"Caravaggio - Miekka ja paletti" - ex Libris...

"Caravaggio Miekka ja paletti / Le Caravage vol.1", Milo Manara, Like Kustannus Oy,
2015,60 s., suomentanut Jukka Nyman.

"Milo Manara (s. 1945) on sarjakuvan elävä legenda, joka tunnetaan varsinkin eroottisista sarjakuva-albumeistaan Click ja Näkymätön tuoksu, mutta myös yhteistyöstään Hugo Prattin ja Federico Fellinin kanssa. Caravaggion elämästä kertova sarjakuva on ollut Manaran unelmaprojekti jo monta vuotta, ja albumi julkaistaan heti tuoreeltaan myös suomeksi.

Michelangelo Merisi da Caravaggio oli yksi barokin aikakauden suuria maalareita, jonka mestarillinen tapa tulkita varjoja ja ihmiskehoa lunastivat hänelle paikan taiteen historiassa. Manaran hienossa sarjakuvaromaanissa kerrotaan, miten Caravaggio 1500-luvun lopulla saapuu rahattomana Roomaan paremman elämän toivossa. Kapakkaelämä, prostituoidut, katutappelut ja kaksintaistelut tulevat nuorelle maalarille tutuiksi tämän etsiessä paikkaansa ikuisessa kaupungissa. Manaran fantastiset piirrokset herättävät muinaisen Rooman henkiin kaikessa loistossaan ja törkyisyydessään." (Kustantaja)

Caravaggio (29.9.1571 Milano - 18.7.1610 Porto Ercole)  Oli chiaroscuron kehittäjä.
Chiaroscuro (ital. chiaro ’kirkas’, oscuro ’pimeä’) eli valohämy tarkoittaa maalauksessa asteittaista siirtymistä valosta varjoon. Valon ja varjon vaihtelua alettiin soveltaa näkyvämmin Italian renessanssissa, mutta voimakkaan chiaroscuron kehittäjänä pidetään Caravaggiota ja tyypillisenä soveltajana Rembrandtia. Chiaroscuro sekoitetaan toisinaan pehmeisiin ja häivytettyihin väreihin perustuvaan sfumatoon, jota ovat käyttäneet Leonardo da Vinci ja Rafael (eli Rafaello). Chiaroscurolle on kuitenkin ominaista suhteellisen jyrkät valon ja varjon erot, vaikka valoorisiirtymät ovatkin asteittaisia. Myös valolähde on selkeä, kun sfumatossa valo on pehmeää hajavaloa. (Wikipedia)

Caravaggio oli tullut "livenä" tutuksi Uffizin Galleriassa, Firenzessä. Kun uutuusluettelossa satuin huomaamaan tämän Caravaggio-teoksen ajattelin:"No loistavaa, tässäpä oiva tilaisuus tutustua paremmin itselleni vähemmälle jääneeseen barokkimaalariin, valon ja varjon mestariin kauniisti kuvitetun ja informatiivisen TAIDEkirjan puitteissa."  Äimistykseni oli repäisevä, kun avasin kirjan ja huomasin tapittavani SARJAkuvaa: massiivisia, synkkiä linnoituksia, lihaksikkaita miekanheiluttajia, paljaspyllyisiä naisia  ja suorasanaisia puhekuplia...
Ensireaktio oli mitä-hittoa-mallinen ja nakkasin kirjan suivaantuneena sivuun. Parin päivän päästä tartuin uudelleen Manaran teokseen päättäen antaa sille mahdollisuuden samalla häpeämättömän  huvittuneesti - hienohelmaista kaunosielua kun ei minusta tekemälläkään saa - naureskellen omalle ennakkoasenteelleni & rajoittuneisuudelleeni odotusarvon tylysti rikkouduttua. Avoimin mielin ja uteliaasti siis taidehistorioitsija Claudio Strinatin valaisevan esipuheen kautta reippaasti matkaan.

No, juu: eittämättä erilainen, raikas ja ehdottomasti ennennenkokematon tapa tuoda taidetta ja historiaa tarjolle; plussaa siitä. Tummasävyinen ja harmoninen kuvitus taidokkaine rakennusten yksityiskohtineen miellytti silmää. Ehkä teos sarjakuviin enemmän perehtyneille, genreä tunteville antaa toisenlaisen perspektiivin. Vähemmän itse barokkitaiteesta kiinnostuneille saattaa hyvinkin avautua uusia portteja ja elämyksiä sekä polkuja taiteen maailmaan. Ja juu: minut tämä imaisi syventymään tarkemmin Caravaggion elämänkertaan ja nauttimaan  Caravaggion töiden Kuvakavalkaadista että johdatti ensitapaamiseen signore Milo Manaran kanssa. Tässä puuhassa vierähti  flow'nomaisesti hyvä, ei mikään hukka-aikainen tovi. Hilpeää & hullunkurista kokemusta rikkaampana,

Ciao:

Yhtä valon & värien juhlaa....

Terveisiä metsäpoluilta pilvettömän syyssinisen taivaan alta:

Syksy on minulle vahvinta vuodenaikaa. Sen matala valo on ihan oma lukunsa siivittyessään puiden lomitse kastepisaraiselle kasveille. Hapekkaassa kelissä oli mainiota rauhassa aatostella lokakuun kirjavaa ohjelmistoa. Mieli avartui, silmät lepäsivät viipyillen ihailevina  luonnon yksityiskohdissa ja tossu kulki juoheasti  5,7 km keskinopeudella...

Ei paha:

"Bras Cubasin kuolemanjälkeiset muistelmat/ Memorias postumas de Bràs Cubas (1880) - es Libris...

"Bras Cubasin kuolemanjälkeiset muistelmat", Machado de Assis, Love, 1991,
207 s., suomentanut Hilkka Mäki.

"Rikkaan tyhjäntoimittajan kuvaus omasta kuolemastaan ja elämästään – ja tässä järjestyksessä. Romaani on yhtä aikaa sekä fantasia että realistinen tapainkuvaus, jossa on vanhojen romaanien viehätystä. Silmävaivoista ja epilepsiasta kärsinyt kirjailija yhdisti tässä koomisessa romaanissa omaperäisen kirjallisen tyylin huumoriin,
joka saa pääkallotkin hymyilemään. Machado de Assis (1839-1908) on Brasilian kirjallisuuden merkittävimpiä nimiä, jonka laajassa tuotannossa näkyy mm. Jonathan Swiftin ja Laurence Sternen vaikutus.

Jos Borges oli kirjailija, joka teki Garcia Marqueszin mahdolliseksi, ei ole liioittelua sanoa, että Machado oli kirjailija, joka teki Borgesin mahdolliseksi.”
- Salman Rushdie -(Teoksen takakansi)

No, ei tullut "Kuolematon ja muita novelleja" perään "Kuuluisuus ja muita kertomuksia, vaan tämä aiempi muistelus, jonka Assis kertoo täällä toisessa maailmassa kirjoittaneensa hilpeyden kynällä ja melankolian musteella, ja ettei ole vaikea arvata mitä siitä avioliitosta tulee... Teos sisältää 160 nimettyä lukua alkaen "Tekijän kuolemalla". Kiivetään siis tyvestä puuhun tahi paremminkin ponkaistaan mullan alta elontaipaleelle; kekseliäs startti! Vankkana perustelunaan Assis toteaa, että ensinnäkin minä en varsinaisesti ole kuollut kirjailija vaan kuollut joka on kirjailija, jolle hauta on toinen kehto; toisekseen teoksesta tulisi siten henkevämpi ja tuoreempi.

Kerronta etenee fragmentinomaisesti pienin askelin, paikoin suorastaan töpötyksin ikäänkuin kulloistakin mieleenjuohtumaa tahi aatoksenpolkua surutta seuraillen. Novellinikkarin taituruus piilee osin kokonaisuuden luomisen taidossa eikä pojento edellä olevasta huolimatta pirstoudu edes vaikka esim. luku 139, Kuinka minusta ei tullut ministeriä käsittää vain ja ainoastaan viisi riviä pisteitä.

Luovuin kaikesta; mieleni oli maassa. Uskoakseni silloin alkoi minussa versoa luulotauti,
tuo yksinäinen keltainen kalmankukka jonka hieno tuoksu juovuttaa. - "on hyvä sanatonna surra."
- Tunnistan että kiinnittäessäni huomion noihin Shakespearen sanoihin tunsin itsessäni niiden kaiun, nautinnollisen kaiun. Muistan miten istuin tamarindipuun alla runoilijan teos avattuna kädessäni, mieli vieläkin alakuloisempana kuin ulkoinen hahmoni - tai nuupallaan, niin kuin surullisista kanoista sanotaan. Rintaani puristi mykkä tuska ja samalla ainutlaatuinen tunne, jota voisin kutsua ikävän hekumaksi. Ikävän hekuma: paina ilmaisu mieleesi, lukija: muista se, mieti sitä ja jos et lopultakaan ymmärrä, voit päätellä että eräs tämän maailman ja aikakauden hienoimmista tuntemuksista on jäänyt sinulta kokematta. Ikävän hekuma, - niinpä niin....

Kuulkaamme Pascalia: ihminen on ajatteleva ruoko. Ei: ajatteleva painovirhekokoelma hän on. Jokainen elämänvaihe on painos, jossa korjataan edellisen painoksen virheet ja joka myös korjataan, kunnes on vuorossa lopullinen laitos, jonka julkaisija antaa ilmaiseksi madoille.
Tuosta kiertyy spontaani mielleyhtymä Erik H Eriksonin (s. 1902) psykososiaalisen kehityksen kriiseihin, jotka ihminen elämänkaaressaan kohtaa.

Isoista ja pienistä taloista, noin vertauskuvallisestikin,  Assis nasevasti toetaa:
maailma on Aleksanterille ahdas; pääskysille ullakko on ääretön.  Edelleen Navarran kuningattaren vertauksin  kaikkien lemmenseikkailujen ilmitulosta: Ei ole niin hyvin kasvatettua koiraa,
ettei sen lopulta kuulisi haukkuvan sekä Lähimmäisen vatsakivut me kestämme kärsivällisesti.

Paitsi satiirin Assis omaa myös itseironian jalon taidon leppeästi hymähdellä itselleen ja sattumuksilleen ja se, jos mikä, on elämänkulkua lauhduttava asenne ja ohjenuora;
armoa, anteeksiantoa ja naurunkykyä, - paitsi luonnostaan lankeavana kanssaihmisiä,
myös omaa itserihveliä ja toilauksiaan kohtaan. Näin pysyy kyynisyyden karheankavaluus loitolla. Kehitellään... Assisin edessä, näiden somansuopeiden sepustusten seassa olen -  Vaarin puolestaan parhaillaan hykerrellessä Kuolemattoman ja muiden novellien parissa - henkisesti  notkealla kiepillä kuin kehräävä kissa ja suljin kirjan haikeana hyvänmielenhyrinän vallassa.

"Teos itsessään on kaikki: jos se miellyttää sinua, sivistynyt lukija, se olkoon maksu työstäni;
jos ei miellytä, maksan sinulle luunapilla, ja hyvästi."

Luunapitta:

"Raskaat varjot / Den siste pilegrimen" - ex Libris...

"Raskaat varjot", Gard Sveen, Bazar, 2015, 556 s., suomentanut Arja Kantele.

"Gard Sveen (s. 1969) työskentelee neuvonantajana Norjan puolustusministeriössä. Hän kirjoitti esikoisteoksensa Raskaat varjot osittain dokumentaariselta pohjalta kiinnostuttuaan tunnetun vastarintaliikkeen taistelijan Kai Holstin kohtalosta. Sveen asuu Oslon lähellä sijaitsevassa

Ytre Enebakk -kylässä. Raskaat varjot on Tommy Bergmann -sarjan ensimmäinen osa. Se voitti parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettävän Lasiavain-palkinnon vuonna 2014 ja Norjan tärkeimmän dekkaripalkinnon Rivertonprisenin vuonna 2013 ensimmäisenä kirjailijana Jo Nesbøn jälkeen." (Teoksen lievelehti)

"Norjan vastarintaliikkeen arvostettu veteraani Carl Oscar Krogh murhataan raa’asti kotonaan. Samaan aikaan lähistöltä löydetään lapsen ja kahden aikuisen hapertuneet luurangot, jotka ovat peräisin toisen maailmansodan ajalta. Luulöydön ja veteraanin murhan välistä yhteyttä ryhtyy selvittämään rikostutkija Tommy Bergmann, jolla itsellään on väkivaltainen menneisyys. Natsimiehityksen vuosina vastarintaliikkeen vakooja Agnes Gerner elää veitsenterällä, sillä yksikin virheliike suistaa hänet varmaan kuolemaan. Uhkarohkeaa valssia kuoleman kanssa tanssivat myös muut vastarintaliikkeen jäsenet, muun muassa legendaarinen kapteeni Kaj Holt." (Kirjan takakansi)

Gard Sveen on mielenkiintoinen uusi tuttavuus! Kertomus etenee sekä 1940-luvun että kesäkuun 2003 tapahtumaketjujen myötä. Yhtäällä on norjalaissyntyinen Britannian tiedustelupalvelun värväämä, nuori Agnes Gerner, joka norjalaisten natsien aikeita urkkiessaan ajautuu houkutuslinnun kaksiteräisen miekan kaltaiseen asemaan syanidikapselia paperitollossa haaroissaan kantaen ja toisaalla tutkimuksen parissa ahertaa omantuntonsa kanssa kamppaileva, herkästi heilahtavan nyrkkinsä johdosta avioliittonsa karille ajanut rikostutkija Tommy Bergman.
Tämä kaikki tapahtuu varsin mainiosti ajanmukaistetuissa, historiallisissa raameissa norjalaisten kipupisteitä säästämättä tai säälimättä ja esiinkumpuavasta pengonnan ja kytkyjen peräämisen aiheuttamasta vastarinnasta piittaamatta.

Huolellisesti ja kunnioittavasti, paikoin näppärästi kirjoitettu, uskottavin henkilöhahmoin ja osin dokumentaarisin juonenkuluin varustettu rauhallispoljentoinen dekkari, syksyn parhaimmistoa, josta

iloisesti yllättyi:

"Vuori / Gray Mountain" - ex Libris...

"Vuori", John Grisham, WSOY, 2015, 338 s., suomentanut Jorma-Veikko Sappinen.

"John Grisham (s.1955) on yksi maailman menestyneimmistä jännityskirjailijoista. Hän on julkaissut 26 romaania, tietokirjan, tarinakokoelman ja nuortenkirjoja. Teoksia on käännetty yli 40 kielelle ja myyty maailmanlaajuisesti lähes 300 miljoonaa kappaletta."
(Teoksen lievelehti) Nämä luvut puhuvat vahvaa, vastaansanomatonta kieltään.

"Iso, paha hiiliteollisuus jyllää...Newyorkilainen lakinainen sotkeutuu pikkukaupungin politiikan vaarallisiin kiemuroihin.Vuonna 2008 Samatha Koferin ura newyorkilaisessa lakifirmassa on nousukiidossa – kunnes lama iskee, ja turvamiehet saattelevat hänet pakkolomalle.
Samanthaa "onnistaa", sillä hänelle tarjotaan vuoden palkatonta työjaksoa virginialaisen pikkukaupungin oikeusaputoimistossa, minkä jälkeen hän voi hyvällä tuurilla saada entisen toimensa takaisin. Uusi työpaikka vie Samanthan hiilikaivostoiminnan hämärään ja vaaralliseen maailmaan, missä lakia rikotaan tavan takaa eikä säännöistä ja määräyksistä piitata. Ennen pitkää hän huomaa olevansa keskellä tappavaksi äitynyttä oikeusriitaa." (Kustantaja)

Kerronta lähtee liikkeelle, kuin myös niin moni muukin vielä nykyään vaikuttava asia, investointipankki Lehman Brothersin konkurssiin ajatumisesta vuonna 2008. Tämän perhosensiivenräpyttelun turhantunnetuista seurauksista "nautimme"  edelleen sen levittyä "odottamattomana"dominoefektinä  kautta maailman... No, mutta: kun otetaan sankarittareksi kunnianhimoinen, uraorientoitunut, Grishamin teoksissa poikkeuksellisesti naispuolinen, jämäkkä ja pelkäämätön juristi, eikä edetä silkan oikeussalidraaman kuivanpölyisen paperinpyörityksen kuvauksen myötä, vaan mukaan ympätään henkilösuhteiden kiemuroita & viihteellistä vivahdetta, sekä vaaranvaanintaa, niin lukijan harteille ja päätettäväksi jää, toimivatko Grishamin tämänkertainen esitystapa ja juonenlaadinta tässä edukseen vaiko eivät...

Maa, hengityskelpoinen ilma ja ihmisen kyky tulla toimeen ovat teoksen peruskivet ja kirjailijalle ominaiseen tapaan oikeudenmukaisuuden lippu hulmuaa komeasti ja hyvä niin, -kunnioitan & kannatan!! Taisteluissa on mukana pieni ihmispolo asbestikeuhkoineen ja vaatimattomine resursseineen vs. suurkaivosyhtiöt juristilaumoineen ja rahavirtoineen sekä Samantha Koferin &  kumpp. vilpitön auttamisen, vaan ei asiakkaan rahastamisen  ilo ja halu sekä työn onnistumisen tuottama mielihyvä.

Ehkä liikaakin juuri luottokirjailijoidensa suhteen tuudittautuu lukijana siihen laiskanpulskeaan mielentilaan, että tietty kirjailija N.N. = tietty tyyli + ilmaisutatapa. Seikka, joka poikkeaman huomatessaan saa aikaan mitä-ihmettä-ilmiön ja minimalistisen muutosvastarintareaktion, kun joutuu tuupituksi pois valmiilta suorina eteneviltä kiskoilta. Asiantila, joka luennan edetessä ja tarkemmin mietittynä hyvinkin todentuu kutkuttavaksi yllätysvisiitiksi uusiin rakenteisiin, kerronnallisiin tai ilmaisuksellisiin ulottuvuuksiin.  Odotin aiempaan malliin pitkänpötköä oikeussalikukkoilua, juristjargonia ja sanansäilänheilutusta, joilla on tietty ollut tapana heittää paikoitellen puuduttavalle torkkuvaihteelle. Nyt kun sitä ei isossa mittakaavassa kohdannutkaan, olin ensireaktiona lievästi "pettynyt"... Ihminen on ristiriitaisuudessaan outo olio!

Hennon haparoiva ote jäi "Vuoresta" ilmaan pölyhiukkasen lailla leijailemaan, eikä sen huippu noussut kirkkaana kohti korkeuksia kuten ei sisällön kivihiilen avolouhintamallissakaan.
Silti: sujuvan kiintoisaa tekstiä ja ryhtiä suoristava lukuanti oikeudenmukaisuuden tärkeässä rintamassa!

Kiikunkaakun:

"Joulukuun kymmenes / Tenth of December" - ex Libris...

"Joulukuun kymmenes", George Saunders, Kustannusosakeyhtiö Siltala,
230 s., suomentanut Markku Päkkilä.

"George Saunders  (s. 1958) on yhdysvaltalainen  kirjailija. Alun perin geofyysikoksi opiskellut Saunders löysi kirjallisuuden työskennellessään opintojen jälkeen kenttätöissä Sumatralla. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän pääsi opiskelemaan Syracusen yliopistoon New Yorkin osavaltiossa. Nykyään hän on samaisen yliopiston opettaja. Hän on julkaissut laajalti arvostettuja ja palkittuja lyhytproosakokoelmia sekä lastenkirjoja ja kirjoittanut säännöllisesti mm. The New Yorker-, Harper's- ja
The Guardian-lehtiin." (Teoksen lievelehti)

"Joulukuun kymmenes on sarja satiirisia näkyjä amerikkalaisten lähiöiden rahvaasta. Saunders kirjoittaa järkyttävän hauskasti synkistä aiheistaan: sieppauksesta, raiskaudesta, itsemurhasta, sotatraumoista. Esikaupunkielämän kuvaukset kääntyvät dystopioiksi, joissa teinipoika todistaa naapurintytön sieppausyritystä, sotaveteraani kamppailee sopeutuakseen siviiliin, syöpäpoitilas vaeltaa talvipäivään pakastuakseen hengiltä. Saunders poukkoilee taiturimaisesti kielen eri rekistereissä ja sekoittaa henkilöhahmojen persoonalliseen puheeseen ajatuksia, haaveita ja päänsisäistä sekasotkua. Hän on julma ja brutaali moralisti, jonka polttoaine on eksistentialistinen pahoinvointi. Silti niminovellin pakkashuurut lämpenevät kirjan lopussa toiveikkuuteen. Kaiken yllä lepää satiirin huntu." (Takakansi)

Saunders on kirjailijakolleegoiden arvostama ja suuresti kehuma. Joulukuun kymmenes sisältää kymmenen vv. 1995 - 2012  lehdissä julkaistua novellia, jotka aikajanasta huolimatta muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.  Musta huumori hersyää ja rönsyilee, iskee armotta amerikkalaisen yhteiskunnan herkille alueille ja kipupisteisiin lyöden pirstaleiksi kaksinaismoraalin kultakehyksisen peilin. Tämä, yhdellä adjektiivilla  äkkinäinen kokoelma koettelee lukijaansa: iskut osuvat pilkuntarkasti, hätkähdyttävät ja närkästyttävätkin  mennessään huitaisten hyvän maun tuolle puolen esim. Semplica-päiväkirjoissa, jossa siirtolaisia surutta ripustellaan synttärijuhlien somisteisiksi pihakoristeiksi...

Mutta novellit myös kaikessa kaameudessaan, koomisuudessaan ja pidäkkeettömyydessään samalla ihastuttavat ja kutittavat huumorintajua. Saundersilla on mieletön kyky suvereenisti kirjoittaa moninaisia tyylejä vaihdellen sekä halliten tuottaa niin räyheää ja säälimätöntä, suomut silmiltä nyhtävää ja hervottoman tarkkanäköistä tekstiä, jottei saata kuin äimistellen  kohottaa kulmakarvojaan. Saunders ei VerbaVolaa™ eikä muita Pako hämähäkin sydämestä-novellin tarjoamia kemikaaleja kaipaile, sen verran irtonaisesti ilakoiden sanat lauseiksi ja lauseet novelleiksi sujahtelevat. Kääntäjän taidot ovat tulleet tässä rytinässä punnituiksi ja Markku Päkkilä on suoritunut sana- ja tyyliruletista varsin ansiokkaasti!

Ambivalentteja tunteita esiinhoukutteleva, ehdottomasti erilaisuudessaan positiivisen puolelle kallistuva lukukokemus...

Katriina Ttk & Raimo: isosti tervetuloa mukaan matkalle kirjallisille ja kiemurteleville elämän poluille!

Verbaalivuoristoradassa:

"Tulevaisuuskirja - Metodi seuraavan aikakauden ymmärtämiseen" - ex Libris...

"Tulevaisuuskirja - Metodi seuraavan aikakauden ymmärtämiseen", Markku Wilenius, Otava, 2015,  238 s.

" Markku Wilenius  toimii Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tulevaisuuden tutkimuksen professorina. Hän on tehnyt 20 vuotta töitä tulevaisuuden tutkimuksen, opetuksen ja kehittämisen parissa. Wilenius on pidetty luennoitsija, joka on toiminut yritysten ja julkisen sektorin neuvonantajana niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Mitä on tulossa? Mitä tapahtuu finanssikriisin jälkeen? Mitkä alat nousevat, mitkä laskevat? Mitä tapahtuu yhteiskunnalle, taloudelle, kulttuurille ja ihmiselle kaiken tämän keskellä? Professori Markku Wilenius on kirjoittanut Tulevaisuuskirjan yhteiskunnan murroksesta ja seuraavasta aikakaudesta. Tulevaisuuskirjassa hän perustaa näkemyksensä tutkimukseensa yhteiskunnan pitkistä aalloista. Hän osoittaa, kuinka uusi, kuudes aalto haastaa nykyiset instituutiomme ja toimintamallimme. Se pakottaa meidät arvioimaan
myös omia arvojamme. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Outotecin toimitusjohtaja Pertti Korhonen."
(Teoksen takakansi)

Wilenius määrittelee tulevaisuuden tutkimuksen seuraavasti: "Se on olennaisesti tieteidenvälistä toimintaa, joka suuntautuu systemaattisten tieteellisten menetelmien kehittämiseen ja soveltamiseen yhteiskunnan tulevaisuuden kehityslinjojen - mahdollisuuksien ja - vaihtoehtojen arvioimiseksi." Tarkastelun aspekti ei painotu niinkään teknologioihin kuin yhteiskunnalliseen puoleen. Kirjailija toteaa, etteivät yhteiskunnat suinkaan kehity tasatahtia tai loikkauksin eteenpäin, vaan pikemminkin vuodenaikojen tapaan, toistuvasti. Ja että yhteiskunnan kehityssykli kestää 40 - 60 vuotta, syklit toistuvat aaltomaisissa jaksoissa  (Nikolai Kondratjevin aallot).

Tällä hetkellä olemme, sitten teollisuusyhteiskunnan synnyn runsaat 200 vuotta sitten, kuudennen aallon kynnyksellä, mikä edellyttää meiltä ihmisiltä mittavampaa sopeutumisvalmiutta kuin konsanaan aiemmin.  Vaaditaan suurta kykyä ja halua ymmärtää muutoksia. Kirjan lähteenäkin käytetty Nassim Nicholas Taleb toteaa teoksessaan Musta joutsen, - btw. erinomaisen mielenkiintoinen teos -  että äärimmäisiä ilmiöitä on mahdotonta ennustaa, vaikka jälkeenpäin olisikin lukuisia selityksiä sille, miksi jotain tapahtui. Wilenius uskoo suurten muutostenkin ja katastrofien ennakoinnin olevan periaatteessa mahdollista mainiten esimerkkinä taloustieteilijä Nouriel Roubinin 2006 esittämän,  2008 toteutuneen finanssikriisin ennakoinnin.

Wilenius lähtee liikkeelle siitä, Mitä tapahtuu todella, käsittelee Epävarmuuden tuskaa, Kehityksen aaltoa, Maapallon sykettä ja Maailman pauhua. Hän pohtii Talouden tarkoitusta, Yrittäjyyden ylistystä, Johtamisen vapautta, Koulutuksen tulevaisuutta ja Kulttuurin voimaa sekä lopuksi Tietoisuuden vallankumousta ja Suomen mahdollisuuksia.

Teos on luottavainen ja valoisa, ei-dystooppinen, vaan avaa mahdollisuuksia, joiden avaimet ovat käsissämme. Syklinen tarkastelumalli lineaarisen sijaan oli uusi tuttavuus, vaihtoehtoinen ja avartava. Tulevaisuus aukeaa edessämme ja sen mallintaminen näin sukupolvien ketjussa on kerrassaan kiehtovaa. Meillä ihmisillä on tapana olla varautuneita uuden edessä ja kokea muutosvastarintaa. Sen uhallakin tulevaisuudentutkimuksellisen osaamisen soisi paremmin näkyvän ja toteutuvan julkisessa ja muussa päätöksenteossa, joka liekö sitten raskaista struktuureista, byrokraattisista kasaumista päällekkäisyyksineen tai silkasta päätöksentekokammosta riittämättömine vastuunkantokykyineen johtuen, tuntuu jähmettyneen laahaamaan jälkijunassa edes nykymaailman menoa ja haasteita tavoittamatta, saati tulevaa ja muutoksia ennakoimatta sekä niihin varautumatta, jolloin tutkimuksellisesti tehdyt johtopäätökset ja saavutetut tulokset jäävät onnetonta kyllä, hyödyntämättä...

Kirjailija haluaa suunnata lukijan mielen tulevaisuuteen ja selkeän, kiihkottoman ja kiintoisan esitystapansa ansioista  onnistuu siinä vaivatta. Hän ennakoi, että kuudetta aaltoa tulevat leimaamaan nopeus, läpinäkyvyys ja kasvavat vaikutusmahdollisuudet. Ennen kaikkea, kuudennen aallon pitää tarkoittaa maapallon luonnonvarojen ja koko biosfäärin tärvelemisen lopettamista, mikä vaatii kriittisen tietoisuuden kasvua ja syvempää yhteistyötä hyvien asioiden puolesta. 
Tästä on helppo olla yhtä mieltä. Mutta olemmeko me ihmisinä, yhteiskuntana ja globaalisti valmiit tähän? Tulevaisuus on meillä kaikilla edessämme ja se on varmasti sekä haasteellinen että vaihtoehdoiltaan monimuotoinen ja  mielenkiintoinen...
 
"Me olemme tietoisuus, joka maailmalla on.
Tietoisuudet luovat todellisuuksia maailmaan."
Pentti Malaska

Aallottarena: