maanantai 17. elokuuta 2015

Perhepäivälliset & hääpäivähumua....

Perinteiset lauantaiset perhekunnan kokoontumisajot sujuivat rattoisissa merkeissä riittävin latauksin, kierroksin ja volyymein. Pöytä oli pii-iitkäksi venytetty ja viikon mittaan aherrettu päivälliskokonaisuus teki kauppansa. Kuriositeettina mainittakoon pikku-Ite, joka nousi herkuttelijoiden ykkösluokkaan ja mestariksi seitsemällä paahtopaistisiivullaan...
Tapahtuman ajankohta on aikanaan valikoitunut oman hääpäivämme tiimoille ja tänä vuonna ollaan numerossa 47.




Muutamia sitaatteja puheen tiimoilta & teemasta:

"Rakkaus on hyvänä pitämiemme asioiden toivomista toiselle juuri tuon toisen, eikä itsemme vuoksi sekä toimimista voimiemme mukaan niiden toteutumiseksi käytännössä." Aristoteles

""Uskaltaminen on jalansijan menettämistä hetkeksi. Olla uskaltamatta, on itsensä menettämistä." Kirkegaard

"Kunnioita ja rakasta lapsiasi ja lastenlapsiasi niin, että kauan eläisit heissä kuolemasi jälkeen ja että he voisivat kehittyä paremmiksi ihmisiksi kuin sinun on koskaan suotu tulla." Jari Ehrnrooth

Koska ikävä tulee itsekseen, onni odottamatta ja hauska on haettava niin sitä, naurua, iloa, läheisyyttä, välittämistä ja rakkautta tankkasimme päivän mittaan surutta  ja sumeilematta.

Tunnelma ryöppysi ja rönsyili kuin karjalaneito ikään & iltayön hiljaisuudessa parvekkeella huokaisten totesimme samanaikaisesti yhteen ääneen: kyllä Me2 vaan ollaan onnekkaita...  Isäntäväki luo puitteet, mutta porukka tekee juhlasta Juhlan: kiitos kaunis Esikoinen & Miniäinen, Kuopus & Miniä , arvoisa Murmeliviisikko sekä hännäheiluttajat!!!!  Joten,





Villinä & vapaana kesälaitumille kirmaisee:



perjantai 14. elokuuta 2015

"Soutaminen" - ex Libris...

"Soutaminen, Antti Leikas, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2015, 216 s., päällys Elina Warsta.


Soutaminen"Antti Leikas (s. 1967) on oululainen kirjailija. Hän on toiminut esimiestehtävissä teknologiayrityksissä, kulttuurilehti Kaltion päätoimittajana ja lehtikuvaajana. Hän on matemaatikko ja on opiskellut myös kirjallisuutta, filosofiaa, sosiologiaa ja yritysjohtamista. Oulussa asuva Leikas on syntynyt Savonlinnassa. Leikaksen vuonna 2011 ilmestynyt esikoisromaani Melominen oli sekä arvostelu- että myyntimenestys. Se oli ehdolla niin Helsingin Sanomien esikoiskirja- kuin Savonia-palkinnollekin." (Kirjan lievelehti)

"Vielä maanantaina työviikkoa aloitellessaan Smooth Operationsin myyntijohtaja Marjo Kukkoaho ei tiedä, että saman viikon perjantaina hän istuu työpaikkansa ulkopuolella autossaan, juo Cointreauta suoraan pullosta ja katselee entisen elämänsä raunioille.Vielä maanantaina työviikkoa aloitellessaan aluemyyntipäällikkö Teuvo Seilonen ei tiedä, että saman viikon perjantaina hänen tohvelisankarin otteensa niin työpaikalla kuin yksityiselämässä ovat muuttuneet päämäärätietoisen soturin toiminnaksi.
Samainen työviikko muuttaa myös lukuisien muiden ihmisten elämän. Onko suunta huonompaan vai parempaan, se riippuu monista tekijöistä. Niin kuin esimerkiksi vaatekomeroon lukitun aviomiehen soutulaitteesta, pillerien ja alkoholin sietokyvystä, uhkaavasta liivijengistä ja paprikasumutteesta, ärrävikaisesta hirvestä, firmojen välisestä kilpajuoksusta ja kähminnästä sekä kuuluisan Wang Tangunin teoksesta Sotiminen." (Teoksen takakansi)

Tämä Soutaminen, joka on Leikaksen vesitrilogian itsenäinen päätösosa, oli ensikosketus
Antti Leikaksen ( s.1967)  tuotantoon, eikä mennyt huopaamiseksi. Kyseessä on pikkunäppärä stoori businessmaailmasta, jonka nykymenoon en tietty löytänyt laajempaa kontaktipintaa ja samaistuvuutta. Omassa vaihtelevassa työhistoriassa oli toki räväkkääkin menoa
ja ns.  jännitystä ja vaaratilanteita, mutta yleisvaikutelmana vallitsivat korrektius ja kultivoituneisuus ynnä kollegiaalisuuskin tiettyyn rajaan, enkä rajatonta resilienssiä kysyvän & edellyttävän nykymenon raadeltavaksi ehtinyt joutua. Komeroon soutulaitteineen lukittu, Marjon siippa,  Pertti Karppinen on pirteä ja huumor´hermoja kutitteleva  pointti (mitähän fundeeraisi esikuvansa tästä?)
Kuvanneeko sitten suuren yhteisen tarinan ajastamme puuttuessa tätä individualismin riemuvoittoa? Kumppania on kyllä kiva ja kyllä hoidetaan, vaan temmataan komerosta ihmisten ilmoille vain tarvittaessa seuranpitoon... Samoin ärrä-vikainen Karppisen veneen peesissä uiskenteleva ja perätuhdolla kököttelevä kruunupää saa kaikki sympatiat näin itsekin ärränsorautteluun sortuvana ja assosioitui mukavasti Puluboin toilausten naureskeluun!

Wang Tangunilla ja Sotimisella on myös  ja merkittävä osuutensa juonenkulussa ja padotun voiman löytymisessä...  Itse teksti on linjakasta ja vivahteikasta. Tarinaa kuljetetaan kutkuttavasti ja kirjailijan monimuootinen koulutus- ja työkokemustausta paistavat vinkeästi läpi sananpyörittelyssä ja raikkaanoloisestta kerronnassa. Seesteisen tyylikäs päällys, joka on Elina Warstan käsialaa,  ihastutti.

Kiintoisa pikatirkistys näin kirjallisesti tämän päivän työelämään ja tsemppiä hyrrässä rullaaville;
joka ajalla on omat haasteensa ja metkunsa: Elämä kysyy ja me vastaamme parhaamme mukaan.

Padottua voimaa etsimään & kaupustan varteen kipinkapin  pinkoo Mummo...

Vikkelän vallattomat viikonhännät:

torstai 13. elokuuta 2015

Celsius, Covering & Catering...

Näistä riemastuttavista digitaalisista tekniikan riemuvoitoista ja immeisen eloa helpottavista ihmevimpoteista: Vaari hankki chilien hyvinvointia silmälläpitäen uutukaisen monitoimilämpömittarin, jonka anturi asiallisesti sijoitettiin parvekkeelle ja itse apparaatti parhaalle mahdolliselle valvontaetäisyydelle makkarin kirjahyllyn päälle. Meillä onkin viidakonomaisesti rehottava atmosfääri ent. parvekkeella nyk. kasvihuoneella, korkeimmat padronpuskat 125 cm, ja sadostakin on herkuteltu useampaan otteeseen. Nam-nam.
Tuon superluokan apparaatin viritys vaan ei tainnut ensikosketuksella osua ihan nappiin,
sillä keskiyöllä hyppäsimme sydän läpättäen varsin ketterästi pystyyn ihkaoudon hälyäänimerkin tunkeutuessa tajuntaan rävähdyttäen hetkessä hereille, sarjasta tarkista palikat, palovaroittimet jnpp.  Kas: chilivahtihan se siinä todensi tehokkuutensa ja  iloisen terhakkaana hurttia huumoria osoittaen herätteli kesäyönviettoon; merde! Jaa: etteikö tässäkin iässä vilkasta yöelämää;  tekniikkavusteisuutta ei muuten lasketa...

Onnistuneesta syväsukelluksesta Metalcore/Alternative - genren pariin jo aiemmin kerroinkin.
Minulla oli myös taannoin ilo nauttia eksklusiivisesti kotiintuodusta demonstraatiosta ja innostavasta flow'n virtaan vieneestä iltapäivätuokiosta, kauniista kotvasesta, jossa yhdessä Amigon kanssa loimme muistoja ajassa... Vaude! Otetaanpa siis soittosieluinen, pitkä- ja näppäräsorminen kitaristi sekä Ibanez, MacBook ohjelmineen, kaiuttimet, kiemurteleva nippu piuhoja ja tulokseksi saadaan:




Lämmön ja auringon vallitessa emme kuluvalla viikolla Vaarin kanssa suinkaan köllöttele hauskahattu päässä rantakallioilla tai piilottele varpaitamme hiekkan, tuo lomailu odottaa ensi viikkoon. Parhaillaan  Höperö & Hömpppä -hihna harteilla  hyöritään hervottomasti ylihuomisten perhepäivällisten merkeissä. Juhlapuhe on rustattu ja printattu. Luvassa on - jos kaikki menee nappiin -  Bruschettaa, paahtopaistia, metsäsienimuhennosta, punaviinikastiketta á la Vaari, Schwarzwaldin-kakkua jne. kaikki A:sta Ö:hön tinkimättömästi itsetehtynä, mutta mikä tärkeintä: yhdessäoloa, hälinää ja hauskanpitoa kaikkien 11:n Perhekunnan jäsenen voimin. Hännänhuiskutuksesta pitänevät huolta nti T. ja nuoriherra N. jälkimmäisen isonveljen, hra U:n urheasti uurastaessa  näyttelykehässä..



Mielenkiintoista:

tiistai 11. elokuuta 2015

"Maapallo ja me" & "Valloittavat lajit" - ex Libris...


Tässä lyhyeltään esiteltynä kaksi osin toisiaan sivuavaa ympäristöongelmia ja elinympäristöämme  käsittelevää, erinomaisesti toimitettua, asiapitoista ja selkeää tietopakettia, jotka herättävät roppakaupalla ajatuksia, kysymyksiä ja mielenväristyksiä, mutta luovat myös faktoillaan ja visioillaan toiveikkuutta sekä poistavat  tarpeettomia harhaluuloja ja erheellisiä mielikuvia asiain tiimoilta ja tilasta.

"Maapallo ja me. Luonnonvarat ja kasvun rajat", Pekka Borg/Maria Joutsenvirta, Docendo,2015, 277 s.

Kuvahaun tulos haulle maapallo ja me, kuva"Ihmisen toiminta on muuttanut maapalloamme: olemme kohdanneet ekologiset rajat ja osin jo ylittäneet ne. Ilmasto on muuttumassa ennakoimattomaksi, luonnonvarat hupenevat liikakäytön takia ja ympäristövauriot lisääntyvät. Väestön määrä kasvaa, samoin köyhyys ja eriarvoisuus. Luonnon monimuotoisuus vähenee ja sen ihmiselle tarjoamat ekosysteemipalvelut vaarantuvat. Korkean elintason Suomessa voi olla vaikea ajatella, että ilmastonmuutos, luonnonvarojen hupeneminen ja vakavat ympäristövauriot ovat todellisia ja vaikuttavat merkittävästi ihmisten elämiseen. Tarkastelu pitäisikin laajentaa globaaliksi, jolloin ongelmat ymmärrettäisiin paremmin. Mitä voisimme asialle tehdä? Vallitsevat talousmallit luotiin aikana, jolloin luonnonresursseja oli runsaasti suhteessa väestömäärään. Sittemmin olemme siirtyneet ehtyvien resurssien maailmaan, minkä vaikutus ihmisen taloudelliseen toimintaan on mullistava.
Kuinka voimme elää vastuullisemmin kuluttamalla vähemmän luonnonvaroja, energiaa ja tavaroita? Muutos ei ole uhraus eikä kärsimys, vaan rikkaus ja omatoimisen aktiivisuuden alku." (Kustantaja)
Teoksesta erinomaisesti: Jukka  Kemppinen  "Paholaisen unet" /31.7.2015.




"Valloittavat lajit. Tulokkaat ja vieraslajit tulimuurahaisista jättipalsamiin", Seppo Turunen, kuvitus Maia Raitanen, Into, 2015, 323 s.

" Pitääkö kaikkien kukkien antaa kukkia, jopa jättipalsamin?
Valloittavat lajit on ainutlaatuinen tietokirja muualta tulevista kasveista, eläimistä ja sienistä – kottaraista, pesukarhua, agakonnaa ja syylälinnunhernettä unohtamatta. Professori Seppo Turunen jäljittää huikean määrän kiinnostavia vieraslajeja Suomen luonnosta trooppisiin sademetsiin. Vieraat valloittajat aiheuttavat tauteja, kilpailevat muiden lajien elintilasta, ovat tehokkaita saalistajia. Joskus ne ovat syynä sukupuuttoihin. Useimmat vieraslajit ovat kuitenkin harmittomia.
Voiko niistä olla jopa hyötyä? Entä voiko omaa puutarhaa tarkastelemalla oivaltaa jotain olennaista ihmisen osasta?
Upeaa teosta ryydittävät Maia Raitasen kekseliäät värikuvat.
Tervetuloa biodiversideettiin!" (Teoksen takakansi)
Ks. myös HS / Kivoja ja kurjia vieraita 13.8.2015.





"Kirjotulikruunu (Lantata camara): trooppisesta Afrikasta kotoisin olevaa kirjotulikruunua on tuotu lämpimän ilmaston puutarhakasviksi ympäri maapallon. Kun se villintyy luontoon, se muodostaa tiheitä kasvustoja ja estää silloin muiden kasvien menestymistä. Kirjotulikruunu kuuluu Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton luokituksessa maapallon haitallisimpiin vieraslajeihin."

Kuvan hehkeät kaunottaret on kuvattu Rodoksen Pefkoksessa v. 2007 ja ne kuvaavat paitsi vallitsevaa hellivää hellekeliä myös intensiivistä tunnelmaa valmistellesamme pöydän pitkäksivetoa tulevan lauantain jokavuotisia perhepäivällisiä silmälläpitäen....


"Maa on meidän äitimme. Mitä tapahtuu maalle, tapahtuu myös maan lapsille. Maa ei kuulu ihmisille, maa kuuluu maapallolle. Ihminen ei kudo elämän verkkoa, hän on vain sen yksi säie.
Mitä ihminen tekee luonnolle, sen hän tekee myös itselleen." Intiaanipäällikkö Seattlen sanat  Yhdysvaltain presidentille v. 1854 .

Allekirjoittaa:

torstai 6. elokuuta 2015

"Eino" - ex Libris...

"Eino", Matti Rönkä, Gummerus, 2015, 234 s.

EinoMatti Rönkä, (s.1959) tunnetaan Viktor Kärppä-dekkareistaan. Einon myötä hän on astunut uusille urille, romaanikirjallisuuden saralle."Röngän kirjat ovat saaneet  kiitosta kielestä, yhteiskunnallisuudesta ja huumorista ja niitä on julkaistu yli kymmenellä kielellä. Rönkä sai Vuoden johtolanka-palkinnon 2006 ja ensimmäisenä suomalaisena pohjoismaisen Lasiavain-dekkaripalkinnon 2007." (Kirjan lievelehti) Joten romaanin tuli tartuttua uteliain ja toiveikkain ottein.

"Eino on ysikymppinen mies, joka elää kirkkaana sodasta paluun aikaa: jatkosodan päättyessä Einolla oli elämä, tila ja emäntä Kerttu, kotona odottamassa, mutta Eino ei olisi siihen halunnut. Einon pojanpoika Joonas kantaa huolta ensimmäisiä muistisairausoireita ilmentävästä Ukista. Terveyskeskuksessa Joonas näkee vanhat luodinrepimät Ukin vartalossa. Hän saa kuulla,
että ne eivät ole sodasta peräisin, mutta sen enempää Ukki ei suostu kertomaan." (Kustantaja)
"Eino on romaani nuoruudesta ja odottamattomista valinnan paikoista. Valinnoista, joihin ei ole valmis, ja seurauksista, jotka kulkevat reppuselässä läpi elämän. Samalla se on romaani vanhuudesta, muistin pitkistä jäljistä ja elämänmittaisesta sovituksesta" (Kirjan takakansi)


Tämä on ikäpolvikertomus, mutta ennen kaikkea tarina Einosta, Kertusta ja rajantakaisesta Nastista. Suuren ikäluokan edustajana näihin sodanjälkeisiin aikoihin ja sodankäyneiden,
tässä tapauksessa miesten, erilaisiin kokemusmaailmoihin ja niiden siviiliinpaluun jälkeisiin ilmenemismuotoihin oli helppo palata. Siinä missä yksi rehvastellen mieluusti ja laveasti kertoili urotöistään toinen yksvakaasti  totesi: "Paska reissu, tulipa heitettyä ja velvollisuus suoritettua!" Ja jälki oli sitten sen mukaista... Kolmen ikäpolven jatkumon kokemusmaailmaa, isän traumoja ja niiden projisointia poikaan on kaikkina aikoina kiintoisaa mietiskellä. Monasti ja jos hyvin käy vasta lapsenlapsen kanssa on Ukeilla rennompaa henkistä yhteyttä ja syvempää yhteisymmärrystä ja jopa hervotonta hupsuttelua ilmassa, - eikä aina silloinkaan. Omien pettymysten ja takaiskujen poisraivaamisen toteuttajiksiko näitä poikia ja miksei tyttäriäkin maailmaan saatetaan, vaiko kasvamaan ihmisinä omaan täyteen mittaansa?? Jälkimmäistä tavoittelen itse ja sitä toivon hartaasti  niin  omille Pojilleni kuin Murmeliviisikollekin...

Einon tavoin jokainen meistä kantaa jonkinlaista reppua, valintojensa ja päätöstensä summaa painolastina harteillaan, syvästikö se itsekunkin harteita hiertää, ja kuinka hyvin onnistumme sieltä painoa elämäntarinaamme siedettäväksi kutomalla pudottamaan pois, on yksilökysymys ja vaatii  kypsyyttä, elämämyönteisyyttä, ymmärrystä, ahkeraa ajatustyötä ja aktiivista pohdintaa.
Tätä Eino, kirjailijan kauniilla kädellä aidosti ja totuudenomaisesti kuvattu, vanhuuttaan elävä mies kunniakkaasti kivuliain, hapertuvin muistitoiminnoin myös sivuilla työstää.

Loppulukujen nostalginen elämänpurun ja seesteisyyden tavoittelun venyttelevä aatoksenkulku luikerteluineen kuljetettaessa Eino-Ukkia kohti  elämän seesteistä suvantokohtaa muodosti hienoisen miinusmerkkisen poikkeaman muuten hanakasti hanskassa pysyvälle tekstinkuljetukselle ja johti minut jotenkin sillanpääläisiin tunnelmiin ja sfääreihin...
Kuitenkin Einon sanoin: "Kiitos, anteeksi ja antaa olla hyvin..."  Kaikki kolme kelpo asioita,
mutta tässä konstailemattomassa, valmiiksiajatellussa vaan ei puoliksipureskellussa eikä keskentekoisessa  kerronnassa ei Rönkä pettänyt enkä lukijana pettynyt, joten valitsen

Kiitos:

tiistai 4. elokuuta 2015

"Sen jälkeen savuke / Meteorer, Cigaretten efteråt" - ex Libris...

"Sen jälkeen savuke", Horace Engdahl, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2014,
286 s.,  suomentanut Jyrki Kiiskinen. Ihastuttava, vanhanajan julistemainen päällys: Sara R. Acedo.


686529horace"Horace Engdahl , (s. 1948) on ruotsalainen esseisti, kirjallisuuskriitikko ja -historioitsija. Maailmanlaajuisesti hän tuli tunnetuksi ollessaan Ruotsin Akatemian sihteeri vuosina 1999–2009. Sihteerin tehtäviin kuuluu kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan nimen julkistaminen.
Engdahl on myös toiminut muun muassa Skandinaavisen kirjallisuuden professorina Aarhusin yliopistossa Tanskassa. Cigaretten efteråt ilmestyi Ruotsissa vuonna 2011. Se on hänen kymmenes teoksensa." (Kustantanja)

"Sen jälkeen savuke. Tarkoittaako se sitä, mitä arvelet sen tarkoittavan?
Vai luuletko vain tietäväsi mitä se tarkoittaa? Aforismeissaan, pienoisesseissään ja fragmenteissaan Horace Engdahl tarkastelee niin ajan henkeä kuin arki-ilmiöitä, kirjallisuutta ja kritiikkiä, historiaa, unia, musiikkia ja taidetta. Engdahlin terävät fragmentit tarjoavat pitkiä perspektiivejä ja syviä luotauksia.
Hänen omaleimainen ajattelunsa yllättää, hänen huumorintajunsa vapauttaa. Käsitteellinen täsmällisyys, hyväntuulinen oppineisuus ja sanomisen halu ilahduttavat lukijaa." (Takakansi)

Viimenmainittu pitää eksaktisti paikkansa tämän yksiin kansiin sidottujen  sanomisen varmuutta huokuvien aforismi- ja lyhytproosateoksen kohdalla. Ja tarkoittaako tuo sen jälkeinen savuke
sitä asiayhteyttä, mikä eittämättä ensiksi ilkikuriseen mieleen pelmahtaa vai vallan jotain muuta ulottuvuutta, kuvastaa hyvin kirjailijan aatoksenrientoa. Engdahlin teksti on älykästä, suorastaan pirullisen oivaltavaa, mutta yht'aikaisesti hienoviritteistä, suvaitsevaa, avaraa ja hilpeää.
Ja se jos mikä, on vastaansanomaton osoitus kirjoittajan taidoista.

Lukijalle jää reippaasti omaa ajatus- ja oivallustilaa sekä avaruutta mielikuvituksen riennnolle.
"Oikea sana muistuttaa nopeaa ja syvää aironvetoa, joka kuljettaa eteenpäin repimättä vedenpintaa." "Kirjallisuuden olemus on herakliittinen. Emme ikinä lue samaa kirjaa kahdesti."  "Olet yksin tekstisi kanssa samalla tavalla kuin olet yksin lisäverojesi kanssa. Summa vaikuttaa aina selittämättömän suurelta, täsmälleen samoin kuin se työmäärä, joka tarvitaan, kun kirjoitat sitä minkä luulit jo kirjoittaneesi." Arvelen, että paikka paikoin riikinruotsalaisuus olisi ollut avain perinjuurisen ymmärryksen saavuttamiselle, sen puutteesta huolimatta antoisaa ja inspiroivaa luettavaa, mistä kiitos  lankeaa myös Jyrki Kiiskisen  ammattitaitoiselle ja sävykkäälle suomennokselle!

Teoksessa vilistävä  nimekkäiden, historiallisten ja ajan  patinaa kestäneiden persoonien kavalkadi on mittava. Fernando Pessoaa Engdahl siteeraa useampaan otteeseen. Teokset Hetkien Vaellus ja Anarkistipankkiiri, jossa Pessoa on Álvaro de Campoksen valepuvussa, ovatkin kiintoisia tutustumiskohteita.

Engdahl pyörittelee herkullisen  näppärästi & nasevasti kiukun  olemusta ja syntyjä syviä sekä sen  meissä aiheuttamia yksinäisyyden tuntemuksia todeten, ettei ole mitään koleerisempaa kuin ergo.
Kiukku iskee kokemusperäisesti  kuin salama kirkkaalta taivaalta, eikä sen esiinpullahduksiin suinkaan tarvita mitään maatajärisyttäviä kokemisia tai kohtaamisia; salakavala veijari!
Engdahl arvioi sen olevan jäänne selkäytimeen iskostuneesta paniikkireaktiosta, kun ihminen havaitsee alkavan syrjäytymisen ryhmästä, mikä ihmiskunnan alkuaikoina oli yhtä kuin yksilön tuho.

Kiukun sopimattomuudesta ja useimmiten turhuudesta muutoin kuin matalan verenpaineen kohottamisen hyötymekanismina ja patomiseen verraten mahdollisten fyysisten nysveröiden osaltaanehkäisijanä  oltaneen yhtä mieltä. Pysähdyinkin pähkimään: mikä itseä kiukustuttaa,
mikä on kulloinenkin oma toleranssini ja mitkä tekijät riemastumiseeni vaikuttavat ynnä miksi??? Epäoikeudenmukaisuus ja kaltoinkohtelu saavat  kyllä poikkeuksetta ponnahtamaan kirkuvan paloauton punaiselle  aina & tilanteesta riippumatta aiheuttaen verbaalista ilotulitusta hamaan urvahtamiseen asti...

Pari helmeä:

Hyvityksen jaloin muoto on olla tulematta vihollisensa kaltaiseksi, 
Marcus Aurelius sanoo. Mutta eikö ole epäkristillistä kostaa tällä tavoin?

Menestykset ja takaiskut ovat oikeastaan yhtä vastenmielisiä. Ne häiritsevät sitä harvinaista tasapainoa ja selkeyttä, joka syntyy, kun unohtaa oman itsensä.

Elitismin ongelma on se, että se tempaa mukaansa vain toisiksi parhaat. Parhaat samaistuvat yleisöön ja pitävät itseään tavallisina.

Niin pysyvät nämä kolme: hyvä maku, huono maku ja ehdoton varmuus. Mutta pahin niistä on ehdoton varmuus.

Mielenrauha on ihmeellistä kyllä aktiivinen tila: voiman virtausta, jota ei käytetä mihinkään. Nääntynyt ei tunne mielenrauhaa.

Uni muistuttaa sukupäivällistä, joka ajautuu väärille urille. Valvemaailma on paikka, jossa oliot kätkeytyvät naamioihin. Unessa ne irtoavat rooleistaan ja muuttuvat piinallisen puheliaiksi.



Pöytä  pitkäksi & perhepäivälliset vuorossa reilun viikon perästä; toivottavasti juoheammin tunnelmin ja oikeilla urilla matkaten..

Nyt kesäviikkkoa:

lauantai 1. elokuuta 2015

"Kauneuden kirous" - ex Libris...

"Kauneuden kirous", Pentti Haanpää, Into Kustannus Oy, 138 s. Kansi Ninni Kairisalo.

Pentti Haanpää, 1905 - 1995, kuuluu niihin kotimaisiin, aikanaan ristiriitaisiakin tunteita herättäneisiin kirjailijoihin, jotka eivät esittelyjä kaipaa."Pentti Haanpää kirjoitti pienoisromaanin Kauneuden kirous ensimmäisen version heti jatkosodan päätyttyä vuoden 1944 lopulla. Aiheen romaaniin hän sai isältään Mikko Haanpäältä (1875 - 1954).
Vaikka kertomuksen tapahtumat sijoittuvat niinkin kauas kuin 1900-luvun vaihteeseen, tarinassa on jotain tuttua. Se kertoo ihmisistä, joille mikään ei riitä ja jotka luulevat voivansa tehdä elämässään mitä tahansa pelkästään pinnallisten arvojensa ajamina." (Esipuhe, Matti Salminen)

Teos koostuu 16:sta eri vuosina kirjoitetusta ja osittain eri  lehdissä julkaistusta novellista, jotka muodostavat yhtenäisen kertomuksen.
Ja Salminen toteaakin, että siinä missä isä jaarittelee Pentti tiivistää eli käsikirjoituksia vertaamalla amatöörin ja ammattilaisen ero on selvä ja edelleen, että voidaan huoleti kutsua Kauneuden kirousta Haanpään 11. romaaniksi. Kairisalon kannessa jatkuu viimeaikaisten lukuvalintojen kaunis lintuteema...

Päähenkilönä on neitokainen Anna Ansala, joka on "kaunis, elävä ja liukas liikkeissään."
Kuvauksen seuraukset lienevät ilmiselviä, etenkin kun juonessa saapastelee niin äveriästä isäntämiestä kuin elämän ilon maljoja tyhjentelevää ronttikörilästäkin.  "Ihmisen kauneudesta sukeutuu elämän rumuus." Seesteistä, siivoa ja suloisesti vanhahtavaa, vaan ei ummehtunutta luettavaa, jonka sanomaa ei ajanpatina suinkaan ole haalistanut. Teema on ikiaikainen tarina kauniista tytöstä ja minkään maallisen riittämättömyydestä. Arvot, jotka  edelleen laajalti ja yleisesti, suorastaan turhan tutusti  ajanhenkistä  elämää valtaosin  arvottavat, mutta joiden todelliseen, kestävään arvoon on lupa suhtautua vähintääkin skeptisesti ellei peräti kielteisesti...

Haanpää omaa myös paitsi yhteiskunnallisten aiheiden käsittelyn ja hienoviritteisen tunnelmanluojan myös veijarimaisen kerronnan taidon ja hänen riemastuttava sanavalintansa ilahduttaa kekseliäisyydellään ja poikkeuksellisuudellaan!  Pitkästä aikaa tapetille nostettuna Haanpää sai aikaiseksi kipityksen omalle kirjahyllylle, josta löysin monien muiden lailla leposillaan olevien joukosta Haanpään "Jutut. Uusittu valikoima",  Otava 1952. Teos sai odottajan paikan yöpöydän lukutelineeltä. Elikkä jotakin menneiden maittavien lukutuokioiden heleänkaihoisaa kieltä Haanpää nyt onnistui teoksellaan soittelemaan ja näppäilemään!






Ikääntynyt Anna aatostelee: "Heillä oli aarre, jota hän ei mitenkään takaisin saanut, nuoruus..."
Ja hyvä niin, sillä se jos mikä oli  riemukas & hehkuvan kultainen, mutta Elämä on tätä päivää!


Toteaa: