C.J. Tudor: "Paluu pimeästä / The taking of Annie Thorne" - ex Libris...

"Paluu pimeästä", C.J. Tudor, WSOY, 2019, 423 s., suomentanut Laura Beck.

Englantilainen C.J. Tudor rakasti lukemista ja kirjoittamista jo varhain, erityisesti mustanpuhuvat, makaaberit tekstit olivat hänen makuunsa. Siinä missä Tudorin ikätoverit lukivat nuorisokirjallisuutta, Tudor ahmi Stephen Kingiä ja
James Herbertiä. Vuosia hän toimi copywriterina, tv-juontajana, ääninäyttelijänä ja koiranulkoiluttajana. Esikoisteoksen menestyksen ansiosta hän kirjoittaa nyt kokopäiväisesti. Tudorin kohutun Liitu-ukon oikeudet on myyty 40 eri maahan. Kirjailija asuu Nottinghamissa kumppaninsa ja tyttärensä kanssa." (Lievelehti)

                                                              ©Bill Waters

"Pohjoisenglantilaista kaivoskylää järisyttää tragedia. Lapsensa tappanut äiti jättää jälkeensä vain verellä kirjoitetun viestin.
 Uutinen surmatyöstä ajaa opettaja Joe Thornen palaamaan tuohon lapsuutensa kylään ja vuosikymmenten takaisiin muistoihin – siihen, kuinka hänen pikkusiskonsa Annie katosi. Ja kuinka takaisin tuli joku, joka ei ollut Annie.
Mitä tapahtui niiden tuntien aikana, kun Annie oli kadoksissa? Mitä kylän pinnan alla kytee – ja miksi hautausmaalta puuttuvat lasten haudat?" (Lievelehti)

Tudorin esikoinen herätti kiinnostuksen kirjailijaa kohtaan ja halun tutustua myös jatkoon, vaikkei kauhu-scene Stephen Kingin pohjain polkemisista huolimatta varsinaisesti omiin lukusuosikkeihin lukeudukaan.
Harppaus oman mukavuusalueen ja mieltymysten ulkopuolelle on terveellistä, innostavaa ja virkistävää, joten ennen paluuta pimeästä, silmät kiinni ja uhkarohkea hyppy syvään tuntemattomaan:

Menneisyydestä:  - Älä koskaan palaa. Niin ihmiset aina sanovat. Asiat ovat muuttuneet. Mikään ei ole ennallaan. Jätä menneet menneisyyteen. Se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Menneisyydellä on tapana muistuttaa itsestään.  Kuten pahentuneella ruoalla, jota on erehtynyt syömään.
-  En halua palata. En todellakaan. Toivelistallani on monta asiaa sen edellä, 
muun muassa että rotat syövät minut elävältä tai että tanssin rivitanssia. 
Niin kiihkeästi toivon, etten enää koskaan näkisi sitä persläpeä jossa vietin nuoruuteni. Mutta aina ei voi valita muuten kuin väärin.

Arnhill:   - ei ota tulijaa avosylin vastaan. Kylä on katkera, synkissä aatoksissa ja hapan. Se pysyttelee omissa oloissaan ja silmäilee vierailijoita epäluuloisesti. 
Se on stoalainen, järkkymätön ja uuvahtanut yhtä aikaa. Se on niitä kyliä, 
jotka mulkoilevat vierasta vihaisesti kun hän saapuu ja räkäisevät inhoten perään kun hän lähtee.

Tudor hallitsee suvereenisti taitavasti luodun, tiheätunnelmaisen ja ahdistavankin kerronnan taidon ja tarkkasilmäisen persoonainpiirron. Huolimatta omalla kohdallani lajin vieraudesta totean tuon ilomielin ja hattua nostaen.
Jos tästä genretyypistä pitää, tätä teosta ei todellakaan kannata ohittaa!

Pahuudesta:   -  Jos jotkut lapset ovat synnynnäisiä uhreja, ovatko jotkut synnynnäisiä kiusaajia? En tiedä vastausta. Mutta sen tiedän, että näinä päivinä ei ole hyväksyttävää sanoa sellaista. Ei ole sopivaa väittää että jotkut lapset,
jotkut perheet, ovat yksinkertaisesti pahoja. Se ei liity yhteiskuntaluokkaan, rahaan tai siihen että heiltä puuttuisi jotain. Heidän piuhansa on vaan yhdistetty eri tavalla. Se on heillä geeneissä.

Ihmisen pahuus ja ihmismielen pimeys ovat arvoituksia, jotka eivät lakkaa kummastuttamasta eivätkä kiehtomastakaan. Paljon pystytään tänä päivänä selittämään ja juurilleen johtamaan, mutta osin tutkimattomat lienevät edelleen aivojemme aatokset, tuo mitä mielenkiintoisin aihealue.
Kunpa mielen syövereissämme olisikin tasapuolisuuden nimissä vastaava aarreaitta kaikelle hyvälle, lämmölle, huolenpidolle ja rakkaudelle sen kaikissa muodoissa...

Enpähän  näppärämmin parilla sanalla kuin  teoksen takakannesta Lee Childia siteeraten: Kauhean hyvä, jokaisessa merkityksessä. 

 Joten simppelisti:  jokaisessa merkityksessä vallan kauhian

  hyvää viikonloppua: