keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Maija Paavilainen:" Mummoälyä" - ex Libris...


"Mummoälyä", Maija Paavilainen, Kirjapaja Oy, 2019, 72 s.

"Maija Paavilainen  on kirjoittanut ja kuvittanut lukuisia suosittuja piirrosaforismikokoelmia, muun muassa Lumikukkia (2016) ja Onnenpotkuja (2015). Paavilaiselta on ilmestynyt myös proosateoksia, ja hänet on palkittu Kirkon tiedonvälityspalkinnolla. Maija Paavilainen asuu Hämeenlinnassa."  (Kustantaja)

                                                             ©Ville Välimäki

"Ilman mummoälyä maailma olisi paljon hankalampi paikka.
Sydämen sivistys, utelias mieli ja hyväsi todetut käytännön niksit - niistä syntyy mummoäly. Sitä ei voita fiksuinkaan tietokone eikä eläväisinkään robotti.
Kun asiat ovat solmussa ja maailma kolhii, mummoälystä on iso apu.

Mummoäly on voimavara, joka ei katso ikää, siviilisäätyä tai edes sukupuolta. Asenne ratkaisee - joskin hyödyksi ovat naururypyt ja elämänkokemus ajalta ennen atk:ta.Teos on iloksi ja osviitaksi sekä mummoälyä vasta harjoitteleville että mummoälyn polulla jo pidemmälle ehtineille." (Kustantaja)


Ihan ensiksi: jos nyt et olekaan mummo, niin anna kuitenkin tälle lämminhenkiselle, oivaltavalle ja elämääymmärtäväiselle teokselle edes pieni mahdollisuus. Mummoäly ei tässä  kontekstissa ole fysiologisiin ominaisuuksiin eikä  statukseen sidottu vaan ikään kuin universaali ominaisuus.

Tämä älykirja sopii myös mainiosti yhdessä lasten/nuorten kanssa nautittavaksi, luomaan perspektiiviä elämään, avaamaan uusia keskustelupohjia ja -polkuja. Lisäksi se mahdollistaa luontevan tiedonvaihdon eri sukupolvien kesken.

Tekstit ja kuvat puhukoot puolestaan:








Mutta vaikkei tuo viimeinen vielä ole aktuellia, niin varteenotettava näkökanta toiveikkaassa suhtautumisessa tulevaisuuteen...

Maija Paavilainen on ilahduttanut aiemminkin. Harvoin - jos koskaan - on tullut vastaan näin herkullista, muutamin viivoin kuvitettua teosta, joka saa uskoakseni jokaisen pienemmilläkin kokemuslisillä varustetun suupielet ainakin ylöspäin,  jos ei vallan ilonviivain piirtoa silmännurkkiin ja tällaisen enemmillä lisillä "siunatun" suorastaan silmät tuikkien nyökytellen hykertelemään;)
Ota, lue ja nauti!

Hyvänmielen hyrinää:

4 kommenttia:

  1. Oi, mikä helmi! Kiitos tästä kirjavinkistä, tämä olisi mennyt minulta varmasti muuten ohi! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, mukavaa että löytyi mieluisaa luettavaa!
      Tämä oli varsinainen auringonpilkahdus tällaisena harmaana tihnupäivänä ja sisälsi mainioita oivalluksia elämästä sekä ihmisenä olemisesta.
      Hauskoja lukuhetkiä Sinulle!

      Poista
  2. Maija Paavilaisella on taito saada hymy huulille :)

    Lukemisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai, totta! Hänellä on ihailtava taito muutamin sanoin ja kynänvedoin kiteyttää suuria viisauksia...
      Lukemisiin:)

      Poista