sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Viikon varrelta...


Kaupungilla lompsottelun ja mm. entisen vuokraemäntämme joidenkin talvien ajalta  kanssa poskisuukkosia ja kuulumisia vaihtelun ohella ovat teemana olleet kasvit ja puutarhat.

Hurautimme siis jyrkän  ylämäen  eliminoiden taxilla aamusta Paque Taoroon, kaupungin vihreiksi keuhkoiksi kutsuttuun puistoon, jossa paikalliset tapaavat lenkkeillä ja ilma on hapekasta jo runsaan kastelunkin vuoksi.
Harmi kyllä edellisvuosien vilistelijät, iloiset liskot ovat kadonneet kivien päältä lämmittelemästä parempiin suihin. Puistosta on myös  upea näköala alas kaupunkiin.












Alaspäin laskeuduttaessa matkalla oli  ennen ehdoton pysähdys- ja kahvittelupaikka
 Risco Bello Aquatic Gardens viehkoine puutarhoineen lampineen ja uiskentelvine lintuineen. Omistajat olivat tulleet liian vanhoiksi jatkamaan,
eikä valitettavasti uuttaa ylläpitäjää ole löytynyt, joten: cerrado.


Reippaasti portaita pompotellen jatkui matka kohti Jardin Citio Litreä,
jolla onkin vallan kiinnostava kuuluisuuksien kartoittama historiansa.
Se on vanhin Teneriffalla säilyneistä puutarhoista, ikää kunnioitettavat 240 vuotta. Huvila toimi alunperin luostarina kunnes rakennuksen osti englantilainen kauppias Mr. Archibald Little, jonka perheen omistuksessa huvila oli vuoteen 1854. Huvila on edelleen yksityisomistuksessa, mutta avoinna yleisölle, joka näin voi nauttia "Edenin ihanuuksista" ja orkideakokoelmasta, ehkä parhaasta koko Kanarian saarilla sekä karppilammesta jne.




Monet kuuluisuudet ovat viettäneet aikaansa puistossa: William Wilde,
Oscar Wilden isä, taiteilija Marianne North, Sir Richard Burton vv. 1860-2863, tutkimusmatkailija ja kasvitieteilijä Alexander Humboldt.
Myös Agatha Christie lomaili  1927 pari kuukautta paikalla ja sijoitti romaaninsa The Mysterious Mr. Quinnin PdlC:n maisemiin.











Kelit ovat suosineet ennenkokemattomalla tavalla ja päivänkulku on löytänyt oman leppoisan uomansa. Kävelyä on kertynyt n. 50 km ja ulkoilua 10 h/pv. Aaltojen rauhoittava kohina on tuudittanut meille makeat ja sikeät unoset.
Yön kuutamo luonut meren pintaan kultaisen siltansa.





Tänä aamuna bongasimme/kiikaroimme delfiinien/valaiden kylkiä ja  suurta merilokkiparvea  lipumassa uljaasti nähtävästi kalaparven perässä kohti rantaa. Iltapäivisin ilahduttaa puolestaan kaunis ja tyylikäs tuulihaukka parvekkeen kaidetta ja hiusrajaa hipovalla ohilennollaan. Jotta tällaista täällä...



La dulce de no hacer nada:

8 kommenttia:

  1. Kauniita kukkasia. Täällä on harmaata, ja sataa vettä, mutta kevättä ja valoa kohti mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke, nämä kaunottaret ovat tosiaan ilo silmille ja antavat toivoa tulevasta keväästä vihertävine puineen ja kasveineen:)

      Poista
  2. Kyllä teillä on nautinnollinen loma. Niin kauniita kuvia. Kasvitieteelliset puutarhat kuuluvat meidänkin matkaohjelmiimme. Sellaisissa paikoissa saa hyvän käsityksen kyseisen alueen kasvistosta. Ja yleensä ne on rakennettu niin kauniisti. Hyvää loman jatkoa lumisesta Joensuusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A, rennosti sekä hyvillä mielin ovat päivät antoisasti kuluneet säiden helliessä valolla ja lämmöllä:)

      Luonto kaikkinensa on ehtymätön aarreaitta,ja nämä puutarhat ovat todella kiinnostavia kohteita.
      Sinulla kun on kauniista pihakuvistasi päätelleen armoitettu viherpeukalo, ymmärrän varsin hyvin, että saat näistä vielä enemmän irti kuin meikämaallikko. No, pian sieltä varmaan kurkistavat kotosuomessakin kevään ensi airueet, ja sitten se on menoa täyttä laukkaa kohti kesää ja valoa. Oivaa vikkonjatketta!

      Poista
  3. "Aaltojen rauhoittava kohina"... kuulostaa hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cara! Jotkut ovat tässäkin hotellissa kokeneet ne häiritsevinä, mutta kyllä ne meille ovat rauhoittavia uneentuudittajia ja katseiden vangitsijoita. Aamuvarhaisella on vielä huippuherätys, kun mustarastaat - ehkä joillekin kirkuvat -, mutta meille ne kauniisti laulavat riemuiten kevättä:)

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia! Näytti ja kuulosti niin kivalta! Talvi on jo niin pitkällä että tähän aikaan aurinkoa ja lämpöä tosiaan kaipaa:) Oikein antoisaa ja mukavaa reissua teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja, mukavissa merkeissä ja uskomattomissa keleissä ovat päivät kuluneet hyvää mieltä tankaten.
      Päivä kerrallaan kotomaassakin kohti kevättä ja tervetullutta valoa sekä pienten kukkain uhmakasta pilkistystä maan alta;)

      Poista