Jahtimiehet täpinöissään...

Nyt se taas on tänä aamuna alkanut - hirvijahti -  ja massiivinen logistiikan riemuvoitto eilen kotinurkissa koettu, kun Vaari kaikkine aseineen ja kalavehkeineen, kylmälaukkuineen, nyssäköineen ja muine tuikitarpeellisine aarteineen ynnä tietty ikiomat tyynyt kainalossa starttasi kohti aseenkohdistusta ja tuttua vuokramökkiä. Kuopus ja noutajanuorukainen hra N. hurauttivat puolestaan iltahämärissä perään samoille jaloille  jahtimaille.  Hra N:n palveluksia tosin toivotaan jälkikoirana ei-tarvittavan. Sitä ennen on suoritettu harjoitusammunnat, maksettu maksut ja tarkistettu luvat, ladattu yhteydenpitoapparaatit, haukutettu koirat ja käyty uuden jahtipuvun hankinnassa ynnä roudattu  muutamatkin takakontilliset apetta hengenpitimiksi  näille iloisille, nälkäisille  metsänpojille

Joku vinkeä etiäinen lie vallinnut, kun rahtauduin Erätukkuturneelle mukaan. Itsekin peuratornissa kertomansa mukaan kökkinyt (ja pitkästynyt) naisenikäinen myyjä tuli avuksi, kun Vaari oli  jo aiempaan tukeutuen valinnut mielestään sopivan koon ja sen hämmästyksekseen varsin väljäksi todennut. Tuo muutoin inha keväinen terveydellisesti pitkävaikutteisen virkistävä projekti näet poiki tervetulleen keskivartalon lopunkin omppu-pömpön pysyväisluonteisemman levitaation.
Myyjä loitse lausumahan: "Noin pitkälle hoikalle täytyy olla pienempi koko." Johon rakastavana vaimona nopeasti: "Saisiko tuon uudestaan, kiitos!!"  Tilannetaju oli kohdallaan & toisto törähti, jolloin Vaari odottamattoman kohteliaisuuden kohottamin siivin silmät loistaen oli saatettu mielentilaan, jossa satavarmasti ilman inhorealisti-Mummoa putiikin tendereihin olisi saattanut syntyä melkoinen, kauppiasystävällinen lovi....

Näin ollen kassiin pakattiin vain & ainoastaan se pienempikokoinen asukokonaisuus ja hyviksi mieliksi lisukkeeksi komia havunvihreä  lierihattu, joka jahdin edellyttämään väriin tuunattiin oranssilla camouflagekuosisella trikootuubipätkällä, josta sittemmin ompelimossa vielä ompelutettiin täydelliset, kuvun päälle istuvat kaksi "pipoa"..... Värisävyä abouttirallaa:

Kun Vaarille ikkunasta tavan mukaan vilkutettu ja perävalot hävinneet, sitaisin tossut jalkaan ja ponkaisin hälisevän päänupin hiljentämistarkoituksessa  kuin myös hässäkästä ja ruljanssista riemastuneen, vinkaisemaan innostuneen selän verryttelyssä ja hapennautinassa rauhoittumassa luonnon helmaan. Kummasti kauniissa, mutta viileässä tuulessa aatokset löysivät paikkansa ja  kallonsisäinen vilske  hälveni. Kotiin päästyäni kohtasin valtaisan epäuskoisuuden vallassa  kaamean tyhjän tilan syndrooman: ei harppomista eteisessä, typötyhjiä pöydänpintoja ja jääkapissa niukasti, omien eväiden verran, muutakin kuin valo.

Nuin: viikko omaa, arvostettua aikaa, omaan rytmiin. Toivon mukaan täynnä pieniä tekoja, suuria aatoksia ja uusien  ulottuvuuksia hahmottumista tulevan varalle. Kun taas tavataan, niin tiukasti halataan ja yhteen ääneen höpötellen suut makiaks' haastetaan:)

Nokisia piippuja:

Kysymyksiä ja vastauksia tuntemattomille blogeille haaste....

Madonluvut  -blogin Serentis heitti hauskan haasteen, josta kuin myös Liebster-ruusuista lämpöisesti häntä kiitän! 

Ohjeistukset:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Kysymykset & vastaukset:
1. Miksi bloggaat, tai mikä sai sinut aikoinaan innostumaan bloggaamisesta?
 Kiitos ja kauhistus koko blogista kuuluu Amigolle, Pojanpojalle, sillä hän ohimennen kysäisi, mikset kirjoittaisi talven 2011 reissukokemuksista blogia? Minätyttö pinkaisin silkkaa ajatusta pakoon pressontöräytykseen ja palattuani oli alusta koneellani valmis. Heippa & kirjoittelemisiin huikkaisi Pojanpötkäle ovenraosta! Hilpeä tyyppi... Kirjoittaminen on omin tapa ilmaista itseäni, joten ihan silkasta kirjoittamisen ilosta tässä nakuttelen.

2. Lempiruokasi?  Kaikki välimerellinen, miinus  pulpot & pullosilmäiset fisut, tapaksineen ja mezeineen ynnä näin jahtikauden kynnyksellä hirvikäristys á la Vaari, muusilla, jossa ei ole voissa pihistelty.

3. Lempiaineesi koulussa?  Kielet ja ainekirjoitus.

4. Oletko myöhemmin hyödyntänyt ja soveltanut sitä kouluainetta joko työssäsi, opinnoissa tai muussa elämässä?  Kyllä vaan jokaisessa ja pinnerrys espanjankielen parissa jatkuu....

5. Lempikirjasi?  Pisimpään on mukana lukusilla kulkenut ja käsissä hiirenkorville kulunut Juhani Pietarisen "Ilon Filosofia, Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä".

6. Onko sinulla lemmikkiä? Kaksi labbaria, yksi irlis ja neljä maastonakkia ovat huushollissa häntäänsä heiluttaneet vuosikymmenten ajan. Nyt on koiraton & karvaton tilanne, mutta rapsuttelevana & lenkittävänä mummomattena olen molempien poikieni yhteensä kolmelle karvakuonolle.

7. Kahvi vai tee? Presso, presso ja vielä kerran presso, vahva cremainen & kuuma vastajauhetuista pavuista valmistettuna.

8. Maalla vai kaupungissa? Kaupungissa, mutta ehdottomasti metsäpolkujen äärellä.

 9. Mistä blogisi nimi tulee?  Tässä elämän suuressa seikkailussa olemme ikäänkuin matkalla. Avattaren taustasta tietoa ao. postauksessa.

10. Inhokkiaineesi koulussa? Matematiikka, algebra & geometria, - yäk...

11. Onko siitä aineesta ollut hyötyä myöhemmin? Kyllä, sillä jostain kumman kohtalon hirteiskumoreskista oikusta olen toiminut myös eri yrityksissä taloushallinon alueella numeroita pyöritellen  ja toisaalla "kansainvälisestikin korkeatasoista tutkimusta" tukevissa suunnittelijan tehtävissä talousnakkina koettanut iskostaa tutkijaplanttujen päähän, jottei raha ole suorastaan kirosana...



Tässä tulevat omat kysymykseni juuri Sinulle Lukijani, toivottavasti nappaat syötöstä ketterästi  kopin: 
1) Fakta vai fiktio?
2) Koirankarvat vai kissanviikset?
3) Pohjoiseen vai etelään?
4) Tosikko vai vesikko?
5) Aurinkohelle vai hohtavat hanget?
6) Vihannekset vai chipsit?
7) Chilillä ja valkosipulilla vai ilman?
8) Kioskilta, kirjastosta vai kaupasta?
9) Luontoon vai urbaaniin?
10) Huumorilla vai ryppyotsalla?
11) Motolla vai haahuilemalla?

Hyväksi lopuksi: "Kirja on paikka, jossa voi tarkastella haurasta ajatusta rikkomatta sitä tai tutkia räjähdysherkkää ajatusta tarvitsematta pelätä, että se pamahtaa kasvoille". Edward P. Morgan

Huh-huh ja kirpakkaa loppuviikkoa!

"Perkele" - ex Libris...

"Perkele", Joonas Konstig, Gummerus, 2015, 586 s.  Yksinkertaisuudessaan tyylikäs,
hevinomaisen tummanpuhuva, kultakirjaiminen kansi on graafikko Jussi Karjalaisen käsialaa.

"Joonas Konstig  (s. 1977); Perkele on hänen neljäs teoksensa. Se oli ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon ja  Konstig osoittautui varsin plusmerkkisesti originelliksi tuttavuudeksi.

 

"Ysiluokan päätteeksi koulun työryhmä esitti musikaalin, Reko pyysi Miikkaa soittamaan ykköskitaraa. Se oli Rekon viimeinen muistikuva Miikasta: sen ilme silloin. Se oli vähän kuin olisi sanonut koulun harmaimmalle tytölle tuutsä tanssimaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin Miikka on Kris Liedes, maailmankuulun hevibändin solisti, jolla on skenen hulluimmat fanit, huvila Losissa ja Lemmyn numero puhelimessa. Reko on Afganistanin veteraani, jonka elämässä ei ole sodan jälkeen tapahtunut mitään. Kun puhelin soi, Reko lähtee Miikan niin sanotuksi turvamieheksi
Total Warin maailmankiertueelle. Elämä on yläaste plus raha." (Kustantaja)

Metal Hammer: Mikä on suomalaisen metallin salaisuus? Kris: Se on perkele.
Metal Hammer: Tunnen tuon sanan. Mitä se tarkoittaa?
Kris: Se tarkoittaa sitä, että vastustaa toisen yritystä kontrolloida sinua. Täysi vapaus,
ei konformismia, tee mihin uskot, perkele. Meillä on yhä se. Suomihan on nuori maa.
Me emme ole vielä edes piikanneet. Me olemme vasta laskeutuneet puusta. (Lievelehti)

Selkis!! Minulle uusi kynäniekka ja liki uppo-outo teema miinus anno dazumal tuntemani
yksi Hanoi Rocksin innokas roudari vs. Amigon lanseeraama kurkistusaukko Metal/Alternative-genreen. Siispä: teos tiukasti hyppysiin ja uteliaasti matkaan. Perkele on kaksiosainen;
ilmeikkäästi ja paljonpuhuvasti nimetyt: Osa I:  Binge ja Osa II Purge.

Alkuun räväytetään sivukaupalla hevimetallibändi Total Warin räyhäkästä menoa ja soitantaa, silmitöntä häröilyä ja sekoilua menestyksen huimassa, vauhtisokeassa nousukiidossa, liitoa kovaa ja korkealta... - En mä oo paha ihminen, mä oon vaan huono ihminen - ja jos se siihen tämähtänyt, hyytynyt olisi myös lukeminen! Kirjailijan ilmaisu kiehtoi ja kerronta kulki kaikkine rosoineen kohti, tekisi mieli sanoa juurevaa, kaunokirjallista kasvu- ja kehitystarinaa. Tämä on kertomus paitsi Total Warista, ennen kaikkea etsimisestä, yksinäisyydestä, ylpeydestä, kuolemasta, mutta myös löytämisestä, kohtaamisesta ja rakkaudesta. Siitä kaikesta, mikä meitä ihmisinä koskettaa.

Kirjailija lataa rouheuden, ronskiuden ja slangin väliin myös herkkää, lyyrisenomaista dialogia esim. Annan ja Rekon kesken eikä ole suinkaan sokea kuvatessaan maailmaa sisältäpäin, pikku-Vilin perspektiivistä.  Jokin erityinen Konstigin tarkkasilmäisessä, huolellisesti havainnoivassa sanojen rytmikkäässä suoltamisessa, freesin jämäkkä ja pitävä ote henkilöhahmoihin, itse tekstiin ja kerrontaan loi keskittyneen, mielekkäänoloisen luku-uppouman.

Ensilehdeltä: "Hän tuntee ab esperto intohimojen olemuksen - sen että yksi palava kynttilä sytyttää kaikki muut." Giacomo Leopardi

Ilmaisuvoimainen teos on kohderymältään  ikäpolvisidonnaisuudesta vapaa: hevymetallidiggari ja mummo saavat siitä molemmat muhkean annoksen kelpo luettavaa ja aatoksensytykettä...
Konstig on kirjoittanut tyylipuhtaan, siistin ja kylmäksijättämättömän romaanin, jonka uskon ja toivon saavuttavan vaihtelevanikäisen lukijakunnan. Ja jos näin ei käy, niin johan on

"Perkele":

"Rollaattoriralli" - ex Libris...

"Rollaattoriralli", Maija Paavilainen, Kirjapaja, 72 s.

"Vanhassa vara parempi. Elämä tuo rutkasti kokemusta, syvää viisautta ja virkeän mielen.
Jos jotakin ei muista, ei sillä ole väliäkään. Siihenkin iän myötä oppii, että tekee miten itsestä hyvältä tuntuu ja viis veisaa siitä, mitä naapurit ajattelevat. Pikkuasiat jäävät sivuun, kun kiirehtii tekemään kaikkea sitä, mitä tässä elämässä vielä tahtoisi ehtiä. Kun vain rollaattori pysyisi vauhdissa mukana." (Kustantaja)

 

Maija Paavilaisen aforismikokoelma "Koiruuksia" ihastutti ja sukelsi suoraan tällaisen vannoutuneen koiraihmisen sydämeen osuvine oivalluksineen ja muutamin viivanvedoin vedetyine mainioine kuvituksineen. Vaikka kyseinen menopeli on toistaiseksi omakohtaisesti testaamatta, niin tässä nyt sitten ennakoiden hilpeästi hurjastellaan rattoisaa rallia elämänviisauksia hellänosuvasti & napakantopakasti laukoen.
  
- Kirjasto on matkatoimisto mielen matkoille.
- Vain kriitikko tietää onko kirja hyvä ennen kuin on lukenut sen.

- Vähemmällä kiirellä ehtisi enemmän.
- Kun oikein etsii löytää paitsi etsimänsä.

- Sanovat minua hankalaksi vaikka olisin osannut olla hankalampikin.
- Kaikki sydämestä lähtevä löytää perille. 

Paha kyllä:   Muistan kaiken minkä mieluiten unohtaisin.
Tätä laatua on ollut ilmassa:  Arvostan laatua nukun huonosti mutta valvon hyvin.
  
Mikä helpotus ja riemuvoitto pätemisestä:  Vanhuuden viisautta on tunnustaa ettei tiedä kun ei tiedä.  

Lapsena kysyin mummolta. Mummona kysyn lapsenlapsilta. Ja Amigo tyynenrauhalliseen tapaansa toteaa "You don't really understand something until you explained it to your grandmother."
Se on siis tasan....

Hykerryttävä kooste! Rollaattorinrahinaa ei niin kiireellä vartoillessa;

Loistavaa lokakuuta:

"Caravaggio - Miekka ja paletti" - ex Libris...

"Caravaggio Miekka ja paletti / Le Caravage vol.1", Milo Manara, Like Kustannus Oy,
2015,60 s., suomentanut Jukka Nyman.

"Milo Manara (s. 1945) on sarjakuvan elävä legenda, joka tunnetaan varsinkin eroottisista sarjakuva-albumeistaan Click ja Näkymätön tuoksu, mutta myös yhteistyöstään Hugo Prattin ja Federico Fellinin kanssa. Caravaggion elämästä kertova sarjakuva on ollut Manaran unelmaprojekti jo monta vuotta, ja albumi julkaistaan heti tuoreeltaan myös suomeksi.

Michelangelo Merisi da Caravaggio oli yksi barokin aikakauden suuria maalareita, jonka mestarillinen tapa tulkita varjoja ja ihmiskehoa lunastivat hänelle paikan taiteen historiassa. Manaran hienossa sarjakuvaromaanissa kerrotaan, miten Caravaggio 1500-luvun lopulla saapuu rahattomana Roomaan paremman elämän toivossa. Kapakkaelämä, prostituoidut, katutappelut ja kaksintaistelut tulevat nuorelle maalarille tutuiksi tämän etsiessä paikkaansa ikuisessa kaupungissa. Manaran fantastiset piirrokset herättävät muinaisen Rooman henkiin kaikessa loistossaan ja törkyisyydessään." (Kustantaja)

Caravaggio (29.9.1571 Milano - 18.7.1610 Porto Ercole)  Oli chiaroscuron kehittäjä.
Chiaroscuro (ital. chiaro ’kirkas’, oscuro ’pimeä’) eli valohämy tarkoittaa maalauksessa asteittaista siirtymistä valosta varjoon. Valon ja varjon vaihtelua alettiin soveltaa näkyvämmin Italian renessanssissa, mutta voimakkaan chiaroscuron kehittäjänä pidetään Caravaggiota ja tyypillisenä soveltajana Rembrandtia. Chiaroscuro sekoitetaan toisinaan pehmeisiin ja häivytettyihin väreihin perustuvaan sfumatoon, jota ovat käyttäneet Leonardo da Vinci ja Rafael (eli Rafaello). Chiaroscurolle on kuitenkin ominaista suhteellisen jyrkät valon ja varjon erot, vaikka valoorisiirtymät ovatkin asteittaisia. Myös valolähde on selkeä, kun sfumatossa valo on pehmeää hajavaloa. (Wikipedia)

Caravaggio oli tullut "livenä" tutuksi Uffizin Galleriassa, Firenzessä. Kun uutuusluettelossa satuin huomaamaan tämän Caravaggio-teoksen ajattelin:"No loistavaa, tässäpä oiva tilaisuus tutustua paremmin itselleni vähemmälle jääneeseen barokkimaalariin, valon ja varjon mestariin kauniisti kuvitetun ja informatiivisen TAIDEkirjan puitteissa."  Äimistykseni oli repäisevä, kun avasin kirjan ja huomasin tapittavani SARJAkuvaa: massiivisia, synkkiä linnoituksia, lihaksikkaita miekanheiluttajia, paljaspyllyisiä naisia  ja suorasanaisia puhekuplia...
Ensireaktio oli mitä-hittoa-mallinen ja nakkasin kirjan suivaantuneena sivuun. Parin päivän päästä tartuin uudelleen Manaran teokseen päättäen antaa sille mahdollisuuden samalla häpeämättömän  huvittuneesti - hienohelmaista kaunosielua kun ei minusta tekemälläkään saa - naureskellen omalle ennakkoasenteelleni & rajoittuneisuudelleeni odotusarvon tylysti rikkouduttua. Avoimin mielin ja uteliaasti siis taidehistorioitsija Claudio Strinatin valaisevan esipuheen kautta reippaasti matkaan.

No, juu: eittämättä erilainen, raikas ja ehdottomasti ennennenkokematon tapa tuoda taidetta ja historiaa tarjolle; plussaa siitä. Tummasävyinen ja harmoninen kuvitus taidokkaine rakennusten yksityiskohtineen miellytti silmää. Ehkä teos sarjakuviin enemmän perehtyneille, genreä tunteville antaa toisenlaisen perspektiivin. Vähemmän itse barokkitaiteesta kiinnostuneille saattaa hyvinkin avautua uusia portteja ja elämyksiä sekä polkuja taiteen maailmaan. Ja juu: minut tämä imaisi syventymään tarkemmin Caravaggion elämänkertaan ja nauttimaan  Caravaggion töiden Kuvakavalkaadista että johdatti ensitapaamiseen signore Milo Manaran kanssa. Tässä puuhassa vierähti  flow'nomaisesti hyvä, ei mikään hukka-aikainen tovi. Hilpeää & hullunkurista kokemusta rikkaampana,

Ciao:

Yhtä valon & värien juhlaa....

Terveisiä metsäpoluilta pilvettömän syyssinisen taivaan alta:

Syksy on minulle vahvinta vuodenaikaa. Sen matala valo on ihan oma lukunsa siivittyessään puiden lomitse kastepisaraiselle kasveille. Hapekkaassa kelissä oli mainiota rauhassa aatostella lokakuun kirjavaa ohjelmistoa. Mieli avartui, silmät lepäsivät viipyillen ihailevina  luonnon yksityiskohdissa ja tossu kulki juoheasti  5,7 km keskinopeudella...

Ei paha:

"Bras Cubasin kuolemanjälkeiset muistelmat/ Memorias postumas de Bràs Cubas (1880) - es Libris...

"Bras Cubasin kuolemanjälkeiset muistelmat", Machado de Assis, Love, 1991,
207 s., suomentanut Hilkka Mäki.

"Rikkaan tyhjäntoimittajan kuvaus omasta kuolemastaan ja elämästään – ja tässä järjestyksessä. Romaani on yhtä aikaa sekä fantasia että realistinen tapainkuvaus, jossa on vanhojen romaanien viehätystä. Silmävaivoista ja epilepsiasta kärsinyt kirjailija yhdisti tässä koomisessa romaanissa omaperäisen kirjallisen tyylin huumoriin,
joka saa pääkallotkin hymyilemään. Machado de Assis (1839-1908) on Brasilian kirjallisuuden merkittävimpiä nimiä, jonka laajassa tuotannossa näkyy mm. Jonathan Swiftin ja Laurence Sternen vaikutus.

Jos Borges oli kirjailija, joka teki Garcia Marqueszin mahdolliseksi, ei ole liioittelua sanoa, että Machado oli kirjailija, joka teki Borgesin mahdolliseksi.”
- Salman Rushdie -(Teoksen takakansi)

No, ei tullut "Kuolematon ja muita novelleja" perään "Kuuluisuus ja muita kertomuksia, vaan tämä aiempi muistelus, jonka Assis kertoo täällä toisessa maailmassa kirjoittaneensa hilpeyden kynällä ja melankolian musteella, ja ettei ole vaikea arvata mitä siitä avioliitosta tulee... Teos sisältää 160 nimettyä lukua alkaen "Tekijän kuolemalla". Kiivetään siis tyvestä puuhun tahi paremminkin ponkaistaan mullan alta elontaipaleelle; kekseliäs startti! Vankkana perustelunaan Assis toteaa, että ensinnäkin minä en varsinaisesti ole kuollut kirjailija vaan kuollut joka on kirjailija, jolle hauta on toinen kehto; toisekseen teoksesta tulisi siten henkevämpi ja tuoreempi.

Kerronta etenee fragmentinomaisesti pienin askelin, paikoin suorastaan töpötyksin ikäänkuin kulloistakin mieleenjuohtumaa tahi aatoksenpolkua surutta seuraillen. Novellinikkarin taituruus piilee osin kokonaisuuden luomisen taidossa eikä pojento edellä olevasta huolimatta pirstoudu edes vaikka esim. luku 139, Kuinka minusta ei tullut ministeriä käsittää vain ja ainoastaan viisi riviä pisteitä.

Luovuin kaikesta; mieleni oli maassa. Uskoakseni silloin alkoi minussa versoa luulotauti,
tuo yksinäinen keltainen kalmankukka jonka hieno tuoksu juovuttaa. - "on hyvä sanatonna surra."
- Tunnistan että kiinnittäessäni huomion noihin Shakespearen sanoihin tunsin itsessäni niiden kaiun, nautinnollisen kaiun. Muistan miten istuin tamarindipuun alla runoilijan teos avattuna kädessäni, mieli vieläkin alakuloisempana kuin ulkoinen hahmoni - tai nuupallaan, niin kuin surullisista kanoista sanotaan. Rintaani puristi mykkä tuska ja samalla ainutlaatuinen tunne, jota voisin kutsua ikävän hekumaksi. Ikävän hekuma: paina ilmaisu mieleesi, lukija: muista se, mieti sitä ja jos et lopultakaan ymmärrä, voit päätellä että eräs tämän maailman ja aikakauden hienoimmista tuntemuksista on jäänyt sinulta kokematta. Ikävän hekuma, - niinpä niin....

Kuulkaamme Pascalia: ihminen on ajatteleva ruoko. Ei: ajatteleva painovirhekokoelma hän on. Jokainen elämänvaihe on painos, jossa korjataan edellisen painoksen virheet ja joka myös korjataan, kunnes on vuorossa lopullinen laitos, jonka julkaisija antaa ilmaiseksi madoille.
Tuosta kiertyy spontaani mielleyhtymä Erik H Eriksonin (s. 1902) psykososiaalisen kehityksen kriiseihin, jotka ihminen elämänkaaressaan kohtaa.

Isoista ja pienistä taloista, noin vertauskuvallisestikin,  Assis nasevasti toetaa:
maailma on Aleksanterille ahdas; pääskysille ullakko on ääretön.  Edelleen Navarran kuningattaren vertauksin  kaikkien lemmenseikkailujen ilmitulosta: Ei ole niin hyvin kasvatettua koiraa,
ettei sen lopulta kuulisi haukkuvan sekä Lähimmäisen vatsakivut me kestämme kärsivällisesti.

Paitsi satiirin Assis omaa myös itseironian jalon taidon leppeästi hymähdellä itselleen ja sattumuksilleen ja se, jos mikä, on elämänkulkua lauhduttava asenne ja ohjenuora;
armoa, anteeksiantoa ja naurunkykyä, - paitsi luonnostaan lankeavana kanssaihmisiä,
myös omaa itserihveliä ja toilauksiaan kohtaan. Näin pysyy kyynisyyden karheankavaluus loitolla. Kehitellään... Assisin edessä, näiden somansuopeiden sepustusten seassa olen -  Vaarin puolestaan parhaillaan hykerrellessä Kuolemattoman ja muiden novellien parissa - henkisesti  notkealla kiepillä kuin kehräävä kissa ja suljin kirjan haikeana hyvänmielenhyrinän vallassa.

"Teos itsessään on kaikki: jos se miellyttää sinua, sivistynyt lukija, se olkoon maksu työstäni;
jos ei miellytä, maksan sinulle luunapilla, ja hyvästi."

Luunapitta: