"Takaisin nollapisteeseen", Pekka Matilainen, Atena Kustannus , 2017, 368 s.
Pekka Matilainen (s.1946) on työskennellyt muun muassa Yliopisto-lehden päätoimittajana. Matilainen on opiskellut klassista filologiaa ja tutkinut mm. renessanssin Firenzeä. Hän on käsitellyt aikakauden Italiaa myös palkitussa esikoisdekkarissaan Kupoli (2013) sekä tietokirjassaan Muutoksen tekijät (2016). Matilainen on kiinnostunut historiasta laajemminkin ja mainitsee Englannin
1800-luvun viktoriaanisen ajan paheekseen. Hän on julkaissut aiemmin useita tietokirjoja ja saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1993 sekä Skepsis ry:n Sokrates-palkinnon kriittisestä journalismista vuonna 1999.
Nykyisin Matilainen viettää aikaansa mökkeilemällä, rakentamalla luonnonmukaista puutarhaa, sekä harrastamalla intohimoisesti joogaa ja meditaatiota. (Kustantaja)
" Mies herää sairaalasta. Viime viikot ovat hämärän peitossa, vankilasta päästyään hän oli korkannut viinapullon ja huuhtonut pois linnareissun muistot. Yksi muistikuva kuitenkin nousee esiin muita selkeämpänä: hän oli kuullut naisystävänsä raiskauksesta ja pahoinpitelystä. Ja nyt hän haluaa löytää syyllisen. Pian lehtiotsikot julistavat raaoista pahoinpitelyistä, mutta mies pitää matalaa profiilia. Poliisin kiinnostus on kuitenkin jo herännyt. Nollapiste on lähes dokumentaarinen kuvaus 1960-luvun lopun Helsingistä lestinheittäjien, juoppojen, narkomaanien, huorien, pikkurikollisten maailmasta. Se esittelee kaupungin pimeät kadut, puistot ja nuhjuisimmat kuppilat mutta myös rokkarit ja hipit, ja kirjan sivuilla soi ajan nuorisomusiikki. (Takakansi)
Renessanssin maailmassa olen aiemmin kiertänyt Matilaisen seurassa Muutoksen tekijöiden ja Miniatyyrimaalarin tiimoilla. Molempien suhteen pätee kirjailijan lausuma: Hyvä tarina on aina kertomisen arvoinen.
Ja Matilainen tekee tuon molemmissa mukaansatempaavasti, - kuten tässä uutukaisessankin, joka puolestaan pohjautuu paljolti kirjailijan omakohtaiseen ajanjaksoon alamaailman reunamilla. Teos käynnistyy verkkaisesti, mutta ottaa sitten vauhtia toiminnaksi tiivistyen.
Tämä on kertomus kahdesta miehestä, joiden elämänviivat sivuavat toisiaan sekä naisista: Helenasta, Nöpöstä ja Tuulasta, rikollisista, ryyppyjengeistä, kostosta ja korstoista. Tarinaa Matilainen kuljettaa vuorovedoin näiden kahden, yhteiskunnan eri puolilla olevan miehen suulla, perspektiivistä ja persoonista lähtien juonenlankojen punoutuessa yhteiseksi siistiksi keräksi.
Poliisi: -Maltin säilyttäminen. Sen kun aina muistaisi töissä ja myös yksityiselämässä. Turhan kärkevästi tuli sanottua, kun vaimo äsken soitti.
Monet meillä töissä naljailevat minulle liian pehmeästä asenteesta, ja tässä asiassa olin myös isän kanssa eri linjoilla. Isä oli vanhan koulun poliisi, ja monesti me siitä hänen kanssaan keskustelimme silloin, kun hän oli vielä elossa. Se vähän, mitä isä yleensä kenenkään kanssa keskusteli. Mutta viime aikoina olen ruvennut miettimään. Tosiasia nimittäin on, että aseiden määrä ja niiden käyttö on alamaailmassa huolestuttavasti lisääntynyt...
Mies: - Hän sai tietää Helenan raiskauksesta kolme päivää sen jälkeen kun oli päässyt vankilasta. Tai neljä. Hän ei ollut varma. Hän ei muistanut keneltä oli sen ensin kuullut. Mutta siitä puhuttiin. Sen hän muisti, kun heräsi sairaalassa tiputuksesta ja sidottuna nahkahihnoilla käsistä ja jaloista sänkyyn. Hän oli herännyt omaan huutoonsa. "Delirium ja haimatulehdus", oli hoitaja sanonut. Samoin sen, että hän oli ollut aluksi happiteltassa ja että hänet oli löydetty sairaalan oven takaa voihkimassa pelkät kalsarit yllään:"Ne syövät mut!"
Hän muisti isot ja rapisevat hyönteiset roikkumassa tukassa, kainaloissa ja munissa, ja tuskan selässä, kuin puukolla olisi pistelty...
Kulmilta, Larun tällä puolen Huntin villojen liepeillä kerrostalossa kun tyttövuoteni asuin, muistuu mieleen hauska tapaus lukioajoilta, jolloin pääsin kivijalkakemikalioon jouluapulaiseksi: tupsahtipa sisään mieshenkilö, joka kovasti laitapuolen kulkijalta näytti haluten ostaa viisi pulloa ootekolinaa. No, minä tohkeissani ja palvelualttiina otin ja ladoin kolinat tiskille ja kysyin korrektisti hymyillen jotta kääritäänkö erikseen lahjapaperiin? Kaveri siinä hämillään jalkaa vaihtaen suupielestään, jotta kiitos mutta ei tartte, kun käytetään heti!!??
Myymälähoitajalle hänen palattuaan moista ihmettelin ja vielä enemmän hänen purskahdettuaan iloiseen nauruun... Selitys: mennään lähi-Elantoon ja ostetaan pari polakkaa, jonka joiden läpi kolinat lirutellaan ja sitten kippis! Seuraava punan poskille nostattanut stoori liittyy hengettömiin, mutta se on sitten kokonaan toinen juttu:) Selvyyden vuoksi: nämä rantojen miehet kuuluivat tuolloin , jolloin erilaisuuden suvaitsevaisuus oli vielä voimissaan, katukuvaan, eivätkä aiheuttaneet minkäänlaista harmia tahi pelkoa päin vastoin: ensimmäistä maastonakkiani iltamyöhällä ulkoiluttaessani aina kuului: "Hei, iltaa ja mitäs meidän tytölle kuuluu?"
Jorinat sikseen: Matilainen käyttää kerronnassaan lyhyitä, jämptejä lauseita tallatessaan ristiin rastiin tutuilla Hesan kaduilla, kulmilla ja puistikoissa.
Mukana on päässyt myös nuoruusaiheinen nostalgiapläjäys: Expo-halli tuttuine rautalankabändeineen: Strangers, Esquires, First, Topmost, Adventures, Sounds, Islanders. Matilaisen skaala on ihailtavan laaja. Nollapiste on oma maailmansa, jonka kirjailija levittää värikkäänä ja elämänmakuisena eteemme, aikamatka tuon ajan Helsinkiin ja sen eksaktiin kuvauksen, mutta samanaikaisesti hyvätempoinen koston ympärille kietoutuva dekkari. Onko kosto suloinen? Kuinka risteyskohtien valinnat elämäämme suuntaavat ja muuttavat?
Henkilöhahmoissa on potkua ja räväkkyyttä, mutta myös sisintä, ydintä pohdiskeluineen ja herkkyyksineen. Se vekkuli viikarinpilke, ihmisyys ja fiksuus, jotka ovat sisäänrakennettuina Matilaisen kaikessa tuotannossa ja vilahtavat hänen silmännurkissaan, muodostavat lujan ytimen, jonka ansiosta hänen kirjojensa parissa viihdyn ja ne mielenkiintoisiksi koen.
Arvostan suureti Matilaisen tapaa käyttää omaa kokemuspohjaansa materiaalina; seikka, joka heijastuu positiivisesti teoksen uskottavuudessa ja lisäksi osoittaa kunnioitettavaa Sinuutta oman todeksi eletyn elämänsä kanssa!
Mihin johti loppuviimeksi Marikan/Usvan kirja epäröinti teoksen suhteen selviää klikkaamalla:)
Rautalangan tahdissa rokkasi:
