Terveisiä Naivistit Iiittalassa - näyttelystä...

"Naivistit Iittalassa. Satojen tarinoiden kesä"

Perinteiselle kesäretkelle hurautettiin viehkoon, vanhaan puukoulumiljööseen oitis, kun oli saatu perhepäivällisten iloisen touhun ja tohinan jäljiltä maata jalkojen alle. Tässäpä hilpeä kesäinen väripläjäys ei ryppyotsaisille:

Mia Bergvist:

"Naivistit Iittalassa -näyttelyn kuraattori Hannu Castrén on kutsunut kesän 2017 näyttelyyn 48 taiteilijaa. Mukana on useita uusia taiteilijanimiä jo mukana olleiden lisäksi. Naivistien näyttelyn henkeen sopii, ettei se muutu kertaheitolla joksikin aivan toiseksi, vaan kehittyy vähitellen. Luonnollisesti jokaisen mukana olevan taiteilijan teokset ovat aivan uusia.
Tänä vuonna Suomi täyttää 100 vuotta ja juhlaa vietetään mitä moninaisimmin tavoin. Naivismiin aiheet tulevat keskeisesti tekijöiden elämästä ja ovat siis elämäkerrallisia. Naivismi on siten kuin visuaalista muistelua ja tarinoiden kerrontaa. Näyttelyn nimi SATOJEN TARINOIDEN KESÄ viittaa sekä juhlavuoteen että tähän naivismin historialliseen perusolemukseen. – Juhlavuosi ja naivismi ’synkkaavat’ siis hyvin yhteen.

Onhan naivismi toki paljon muutakin, kuten nykytodellisuuden tarkkailua, huikeaa fantasiaa ja riemullista satuilua huumorimeininkiä yhtään unohtamatta. Naivistit Iittalassa 2017 sisältää myös suomalaisen naivismin merkittävän ja rakastetun maalarin Martti Lehdon (1933-2016) muistonäyttelyn."

Törmälä Helena: Evakkoon lähtö

ja Muistojen kotiniemi kaukana Karjalassa:

Männistö-Koski, Raija:   kesäheinätytöt

Viikilä, Eino: Kevät toi maalarin:

Martti Lehto:

Kettujen perheonnea:

Alsta, Kaarinan pingviinitrio

Riitta Kolari:

Kukin taaplaa tyylillään ja elää omassa paratiisissaan:

Mutta mepä karautimme täyttä sudenlaukkaa Burger Kingiin Whoppereille ja sitten soul & body tankattuina massut pömpöllään hykerrellen kotiin kunnon pressoille. Saaliina tukuisa kesäinen keikaus täynnä hyvänmielen hyrinää ja lomamoodille heittäytymistä.....

Engvall, Stina: Menninkäinen

Menninkäisenä:

Miki Liukkonen: " O" - ex Libris...

"O",  Romaani (tai yleispätevä tutkielma siitä miksi asiat ovat niin kuin ovat),
Miki Liukkonen, WSOY, 2017 , 858 s.

"Miki Liukkonen (s. 1989 Oulu) on Helsingissä asuva kirjailija. Aiempi tuotanto Valkoisia runoja, runoja 2011, Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoehdokas. Elisabet, runoja 2012. Lapset auringon alla, romaani 2013, Runeberg-palkintoehdokas. Raivon historia, runoja 2015."(Lievelehti)

                                                              © Ari Roukala

"O on romaani, joka kertoo olympialaisiin valmistautuvasta uimajoukkueesta, taiteellisesti kunnianhimoisia liukumäkiä suunnittelevasta firmasta ja miehestä, joka pakenee neuroosejaan lukitsemalla itsensä pihavarastoon.
O seuraa hevoskauppoja tekeviä romaneja, jotka aikapoimun takia elävät kaksi tuntia tulevaisuudessa.

O tutustuttaa meidät ujoon poikaan, joka kommunikoi vain post-it-lappujen avulla, ja Espanjassa veneen alla asuvaan narkkariin, joka näkee pohjan raosta taivaan jollaisesta me muut voimme vain uneksia.

O on suuruudenhullu,  kohtuuttoman laaja ja kaikkeutta tavoitteleva tarina tavallisista ihmisistä ja kummallisista tapahtumista, päähänpinttymistä. järjettömistä asioista, joita pelkäämme kuin lapsi tähdetöntä yötä." (Lievelehti)

Tähän opukseen oli ihan pakko tarttua - ja tukevasti kiinni pitää - ihan silkasta mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta: kuinka nykypolvi tässä sirpaleisessa ja informaatioähkyisessä  ja tietosälätulvaisessa etc, maailmassa, jossa suuret tarinat ovat kuolleet, pärjäilee, mitkä ovat mietteet ja mielen defenssit sekä minkälaiset ovat tulevaisuuden visiot?  Rohkeasti liikkeelle siis avoimin mielin ilman tirkistelymentaliteettia toivoen saavani parempaa ymmärrystä tuon sukupolven ajattelumalleista ja maailmankuvasta samalla terveesti ravistellen ja päivittäen omaani... Tälle aikamatkalle singahdin vailla pienintäkään kunnianhimoista pyrkimystä tahi tarvetta sen perinpohjaisempaan analyysiin kuin omaan lukukokemukseni avaaminen:

Jep; sivumäärän perusteella arvelin, että jossakin kohtaa tekstiä varmasti kiskot kolkkaavat tyhjää. Mutta kun ei. Nämä Liukkosen kangaspuut paukuttelivat tämän jättimaton vaivatta valmiiksi.  Lukeminen jaksottui luontevasti useampaan rupeamaan tekstin ollessa niin täyteläistä ja sanarikasta, että lukupuhku uhkasi asettaa sisäistämiskapasiteetin positiivisesti pahemman kerran koetukselle.

Teos pitää sisällään  paitsi laaja-alaista eri aiheiden hallintaa myös riemastuttavaa verbaalista ilotulitusta uusiosanoineen ja  uskomatonta sanavaraston suoltamista, henkilönimetkin ovat herkullisia. Nautinnollista makusteltavaa:
liha vetelehti hänen luidensa päällä, mölynkatkuista hiljaisuutta, valkopyökkejä valonryyppäjäisissä, ahmustaa, ährätä, hirvistyneenä, lysyi alas, touhuta höpertäen, musiikki yhtä imelää kuin parapähkinähunajalaysaninhuitti tai Darnapogaldjitzer, Maudaus Zolánfin ja Alfonso Francis Apodopopueli etc.

Voin hyvin kuvitella, että osa tekstistä on irronnut kuin itse eestään, mutta toisaalta jotkut teemat ovat vaatineet piukkaa asiaan perehtymistä ja sinnikästä faktojen kaivuuta.   Liukkonen onnistuu mainiosti pitämään lukijansa havaintokyvyn herkässä vireessä ja mielen valppaana. Silti myönnän auliisti, jotta joissain pompahduksissa tämän mummon löppössukat rullasivat hilpeästi makkaralle. Runsaiden alaviitteiden, etenkin pidempien kohdalla olisi suurempi kirjainkoko ollut eduksi.

Villi "vekara", joka ei viittauksia Wallaceen pönkityksekseen kaipaa; tanakkaa tekstiä, tukuisa teos.  Miki Liukkosessa on puhtia ja potentiaalia; antaa palaa vaan!

Mitä mietteitä on mieleen putkahtanut Liukkosen matkassa Kulttuurikukoistaa/Arjalla  ja  Kirjasta kirjaan/Hannelella selviää klikkaamalla:)


# Lukunautinto:

Täysi tusina & Unski ja Semppu....

Ote puheesta perhepäivälliset 15.7.2017

Tervetuloa!   Kiitos siitä, että olette täällä tänään. Olette meille rakkaita ja tärkeitä.

Kulunut vuosi on ollut monivivahteinen ja tapahtumarikas meille kaikille. Mutta  elämä ei ole kuin kirkas, syvä ja peilityyni metsälampi. Se on soliseva ja kiemurteleva puro, leveänä mutkitteleva joki akanvirtoineen, se on jymynä kuohuva pärskeinen koski. Se on aava, alati muuttuva meri  horisontilla tai ilman. 

Voimme erheellisesti  kuvitella, että elämä on leveä, monikaistainen moottoritie, jolla paahdetaan talla pohjassa kunnes bensa loppuu. Ajaudummekin yllättäen  joskus maiseman läpi kulkevalle pölyävälle hiekkatielle täynnä nimismiehen kiharaa. Löydämme kiintoisan, maastossa mutkittelevan polun, joka vie meidät metsän siimeksestä kallion juurelle, suon laitaan ja haarautumiin, joissa valitsemme ehkä uuden suunnan. Varmaa on, että elämä on kaunis ja suuri seikkailu, joka kannattaa kokea ollen rohkea ja uskaliaskin ja ennen kaikkea nauttia matkalla olosta.

Elämätöntä elämää ei pidä taakseen jättää. Hyvä ihmissuhde on kuin tanakka ovi, jossa tarvitaan sekä kahva että saranat.  Kahva jotta voidaan sulkea taakse menneet ja avata ovi tulevaisuuteen. Saranat, jotta tämä onnistuu ja jotta asiat pysyvät ruodussaan. Joskus kahva voi irrota käteen tai  hannata  vastaan ja saranat voitelun tarpeessa kitistä ja natista, mutta ne ovat kunnostettavissa. On ensin tärkeää tuntea ja sisäistää sana minä.   Vasta sen jälkeen voi tunnistaa sanan Sinä, mutta kaikkein tärkeintä on omaksua ja käyttää sanaa ME.  Tiukimmissa, turnauskestävyyttä vaativissa  paikoissa jopa me vastaan muu maailma toimii.

Nobelisti Gabriel Garcia Marquez on osuvasti todennut: Kauneinta elämässä on olla yhdessä yksin ja Mark Twain puolestaan: Kokeaksesi ilon Sinulla on oltava joku, jonka kanssa jakaa ilosi. Näin on!

Tähtisilmä, nti Elohopea ja Keijutyttö: jatkakaa entiseen hyvään malliin lukiossa, koulussa ja päiväkodissa.  Tarinaniskijä: munaks' ja menoks' ja reppu selkään. 
Olkoon alkava koulutaipaleesi sopivasti haasteita tarjoava, pitkä ja mielenkiintoinen. 
Pikku-Ite: jännittäviä ja seikkailurikkaita  hetkiä metsäeskarissa! Olemme varmoja siitä, että olet tehnyt hyvän valinnan.
Amigo, ensinnäkin kiitos! Pieni mutta tässä yhteydessä suuri sana. Haluamme myös toivottaa Sinulle isosti onnea matkaan abi-vuodellesi. Kun teet parhaasi, se riittää! Kaikille teille mainiota kesänjatkoa ja sitten rinta rottingilla kohti uusia haasteita ja seikkailuja! Viihtyisää iltapäivää! 


Todeksi elettynä, siitä kiitollisena & onnellisena:

Mirja von Knorring: "Oliiviöljy" - ex Libris...

"Oliiviöljy", Mirja von Knorring, Bazar Kustannus Oy, 2017, 185 s.

Mirja von Knorring on keittokirjailija, ruokatutkimusmatkailija, ruokataiteilija, ja hyvän ruoan lähettiläs. Mirja von Knorringille ruoanlaitto on keino lisätä elämänlaatua ja tapa ilahduttaa ystäviä ja tuttavia - jatkuvan mielenkiinnon ja kehittämisen kohde." (Lievelehti)

"Oliiviöljy – tuo välimerellisen ruokakulttuurin ihmeaine – on oma kiehtova maailmansa. Se yhdistetään maistuviin ruokiin, terveyteen ja vuosituhantiseen perinteeseen. Mutta millaista hyvä oliiviöljy on ja miten sitä kannattaa käyttää herkullisten ruokien loihtimiseksi? Näihin kysymyksiin vastaa ruokatutkimusmatkailija Mirja von Knorring. Ihmiset ovat viljelleet oliiveja jo ainakin 4000 vuotta, ja oliiviöljyllä on ollut kautta aikojen monia käyttötarkoituksia: sillä on voideltu kuninkaita, valaistu koteja ja palatseja ja sitä on käytetty ruoanvalmistuksessa ensin Välimeren alueella ja myöhemmin ympäri maailman. Tähän kirjaan on kerätty tietoa oliiviöljyn historiasta, valmistuksesta, luonteesta ja laadusta. Kirja sisältää myös runsaasti herkullisia ruokaohjeita, joissa oliiviöljy on keskeisessä osassa." (Takakansi)

Teos kuljettaa meidät alkaen oliivipuun pitkästä historiasta, tietoiskuun oliiviöljystä ja sen laatutekijöistä aistihavaintoihin ja öljynpuristukseen sekä käsittelee sen hyvää tekevää vaikutusta ja olemusta terveyden haarniskana päätyen oliiviin ruokana. Hyväksi lopuksi on kiintoisa luku Kohtaamisia  erilaisten asiantuntija-ihmisten kanssa.

No kaliméra ia jassu! Oliiviöljyn, extra virginin  nimeen meillä vannotaan ja oliiveja popsitaan, joten tämän tietopaketin sen herättämine hauskoine ja makoisine muistoineen napsaisin yhtä kyytiä, vaikka tarkoitus oli sitä vain iltavimoiseksi silmäillä. Samalla teos istuu oivasti viikon teemaan, sillä lauantaina vietämme perinteisiä perhepäivällisiä pitkän kaavan mukaan koko kahdentoista läheisen plus muutaman hännäheiluttajan voimin, eli pöytä pitkäksi, hauskanpitoon ja iloiseen hälinään. Sitä ennen kuitenkin hei-hulinaan.

Olen von Knorringin kanssa tismalleen samaa mieltä siitä, että kuin ikiaikaiset ja arvokkaat oliivipuut herkullisine satoineen yhtä mahtavaa ja ainutlaatuista on kreetalaisten ja kreikkalaisten osoittama välitön ystävällisyys. Kreetalla polkuja tallatessamme päädyimme pienen joen varrella olevaan majatalo-ravintolaan, jossa olivat hääjuhlat alkamassa. Ei kuin sulhasen käsivarret olkapäillemme ja tervetuloa mukaan juhlimaan. Osoitimme kiitellen ei asianmukaisia asujamme, toivotimme onnea ja hauskoja kemuja. Pääsiäisen alla lampaiden pyöriessä herkullisesti tuoksuen vartaissa ja pitkien pöytien ollessa ulkosalle katettuina sama tilanne.
Kreikan Pargassa pienen hotellimme isäntä kertoi hurmaavalla tavalla oliviipuiden historiasta ja siitä, että seudulla, joka on vailla teollisuutta ja täynnänsä oliivipuita on Kreikan puhtain ilma. Sama on toistunut Kyproksella, jossa kolmena vuotena asustelimme parin kuukauden jaksoja. Jne...  Näitä iloisia, hyvänmielen kohtaamisia palautui mieleen kuin filminauhalta ja tuli lämmin olo.

Ainoaksi varjoksi paratiisissa on osoittautunut kreikan kieli, johon normifraaseja lukuunottamatta ja sitkeistä yrityksistä huolimatta en ole saanut mieleistäni tuntumaa, muttei tuo puute ole reissujen luonnetta latistanut, vaan sekakielisyydellä ja käsimerkeillä on kommunikointi onnistunut ja reissumuistoista muodostunut pelkästään positiivisia kaikkine kommelluksineen - ja juuri niiden vuoksi...

Kerrassaan mukavasti ja asiapitoisesti kirjoitettu pieni öljyjättiläinen, jota luki mielikseen. Mirja von Knorringille ja Bazarille efaristó poli!!

Loppuviikkoa ja elämänlaatua kaikille ja

Kali órexi:

Daniel Cole: "Räsynykke / Ragdoll" - ex Libris...

"Räsynukke", Daniel Cole, Gummerus Kustannus Oy, 2017, 444 s.,
 suomentanut Jaakko Kankaanpää.

" 33-vuotias Daniel Cole on työskennellyt mm. ensihoitajana, koska hänellä on luontoinen tarve pelastaa ihmisiä (tai ehkä sittenkin huono omatunto kaikista hänen fiktiivisesti tappamistaan uhreista). Räsynukke on Colen esikoisromaani, joka tihkuu vertakin vuolaammin ilkikurisen mustaa huumoria.
Kirjan käännösoikeudet myytiin isoissa huutokaupoissa yli 30 maahan jo ennen teoksen julkaisemista, ja se on yksi vuoden 2017 kohutuimpia ja odotetuimpia dekkarilanseerauksia." (Lievelehti)

"Olet murhaajan tappolistalla. Kuolinpäiväsi on median tiedossa... ja se janoaa otsikoita. Lontoolaisen asunnon katosta roikkuu ruumis, joka on kursittu kokoon kuuden eri uhrin jäsenistä. Toimittajat ristivät sen heti Räsynukeksi.
Lontoon poliisiin juuri palannut rikosylikonstaapeli Willian "Wolf" Fawkes ryhtyy tutkimaan murhia yhdessä entisen työparinsa Emily Baxterin kanssa.
He tietävät törmänneensä uransa merkittävimpään tapaukseen.
Räsynukke-murhaaja pitää poliisia pilkkanaan lähettämällä medialle listan seuraavista uhreistaan ja päivämäärät, jolloin aikoo heidät tappaa." (Takakansi)

Cole kutsuu esiin kunnioitettavan persoonakaartin etunenässä lataamossakin akkujaan viritelleen, pääsankari Wolfin, ylikomisario Simmonsin, hänen
ex-vaimonsa toimittaja Andrean, tissuttelemisensa salassapitävän Emily Baxterin, virkaiältään yksikön vanhimman ja rauhallisen Finlay Shaw'n ja uuden kaverin, Edmund "vaan ei Adam" Edmundsin jne. Tutkinta on hektistä mediavyöryn tahdittamaa ja alkaa kääntyä faustilaisen murhatyypin puolelle paholaisen puhelinpalveluineen.  - Jos sinä olet paholainen, mikä minä sitten olen?

Wolf:  - Hänen oli uupumukseltaan vaikea keskittyä edes sen verran, että olisi voinut nauttia levollisesta näkymästä. Lääkkeet, joita hänelle pakkosyötettiin kahdesti päivässä, vaivuttivat hänet jonnekin unen ja valveen rajamaille tarjoamatta kuitenkaan alkoholihumalan epätodellisuutta - nyt hän oli irrallaan maailmasta, apaattinen ja voimaton. Hän ymmärsi, miksi se oli tarpeen. 
Sairaalan yhteistilat oli ahdettu täyteen ihmisiä, jotka kärsivät mielenterveysongelmien koko kirjosta: itsemurhaa yrittäneet istuivat samassa pöydässä tappajien kanssa, arvottomuuden tunteensa vuoksi masentuneet pitivät seuraa suuruudenhulluille. Katastrofin ainekset oli laimennettu lääkityksellä, vaikka Wolf ei voinutkaan mitään tunteelle siitä, että kaiken takana oli tarve pikemminkin hallita kuin parantaa....

                                                          ©Ellis Parinder                       

Teksti kulkee hyvin, käänteitä ja henkilöitä piisaa karusellissa kierros kierrokselta hahmojaan rakentaen. Tätä pakettia en kuitenkaan ostanut. Jotenkin en tahdon voimallakaan päässyt sisään kokonaisuuteen enkä nielaissut koukussa tarjottavaa mehukasta matoa, vaan dekkarista jäi irrallisen odottava tunne.
Kuin olisi katsellut sinänsä ihan kelvollista, huolellisesti rakennettua tiiliseinää, josta uupui sieltä täältä välilaastia, se viimeinen silaus...  Tämän kovasti kohkatun teoksen suuresti hypetetty musta huumorikaan - niin sen ystävä kuin olenkin -
ei iskenyt, osunut eikä uponnut.

Wolf - Baxter työpari on saamassa jatkoa ja sen varaan pitkälti jää, näyttääkö esikoiskirjailija kyntensä ja syntyyko räsynukesta,  tuosta vanhan ajan mollamaijasta, joka aina joulun alla salaperäisesti lähti matkoille palatakseen uusin pulleroisin tyykivartaloin ja entisine guttaperkkapäineen pukin kontissa takaisin kotiin, uudenlainen posliiniposkinen, pitkäripsiset silmänsä sulkeva kiehtova, houkutteleva ja mukaansatempaava lukukokemus, kuten toivon, sillä tällä työparilla tutkintoineen olisi nähdäkseni  tulevaisuutta sekä mahdollisuutta ja tilaa löytää ikioma paikkansa genren sisällä:)

-  Mies ilman vihollisia on mies ilman periaatteita...

Entäpä mihin suuntaan Kulttuuri kukoistaa Arjan,
Kulttuuripohdintoja Tuijatan ja Rakkaudesta kirjoihin Annikan  peukut osoittivat???

Lyyrillistä Eino Leinon, runon & suven päivää:

Håkan Nesser: "Taivas Lontoon yllä/Himmel över London" - ex Libris...

"Taivas Lontoon yllä", Håkan Nesser, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2017, 560 s., suomentanut Aleksi Milonoff.

"Ruotsalainen Håkan Nesser (s. 1950) on syntynyt Kumlassa ja asuu Ruotsissa ja Lontoossa. Hän on yksi ruotsalaisen rikoskirjallisuuden merkittävimpiä nimiä. Koulutukseltaan hän on äidinkielen ja englannin opettaja. Suomessa Nesserin tuotannosta tunnetaan parhaiten rikosromaanisarja, jonka pääosassa on komisario Van Veeteren. Sarja sijoittuu kuvitteelliseen Maardamin kaupunkiin jonnekin läntiseen Eurooppaan. Nesserin toinen suosittu sarja kertoo komisario Gunnar Barbarottista.Nesser on kerännyt teoksillaan lukuisia palkintoja." (Kustantaja)

"Vakoilujuttu, rakkaustarina vai jotakin aivan muuta?
Kuolemansairas Leonard Vermin matkustaa entiseen kotikaupunkiinsa Lontooseen viettääkseen siellä 70-vuotisjuhlaansa hänelle tärkeimpien ihmisten kanssa. Osalla kutsutuista tosin ei ole aavistustakaan, kuka Leonard on ja miksi heidät on kutsuttu. Kuka oli salaperäinen Carla, joka antoi Leonardille suljetun kirjekuoren Trafalgar Squarella vuonna 1968 ja veti samalla tämän mukaan itäeurooppalaisen vakoilurenkaan toimintaan? Miten Lontoota piinaava sarjamurhaaja The Watch Killer liittyy kuvioon?" (Kustantaja)

Nesserhän tuon yllätyksellisyyden ja monimuotoisuuden osaa: teos lähtee liikkeelle sukutarinan valepuvussa. Henkilöt marssivat areenalle toinen toisensa jälkeen, toisiinsa limittyen ja kietoutuen. Kirjailija tarjoaa vakoilumysteeriä ja pieniä salaisia tehtäviä. Rakkautta, vihaa ja kateutta. Raadollisuutta ja kiintymystä. Suurta merkitystä on myös "Keltaisella muistikirjalla" ja osansa Möbiuksen nauhallakin.  Entä minkälaisia tunteita lukijana herättäisi sinussa sattumalta ostamasi kirja, joka kertoo reaaliaikaisesti sinusta itsestäsi  raottaen tilkan tulevaakin?  Kuka kumma puolestaan on mystillinen Lars Gustav Selén?

Kaiken yllä kaartuu kattavasti Lontoon taivas. Alkumetreillä tuli hiukka hämmentynyt olo, epävarmuus siitä, mikä genre mahtaa olla kyseessä ja virisi hienoinen epäilys sen suhteen, kuinka Nesser tässä akanvirrassa aikoo täpötäyteen lastatun kanoottinsa luovia ja koskesta alas  tyylipuhtaasti rantaan laskea... No, eipä tehnyt Nesserille tiukkaakaan solmia yhteen erinäisetkin elementit ja  ympätä yllätysmomentit käänteineen virtuoosimaiseksi juonenpunonnaksi siten, että vielä matkan varrella juuri kun uskot päässeesi  tanakasti kärryille, olitkin kiepsahtaa seuraavassa tiukassa käänteessä
mukkelis-makkelis tienpenkalle, ja sekös kirjailijan näpsäkkyys huvitti:)

                                                           © Caroline Andersson

Nesser ei harrasta patenttiratkaisuja eikä suolla valmiiksipureskeltuja vastauksia, vaan testailee lukijansa hoksottimia, hieroo hemmotellen mielikuvitusta ja synapseja sekä kutittelee huumoripuolen hyrinänystyröitä. Kirjailijan teoksissa on substanssia. Nesser vastaa huutonsa ja pitää tiukasti kiinni valmiiksi vankasta asemastaan omien omaleimasten  lemppari- ja takuukirjailijoitten kärkipaikoilla.  Lukukokemuksesta muodostui  - kuten Nesserin kohdalla aina on ollut laita - laadukas ja viihdyttävä rupeama!

Aiemmin luetut:  Herra Roosin tarina  (2913), Yksinäiset (2014),
Pikku-Burman teurastajatar (2015) ja Carmine Streetin sokeat (2016).

- Käsityksemme kirjoista on pohjimmiltaan sellainen, että jos tarinaa ei ehdi kertoa parranajon aikana, sen on kirjallisuutta, Eikä se ole meille mitään. Luetteko te? (Alessandro Baricco: Questa Storia)

Jalat maassa, pää poutapilvissä, kesätaivaan alta:

Hilary Mantel: "Margaret Thatcherin salamurha/The Assassination of Margaret Thatcher" - ex Libris...

"Margaret Thatcherin salamurha", Hilary Mantel, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2017, 177 s., suomennos Kaisa Sivenius.

"Hilary Mantel (s.1952)  on brittiläinen kirjailija ja kriitikko. Hän on koulutukseltaan juristi. Mantel on tähän asti ainoana kirjailijana voittanut  
Man Booker -palkinnon  kahdesti Thomas Cromwellista kertovilla historiallisilla teoksillaan Susipalatsi (Wolf Hall, 2009) ja Syytettyjen sali (Bring Up the Bodies, 2012). Suomeksi on ilmestynyt myös Mantelin omaelämänkerrallinen muistelmateos Vain varjo häälyväinen (Giving Up the Ghost, 2003). (Lievelehti)

"Mies pysytteli poissa ikkunastani, pyyhki kasvojaan, sekä kasvot että nenäliina olivat harmaat ja ruttuiset. Hän ei selvästi ollut tottunut ujuttautumaan yksityiskoteihin. Olin äkäisempi itselleni
kuin hänelle. Pitihän hänen leipänsä ansaita, eikä kai häntä voinut syyttää sisään tunkeutumisesta, jos kerran hölmö nainen piti ovea auki.
– Kuinka kauan ajattelit viipyä? kysyin.
– Tunnin päästä hänen pitäisi tulla ulos.
– Ahaa. Se selitti kadulta kuuluvan hyörinän ja
pyörinän. – Mistä tiedät?
– Meillä on yhteyshenkilö sisällä. Sairaanhoitaja.
Ojensin hänelle kaksi arkkia talouspaperia.
– Tattista. Hän taputteli otsaansa. – Hän tulee sairaalasta ulos ja lääkärit ja hoitajat asettuvat
riviin. Hän kulkee rivin ohi kiitellen ja hyvästellen, taaperoi se jälkeen sivuun, sukeltaa limusiiniin ja häipyy matkoihinsa. Näin siis periaatteessa. Tarkkaa aikaa minulla ei ole. Siksi päätin tulla ajoissa,
laittaa viritykset valmiiksi ja katsella hieman, mikä kulma olisi hyvä.
– Paljonko saat hyvästä osumasta?
– Elinkautisen, ei armahdusoikeutta. Nauroin.
– Eihän se mikään rikos ole.
– Samaa mieltä.
– Aika pitkä matka kylläkin, sanoin. – Onhan sinulla tietysti kauko-objektiivit ja sen sellaiset, ja tämä paikka on yksin sinun, mutta etkö haluaisi lähemmäksi?
– Eei, mies sanoi. – Kunhan saan hänet tähtäimeeni, välimatka on lasten leikkiä."
SULJE

"Yksitoista Hilary Mantelin ennen suomentamatonta novellia todistavat historiallisten romaanien kirjoittajan taidoista myös tarkkanäköisenä nykymaailman kuvaajana. Mantelilla on silmää groteskeille yksityiskohdille sekä ihmisen vinolle kasvulle, puutteille ja heikkouksille. Ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tuntu, väärinkäsitykset ja erilaiset absurdeiksi äityvät tilanteet toistuvat. Niminovellissa nainen avaa ulko-oven miehelle, jota luulee putkimieheksi. Tämä osoittautuukin IRA:n salamurhaajaksi, joka haluaa majoittua keittiöön väijyäkseen viereisessä sairaalassa toipuvaa pääministeri Thatcheriä.
Eräässä novellissa lukukeikalle kutsuttu kirjailija päätyy parhaat päivänsä nähneeseen maaseutukaupungin hotelliin, jossa pääosan varastaa eriskummallinen henkilökunta. Avauskertomuksessa miehensä työn takia
Saudi-Arabiassa elävä brittinainen hakee ankeaan arkeensa piristystä tutustumalla pakistanilaismieheen ja tämän perheeseen – ja hullusti käy." (Kustantaja)

Susipalatsi ja Syytettyjen sali  olivat kiehtovaa ja verratonta historiallista luettavaa.
Vain varjo häälyväinen  sai sykkyrälle ja ihastutti: herkkä & unnukkainen, mutta samalla rohkean verevä muistelmateos - "giving up the ghost" -  mielikuvitusrikkaalta naiselta, joten odotukset olivat tapissa novellikoosteen suhteen. Eikä tässä lukijana suinkaan hullusti käynyt:)

Novellit on vinkeästi nimetty: Anteeksi että häiritsen, Pilkku, Rytmihäiriö, Talviloma, Harley Street, Asianosainen, Mistä tunnen teidät?, Sydän pettää varoittamatta, Terminus, Kielikoulu ja Margaret Thatcherin salamurha 6.4.1983, seikka, joka puhuu omaa kieltään...

 - Menossa rusentuvien yrttien tuoksu jäi kuvittelun varaan. Tiiviit autonikkunat sulkivat ulos hiljaisen, viileän yön, ja nainen käänsi päänsä varta vasten pois miehestään. Hengitys huurrutti lasin. Eläimistö koostui valtaosin vuohista. 
Niitä tupsahteli alas mäenrinteiltä kivivyöryjä perässään ja hyppeli auton edestä kilit kintereillään. Ne olivat läikikkäitä, kirjavia, vikkeliä ja huolettomia. Joskus silmäpari jäi hetkeksi valokeilaan kiilumaan. Nainen kiemurteli turvavöissään, hihna hiersi kaulaa. Hän sulki silmänsä.

-  Hänen nimensä oli Nicolette Bland ja hän oli isäni rakastajatar. 
Puhumme 70-luvun alusta. Aikaa on siis vierähtänyt siitä, kun isää vielä lihanhimot riivasivat. Nicolette oli naiselle osuva nimi: hän oli hentoinen, varmanoloinen, hiukset lyhyet ja taidokkaasti kiharrettu, silmät tummat, kosteat ja lievästi vinot. Yleisväri oli hunaja, kuin pakettimatkalta palanneella; hän näytti levänneeltä ja hymyili oikeastaan aina. Iäksi väittäisin kaksikymmentäkuusi. 
Itse olin seitsemäntoista ja käytin yliopiston alkamista edeltävän kesän tekemällä konttoritöitä isäni asianajotoimistossa. Hanttapulina, isä sanoi. Sitä en koskaan tajunnut.

Tässä kyydissä - vaikka novellit ovatkin herkuimmillaan yksi kerrallaan, annospaloina nautittuna -  ei tiedä itkeä vai nauraa.  Aihekirjo kukoistaa.
Mantelin huumori on tummanpuhuvaa, novellien luonti kokonaisuudessaan eleganttia poliittisinkin aspektein. Teksteissä on särmää ja omaleimaisuutta, jotain perienglantilaista kuvittelisin ja älykkyyttä. Mantel taitaa pikkutarkan,
mutta saivartelemattoman kuvauksen oli sitten kyse luonnosta, kaupunkimiljööstä tai henkilöhahmojen rakentamisesta. Kirjailijana hän herättää minussa lukijana suurta vastakaikua ja ihailua!

Upeasta suomennoksesta vastaa Kaisa Sivenius,  joka on suomentanut kaikki Mantelin teokset.  Tyylikäs ja onnistunut kansi: Jenni Saari.

Asianosaisena: