tiistai 20. syyskuuta 2022

Olli Sinivaara: "Puut" - ex Libris...

 

Luontoäidin taidenäyttelun hehkuessa parhaillaan kauneimmillaan, ei voisi olla sopivampaa lukuvalintaa kuin tämä Olli Sinivaaran Puut.

 


 

"Puut", Olli Sinivaara, Teos, 2022, 41 s. Päällys Jussi Karjalainen.

"Olli Sinivaara (s.1980) on kotoisin Tampereelta ja asuu nykyisin Helsingissä. Kalevi Jäntti -palkitun Sinivaaran esikoiskokoelma Hiililiekki ilmestyi vuonna 2005 ja edellinen teos Purkautuva satama 2018. Puut on hänen kuudes runokokoelmansa. Sinivaaran runoja on myös käännetty useille kielille." (Lievelehti)

                                                          ©Jarkko Mikkonen

 

"Sinivaaran kuudes runokokoelma on ylistystä, puhetta puista. Lumoutunut ja tarkka puhuja maalaa havaintonsa esiin väreinä ja muotoina, fyysisesti liikuttavina kuvina ja lämpönä. Kuin ihminen ja puu olisivat samaa henkeä, yhdessä ylös kurottavia raajoja.
Sinivaara kirjoittaa rohkean hurmioituneesti, vilpittömästi. Puiden lisäksi kokoelma nostaa esiin lähimetsien merkityksen, luonnon itsepintaisen ja hauraan olemassaolon kanssamme ja meistä riippumatta.
Puissa on myös kyse valosta ja lumesta, luonnon ja urbaanin rajapinnasta, 
siitä missä rajoja ei ole, on ainoastaan ”metsä ja polkujen aava, melkein kuin ennen ja aina”. (Kustantaja) 
 



 

Olli Sinivaara on uusi tuttavuus ja suurella mielenkiinnolla siis matkaan  tutkimaan, mitä puut meille metsien vannoutuneille  ystäville, lehtipuut  näin syksyn loistavissa paraatiasuissaan kuiskivat... Teos on neliosainen.  Poimintoja:

 Koivu on niin vanha. 
..Mutta kuorta peittäävä sammal, 
kiven ja koivun yhteinen sammal
hohtaa loistaa sädehtii
alkuaikojen vihreää, toukokuun nuorta
vanhinta vihreää
mustan metsän täydeltä
niin vanhoja hautakiviä
etteivät hautaa mitään.
 


Sillä neulasten vihreä ei koskaan ole yksi,
jokaisessa oksassa näkee kerralla enemmän

vihreyksiä kuin voi nähdä, enemmän sävyjä,
kerralla vaaleimman ja tummimman, turkoosin nopean häivähdyksen

ja hiilen pitkän keston: vihreästä kaikkiin vihreisiin
kasvaa ja kulkee jokainen mänty, jokainen askel.
 


Paahteisen mäntykankaan haju
palaa aina, palaan sen luo,
ja se tapahtuu yhä uudelleen,
mäntyjen olemisen ihme,
miten männyt aina olivat ja ovat,
synty osaksi niitä, kasvu niiden kanssa.

Ihminen pääsee puiden muistiin asti,
kun kurottaa tarpeeksi pitkään ja hitaasti.


 
Yksinkertaisesti: kaunista, eleganttia ja tarkkapiirtoista jälkeä, jonka lukeminen ja makusteleminen oli antoisa kokemus tällaiselle Luontoäidin sylissä mieltään ja sieluaan lepuuttavalle lukijalle. Jussi Karjalaisen tyylikäs päällys kruunaa kokonaisuuden. Suosittelen.
 
 
Meren loputon
kulku: liikennevalonliike
syvällä minussa, veden ja veren
yhteinen kierto.
Välke tuulee ihoon,
valonpuuskat veistävät
vihreä, aava
tulee kaukaa lähelle.

Kun vihreä aina toistuu, se on
minun ruumiini
osa puissa, puut
aina ulkona.

 

Puiden katveessa  on vaelleltu myös blogissa  Tuijata.Kulttuuripohdintoja  ja minkälaisin aatoksin selviää klikkaamalla;) 

Metsä & meri; se on siinä:

8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa oikein hyvältä! Kiva että tuot myös runoja esiin, ne ovat aika vähemmistössä täällä kirjablogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki ja mukava kuulla, että runoista on iloksi!
      Yleensä kesäisin on "runottanut", mutta tänä vuonna näin:)

      Poista
  2. Kävimme sunnuntaina Ruissalossa lenkkeilemässä ja ihailemassa syksyn värejä. Siellä on vanhoja suuria tammia, joiden ympärysmitta on monta metriä. Semmoisia on ihana halailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai ja kuulostaa upealta reissulta! Vankat tammet kestävät hyvin meidän tyttöjen halauksia ja tuntuu välillä, että ne niihin vastaavatkin...

      Poista
  3. Metsä ja puut ovat monille voiman antaja, mukavia runoja on metsä kirvoittanut Sinivaaran kirjoittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Jokke! Tykästyin suuresti Sinivaaran tapaan ilmaista puiden ja metsien ikiaikaista merkitystä ja antia meille ihmisille, kun aistit avoimina kuljemme.
      Tosin tuon paahteisen metsäkankaan hajun vaihdoin mielessäni oitis tuoksuksi; nirppanokka!?

      Poista
  4. Täällä saa ruskaa vielä odotella ja taidan missata sen, mutta ehkä näen Suomen ruskan rippeet :D

    Jälleen näin luontorakkaana resonoi tämä teema. Ja maailman ihanin tuoksu (subjektiivinen mielipide) on ehkäpä juuri tuo paahteinen mäntykangas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia ja mainiota kuulla, että mäntykankaan taika koskettaa myös Sinua!

      Tervetuloa ja juonikasta Suomen-reissua, yritän parhaani mukaan kuiskia puille, että säilyttäisivät kauneutensa tuloosi asti:)

      Poista