torstai 12. syyskuuta 2019

E.O. Chirovici: "Pahaa verta"/Bad Blood" - ex Libris...



"Pahaa verta", E.O. Chirovici, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2019, 266 s., suomentanut Inka Parpola.

"Romanialaissyntyinen E.O. Chirovici  (s.1964)  julkaisi kotimaassaan kymmenen salapoliisiromaania ennen kuin muutti Isoon-Britanniaan, jossa ryhtyi kirjoittamaan englanniksi. Hänen ensimmäisestä englanninkielisestä romaanistaan Peilien kirja tuli välittömästi maailmanlaajuinen myyntimenestys." (Lievelehti)


"Psykologi James Cobbin puheille tulee kuolemansairas mies, jolla on synkkä pyyntö. Muistinsa menettäneen miehen on saatava tietää, mikä on hänen osuutensa vuosikymmenten takaisessa murhassa. Oliko hänen viaton sivullinen vai tappaja? James alkaa selvittää mysteeriä, mutta kaikilla tapaukseen liittyvillä tuntuu olevan jotain salattavaa. Jamesin kiinnostus muuttuu pakkomielteiseksi, kun tapaus ja hänen oma menneisyytensä nivoutuvat yhteen." (Lievelehti)


Peilien kirjan (2017)  myötä tutustuin Chiroviciin ja totesin kelpo tuttavaksi jääden tuon omaleimaisen ja ilmavan dekkari-romaanin luettuani miettimään, missä merkeissä kirjailija uraansa tästä eteenpäin jatkaa. Ja tässäpä tuli kaivattu vastaus:

Päähenkilöinä ovat psykologi-tohtori James Cobb, joka luennoillaan kertoo viime aikoina keskittyneensä tutkimaan niin kutsuttuja muuntuneita tajunnantiloja, varsinkin hypnoosia ja elämänsä loppusuoralla oleva Joshua Fleischer, klubipantteriksikin kutsuttu, ei suinkaan erakko ja ihmisvihaaja, omaisuutensa ja sen suoman vaikutusvallan takana lymyilevä troglodyytti, vaan henkilö, jolla on äärimmäisen aktiivinen sosiaalinen elämä.
Oma tärkeä osaansa on myös entisellä New Yorkin poliisilaitoksen  etsivällä, Kenneth Mallorylla, joka on erikoistunut tutkimaan menneitä elämiä, ja josta tuli yksi New Yorkin möröistä, mies, joka pääsi käsiksi rikkaiden ja kuuluisien tarkoin varjeltuihin salaisuuksiin; tahdikas, sitkeä ja tehokas, verta ja luuta oleva varjo kaupngin kaduilla.
Tapaamme myös moniselitteiset ja värikkäät persoonat Abraham Halen ja Simone Duchampsin, Jack Bernhardin päiväkirjoineen sekä ilman rihmankiertämää asunnossaan tossuissaan sipsuttelevan mysteerisen Maggien, Julien etc.

Pariisi - New York  - akselille ja eri aikatasoille Chirovici kutoo uskomattoman kiehtovan, tiiviin ja mukaansa tempaavan psykologisen, pelkkää dekkaria laajemman, kielellisesti erinomaisen kudelman, jota on vaikea - lue mahdoton -  jättää kesken.

Kun haluaa ryöstää jonkun perinpohjaisesti, ei tuhoa ainoastaan hänen tulevaisuuttaan vaan myös hänen menneisyytensä. Tulevaisuus määritellään sumuiseksi epävarmuudeksi, kasaksi sekavia toiveita, jotka eivät useimmiten toteudu mutta toteutuessaan - yleensä joko liian myöhään tai liian pian - osoittautuvat lähinnä pettymyksiksi, sillä odotuksemme ovat liian korkealla.
Menneisyytemme on ainoa varma tekijä, ainoa todellinen suojapaikka, 
joka meillä on, vaikka muistimme onkin jo ehtinyt kaataa kauan sitten tapahtuneet tärkeät tosiseikat ja ei-niin-tärkeät tosiseikat täysin eri muottiin. Menneisyys on ainutlaatuinen ja toistumaton, ja toisin kuin tulevaisuus, 
se on tyystin haltijansa; hyvä tai paha, merkityksellinen tai merkityksetön, haaskattu tai hedelmällinen - mutta kukaan muu ei voi saada sitä haltuunsa...

Chirovici  tekee taikatemppunsa taas, jos mahdollista vielä edellistään ovelammin: tiivistunnelmainen, lukijansa sisäänsulkeva, henkilöidensä muistojen pölyjä ravisteleva ja niiden aarreaittaa sielujen syvyydestä perusteellisesti penkova teos, joka kieppuu teeman: miten selvittää totuus, kun muistoihin ei voi luottaa - ympärillä  pyrkien sen ytimeen. Inka Parpolan käännös kuin kirsikka kakun päällä.

-  Miksi ihmiset valehtelevat?    Enimmäkseen pelosta. Useimmiten valhe on puolustuskeino. Joskus ihmiset valehtelevat myös palkkion toivossa.

On yksi ja tärkeä asia osata kutoa muistojen maton raidat siedettävään hyväksyttävään  muotoonsa. Jäin kuitenkin lukiessani pohtimaan, onko jatkuvasti tarpeellista plarata muistojen laaria, tonkia, kaivella ja käännellä kaikkea vanhaa?
Eikö niiden kannattaisi sovinnolla antaa olla - ne ovat kertakaikkisesti passé; tapahtuneelle emme tässä ja nyt mitään konkreettista voi -  sen sijaan  voimme edes yrittää  keskittyä nykyhetkeen semminkin, kun liioin emme tulevasta tiedä?   - Mikäli riittävän kauan tonkii kauniin kuvan takaa, löytää useimmiten tunkion.
Tietoisen riskin ottamista sietää  varoa, joten taidanpa toisenkin kerran harkita ennen  rukkasten vetämistä käsiin ja tarttumista lapioon...

Kysymysmerkiksi  jää, millä keinoin Chirovici seuraavaksi aikoo meitä  ällistyttää ja ilahduttaa. Juonenkutojana ja henkilöiden piirtäjänä hän lukeutuu kyllä parhaaseen A-luokkaan.

-  Ei koskaan todellista ja aina totta. Antonin Artaud.

- Ei ole nykyisyyttä - ainoastaan menneisyys, joka toistuu alati uudestaan - nyt.  Eugenie O'Neill, A moon for the Misbegotten

Intensiivinen ja tyylikäs teos, johon täpöillä

uppoutui:

8 kommenttia:

  1. En ole vielä lukenut Chirovicin kirjoja, mutta Peilien kirja odottaa hyllyssäni. Kiva kuulla, että pidät hänestä! Jännä juttu oli, että kesällä kävin yhdessä kirjastossa, jossa oli poistomyynnissä ihmeen uusia kirjoja - sieltä sen Peilien kirjankin bongasin. Yleensä olen tottunut näkemään kirjastojen poistomyynneissä aika vanhoja kirjoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjarakkautta, onpa erikoista, että näinkin uusi ja paljon esillä ollut teos meni poistoon! Yleensä ne tosiaan ovat vanhoja ja selkeästi lukijoiden käsissä kuluneita, paljon luettuja, mikä on hyvä.
      Mutta näin ollen Sinulla on pari mainiota lukukokemusta siis edessä:)

      Poista
  2. Pitäisi tonkia kirjakasoja ja hyllyjä, sillä olenko voinut unohtaa Peilien kirjan johonkin? Lukematta? Kuulostaa vain niin tutulta, mutta muisti tekee monesti tepposet.
    Muistamisesta sen verran, että sain sydänystävältä lahjaksi kirjan Kirja minusta. Sisältää tekstiä ja sitten sitä pitää täydentää. Sydänystävälläni on oma kirjansa. Täydennämme ja kun näemme on aika muistella ja kaivella muistoja. Ei meitä haittaa kaivella tunkiota, sillä me on tunnettu ja lapsuudesta asti ja melkein kaiken tiedämme toisistamme. Salaisuuksiahan ei voi tietää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai ja tongi ihmeessä, saattaisin kuvitella, että Chirovici olisi Sinulle mieleinen:)

      Tuo kuulostaa mukavalta! Olen iloinen Sydänystävästäsi.
      On lahja elämältä, saada luoda ja jakaa yhteisiä muistoja, jotka kantavat ja ovat arvokas voimavara elämässä.
      Totta: kyllä Sydänystävän kanssa voi kimpassa tunkoitakin lapioida, kommentillani tarkoitin lähinnä niissä piehtaroimista ja niiden vatvomista.

      Meillä on ollut myös yhteinen Ikiystävä - Kanssakulkijan lapsuudensellainen ja itse tapasin itse asiassa nämä tuolloin salskeat nuorukaiset yht'aikaa. Sattumalta kävi sitten näin päin... On tuplattu ilot, jaettu surut ja kuljettu vierekkäin elämän mutkissa ja suorilla hulimatta eri mantereillakin asumisesta.
      On ollut: nyt on edessä parin viikon päästä hautajaiset. Tiukka tikki, mutta ikiystävyys ei koskaan katoa eikä kuole...

      Poista
    2. Ystävyys on asia, jota kannattaa vaalia. Jännä juttu teillä, yhteinen ystävä. Yhteisiä hetkiä voi sitten yhdessä muistella.

      Minun ja sydänystäväni puhelut kestävät vähintään tunnin ja nekin menevät nykyään muisteluksi. Ollaan kyllä aika lahjakkaita kaivelemaan menneitä. Toinen muistaa ja toinen täydentää ja sitten se kokonaisuus nousee esille. Ikää tulee ja on kertynyt mitä muistella.

      Poista
    3. Kiitos Mai: näinhän se pitkissä suhteissa menee muistinpala kerrallaan ja useimmiten voidaankin päälle makiasti naurella:)

      Poista
  3. Ai, Chirovicilta on tullut uusi - mihin minä joudun näitten kanssa! Pidin Peilien kirjasta todella paljon, vaikka se ei selviä muistijälkiä jättänytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos riitta k ja hyvä kysmys! Syksyn satoa pukkaa kirjarintamallakin.
      Chirovici on ihan oma lukunsa genressään, joten hyviä lukukotvasia Sinulle luvassa:)

      Poista