittäin vaikutusvaltaisia miehiä." (Takakansi)

Atkinsoniin oli ilo tutustua 2016 hänen teoksensa "Hävityksen jumala" tiimoilta: Atkinsonilla on virtuoosimainen  orkesterinjohtajan  ote, hyvän kirjailijan ominaisuus heiluttaa tahtipuikkoaan, joka pysyy napakasti hyppysissä patenttiratkaisuja tarjoilematta, hienoista huumorinhäivettä, luonnon monimuotoisuutta lintuja ja koiria unohtamatta. Minähän tähän kynänkäytön kepeyteen vaan ei laadulliseen ohuuteen kerrassaan tykästyin...

Ja nyt "taas" osui hyppysiin tämä jo viides Brodie-dekkari, sarjasta:
paree myöhään kuin ei .... Uteliaana siis testaamaan Jacksonin moton - Yhteensattuma on vain selitys, jota ei ole vielä keksitty. Jos yhteensattumia tulee tarpeeksi, syntyy todennäköisyys - paikkansapitävyyttä:

Isät & pojat: -  "Odotas vain", Jackson sanoi. "Jonakin päivänä sinulla on vielä omia lapsia ja huomaat kärrääväsi niitä kaikkiin paikkoihin, jotka nyt ovat sinusta kamalia - museoihin, kartanoihin, maaseutukävelylle - ja sitten ne vuorostaan inhoavat sinua sen takia. Katsos, sillä tavalla universumi kostaa."
"Tänne en ainakaan tule", Nathan sanoi. "Ja se ääni, jonka sitten kuulet, on minun nauruni". "Enkä kuule, Sinä olet jo siinä vaiheessa kuollut." "Kiitti. Kiitti, Nathan." Jackson huokasi. Oliko hän ollut Nathanin ikäisenä yhtä tunteeton? 
Hän ei sitä paitsi todellakaan kaivannut muistutusta kuolevaisuudestaan,
sen hän sai päivittäin muutenkin  seuratessaan oman poikansa varttumista.

Teinit ennen & nyt:  Kiitti - pienten hyvien tapojen voitto, Jackson tuumii 
("Kyllä hänestä hyvä tulee", Julia sanoi. "Teini-ikä on niin raskasta, hormonit on kaaoksessa, koko ajan on väsynyt. Kasvaminen vie energiaa.") 
Mutta entäs ne kaikki entisajan teinit, jotka olivat lopettaneet koulun neljätoistavuotiaina (melkein Nathanin ikäisinä!) ja menneet kutomoihin ja terästehtaisiin ja hiilikaivoksiin? (Esimerkiksi Jacksonin oma isä ja isänisä) 
Tai hän itse, joka oli mennyt kuusitoistavuotiaana armeijaan - nuorukainen, jonka auktoriteetit olivat ensin pirstoneet ja koonneet sitten mieheksi. Oliko noille nuorille, hänelle muiden mukana, suotu kaoottisten hormonien ylellisyyttä?

Teoksen teema on yksiselitteisesti inha!! Mutta Atkinson osoittaa tässäkin kirjoittajan- ja kuvailuntaitonsa, joka jättää tuon kaupanteon ja hyväksikäytön vain osaksi teoksen sisältöä. Hänen henkilöpiirtonsa on hersyvää esim. taskukokoisen tutkija-aisaparin, taekwondoa harrastavan Reggie Chasen ja nyrkkeilevän Ronnie Dibickin uurastusta ja jäljitystä  kuvaillessaan.

Belvedere Golf Clubin kaveri- tai kaverikaveritrion: Thomas Holroydin,
Andrew Braggin ja Vincent Ivesin - papin lukkarin ja talonpojan eli kuljetusfirman omistajan, matkatoimisto- ja hotelliyrittäjän sekä televiestintälaitteita myyvän firman aluejohtajan keskinäiset alkuperät, riippuvuuvuussuhteet ja henkilösuhteiden kemia  oli kutkuttavaa luettavaa.

Myös iloiset hännänheiluttajat: lyllertelevä ikäkoira, labbari Dido ja rodullisesti aivan uusi tuttavuus Sparky, perimältään epämääräinen, mutta monikäyttöinen lurcher - myös mustalaiskoirana tunnettu -, nostavat hymyä huulille.
 Vuonna 1790 Thomas Bewick kuvaili sitä näin värikkäästi : Sen asenne on yrmeä, ja sen käytös josta se on saanut nimensä on synkkää ja kieroa." Kyseinen kirjoitus on kuitenkin kaukana nykyisestä koirasta." (Wikipedia) Irlannin susikoirakin kun on ollut perheenjäsenenä, niin hau-hau mitkä muistot tästä uljaasta, kaikenkalunneesta hellyyttävästä rontista nousivat pintaan...

Näin sarjan keskelle hypännenä alkuun tuli hortoiltua henkilöviidakossa,
ennen kuin palaset  ja roolit loksahtelivat kohdalleen, mutta sitten kääntyivät sivut kuin itsekseen. Atkinsonin ei erehdy kylpemään kauheuksissa eikä ratsastamaan niillä, vaan herättää valonkajoa nollatoleranssin suhteen.
Itse kerronta on jutustelevaa ja velmuilevaa, kuin pilkesilmäisesti kirjoitettua. Mainio dekkari, Atkinson osaa genrensä. Kaisa Kattelukselta mainio käännös.

-  Ennen valaistumista pilkoin puita ja kannoin vettä. Valaistumisen jälkeen pilkoin puita ja kannoin vettä. Zen sananlasku.

Kirkasta taivasta on tähyilty mm. blogeissa Kirjaluotsi ja Tuijata. Onko niissä häikäistytty selviää vahvennoksia klikkaamalla:)

-  Olen totuuden puolella riippumatta siitä, kuka sen kertoo. Olen oikeuden puolella riippumatta siitä, kuka sitä kannattaa tai vastustaa. Malcolm X

Kuin myös: