Olipa kerran: paikallisten perhekunnittain suosimassa Cafessa, omassa ykköspaikassamme, ainoa tyhjä pöytä, vajaa viinilasi, varromme, istahdamme ja tilaamme. Yllättäen tyhjälle tuolille könyää ja tämähtää herrarodun iäkäs edustaja hintsusti hauskuuspäissään. Kysyy ja kailottaa:"Aus Finnland, wunderbar!" Mummo oitis etiäistää tilanteen luisuvan pahasti hanskasta, linnoittautuu El Diansa taakse ja ummikoituu. Saa oitis vähintäinkin kunnioitusta herättävän tituleerauksen: La senora advocata professora. Heppu muistelee kyynelpisaran kera ah niin kovin rakasta, edesmennyttä Mutteriaan, jonka huoneistossa nyt pesii. Hartaana katolisena joviaalisti messuaa täysin hyväksyvänsä sen, että ilman yhtäkään sormusta olemme selkeänsyntinen susipari.
Vaarilla pitää pontevasti pokka, ottaa I've seen it all - ilmeensä ja heittelee nyt jo kolmellakielellä käytävään "keskusteluun": "wirklich, tatsächlich, Intresting, I see, Claro & vale läppää, ottaen sen surullisenkuuluisan tietoisen riskin saaden salattua tietoa:
iihhanasta, reehhevästä finlandesasta Armista, immer Nachts soo muukkavasta... Pöytäkuntamme herättää ansaittua hilpeyttä, syvää sääliä ja silkkaa ihmetystä. Tragikoominen performanssi puksuttaa etiäpäin kuin höyryjuna kiskoilla. Kaiken hulabaloon kukkuraksi takaviistosta pelmahtaa paikalle kuin tyhjästä langanlaiha, niukasti vesirajaan yltävään minariin verhoutunut, pariisitar Rosie, pitkempään laitapuolta lampsinut ehtoopuolen ruusu. Toteaa: "Enchante".
Nyt Mummo tylyttää tilanteen topakasti torpetoiden, sanaisen arkkunsa avaten yksvakaasti: MINÄ maksan. Se on munaks & menoks, vaikka olisi Vaarille ollut ranskalaista visiittiäkin tarjolla...
Toisen kerran kaikessa rauhassa kahvitellessamme vastapäisen puistonpenkin valtaa katusoittaja kitaroineen. Tarkkaa kaikessa rauhassa systemaattiset stemmat ennen vahvistinta. Näppäilee virtuoosimaisen setin espanjalaista, lopettaen Concierto Aranjueziin, Joaquin Rodrigon konserttoon, (ensiesitys Barcelonassa 9.11.1940) hiirenhiljentäen koko cafen sorinan. Minulta katosivat totaalisti aika & paikka: sieluni lepäsi kaikkeuden rauhassa.
Ansaitut aplodit, peräti bravot ja tipit joka jampalta. Vaari yllättää iloisesti ja ostaa levynkin, jota toimenpidettä kannatan täpöillä, samoin tekee viekkupöytämme ranskalaisseurue, joka lähtöä touhutessamme innostuu meitä jututtamaan. Keskustelumme etenee eloisasti, vaikka yhtälö meidän ranskantaitomme = heidän englanninsellaisensa toimii inhottavan pidäkkeellisesti.
Sakramenskatun tasakäpälä, sanon minä; samaan törmäsimme Corralejossa tosi intressantin Lilleläispariskunnan kanssa, olisi ollut rutkasti juoheaa jutunjuurta. Josko uteluun:" Parle vouz francais?" joskus pystyisi iloisesti vastaamaan:"Oui!"
Sen pituinen se:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti