Viikon varrelta...

Kaupungilla lompsottelun ja mm. entisen vuokraemäntämme joidenkin talvien ajalta  kanssa poskisuukkosia ja kuulumisia vaihtelun ohella ovat teemana olleet kasvit ja puutarhat.

Hurautimme siis jyrkän  ylämäen  eliminoiden taxilla aamusta Paque Taoroon, kaupungin vihreiksi keuhkoiksi kutsuttuun puistoon, jossa paikalliset tapaavat lenkkeillä ja ilma on hapekasta jo runsaan kastelunkin vuoksi.
Harmi kyllä edellisvuosien vilistelijät, iloiset liskot ovat kadonneet kivien päältä lämmittelemästä parempiin suihin. Puistosta on myös  upea näköala alas kaupunkiin.

Alaspäin laskeuduttaessa matkalla oli  ennen ehdoton pysähdys- ja kahvittelupaikka
 Risco Bello Aquatic Gardens viehkoine puutarhoineen lampineen ja uiskentelvine lintuineen. Omistajat olivat tulleet liian vanhoiksi jatkamaan,
eikä valitettavasti uuttaa ylläpitäjää ole löytynyt, joten: cerrado.


Reippaasti portaita pompotellen jatkui matka kohti Jardin Citio Litreä,
jolla onkin vallan kiinnostava kuuluisuuksien kartoittama historiansa.
Se on vanhin Teneriffalla säilyneistä puutarhoista, ikää kunnioitettavat 240 vuotta. Huvila toimi alunperin luostarina kunnes rakennuksen osti englantilainen kauppias Mr. Archibald Little, jonka perheen omistuksessa huvila oli vuoteen 1854. Huvila on edelleen yksityisomistuksessa, mutta avoinna yleisölle, joka näin voi nauttia "Edenin ihanuuksista" ja orkideakokoelmasta, ehkä parhaasta koko Kanarian saarilla sekä karppilammesta jne.

Monet kuuluisuudet ovat viettäneet aikaansa puistossa: William Wilde,
Oscar Wilden isä, taiteilija Marianne North, Sir Richard Burton vv. 1860-2863, tutkimusmatkailija ja kasvitieteilijä Alexander Humboldt.
Myös Agatha Christie lomaili  1927 pari kuukautta paikalla ja sijoitti romaaninsa The Mysterious Mr. Quinnin PdlC:n maisemiin.

Kelit ovat suosineet ennenkokemattomalla tavalla ja päivänkulku on löytänyt oman leppoisan uomansa. Kävelyä on kertynyt n. 50 km ja ulkoilua 10 h/pv. Aaltojen rauhoittava kohina on tuudittanut meille makeat ja sikeät unoset.
Yön kuutamo luonut meren pintaan kultaisen siltansa.

Tänä aamuna bongasimme/kiikaroimme delfiinien/valaiden kylkiä ja  suurta merilokkiparvea  lipumassa uljaasti nähtävästi kalaparven perässä kohti rantaa. Iltapäivisin ilahduttaa puolestaan kaunis ja tyylikäs tuulihaukka parvekkeen kaidetta ja hiusrajaa hipovalla ohilennollaan. Jotta tällaista täällä...

La dulce de no hacer nada:

Aamukävelyn antia...

Aamun keli ensimmäistä kertaa täyspilvinen ja  "vaivaiset" + 19 graatia.
Runsaan aamiaisen jälkeen siis reippaasti tossua toisen eteen ja vielä rauhallisena uinailevan kaupungin katuja tallaamaan:


Charcon aukio klo 09.10 hiljaisen neitseellisenä:

Tingeltangelia kerrakseen:

San Telmo:

Kalasataman  antoisassa ja mielenkiintoisessa Museo de Pescadorissa paluu aikaan, jolloin laivat olivat vielä puuta & miehet rautaa, ja jossa näytillä oli mm. Titanicin pienoismalli:

 Muraaleja vaan ei mutkia matkalla:

Ja suosikkikahvilamme Calle La Hoyan  Ébano Cafén mainion presson kautta kohti kotia:

Näissä merkeissä tepasteli:

Hola!

Liki 12:ta  tunnin matkapäivä kannatti, sillä PdlC otti meidät vastaan ennenkokemattomin kelein! Aurinko on paistanut kolme ensimmäistä päivää täydeltä terältä. Varhaisaamun lämpötilat 22:n ja päivälämpötilat 26:n kahta puolta. Tänä aamuna havahduimme viiden pintaan voimakkaaseen, ihmeelliseen ujellukseen, ja parvekkeen ovella löi 25:n asteen lämpö vastaan: calimaa ja vientos fuertes ilmassa, joten askellus hiukka verkkaisampaa aamulenkillä.

