Jesús Carrasco: "Taivasalla/Intemperie" - ex Libris...

"Taivasalla", Jesús Carrasco, Fabriikki Kustannus, 2019, 173 s., suomentanut
 Laura Vesanto. Ulkoasu: Jenni Jokiniemi.

"Espanjalainen Jesús Carrasco  (s.1972) kirjoittaa synnyinseutunsa  Extremaduran karuista maisemista. Hänen esikoisromaaninsa Taivasalla (Intemperie, 2013) voitti useita palkintoja ja se käännettiin tuoreeltaan kymmenille kielille. Hänen toinen teoksensa La tierra que pisamos (2016) voitti Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon. Sekin tarkastelee maailmaa, jossa tuntemamme säännöt eivät enää päde." (Lievelehti)

                                                          ©Raquel Torres


"Auringon karrelle paahtama tasanko, kuivuneet kastelukanavat, pölyävät pellot ja maantiet, joilla kukaan ei enää liiku. Oliivitarha kylän laidalla, ja tarhassa maakuoppa, jossa piileskelee pieni poika. Poika pakenee jotakin, eikä tasanko ole lapsia varten. Yön pimeydessä poika osuu vanhan vuohipaimenen leirivalkealle,
ja nälän, janon, armottoman auringon ja vastoinkäymisten piinaama matka kohti pohjoista alkaa. Jesus Carrasco johdattaa lukijansa sisälle pölyiseen, jalkojen alla polttavaan maisemaan. Kuivuuden piinaama tasanko on lohduton paikka,
mutta sielläkin hyvyydellä on mahdollisuus." (Takakansi)

Uusi kirjailijatuttavuus, ensisuomennos, Espanja, kiehtova esittely ja viehko ulkoasu. Kaikki elementit mainioon lukukokemukseen tarjottimella.
Alkumetreillä oivalsin, että tässähän ollaan uudelleen Giovanni Vergan Cavallaeria rusticanan yhteydessä vast'ikään lanseeratun  verismin merkeissä taivaltamassa tasangoilla.

-  Poika tunsi, että miehet alkoivat olla lähellä, eikä enää hievahtanut. 
Hän kuuli nimensä kertaantuvan puiden lomassa kuin pisarat veden pinnassa.
Kerällä piilopaikassaan hän mietti, että ehkä tämä olisi hänen ainoa palkintonsa: hän saisi kuulla, kuinka häntä kutsuttaisiin kerta toisensa jälkeen oliivipuiden lomassa aamun sarastaessa.  -  Hänen vuoksensa täällä olivat kaikki kylän miehet, kaikki riuskat ja säänpieksemät käsivarret, jotka vetivät autoja pellosta ja kylvivät siemenet vakoihin. Hän oli saanut aikaan tapahtuman...

                                                    Fundacíon Joaquim Diaz

-  "Tämäkö on sinun poikasi?" "Kyllä herra." "Kaunis poika." Muisto sheriffin äänestä viilsi hänen silmiään ja hänestä tuntui, kuin hänen turvonneiden silmänluomiensa raoista olisi pulpunnut verta. Hän puri huuliaan kasvot kohti taivasta ja tunsi kuinka jokin öljyinen neste täytti hänen kyynelkanavansa ja alkoi tukkia hänen nenäänsä.  

-  "Älä pelkää. Täällä olet turvassa."  Oli kuin vanhuksen ääni olisi kohonnut suoraan maasta, tehnyt tietä läpi kivisten kerrosten puhkaistakseen sen löyhkäävän pilven, jossa he elivät. Poika pysyi vaiti, niska jäykkänä. 
Sitten jostain kuului kaskaiden laulua ja poika alkoi niiskuttaa ja nieleskellä kyyneliään, ja ennen pitkää ilma virtasi taas puhtaana hänen sieraimissaan. 
Hän kuivasi silmänsä, painoi posken vasten yhteen painettuja käsiä ja nukahti pian.
-  Poika oli käynyt makaamaan muutaman metrin päähän paimenesta, mutta kun hän aamulla heräsi, hän huomasi painautuneensa vasten vanhuksen liikkumatonta vartaloa... 

Koruton ja kaunis kertomus ihmisistä ihmisille.
Pieni suuri tarina: Vanhus, Poika, vuohet ja aasi  -  Sheriffi & kumpp.
Hyvät, pahat ja rumat. Maisemallisessa ankeudessaan ja kerronnan vähäeleisyydessään iholle tuleva intensiivinen kertomus huolenpidosta ja hyvyydestä, kahden ihmisen kohtaamisesta ja hiljaisesta läsnäolosta tässä ja nyt, saman paahtavan auringon alla, samoilla pölyisillä tasangoilla, saman yhteisen taivaankannen alla. Teos, joka kosketti ja herätti moninaisia tunteita, sydämenkirja...

Kiitos Fabriikki Kustannukselle, Laura Vesannolle ja Jenni Jokiniemelle lukunautinnosta!!!

Lukijan huom. kannattaa varata lasillinen raikasta vettä viekkuun:)

Taivasalla tallusteli: