"Calypso", David Sedaris, Art House, 2021, 240 s., suomentanut Riina Behl,
kansi Perttu Lämsä.
"David Sedaris (s. 1956) on huikean ansioitunut yhdysvaltalainen kirjailija ja
esiintyjä, joka asuu nykyisin Englannissa. Hänen kirjojaan on myyty yli
16 miljoonaa kappaletta, ja niitä on käännetty 32 kielelle. Useasti
palkittu Sedaris on valittu muun muassa Time-lehden vuoden humoristiksi,
ja hän on ollut äänikirjoillaan viidesti ehdolla Grammy-palkinnon
saajaksi. Hän kuuluu arvostettuun Yhdysvaltain taide- ja
kirjallisuusakatemiaan, jonka jäsenet valitaan eliniäksi. Hän avustaa
säännöllisesti New Yorkerissa ja BBC Radio 4:ssä." (Kustantaja)
©Robert Deutsch/USA Today
"David Sedaris on Amerikan parhaiten myyviä huumorikirjailijoita, jolla
on verraton kyky yllättää lukija hauskoilla ja hämmentävillä huomioilla
arjen absurdiudesta. Hän on tullut tunnetuksi omaelämäkerrallisista,
hilpeän ihmisvihaisista tarinoistaan, joissa kukkii musta huumori.
Ensimmäisessä suomeksi julkaistavassa kirjassaan Calypso Sedaris
tarkkailee keski-ikäistä, vääjäämättä rapistuvaa ruumiistaan - ja siinä
sivussa sisarustensa rupsahtamista. Hän myös ajautuu outoihin
tilanteisiin ja kummallisiin keskusteluihin esimerkiksi jäädessään
koukkuun askelmittariin, selvittäessään maailman törkeintä solvausta ja
saadessaan lievän pakkomielteen valtavan näykkijäkilpikonnan
ruokkimisesta.
Calypso pääsi ilmestymisvuonnaan New York Timesin vuoden tärkeimpien
kirjojen listalle ja oli Washington Postin vuoden paras kirja." (Takakansi)
Tämä on omaelämänkerrallinen teos, jossa Sedaris keräilee tarmokkaasti roskia, heittäytyy shoppailuvimman valtaan Japanissa ja häntä kiinnostavat jyhkeät
näykkijäkilpikonnat ja niiden elämä. Kirjailija pähkii ikääntymisen riemuja ja riesoja, analysoi perhe- ja parisuhdettaan, niiden ihanuutta ja kurjuutta.
Kaikkea tätä esittelyn mukaan mustalla huumorilla. Kansi houkutteli ja kirjailijan luonnehdinta tuki tätä valintaa, mutta...
Hugh & David: - Kun vieraat lähtevät tunnen olevani näyttelijä, joka katsoo yleisön jonottavan ulos teatterista, eikä siskojeni kohdalla käynyt toisin. Show oli ohi, ja Hugh ja minä palaamme vähäpätöisemmiksi versioiksi itsestämme. Me emme ole kamala pari, mutta meillä on riitamme, sitä lajia joka alkaa kadonneesta sukasta ja yhtäkkiä koskeekin kaikkea. "En ole tykännyt sinusta vuoden 2002 jälkeen", Hugh sähisi hiljattain, kun väittelimme lentokentällä siitä, mikä turvatarkastusjono veti nopeimmin.
Ilosta & Surusta:- Tämä oli sukua eräälle toiselle Hugh'n usein esittämälle kysymykselle:"Miksi päätät muistaa kaiken negatiivisen mieluummin kuin kaiken positiivisen?" "Enhän päätä", intän, ja ajattelen: En aio koskaan unohtaa miten painostat minua tästä.
Mutta ihan rehellisesti, onko siinä edes mitään päättämistä? Onko minun vikani, että hyvät ajat vaipuvat unohduksiin, kun taas huonot ajat elävät iäti kirkkaina? Muistot sikseen, negatiivisista asioista tulee vain parempi tarina: lento oli myöhässä, tartunta iski, lainsuojattomat saapuivat ja polttivat koulurakennuksen tuhkaksi. Onnellisuutta on vaikeampi pukea sanoiksi. Sitä on myös vaikeampi hankkia, se on paljon arvoituksellisempaa kuin kiukku tai suru, jotka tulevat luokseni joutuisasti aina kun kutsun niitä, ja viipyvät vielä kauan sen jälkeen kun olen anellut niitä lähtemään pois.
Kilpikonna: - En väitä, että horrostava kilpikonna pilasi kiitospäiväni. Se kyllä tuntui melkoiselta antikliimaksilta, vaikka en ole varma miksi. Jos heittäisi lipooman koiralle, se nielaisisi sen yhtenä suupalana ja ottaisi sitten naamalleen sen tietyn ilmeen joka tarkoitta: Voi paska. Oliko tuo kasvain? Siinä olisi jotain nähtävää. Kilpikonnilla ei sen sijaan koskaan vaihdu ilme ja niillä on vähemmän katumuksen aiheita. Olen varma, että kun toukokuussa palaan ja pudotan pienen lahjani kanavaan, näykkijä syö sen mitään ajattelematta, samaan tapaan kuin se on syönyt kaikki kanansydämet ja kalanpäät, jotka olen sille heittänyt viimeisen vuoden aikana. Sitten se tarkastelee ympärilleen lisäannoksen toivossa ennen kuin katoaa, kuin kiittämätön moukka, takaisin vastenmielisiin ja velloviin syövereihinsä.
Ja nyt uudelleen tuo mutta: syystä, jota en pysty tarkemmin analysoimaan,
sillä itse teksti oli moitteetonta ja kerrontakin eteni juoheasti pomppaillen mielleyhtymästä toiseen sekä ikäliesien kertymistä kaikkine ihmeineen ja ihanuuksineen kummastellen tässä itsekin eteenpäin tepastelen, ja pieni kilpikonnakin on lapsuudessa lemmikkinä ollut, ihan yhteistä säveltä emme löytäneet.
Huumori on eittämättä vaikea ja monivivahteinen laji ja hauskuus on subjektiivinen omaan elämänkokemukseen perustuva adjektiivi. Molemmat ovat vaihtelevia ja eri painotteisia elämäntilanteesta ja -vaiheesta riippuen.
Tautologian uhallakin vielä kerran mutta: kyllä tämä tutustumisen väärtti teos on ja siinä on jonkun verran omaa ihananinhaa kontaktipintaakin, ajan absurdiudesta olemme yhtä mieltä, joten tilaisuuden tullen kannattaa katsoa, mitä Time Out New Yorkin mukaan Hauskin elossa oleva ihminen elämästä ja olemassaolosta tuumailee;)
Pirteää pyhäinpäivää:
Vitsit, että kuulostaa kivalta kirjalta. Huumori on kivaa. Jotain rapistumista olen huomannut tapahtuneen huomaamatta :) Ja olen koukussa askelmittariin.
VastaaPoistaIloista viikonloppua ja lukuiloa :)
Kiitos Mai ja totta: huumori on kivaa, kantavaa ja elämän suolaa! Jotain jännää tässä Calypsossa oli ja siksi myös postaus.
PoistaEi paha koukku, jos annat sille vaan pikkusormen. Itse olen koukussa km-määriin/kk. Koukutellaan siis, mutta varotaan, etteivät nämä vie koko kättä;)
Tai oikeastaan olen koukussa askelmääriin. Ihminen on koukuttuvainen :)
PoistaMai totta, siispä me molemmat ei kuin kevyesti kipitellään;)
PoistaHuumori on tosi vaikea laji, kaikki ei vain uppoa.
VastaaPoistaKiitos Anki tuo jos mikä pitää paikkansa!
PoistaSe huumorin kukka on kaunein kukka, mutta kellä se minkäkinlainen on, onkin toisempi juttu...
Humoreskia sunnuntiapäivää Sinulle;)
Ohho, vuoden humoristi! Eikös se meidän Ismo Leikola valittu joskus taannoin stand-up-piireissä maailman hauskimmaksi mieheksi. No, näissähän ei ole samanlaisia tarkkoja mittareita kuin jossain urheilusuorituksissa.
VastaaPoistaMinusta nuo siteeraamasi kohdat ovat hienoja tekstejä, mutta surullisia - ei hauskoja.
Huumori on tosiaan aika subjektiivinen laji. Sedariksen pohdiskelut hyvien ja huonojen aikojen muistojen kantavuudesta ovat mielenkiintoisia...
PoistaKiitos kommentistasi ja mukavaa viikon alkua!
Mainioita pohdintoja... Itsekin panen usein merkille miten jotkut ihmiset valitsevat nagatiiviset ajatukset. Me itse pystymme valikoimaan ja ohjailemaan ajatuksiamme ja siten vaikuttamaan ratkaisevasti elämän laatuun. ♠️♣️♥️♦️
VastaaPoistaAntoisaa uutta viikkoa 🌹
Olisiko tuossa kyse peruspositiivisuudesta tai negatiivisuudesta elämänasenteena?
PoistaNuo positiiviset muistot ja kokemukset ovat ihmisellä melkoinen voimavara ja kantava alusta kinkkisinä aikoina, kuten korona-aika omalla kohdalla on osoittanut ja niihin on aina ollut mieluisaa uudelleen palata uusien hauskojen tapahtumien ollessa vähissä.
Mainiota marraskuun alkua ja iloista mielentilaa Sinulle:)