Harhailun jaloa taitoa on kertynyt mittariin liki 30:n  km:n verran, joten hyvällä alulla ovat harjoitukset...

Calle La Hoya:

Mainiota ruokaa, hyvätasoinen ja ystävällisen palvelun hotelli, kaupungissa ollaan taas viiden vuoden jälkeen kartalla, muutamia vanhoja tuttujakin kätelty.  Huone ylimmässä eli seitsemännessä kerroksessa, meri suoraan edessä, joten kuohuja ja maininkeja on ihailtu. Hymy on herkässä ja huumori kukoistaa myös tilannekomiikasta on nautittu ja otettu kaikki irti.

Parvekkeelta olemme myös aitiopaikalta voineet seurata kakkosdivarin otteluita, joissa yleisön desibelitaso on aivan omaa luokkaansa. Kuriositeettina mainittakoon, että miesten sarjankin tuomarointia hoitaa tässä macho-kulttuurissa naispuolinen napakka pilliinviheltäjä.

Playa Jardinin taidetoksia:

Illansuun tunnelmia; maininkeja ei väsy katsomaan, silmät lepäävät, sielu rauhoittuu ja pieni ihminen voi hyvin:

Kaupungin valoja Punta Bravan suuntaan:

Tällainen 22-karaatin kultainen valtaistuin sattui El Dian erikoisliitteesta jahtimiehen  tarkkoihin silmiin, mutta mutta... Saapi kyllä entinen jahtijakkara kelvata!!

Kultainen iltahetki:

Seikkailut, jatko-opinnot ja matka jatkuvat:

Hasta luego:

Arjen yläpuolelle...

aion:

ensin:

                            Mummo laskee rahojaan, Johann Georg Meyer (1813 - 1886)

sitten:

-   Matkustamisessa on kaikkein vaikeinta harhailun taidon oppiminen. Täydellinen matkailija ei tiedä, mistä hän tulee tai minne hän menee. 

 (Lin Jutang)

Jatko-opiskelemaan starttaa:

Peter Handke: "Toiston pysyvyys/Die Wiederholung" - ex Libris...

"Toiston pysyvyys", Peter Handke, Otavan kirjasto, 2019, 261 s., suomentanut Markku Mannila.

Itävaltalainen Peter Handke (s.1942) kuuluu nykykirjallisuuden suunnannäyttäjiin. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu niin romaaneja, runoja kuin näytelmä- ja elokuvakäsikirjoituksiakin. Ruotsin akatemia myönsi Handkelle vuoden 2019 Nobelin kirjallisuuspalkinnon kiitellen häntä "vaikuttavasta kirjallisesta tuotannosta, joka tarkastelee kielellisellä nerokkuudella inhimillisen kokemuksen reuna-alueita ja konkretiaa." (Lievelehti)

                                                      C Peter Hochmut/EPA

"Jo lapsena Filip Kobal tunsi olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, yksinäinen
niin kuin vanhempansa ja sisaruksensa. Kuvitelmat lapsuusvuosilta palaavat voimakkaina, kun Filip koulunsa päätettyään matkaa kadonneen veljen jalanjäljissa Jugoslaviaan. pitkällä taipaleellaan hän hapuilee mennyttä ja tavoittelee tulevaa, etsii itseään lohtunaan kaksi veljen jättämää kirjaa.
Seikkailu sanojen ja merkitysten maailmassa avaa hiljalleen Filipille uuden näköalan, tien universumiin. ja viimein, suojaisassa turvapaikassa keskellä karuinta karstimaata, hän tietää olevansa perillä." (Lievelehti)

Koetin silkasta uteliaisuudesta lähestyä  minulle vieraan Handken tuotantoa pian hänen pokattuaan Nobelinsa, vaan vieraaksi ja kesken jäi.
Josko tämän pysyvyyden suhteen nimi olisi enne? Elikkä reppu pykälään, vaelluskengät jalkaan ja mars matkaan ennestään tuntemattoman sanan ja maatyypin selvitykseen, karstimaalle:

Isä;  - tuo ikääntynyt, vähänläntä mies, minua paljon lyhyempi, seisoi koukkupolvisena, käsiään roikottaen ja sormet kihdin käpristäminä, sillä hetkellä kuin nyrkkiin puristuneina tienristeyksessä ja huusi: "Mene vain, turmioon sinä joudut veljesi tavoin, se on kaikkien meidän perheen jäsenten kohtalo! Kenestäkään ei ole tullut mitään, sinustakaan ei tule mitään! Sinusta ei tule edes kunnon peluria, minun veroistani!  Ja kuitenkin hän oli juuri hetkeä aikaisemmin, ensimmäistä kertaa muuten, sulkenut minut syliinsä, ja minä olin katsellut hänen olkansa yli hänen kasteesta märkiä housujaan mielessäni tunne, että hän syleili minun sijastani pikemminkin omaa itseään.

Karstimaa: -  Sillä ilman sanojen soppeja, maa, tuo musta, punainen, vihertävä maa, on pelkkää erämaata, eikä yksikään näytelmä, ei yksikään historiallinen näytelmä ole minulle arvokkaampi kuin se näytelmä, joka muodostuu tämän armaan maailman asioista ja sanoista - olemassaolosta - ja karjapolkupyramidia uhkaava pommi pudotkoon sinne pehmeästi "pitkulaista päärynää" tarkoittavan sanan muodossa. Aion löytää ilmauksen valkoisen kastanjakukan tummalle sisukselle, märän lumen alla lepäävälle keltaisella savulle, omenankukan jäännöksille ja joessa hypähtävän kalan äänelle!

Sanankäyttö ja tekstin kuljetus ovat moitteettomia. Handke on eittämättä erittäin taitava miljöön kuvaaja ja tarkkakynäinen persoonain piirtäjä, joista  ominaisuuksista lukiessa nautin suuresti.
Aika ajoin kuitenkin eksyin kirjailijan aatoksenriennon urilta, seikka, jota ei todellakaan voi laskea Markku Mannilan mainion käännöksen harteille.
Ehkäpä omat ajatukseni itsekseen karkasivat hakoteille, jos niin miksi, väärän lukuvireen johdostako?

Ei siis vallan varauksetonta ihastusta, pikemminkin varovaista ihmetystä ja hienoista vierauden tunnetta jäi käsiin, mutta kiinnostava tuttavuus!

-  Muinaiset kuninkaat kuolivat, he eivät löytäneet itselleen ravintoa." Zohar.

.   Olin milloin toisten, milloin toisten luona. Epikharmos.


Lukukokemusta rikkaampana:

Olivier Friggieri: "Viimeinen faldetta ja muita pieniä tarinoita Maltalta/Stejjer Għal Qabel Jidlam - ex Libris...

"Viimeinen faldetta ja muita pieniä tarinoita Maltalta", Oliver Friggieri,
Scripta Manent, 2012, 110 s., suomentanut Laura Ivaska. Suomennettu italiankielisestä käännöksestä Storie per una sera (1994) vertaamalla sitä englanninkieliseen käännökseen Koranta and other short stories from Malta (1994).

"Maltan tunnetuin nykykirjailija Oliver Friggieri  (s. 1947) opiskeli filosofiaa sekä kirjallisuutta ja väitteli filosofian tohtoriksi Maltan kirjallisuudesta vuonna 1978. Hän on toiminut Maltan yliopiston maltan kielen ja kirjallisuuden professorina vuodesta 1987.
Friggierin runsaaseen tuotantoon kuuluu runokokoelmia, novelleja ja romaaneja sekä lukuisia kirjallisuuskriittisiä teoksia. Hän on osallistunut kymmeniin kansainvälisiin runotapahtumiin ympäri Eurooppaa. Hänen runojaan on puettu musiikkiin ja hänen novelleistaan on tehty televisiosovituksia. Hän on saanut useita kirjallisuuspalkintoja (mm. Premio Mediterraneo Internazionale, Palermo 1988, Malta Government Literary Award 1988, 1996, 1997) sekä Maltan valtion myöntämän National Order of Merit -kunniamerkin vuonna 1999." (Lievelehti)

"Aikamme merkittävimmäksi maltalaiseksi kirjailijaksi luonnehdittu
Oliver Friggieri (s.1947) piirtää pienissä kertomuksissaan herkkiä kuvia saarensa vaatimattomista, usein yhteiskunnan marginaalialueille joutuneista asukkaista, sen kyläyhteisöistä ja elämästä. Näennäisen minimalistisilla, arjen dramatiikan ja traagisuuden paljastavilla tarinoillaan Friggieri johdattaa lukijan erilaisten henkilöhahmojensa köyhän ulkokuoren alle kätkeytyvään sisäiseen rikkauteen ja heidän syvään, universaaliin ihmisyyteensä." (Takakansi)

Tähän tarttumiseen riittivät kaksi sanaa: Malta ja faldetta. Kooste sisältää paitsi Esipuheen, kertomukset Mies ja säkki, Omituinen poika, Viimeinen faldetta, Koranta, Kainalosauvamies, Pulujen ystävä, Kuolema satamassa,
Ihmisen paras ystävä, Meripoika, Demonien yö, Lääkärin lauantai ja Ilotulitusjuhla. 

-  Hän oli yli seitsemänkymmenen, mutta vain  hänen ryppyiset, keskikesän auringon kuivattamaa sitruunaa muistuttavat kasvonsa ja langanlaiha rankansa paljastivat hänen oikean ikänsä. Kukaan ei ollut koskaan kysynyt häneltä,
kuinka vanha hän oli, vaikka hän ei muiden naisten tapaan yrittänytkään peitellä vuosiaan. Eipä hänestä muutenkaan oltu järin kiinnostuneita. Niin kauan kuin maailmassa oli tilaa, hänen annettiin elää ja olla, ja niin kauan kuin taloissa oli ovet, jotka sai lukkoon, hän sai mennä, mihin ikinä halusi. 
 - Kunhan hän pysyy kaukana oveltani eikä jää kotinurkilleni norkoilemaan, ihmiset ajattelivat....

Fraggieri kirjoittaa omien kokemustensa ja nuoruudenmuistojensa pohjalta. Seikka, mikä näkyy positiivisena ymmärtäväisyytenä ja revittelemättömyytenä kautta linjan. Lukijalle tämä tarjoaa mahdollisuuden tyystin ulkopuolisenakin kulkea sujuvasti kaduilla ja kujilla, olla mukana arjen hyörinöissä, iloissa ja suruissa, elämässä ja ihmisenä ihmisten joukossa...

 Täällä syvässä etelässä kuuluvat vielä

esi-isien äänet, kenties vielä

kadonneiden merkitysten kaiku

soi maan sydämessä.

- Juuret (Saaren ääni)

Tahdon kaihoisan hymyn

Joka maistuu menneisyydeltä,

Pisaran rakkautta

joka tuoksuu tuskalta. 

- Aallon ääni

Jotkut kertomuksista kuten Omituinen poika ulkopuolisuudessaan ovat sydäntäriipaisevaa  luettavaa.  Tällaisen vannoutuneen koiraihmisen syketiheyttä  ja suupieliä puolestaan  nostavat Ihmisen paras ystävä ja  Pulujen ystävä. Lääkärin lauantaissa oli varsin yllättävästi havaittavissa tyystin nykyaikaan sijoittettua ja sovitettua stressiä ja työuupumusta, joskin Hippokrateen pyhää valaa kunnioittaen.

Friggieri hemmottelee lukijaansa taatusti erilaisilla ja ennenlukemattoman kaltaisilla teksteillä, jotka koskettavat, koettelevat ja jättävät mietteliään,
mutta vahvan ja positiivisen lukujäljen, ihmettelemään ja ihastelemaan elämän monimuotoisuutta, erilaisia tapoja ja aikoja.

Teos on kauttaaltaan hyvää ja tarkkaa havainnointia, jonka herkullisen ilmaisuvoimaiseksi tekstiksi pukemisessa Friggiesri osoittaa  hienotunteisuutta ja herkkää, mutta terävää silmää. Hieno kooste, jonka lukemista en voinut kesken jättää, mutta joka kestää useammankin lukukerrran!

Lämpimät kiitokset tämän pienen suuren aarteen löytymisestä kuuluvat Tarukirjan Margitille:)

-  On aivan sama elääkö vuoden, kaksikymmentä tai yhdeksänkymmentä.
 Se että on ollut olemassa, riittää jo siihen, että voi sanoa: "Minäkin olen elänyt." Elämän pituudella ei ole niinkään väliä. Tärkeintä on elää.

Verba volant, scripta manent. (Senaattori Caius Titius)

Qui scribit, bis legit:

Helsingin kaupunginmuseo: " Arkkitehtuuriopas Helsingin jugend" - ex Libris...

"Arkkitehtuuriopas Helsingin jugend", kirjoittajat Johanna Björkman,
Petteri Kummala, Mikko Lindqvist, Anne Salminen, Sari Saresto ja
Marikit Taylor Geneve, Helsingin kaupunginmuseo, 2019, 247 s.

"Pöllöjä ja peikkoja, katajia ja saniaisia, linnantorneja ja kivimuureja, pastellisävyissä hehkuvia seiniä, taloja, joilla on nimi… Helsingissä kokonaiset kaupunginosat pursuavat muotojen, värien ja materiaalien runsautta 1800–1900-lukujen vaihteessa kukoistaneen kansainvälisen art nouveau -tyylin hengessä.
Helsinki on maailman mitassa ainutlaatuinen jugendkaupunki – onhan jugendrakennuksia peräti 600, enemmän kuin vaikkapa Barcelonassa tai Brysselissä. Tämä rakennustaiteellinen rikkaus kiehtoo yhä enemmän sekä kaupungin omia asukkaita että turisteja. Helsingin monipuolinen ja kerroksellinen arkkitehtuuri houkuttaa kävelylle ja jakamaan kuvia sosiaalisessa mediassa.

                                                            ©Tero Miettinen


Kohteita on valikoitu alueittain jäsenneltyyn kirjaan vajaat parisataa.
Tuttujen monumenttien, kuten Pohjolan talon ja Kansallismuseon lisäksi mukaan on otettu lukuisia asuintaloja Katajanokan kivilinnoista Eiran huviloihin ja Vallilan puutaloihin sekä Helsingin arkimaisemaan kiinteästi kuuluvia liike- ja teollisuusrakennuksia, kouluja, kirkkoja ja sairaaloita.

Kirjan alussa kerrotaan Helsingin jugendin synnystä ja ominaispiirteistä, keskeisistä suunnittelijoista ja heidän taustastaan sekä jugendrakennusten julkisivujen rikkaasta muotokielestä ja koristeaiheista. Vanhat ja uudet kuvat antavat moniulotteisen käsityksen jugend-Helsingin menneisyydestä ja nykytilasta.

                                                           ©Eija Saraste


Arkkitehtuurioppaan ovat kirjoittaneet Helsingin kaupunginmuseon tutkijat,
jotka ovat työssään perehtyneet vuosien ajan kaupungin jugendperintöön. Sveitsiläinen art nouveau -asiantuntija Marikit Taylor tarjoaa lukijalle keskieurooppalaisen näkökulman Helsingin jugendiin.
”Helsingin jugendarkkitehtuuria katsellessa tuntuu, kuin kalevalainen maailma puineen, kukkineen ja metsäneläimineen olisi herännyt eloon”,
Marikit Taylor kuvailee. ”Monet yksityiskohdat, ikkunat, porttikäytävät ja ovet, ovat loistokkuudessaan vertaansa vailla. Kaikessa sadunomaisuudessaankin
art nouveau sai Suomessa kenties tärkeämmän poliittisen roolin kuin missään muualla kansallistunteen vahvistajana.” (Helsingin kaupunginmuseo)

                                                       ©Lassi Ritamäki

-  Art noveau - eli tutummin jugendarkkitehtuuri, -muotoilu ja -taide - kehittyi Euroopassa 1800-luvun lopulla yhteiskunnallisen kuohunnan keskellä. haluttiin irrottautua menneestä ja luoda parempi, tasa-arvoisempi ja kauniimpi maailma.

Kuinka tuossa pyrkimyksessä on ajan mittaan  onnistuttu, siitä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä, mutta rakennukset seisovat uljaina kaikkine yksityiskohtineen edelleen paitsi ilahduttamassa kadunkulkijan silmää myös muistuttamassa siitä, että harjoitukset jatkuvat...

Jugend   on oma tyylisuosikkini pehmeytensä, linjojensa ja kauniiden yksityiskohtiensa vuoksi. Tietty myös paljasjalkaisena stadin friiduna tunnen lukkarinrakkautta näitä uljaita rakennuksia kohtaan.                                        

Tämä kaunis teos on perinpohjainen vaan ei puuduttava, informatiivinen, jaottelultaan selkeä ja upein kuvin varustettu, joten se sopii myös silkaksi silmäin iloksi lempinojatuolissa lukien, katsellen ja ihastellen. Varmaa on, että itse kunkin seuraavalla Helsingin visiitillä nämä kauniit rakennukset kiinnittävät katujen tallaajansa huomion uudella tavalla ja niitä tarkastelee entistä  avoimemmin silmin. Kauneudella on tekijänsä ja mestarinsa...

Stadin gartsoilla dallaili: