tiistai 7. elokuuta 2018

Stephen King: "Ruususen uni / Sleeping Beauties" - ex Libris...


"Ruususen uni", Stephen King & Owen King, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018, 752 s., suomentanut Ilkka Rekiaro.

"Yhdysvaltalainen Stephen King  (s. 1947), kauhun kuningas, on armoitettu tarinankertoja ja mestarillinen jännityskirjailija. Hänen ensimmäinen romaaninsa Carrie julkaistiin vuonna 1974. King sai vuoden 2018 American Pen - sananvapausjärjestön palkinnon.


                                                        ©Shane Leonard


Owen King  (s.1977) on Stephen ja Tabitha Kingin nuorempi poika, joka on aiemmin julkaissut kiitellyn romaanin ja novellikokoelman." (Lievelehti)

                                                            ©Danielle Lurie

                                                        

"Kuvittele maailma ilman naisia. Dooling, Appalakit, USA. Unelias pikkukaupunki muuttuu eräänä päivänä kauhun näyttämöksi, kun tytöt ja naiset eivät enää havahdu unesta. Nukahtaessaan he koteloituvat kuin perhoset, eikä heitä missään nimessä kannata herättää. Miehet jäävät omilleen pandemiaksi kasvaneeseen kaaokseen ja joutuvat tekemään kipeitä päätöksiä
- mutta selittämätön, ihmiskunnan kahtia jakava tulikoe on vasta alkanut.
Kun maailma hajoaa kahdeksi todellisuudeksi, voittaako miesten vai naisten puolisko selviytymistaiston? Vai onko tästä julmasta jaosta edes mahdollista selviytyä voittajana?" (Takakansi)




Voittavatko miehet vai naiset vastakkainasettelu ei ole niinkään tärkeää, relevanttia tässä(kin) dystopiassa on: kuinka käy ihmiskunnan??
Kingillähän  on kiintoisasti tapana ujuttaa teoksiinsa myös yhteiskunnallista pointtia ja laajempaa pohdintaa sekä tässä mm. ryhmädynamiikan muodostumista ja yksilötason käyttäytymistä.
Noin yleensä ottaen dystopiat eivät ole ominta omaa, sillä näillä kymmenillä sitä sorttia piisaa aika ajoin IRL riittävästi, enkä myöskään näitä rimpuloita ranteita pakottavia tiiliskiviä suuremmin lemmi, joten pienin varauksin avasin oven Ruususen uneen...

Teos on kolmiosainen: Vanha kolmio ja Minä nukun sitten, kun olen kuollut  sekä Aamulla. Henkilögallerian runsauden ja luonteikkuden kannalta on Kingille ansioksi, että hän on alkuun sijoittanut henkilöluettelon. Ja ei kuin  selvittämään, mikä osuus tarinassa on ketulla, valkoisella tiikerillä (joka kuulostaa MGM:n leijonalta) ja sadankiemuraisen puun rungolla, "Meidän paikalla" sekä sukeltamaan tai pikemminkin tässä unessa viilettämään auroraviruksen kanssa kompuksessa olevien, puissa ja seinillä ja siellä täällä kepeästi liihottelevien, tulestakin sikiävien, tanssivien mystisten yöperhosten sekaan:

-  Kaksi mustepistettä yöperhosen ruskean ruumiin polviorsikuviossa, toisin sanoen sen silmät, katsoivat Frankia silmiin ja niistä hänen päähänsä.
Hän tunsi perhosen lentelevän kallonsa sisällä ties miten pitkään, laskeutuvan hänen aivoilleen, kaapivan suipoilla jaloillaan aivopoimujen kanavia kuin puron keskellä kivellä istuva poika, joka piirtelee kepillä vedenpohjaa.

-  Ursulan Corollassa oli satelliittiradio. Näppäimiä hetken roplattuaan Michaela löysi New American. Uutisissa ei ollut hurraamista. Oli saatu vahvistamattomia  ilmoituksia varapresidentin vaimoon liittyvästä "välikohtauksesta", ja salainen palvelu oli kutsuttu varapresidentin virka-asunnolle. Eläinoikeusaktivistit olivat vapauttaneet pääkaupungin eläintarhan asukit; useiden silminnäkijöiden mukaan leijona oli syönyt ihmisen näköistä uhriaan Cathedral Avenuella. 
Äärioikeistolaiset konservatiivit sanoivat radiossa auroraviruksen olevan todiste siitä, että Jumala vihasi feminismiä. Paavi oli pyytänyt kaikkia rukoilemaan ohjausta, Nationals oli perunut viikonlopuksi sovitun liigaottelun Oriolesia vastaan. Michaela toisaalta ymmärsi tuon viimeisen ja toisaalta ei.
Eivätkö kaikki pelaajat (ja erotuomarit) olleet miehiä?

Stephen King tuntuu vain paranevan  iän myötä: teksti on kypsän oloista, luonteikasta ja varmakynäistä ynnä  juoheasti kulkevaa, paikoin suorastaan kutkuttavaa. Henkilöissä on personaallisuutta, sielua, sydäntä ja -rosoa ja dialogeissa humoreskia ruutia. Käynti naisvankilassa oli avaava ja taidokkaan uskottavan oloisesti rakennettu kokonaisuus. Isän ja pojan yhteistyö on tuottanut kiitettävää tulosta; "Kauhujen kingi" on ollut asialla ja osoittanut taitonsa.
Kuin myös Ilkka Rekiaro.

Ei, ei tehnyt tiukkaakaan eikä unettanut niin yhtään tämä matka ensimmäiseltä viimeiselle sivulle; tuuhea teos:)

Shakespearen mukaan uni paikkaa huolten repaleisen silkin...
Toivottavasti, sillä juuri tuollaiselta härmäisen rihman ja koteloitumisen alun kaltaiselta oma olo on kieltämättä hellejakson aikana tuntunut, virunut ja vanunut vetkuleeksi. Mutta Ruususen unet on nyt uneksittu, joten kohti loppukesän moninaisia seikkailuja jatkuu matka...

Eloisaa elokuuta:

10 kommenttia:

  1. Stephen King on kirjailija, jonka kirjoihin en ole saanut makua, en millään. Olen kyllä yrittänyt, mutta ei tule mitään. Ne eivät vaan osu makuhermoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on helppo ymmärtää; kaikki ei lukuhermoja kutkuttele. Luin mielenkiinnolla ensimmäiset Carrien ja Hohdon, sitten heitti "överiksi", mielenkiinto lopahti ja tuli huilitauko kunnes Mersumies-trilogian myötä 2016 löysin takaisin Kingin pariin.

      Näissä uusimmissaan hän nostaa esiin myös yhteiskunnallisia asioita ja jättää henkimaailman hommeleita rajoitetummalle painotukselle... Kerronta on myös saanut lisää tukuisuutta.

      Mutta suureksi onneksemme valinnanvapaus vallitsee, ja mikä parhainta, iän myötä - plussa se on tämäkin - on oppinut surutta läpsäyttämään kirjan kannet kiinni, jos ei miellytä sen sijaan, että johonkin ihmeelliseen luterilaiseen perimalliin kiltisti aloittamansa myös lopettaisi:)

      Poista
  2. Lukuisaa elokuuta :)
    Stephen King on kova sana kauhun markkinoilla. Kauhun, jota pystyin lukemaan nuorena, mutta en enää. Onneksi dekkarit vielä luonnistuvat, ettei mene yöunet. Olen kyllä hieman kade, että pystyt lukemaan Kingin teoksia, joista olen lukenut nuorena aika monta ja katsonut tietysti elokuvia. Hohto on aivan ylivertainen ylitse muiden. Sen kauhussa on trillerimäistä kauneutta, siis elokuvassa. Jack Nicholson on napakymppi roolissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai sitä samaa:)
      Pitkä luova tauko oli minullakin sitten Carrien. Kohdaltani mietin: olisiko niin, että sitä jännitystä ja vaaratilanteita pukkasi todellisuus riittävästi?

      Tuo Hohdon filmatisointi tietty paljon Nicholsonin ansiosta on huipputapaus!! Nicholson nyt vaan on...

      Poista
  3. Komppaan Mai Laakson kommenttia; minäkään en enää pysty häiriintymättä nauttimaan kauhukirjallisuudesta ja -leffoista. Hohto on totisesti henkeäsalpaava juttu, ja eiköhän Nicholson ole tuonut siihen oman lisänsä, kuten Takkutukka, vastauksessasi toteat.

    Muistelen menneisyydestä jotain Kingin maissipeltojuttua... Taitaisi ihmisten kollektiivinen mieli olla huomattavasti rauhallisempi ilman Stephen Kingin panosta kauhufiktion saralla 😀 Hänelle hattua nostakaamme, tai antakaamme tukan nostaa hatun kun tukka kauhusta pystyssä sojottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A: dekkarit kyllä - kauhu, scifi ja dystopia ei.
      Mersumies-trilogiassaan King on ottanut pitkän askeleen dekkareihin päin säilyttäen kuinkin omaleimasuutensa.

      Jännä muutenkin, kuinka elämän varrella ovat mieltymykset ja suosikkigenret vaihdelleet. Yksi kuitenkin on ollut ja pysynyt: keväällä runottaa, kun ensimmäiset lämmittävät auringonsäteet nenänpäätä kutittelevat:) Tukka tai hattu - hauskasti sanottu, - kuinka vaan, upeaa ja tarmokasta viikonjatketta Sinulle:)

      Poista
  4. Olen nyt lukenut Ruususen unta n. kolmanneksen ja tuntuu siltä että loppu kaksi kolmannesta on pakko lukea. Sen verra huima tarina on kyseessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. King tuntuu vain parantavan tahtiaan ja kirjojensa sisältöä ajan myötä. Kiitos kommentistasi, kiinnostavaa loppukolmannesta ja kirpakkaa sunnuntaipäivää

      Poista
  5. Minulle tämä taas ei ollut parasta Kingiä. Paljon hyvää kyllä, mutta ei ollut sellaista imua ja huipennusta niin kuin monessa muussa Kingissä. Silti peittoaa monen muun kirjailijan teokset. Oli jännittävä lukea isän ja pojan yhteistuotos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis! Ei ehkä ykköseksi asetu, mutta tuo isän ja pojan yhteistyö toimi hienoiseksi ja iloiseksi yllätyksekseni - saumoitta:)

      Poista