John Verdon: "Syntipukki / White River Burning" - ex Libris...

"Syntipukki", John Verdon, Gummerus Kustannus Oy,  2019, 615 s.,
 suomentanut Marja Luoma.

"John Verdon  (s.1941) teki pitkän uran New Yorkin mainosmaailmassa.
Jäätyään eläkkeelle hän päätti ajankulukseen kirjoittaa mahdollisimman jännittävän murhamysteerin. Syntyi murhatutkija Dave Gurneysta kertova esikoiskirja Numeropeli. Syntipukki on sarjan kuudes itsenäinen osa.
Se on ajankohtainen kuvaus mielipiteiden kärjistymisestä ja polarisoituneen ajattelun vahingosta." (Lievelehti)

                                                              ©Naomi Fisch

"Entinen NYPD:n murhatutkija Dave Gurney viettää leppoisia eläkäpäiviä,
kun hän saa puhelun piirisyyttäjältä. Gurneyn viiltävää älyä ja rikostutkijan vaistoja tarvitaan White Riverin kaupungissa, jonka poliittisesti arkaluontoinen murha on suistanut kaaokseen. Jännitteet White Riverin poliisivoimien ja mustien aktivistien välillä ovat kiristyneet jo pitkään. Räjähdysherkkä tilanne on leimahtanut ilmiliekkeihin, kun tuntematon tarkka-ampuja on surmannut aktivistien mielenosoitusta valvomassa olleen poliisin. Kaupunki on jakautunut kahteen leiriin, ja koston kierre on valmis." (Takakansi)

Tämä Verdonin sarja on ollut varsin mielenkiintoinen, postatut:
Tappakaa Peter Pan  (2014) ja  Painajaisuni  (2016): Verdon & Gurney,
mainio kaksikko,  joiden seurassa viihtyy ja  joiden ei tarvitse vasiten revittää mitään raflaavaa, jotka kantavat itsensä ja jotka nyt vaan ovat..
Sama pätee tähän Syntipukkiinkin:)  Teos on neliosainen: Kätketty raivo, 
Kolmas mies, Älä luota keneenkään ja Kuin suoraan kauhuleffasta.

-  Daven ja Madeleinen avioliittoa koettelivat jatkuvat jännitteet: Madeleine olisi halunnut katkaista kokonaan siteet entiseen elämään suurkaupungissa ja nautti täysin siemauksin maaseudusta, kun taas Dave ei osannut tai halunnut luopua uran aikana kehittyneistä ajatuskuvioista ja halusi aina päästä tutkimaan perusteellisesti jotakin. 

-  Dave katsoi vaimoaan ja näki tämän lempeässä hymyssä saman naisen,
 jonka kanssa oli avioitunut kaksikymmentäviisi vuotta aiemmin.
Hänestä tuntui aina ihmeelliseltä ajatella, miten nopeasti vire heidän suhteessaan saattoi muuttua ja miten merkityksellisiä pienet eleet ja tapahtumat olivat 
- ja miten tarttuvia olivat niiden herättämät tunteet.

DG on sympaattinen ja karismaattinen tyyppi, jolle Verdon ei ole kirjoittanut mitään turhia ulokkeita, kuten ylenmääräistä lasinkohottelua, menneisyydestä ryöpsähteleviä traumoja, synkkiä salaisuuksia, naismaailman karahtavia karikoita, renttuilua tms. vaan lukija saa täysin keskittyä itse kerrontaan, taitavasti kuvattuun juonenpolveiluun, ja varsinaisen rikostutkinnan etenemiseen terävästi piirretyn henkilögallerian seurassa; tästä kaikesta iso plussa!

-  Kansakuntaamme on iskenyt syöpä. Se on levittänyt lonkeroitaan yhteiskuntaamme jo usean vuoden ajan. Lippuja on alettu polttaa. 
Kouluissa pukeudutaan miten sattuu. Hollywood parjaa sotilaitamme, hallitustamme, yrityksiämme. Säädyttömyys on yleistynyt. Uskonnollisia johtajia halvennetaan. Rapmusiikissa rikollisuus nostetaan jalustalle. Joulusta käydään sotaa. Auktoriteetit rapistuvat uhkaavasti. Vedotaan lapsellisesti oikeuksiin. Tällaiset suuntaukset ovat termiittejä, jotka syövät Amerikan perustuksia. Sivilisaatio on käännekohdassa...

Mediahässäköistä ja  uutishaukoista, poliitisista, epämääräisin ja arveluttavin keinoin toteuttamaan pyrkivistä kähminnöistä ja rotusodasta huolimatta - otettakoon ne ajankohtaisuudestaan huolimatta tässä nimenomaisessa tapauksessa pikantteina lisämausteina kuitenkin pitäen yksisilmäisyyden ja polarisoitumisen riskit myös tosielämässä mielessä - kyseessä on kunnon selkeä rikostutkintaan perustuva dekkari, jollaista oli vaihteeksi,  sivumäärän ennalta arveluttaneen runsauden tyystin unohtaneena, lainkaan pitkästymättä mielenkiintoista ja antoisaa lukea. John Verdon & Dave Gurney:  kaksi fiksua ja ratevaa, terrierin sitkeydellä etenevää kaveria, joiden seurassa viihtyy paremmin kuin hyvin näin syyssateen rattoisasti rummuttaessa ikkunalautoihin.

- Gurney kuitenkin tiesi, että häntä työnsi eteenpäin myös toisenlainen vimma, 
ei yhtä jalo ja ihmistä kunnioittava; hänen aivonsa oli rakennettu niin, 
että hänen oli kerta kaikkiaan pakko saada tietää, selvittää ratkaisematon. 
Se oli ollut häntä eteenpäin työntävä voima koko uran ajan, ehkä koko elämän ajan. Hänellä ei oikeasti ollut valinnanvaraa.

-  Myötätuntoon kuuluu olennaisena osana se, että säpsähtää nähdessään toisen loukkaantuvan, ja myötätunto on olennainen osa ihmisyyttä... 

Mustan ja valkoisen lisäksi on myös harmaata...

Pidetäänpä mielessä: