Luomunitroja & "Mummous on mielentila"...

Taatusti tehokkaita luomunitroja tarjoiltiin meille pääsiäisen alusviikonlopun ajan Juniorimurmelitrion vauhdikkain voimin: oli pöydänmittaista palanpelinkoontia, taidetuokioita,
Sea Lifea, jossa  ykkössuosikin paikasta kilpailivat merihevoset ja kilpikonnat ynnä  merisiiliäkin uskallettiin infopisteessä ihan melkein hipaista, virpomavitsojen koristelua, Heseä, Kummisedän virpomista, josta palkaksi ihan hiirrveästi herkkuja,oravainbongailua, voimistelunäytöstä spagaatin tekoineen ja pituushypyn mittauksineen. Iloa & riemua & estottoman hurjia juttuja hengästyttävillä kierroksilla  mielikuvituksen vapaasti lentäessä sekä  desibelejä kerrakseen! Olisi ollut myös tarjolla, jos tyhmiä sääntöjä laativat Mummi & Ukki olisivat ymmärtäneet tuon pikkujutun sallia - turha tarkkuushan todetusti on vain taiteellista kypsymättömyyttä - sängyn käyttöä trampoliinina ja muuta mukavaa...

Kuva: Vaari, joka uskalsi, PdG, Brasilia, 2005.

Tankkausosastolla mm. kukin neitokainen valitsi itse omat pizzatäytteensä ja rakensi ateriansa, haarukoi lempinsä (= jauhelihamakaroonilaattiko á la Mummi, muutoin gourmetpuikoissa hääräsi takuuvarma herkkujenloitsija, Ukki), popsi  vihanneksensa ja hedelmänsä mennen tullen ja last but not least ahmaisi jälkkärijäätelönsä puikkoina, annoksina tai pirtelöinä. Trion arvio: nam-nam.

Minimalistisena bagatellina todettakoon: näissä uudemmissakaan lapsosmalleissa ei  löydy sitä moniaitten vanhempien ja isosellaisten aika ajoin kaivaten etsimää volyyminappulaa, jonka puute muutoin varsin hiljaisessa kodissamme ja asuinmiljöössämme täten kainosti pahoitellen ilmituotakoon. Tiivistäen: tervetullutta pidäkkeetöntä läsnäoloa ja iloista ruljanssia, sielu ja mieli virkistyivät ja tulivat ravisteltua ja ravittua  tässä vilpittömyyden, aatoksen railakkaan lennon ja verbaalisen suoruuden ja lahjomattomuuden vuossa. Sielu jytkytti Säkkijärven polkkaa ja jos kroppa sitten veisasikin pari päivää Hoosiannaa ja korvat hiljaisuutta kuulostellen rehottivat höröillään, niin so what:  näiden luomunitrojen tehokkuuden ja toimivuuden nimiin vanomme käsi sydämellä!


Aiheeseen liittyen: tässä suruitta ja sanktioitta ikärasismia viljelevässä, mummottelevassa ja meitä Mummoja ongelmajätteinä pitävässä yhteiskunnassa sattui aamutuimaan silmiini seuraava poikkeuksellisuudessaan positiivinen ja siksi riemastuttava ja sydäntälämmittävä artikkeli:

"Moderni mummo säilöö satoa, tuunaa kirpputorilöytöjä, neuloo isoäidinneliöitä ja ripustaa kukkaverhot ikkunaan. Henkinen mummous ei ole kiinni iästä tai lapsenlapsista - se on mielentila.
Erityisesti kolme-neljäkymppiset naiset ovat viime vuosina innostuneet ”mummoilusta”. Mistä ilmiö kertoo?
- Epävarmuuden, yhteiskunnan kahtiajakautumisen ja yksilöllisyyttä korostavan aikamme keskellä ihmiset etsivät aitoja kokemuksia, toisten läheisyyttä, vertaisuutta ja uuden oppimista hyvässä seurassa, Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä pohtii.
- Kotoilu, marttailu ja taitojen kartuttaminen ovat osa vastakulttuurista kehityssuuntaa, jossa koville arvoille halutaan etsiä vaihtoehtoja omassa elämässä, elämäntyylissä ja tavassa olla ihmisiä.
Heikkilä toteaa, että aikamme vaatii suorituksia.
- Mummoiluhenki armahtaa, antaa luvan olla sellainen kun on, omana itsenään, levollisesti päivä kerrallaan.
- Kotiinpäin kääntyminen on yksi reaktio hektiseksi, katkonaiseksi ja epävarmaksi koettuun nykyaikaan, arvioi myös perinteentutkimuksen yliopistonlehtori, kulttuurigerontologi Sinikka Vakimo Itä-Suomen yliopistosta.
Taloudellisesti epävarmana aikana kaipaamme turvallisuutta, pysyvyyttä ja jatkuvuutta, jotka tiivistyvät ajatuksessa stereotyyppisestä hyvästä mummosta. Mielikuvien mummoon liittyvät menneen ajan viisaus, maalaisjärki, huolenpito ja arkinen kätevyys. (ESS 7.4.2015)"


Mummoenergialla:

"Granta 4 - seksi" - ex Libris...

 "Granta 4 - seksi", Uuden kirjallisuuden areena, Otava, 2015, päätoimittaja Aleksi Pöyry, 240 s.

 "Kotimaiset ja ulkomaiset huippukirjailijat pureutuvat uusilla ja yllättävillä tavoilla meitä kaikkia koskettavaan aiheeseen - seksiin.Granta-aikakauskirjan neljännessä suomalaisessa numerossa käsitellään monenkirjavia seksuaalisia suhteita, sukupuolten välisiä valtarakennelmia, pornon katsomista ja seksuaalista identiteettiä. Kirjoittajina muun muassa Aina Bergroth, Timo Hännikäinen, Tommi Liimatta, Sayaka Murata, Erkka Mykkänen, Chinelo Okparanta, Eeva Rohas, Tiitu Takalo ja Jeanette Winterson." (Kustantaja)

"Jos seksuaalisuudessa voi olla kyse komediasta, ei tragediakaan ole koskaan kaukana – etenkään silloin, kun ihmisen seksuaalisuus törmää yhteisön asettamiin rajoituksiin. Ääriesimerkki tästä tulee esiin Chinelo Okparantan novellissa, joka kuvaa kahden naisen välistä suhdetta Nigeriassa – maassa, jossa homoseksuaalisuus on lailla kielletty. Timo Hännikäinen puolestaan käsittelee esseessään sitä, miten yhteiskunta raaistuu, kun seksuaalinen haluttavuus asetetaan ihmiselämän korkeimmaksi päämääräksi." (Komediasta tragediaan, Aleksi Pöyry)

Kuusitoista kirjoittajaa ja yhtä monta hengentuotetta re: seksi. Seksi,  sex appeal, kuten erotiikkakin hienoviritteisyydessään osoittautuu varsin kinkkiseksi teemaksi ja varsinaiseksi sudenkuoppasuoksi. Selkeintä ja yksiviivaisinta ilmaisua tarjonnee genressä, tässä ilman sen suurempia moraalis-eettis-esteettisiä kannanottoja tahi omaamatta laajempaa tuntemusta eli lähinnä silkan oletusarvoisesti (silti painottaen, jotta kaikessa kanssakäymisessä aina pitäisi olla kyse vain ja ainoastaan siitä, mitä kaksi tai useampi aikuinen ihminen yhteisestä sopimuksesta vapaaehtoisesti tekee, vaikkei niin suinkaan useinkaan ole asianlaita) puhdas, "rehellinen" porno, ilman verhoiluja, kiertoilmaisuja ja teennäisyyttä vaan suoraan sinä itsenänsä.

Seksin määritelmä jo sinänsä on varsin laaja ja pitkälti subjektiivisuuten perustuva, mikä myös näkyy Grantan teksteissä.  Kokoelman tyylikkäintä ja laadukkainta antia on ilman muuta Mark Dotyn Mistä ei voi kirjoittaa. Timo Hännikäinen puolestaan kritisoi seksuaalisen haluttavuuden ylivaltaa mm. seuraavasti: "Hyvännäköiset ihmiset ovat korvanneet ansioituneet ihmiset kulttuurisina suunnannäyttäjinä. Ennen ihailun kohteeksi päästäkseen piti tehdä merkittävä taideteos tai uraauurtava tieteellinen läpimurto, osoittaa urheutta sodassa, auttaa köyhiä tai menestyä urheilussa. Nykyään pitää vain olla kaunis ja seksikäs. Ja ne, jotka eivät sellaisia ole, yrittävät kaikin keinoin sellaisiksi tulla."  On siinä ulkonäköpainetta kerrakseen  olla "timmi ja karvaton" Angstinsa & Weltschmerzinsä kanssa kamppailevalle nuorelle ihmiselle!
Tärkeä esiinnosto, josta hatunnosto Hännikäiselle!! O tempora, o mores, sanon minä.....

Jotain hellyttävän tutunomaista on myös Sayaka Muratan kertomuksessa Siisti liitto: "Sinä ja minä olemme molemmat siistejä eläimiä, emmekä ole koskaan toistemme tiellä. Eikö se olekin hyvä?
Se on todella hyvä. Tietenkin miehessäni on myös minua ärsyttäviä piirteitä: hän esimerkiksi vaihtaa uuden vessapaperirullan ennen kuin vanha on lopussa ja pinoaa likaiset astiat sen mukaan, miten ne sopivat päällekkäin, eikä sen, miten rasvaisia ne ovat, kuten minusta olisi parasta.
Hänen pikkuvikansa eivät kuitenkaan rasita minua, ja veikkaan sen johtuvan järkevästä etäisyydestä, jonka säilytämme välillämme." Jep.

Lieko tässä koosteessa ollut kuningasideana uida Fifty Shadesin vanavedessä laajemman lukijakunnan päiväuniin & suosioon ja suurempien myyntilukujen tavoittelu??  Idea koota saman teeman alle yksien ja samojen kansien väliin eri kirjoittajien näkemyksiä on toki mitä mainioin! Hauskinta on ilman muuta kuitenkin itse kansikuva: lompsa  hilpeän humoreskisti levällään kainona odotusarvona siitä, että sisällöstä ikääkuin yhtä hauskasti avautuu ns. koko Ranska ja Reininmaa... Valitettavasti näin ei käy ja tämä nelonen jäi kyllä minulle heppoisen, hajanaisen  höttömäiseksi,  auttamatta edeltäjiään heikommaksi koosteeksi. Ensi kerralla: jos ei hyvin, niin paremmin sillä Voltairen mukaan: ”Le mieux est l'ennemi du bien.”

Harmittelee:

"Itä nousee, länsi laskee" - ex Libris...

"Itä nousee, länsi laskee -Kehitystrendit ja strategiat 2020-luvulle", Esko Kalevi Juntunen,
Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy FINVA, 2015,  236 s.
Esko Kalevi Juntunen on kuopiolainen Yhteiskuntatieteen tohtori, dosentti.

"Kirjassa tarkastellaan maailmantaloutta ja sen tulevaisuutta mielenkiintoisesti ja kokonaisvaltaisesti. Kirjassa esitellään maailmantalouden tasapainoon vaikuttavia kehitystrendejä ja strategioita uudella tavalla. Maailmantalous sakkasi vuonna 2008. Käänne parempaan tuntuu viipyvän. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys muistuttaa 1930-lukua, suuren laman aikaa. Nyt talouskriisi pitkittyy, ja ilmassa on samankaltaista epävarmuutta.

Maailmantalouden painopiste on muuttumassa Yhdysvaltain vetämästä länsikeskeisyydestä Kiinan vetämään itäkeskeisyyteen, jota Intian kehitys on voimistamassa. Painopisteen siirtyminen on luonnollista väestötekijöiden ja maailmankaupan vapautumisen seurauksena.
Idän nousu aiheuttaa monia strategisen painopisteen muutoksia.

Nykyihminen ei ole ainutlaatuisempi tai viisaampi kuin aiemmat sukupolvet olivat. Samat virheet ja tapahtumat näyttävät toistuvan. Tapahtumat näyttävät seuraavan pitkiä syklejä, joissa yhteiskunta kehittyy maatalousyhteiskunnasta tietoyhteiskunnaksi tai raatajayhteiskunnasta kartuttajayhteiskuntaan. Yhteiskunnan syklejä on tutkittu muun muassa Kondratieffin ja Sarkarin sykleillä sekä yhteiskunnan elinkaarilla. Kehityksen takana on väestön ikärakenne, joka muuttaa kuluttamisen ja tuottamisen painopistettä väestön ikääntyessä.

Ihminen on kokonaisvaltainen olio, joka joutuu toimimaan taloudellisesti, psykologisesti, sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti ja ottamaan huomioon luonnon vaikutukset.  Hän ei voi olla vain homo economicus. Siksi on löydettävä vastauksia nykypäivän taloudelliseen kehitykseen, johon vaikuttavat alueelliset strategiat, väestön ikärakenne, energiansaanti ja ympäristötekijät." (Kustantaja)
Kustantaja toteaa, että "Kirjoittaja haastaa lukijaa uudenlaiseen ajatteluun ja kyseenalaistaa tavanomaista viisautta. Tartu haasteeseen!"

Ja minä tyttöhän tartuin:  näin pääsiäisaikaankin istuen tästä muodostui eräänlainen kärsimyksellisen ja hiuksianostattavan näytelmänkin  piirteitä omavaa Golgatan suora,
mutta avartava sellainen, tarvottavaksi; ajankohtaista ja tärkeää asiaa aina ja etenkin  näin vaalien alla.  Teos on selkeä ja lohdullinenkin selvittäessään elinkaarien avulla eri alueiden ja yhteiskuntien kehitystä sekä etsii ja löytää kokonaisvaltaisempaa, yli kvartaalitaloudellisen tarkastelun ulottuvaa näkemystä.

Ehdottoman positiivista on se, että kerrankin visioidaan tulevan kehityksen vaihtoehtoja ja listataan erilaisten toimintamallien seuraumuksia, eikä ryvetä menneessä suossa voivotellen,
eikä liioin  häärätä näennäistärkeissä asioissa, poimimassa lillukanvarsia ja laskemassa puita näkemättä metsää.  Todetaan, että taloudellisilla ja yhteiskunnallisilla seikoilla on omat syklinsä ja että erilaiset ratkaisut johtavat erilaisiin lopputuloksiin. Viime aikojen kehitystä, tai oikeammin sen totaalista puutetta, kotomaassakin seuratessa samoin kuin käynnissä olevia vaalikeskusteluja kuunellessa on suorastaan ajatunut kanalihalle ja kauhistuksen partaalle...
Mihin ovat joutuneet keskustelu- ja debattitaito,  halu ja kyky tehdä tarvittavia kipeitäkin päätöksiä ja vastuunkanto niistä, kokonaisvaltainen visio ja rahkeet sen toteuttamiseen???

Ajatuksia herättävä, aivonystyröitä hierova ja pohdiskelujen poluille pukkaava paketti!
Ja olisipas se vähintäinkin vinkeää, jos tällä Telluksella riittäisi tallattavaa vielä arvoisalle
Murmeliviisikolle & heidän iloisille ikätovereilleenkin...
Kestävän kehityksen puolesta

utopiseeraa:

Pajunkissoja & pashaa...

 pupuja & tipuja!

Herkkkuja sulatellen, sireeninsilmuja silmäillen tuntosarvet kääntyvät kohti koittavaa kevättä...
Lupsakoita & makoisia  Pääsiäispyhiä!

T:

"Pahan kasvot / Den felande länken" - ex Libris...

"Pahan kasvot", Stefan Tegenfalk, Bazar, 2015, 502 s., suomentanut Laura Beck.

"Rikoskomisario Walter Gröhn ei ole ollut oma itsensä sen jälkeen kun hänet siirrettiin pois Ruotsin oikeuslaitoksen huipulle linkittyneestä murhajutusta. Hän päättää ottaa vapaata ja lähtee Ranskaan tapaamaan Europolin kontaktejaan ja etsimään heidän avullaan vastauksia edelleen avoinna oleviin kysymyksiin.

Ylikonstaapeli Jonna de Brugge on poliisin sisäisen tutkinnan kohteena, koska syyllistyi virkavirheeseen jahdatessaan etsintäkuulutettua Tor Hedmania. Odottaessaan sisäisen tutkinnan valmistumista Jonna jatkaa murhaajan ajojahtia omin päin. Kohtalokas päätös asettaa vaakalaudalle hänen tulevaisuutensa poliisissa ja johdattaa hänet tietomurtojen ja laittomien tutkimusten kautta keskelle painajaismaista ajojahtia, jossa hän joutuu taistelemaan henkensä puolesta.

Pahan kasvot on dramaattinen päätös Stefan Tegenfalkin kehutulle trilogialle, jonka edelliset osat ovat Vihan aika ja Koston vanki." ( Kirjan takakansi) Tegenfalk on kirjoittanut dekkarisarjalle myös itsenäisen jatko-osan Pianostämmaren. (Kirjan lievelehti)


"Maneetti Turritopsis nutricula on nykypäivän tietämyksen mukaan ainoa elävä olento joka voi kulkea eteen- ja taaksepäin elämänkierrossa. Sillä on toisin sanoen ikuinen elämä."

Tämän kolmosenkin vahvuus on sujuvassa kerronnassa ja kielenkäytössä sekä kauttaaltaan jäntevässä henkilökuvauksessa. Spekuloidaan sielun kloonaamisella; mielenkiintoinen visio olisikin nuori sielu vanhassa kropaasa tai vice versa! Sielu ja sen olemus onkin sen verran innostava ja intressantti aihekokonaisuus, jotta sen pohdiskelun jätän toiseen kertaan, ettei uitaisi aiheen ohi oudoille vesille...

Kirjailija onnistuu luomaan kiinnostavia tyyppejä kuten epäröivä, Camel Boots-mallinen ja tilkan rihveli Walter Gröhn, sitkeän terrierin lailla tapausten selvittämisiin kiinnipureutuva ja telaketjumentaliteetilla etenevä Jonna de Brugge, ikitoiveikas skuuppijahtari Jörgen Blad ja  bittiavaruudessa kelluva ja tietokantoihin luikertelija -  nikkari Serge Wolinsky. Tarina sisältää edellisen osan tavoin paljon pohdintaa poliisityön menestyksellisestä tekemisestä, moraalisista dilemmoista ja eettistä pohdintaa  oikopolkujen käytön oikeutuksesta. Mikä relevanttiuden aste ratkaisee toimintatavan? Mennäkö pienimmän pahan periaatteella vaiko pilkkua viilaten pykälien, säännösten ja paragrafien jälkeen/mukaan? Mikä on kulloisessakin tapauksessa oman syyllisyyden kantokyky vs. onnistumisen tuottama tyydytys siitä, että joku/jotain säästyi ja säästettiin?? Vastaavatko toimintavaltuudet tehtäväkirjon edellyttämiä vaatimuksia?? Mikä on nokkimisjärjestys eri yksiköiden kesken ja ammattiryhmän sisällä?

Trilogian päätösosan  ja Nirvanaprojektin sisään saattaa olla vaikea astua luontevasti ja sujuvasti  lukematta aiempia taustoittavia kahta teosta. Tegenfalk on kynänkäyttäjänä riittävän taitava eksyäkseen tarpeettomiin istukkaisiin ja ollakseen sortumatta tehosteina tursuaviin suolenpätkiin ja kynsien nyhdäntään tahi kliseisiin intohimon ryöpsähdyksiin, joissa hän vaipuu Hänen käsivarsille enkelkellojen soidessa, vaan itse teema,  juonenkulku sekä hahmojen rosoisuus ja rupisuus riittävät luomaan selkeän lukukokemuksen.


"Sattuma ei johdu vain kyvyttömyydestämme tietää mitä tulee tapahtumaan. Se kuuluu kaiken materian olemukseen."

Voihan Turritopsis:

"Kimalaispäivä / Kumalasepäev" - ex Libris...

"Kimalaispäivä", Mathura, Basam Books, 2015, 70 s., suomentanut Katja Meriluoto.

"Mathura on julkaissut Virossa  kahdeksan runokokoelmaa ja matkakirjan. Hänet tunnetaan kotimaassaan myös kääntäjänä ja kuvataiteilijana." (Kirjan lievelehti) Mathuran muu nimi on Margus Lattik.

 "Kimalaispäivä on virolaisen Mathuran (s. 1973) ensimmäinen suomeksi julkaistu teos. Kirjan runot on kirjoitettu kolmena peräkkäisenä kesänä pohjoisvirolaisessa kalastajakylässä. Ympäröivä merellinen luonto ja paikalliset jäyhät ihmiset, lapsen syntymä ja kasvu sekä väistämätön elämän kiertokulku luovat taustan runoille, jotka vuoroin keskittyvät tutkimaan käsinkosketeltavaa ja läheistä, vuoroin sukeltavat kaikkeuteen ja sen mysteereihin." (Kirjan takakansi)

"Aika (isoäidille)
Toisinaan, kun istun silmät sirrillään
huomaan silmänurkasta piteleväni kädessäni saksia,
jotka silppuavat aikaa värikkäiksi paperisuikaleiksi.
"Aika on suikaleiksi leikattu oleminen", sanon silloin.

Toisinaan, kun suljen silmäni,
tiedän, että toinen puoli minusta
liimaa värikkäitä paperisuikaleita puiksi ja
järviksi ja auringonkeltaisiksi kodeiksi. Ja silloin
en sano mitään."

Mathura piirtää sanoja teemallisiksi  kokonaisuuksiksi herkällä ja kauniilla kädellä!
Tämä pienimuotoinen ja viehko teos toi raikkaan tuulahduksen merentuoksua ja rakkaita muistoja niistä koskaan loppumattomista lapsuuden kesistä, kaislojen ajattomaan aikaan tuudittavasta suhinasta, syksyisistä hiukka inhoista ja silti jännistä meduusalautoista, Mummista & Ukista sekä herätti toiveita jo pilkahtaneesta, mutta uuden lumen alle odottamaan jääneestä keväänkoitosta ynnä sopii kaiken kaikkiaan jo kannen väriltäänkin erinomaisesti pian alkavaan Pääsiäisaikaan...  Kimalaisten surinaa korvat höröllään vartoillessa totean, jotta

somiaa:

"66° pohjoista leveyttä / 66° North" - ex Libris...

"66° pohjoista leveyttä", Michael Ridpath, Schildts & Söderströms, 2015, 385 s.,
suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom.

"Mielenosoittajat kokoontuvat Reykjavikin keskustaan vaatimaan Islantiin uusia vaaleja. He eivät noin vain suostu finanssikriisin maksumiehiksi. Väkijoukosta erottuu pieni ryhmä, joka pitää kylttien kantamista ja iskulauseiden huutamista aivan liian kesynä toimintana. Humalanhuuruisen päivän päätteeksi he tulevat surmanneeksi pankkiirin. Kuolema lavastetaan itsemurhaksi.
Kahdeksan kuukautta myöhemmin Lontoossa murhataan vanhempi islantilainen pankkiiri. Iso-Britannian poliisin kanssa yhteistyötä tekevä Magnus Jonson löytää kahden pankkimiehen kuoleman väliltä yhteyden – salaliiton niitä henkilöitä vastaan, joita pidetään suurimpina syyllisinä Islannin talouden romahtamiseen. Magnuksen tehtäväksi tulee löytää salaliittolaiset ennen kuin murhien sarja jatkuu. Surmaajia jäljittäessään Magnus tutkii myös erään islantilaisperheen vaiheita useita sukupolvia taaksepäin. Epämukavat paljastukset viittaavat seikkoihin, joilla saattaa olla tekemistä Magnuksen oman isän kuoleman kanssa." (Kustantaja)

Kun brittikirjailija Ridpath lähtee lyömään kiilaa vankkaan pohjoismaiseen dekkaririntamaan ja tekee sen sijoittamalla tapahtumat Islantiin pankkikriisin jälkeisiin tunnelmiin, voisi varovaisestikin arvioiden väittää hänen ottavan tietoisen riskin ja ainakin islantilaisten harrastavan pilkunviilausta kirjaa lukiessaan. Mutta eipäs käy kuinkaan! Niin vaan Ridpath antaa poliitikkojen vastaisen mielenosoituksen jälkimainingeissa sattuneen kuolemantapauksen etsivä Magnus Jonsonin, synnyinmaahansa palanneen bostonilaispoliisin hoteisiin ja tarinahan kulkee mainiosti.

Islannissa Magnuksen on myös asetuttava kasvokkain omien kipeiden, isoisäänsä liittyvien lapsuusmuistojensa kanssa. Kertomus on kaksitasoinen ja vuonna 1934 elokuulta lähdetään liikkeelle berserkkien laavakentiltä, joilta tämä taustaosuus etenee omia latujansa nivoutuen ja saaden selityksensä kerronnan edetessä varsinaiseen tapahtumavuoteen 2009. Kirjan sivuilla kohtaamme monia herkullisia persoonia: työnsä menettäneen, ex-pankkiirin ja yksinhuoltajaäiti Harpan, Reykjavíkin ainoan mustan naispoliisin Vigdisín, yhden hittilevyn ja "Pääoma raiskaa"-teoksen luojan, vallankumouksellisen ja kansallissankariksi pyrkivän Sindrin, Magnuksen ihanan immen, itseellisen ja omatoimisen galleristi Ingileifin ja  ahavoituneen merikarhu-Björnin, Scotland Yardin ylikonstaapeli Sharon Piperin jne. Salamurhien suorittaja paljastuu vasta loppumetreillä hienoisena yllätyspointtina. Myös Halldór Laxnessin teoksella "Läpi harmaan kiven" on oma funktionsa kokonaisuudessa. Kirjailijan ensisuomennosta  "Varjojen saartama" vuodelta 2013, en ole lukenut, mutta seuraavan mahdollisen luen kyllä. Siispä:  jos ei nyt ihan kiilaa rintamaan, niin tikuntuikkausta kuitenkin kynnen alle...

Tulevana Palmusunnuntaina lähdemme Juniorimurmelitrion kanssa kierrokselle, joten  huimanhilpeää temmellysviikonloppua valmistellessa ja sitä vartoillessa:

virpoin, varpoin: