Joël Dicker: "Baltimoren sukuhaaran tragedia / Le livre des Baltimore" - ex Libris..."

"Baltimoren sukuhaaran tarina", Joël Dicker, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2016, 554 s., suomentanut Kira Poutanen.

"Sveitsiläinen Joël Dicker (s.1985), ranskankielisen kirjallisuuden uusi supertähti singahti lukijoiden tietoisuuteen vuonna 2012 kirjallaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta, jota on myyty Euroopassa yli kolme miljoonaa kappaletta. Kirja sai Ranskan akatemian suuren palkinnon ja lukiolaisten Concourt-palkinnon vuonna 2012. Baltimoren sukuhaaran tragedia on Dickerin kolmas romaani". (Lievelehti)

"Kertomys ystävyydestä, rakkaudesta ja paratiisiin luikertelevasta käärmeestä. Romaanin Totuus Harry Quebertin tapauksesta kirjoittanut Marcus Goldman on nykyään menestynyt mies, mutta niin ei ole aina ollut. Poikaiässä Marcus ihaili suuresti rikkaita serkkujaan. Baltimoren sukuhaaran Goldmaneja. Baltimoressa ja perheen kesäasunnolla Hamptonissa vietety ajat kangastelevat kultaisina hänen mielessään. Mutta kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, ja nyt Marcus palaa nuoruuteensa ja kysyy:  Mitä todella tapahtui? Mikä johti Tragediaan, joka tuhosi kaiken?" (Takakansi)

Ihan ensiksi: On mainiota, ettei tätä ole liitetty Keltaisen Kirjaston alle, sillä jo aiempi, sinänsä  varsin lukuystävällinen Totuus Harry Quebertin tapauksesta, josta totesin: virtaviivaista viihdettä, oli kiikun-kaakun. Toisekseen tässäkin, kuten edellisessäkin juna lähtee vauhdilla liikkeelle ja tempaisee kyllä kyytiin, mutta keskivaihella kotvan matkaa kiskot kolkkaavat tyhjää. Ja sitten natinat nurkkaan ja  matkaan:

-  Olen kirjailija. Kirjan kirjoittaminen muistuttaa kesäleiriä. Yksinäinen ja rauhallinen elämä täyttyy yhtäkkiä valtavasta määrästä meluavia hahmoja, jotka saapuvat varoittamatta häiritsemään arkea. Eräänä aamuna he vain saapuvat bussikyydillä paikalle, ryntäävät meluten ulos bussista innostuneina uudesta roolistaan, Ja heihin on pakko tottua, heistä on pidettävä huolta, heille on hankittava ruokaa ja majapaikka. Olen vastuussa heistä. Koska minä, minä olen kirjailija.... 

Teos on jaettu viiteen eri lukuun aikajaksoittaen sisältäen myös Prologin ja Epilogin. Tämä on ystävyyskvartetteineen ja paratiisiin luikertelevine käärmeineen  perinteinen viikari- ja veijaritarina Goldmanin jengistä: Woodystä, Hillelistä, Alexandrasta ja kertojasta, Marcuksesta; laadukas sellainen. Vaikkakin kerronnassa ja verbaliikassa on havaittavissa hienoista epätasaisuutta ja hapuilua, kuin kiiltokuvien paikoittaista, turhanaikaista päälleliimailua, melodraamaa, jonka karsiminen tuottaisi kaunokirjallisempaa tulosta. Vaikuttaa siltä, että Dicker hakee tällä tyylillään laajempaa lukijakuntaa, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tiivistämällä ja jättämällä ns. löysät eli hömpät pois, lopputulos olisi sekä iskevämpi että laadukkaampi. Kirjailijan kyvyt tuntuisivat riittävän tasokkaampaankin. Persoonainrakentelu sen sijaan ei tästä kärsi.

- Miksi kirjoitan? Koska kirjat ovat voimakkaampia kuin elämä. Ne ovat paras mahdollinen kosto elämälle. Ne kertovat mielen muureista, muistin tuhoutumattomista linnakkeista. Ja kun en kirjoita, käyn kerran vuodessa Baltimoressa, pysähdyn hetkeksi Oak Parkiin ja ajan sitten Forrrest Lanen hautausmaalle ja vietän hetken heidän kanssaan. Lasken kiviä heidän haudoilleen, jotta heidän muistonsa kasvaa edelleen ja hiljennyn hetkeksi. Kyyristyn heidän viereensä, lasken käteni heidän kiveen hakattujen nimiensä päälle ja suutelen heitä. Sitten suljen silmäni ja tunnen heidän läsnäolonsa sisälläni.  -  Mukailtuna: Muistoanne kunnioittaen. Kaikki on pois pyyhitty, unohdettu, anteeksiannettu ja korjattu...

Viihdyttävä, oloisa ja hauska romaani. Dicker on ilman muuta kehityskelpoinen nuori kirjailija, jolla on pitkälti produktiivista taivalta edessäpäin. Istui kuin hanska käteen stressaantuneeseen mielentilaan.  Jep; rutinoista huolimati:  tykkäsin!
Kira Poutaselta näpsäkkä suomennos.

Herkku kirjaksi  sanoo  Krista/Lukutoukan kulttuuriblogi ja  Erinomainen lukuromaani  toteaa Ulla /Ullan Luetut kirjat.

Aurinkoista alkanutta viikkoa:

"Elämänkaari / Huó zhe" (To Live) - ex Libris...

"Elämänkaari, Yu Hua, Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2016, 250 s., suomentanut Rauno Sainio.

"Elämänkaari on kertomus yhden miehen muodonmuutoksesta rikkaan maanomistajan röyhkeästä perijästä vaatimattomaksi ja hyväsydämiseksi talonpojaksi. Samalla se on kuvaus ajan poliittisten ja kulttuurillisten muutosten vaikutuksesta tavallisten ihmisten elämään. Kirjassa vanha mies nimeltä Fugui kertoo maaseudulle kansanlauluja keräämään lähteneelle miehelle elämäntarinansa. Tuhlattuaan perheen omaisuuden uhkapeliluolissa ja ilotaloissa nuori ja penseä Fugui alkaa viljellä maata. Samaan aikaan Kiinassa tapahtuu suuria mullistuksia sisällissota, Suuri harppaus, nälänhätä ja kulttuurivallankumous jotka kaikki nivoutuvat kirjan päähenkilön traagiseen elämäntarinaan. Lopussa hänen ainoa seuralaisensa on raihnainen kyntöhärkä, mutta Fugui on tyyni ja onnellinen, koska on elossa."  (Takakansi)

"Yu Hua (s.1960) on kansainvälisesti tunnettu ja palkittu kiinalainen kirjailija, jonka teoksia on käännetty useille eri kielille. Yu varttui kulttuurivallankumouksen aikana, ja teema on esillä useissa hänen teoksissaan. Nuori Yu opiskeli hammaslääkäriksi mutta kyllästyttyään viidessä vuodessa tuijottamaan ihmisten hammaskalustoja hän päätti ryhtyä kirjailijaksi. Elämänkaaren elokuvasovitus kiellettiin Kiinassa, mikä teki kirjasta bestsellerin ja nosti Yun yhdessä yössä maailmanmaineeseen," (Lievelehti)

Leppoisan työtehtävän saanut kansanlaulujen perään lähtenyt mies nukkuu ettosilla puun siimeksessä, kunnes havahtuu läheiseltä pellolta kaikuvaan huutoon. Hän näkee vanhan miehen nuhtelemassa loppuunajettua härkävanhusta:  -Härät kyntävät peltoa, koirat vartioivat taloa, munkit kerjääävät almuja, kukot ilmoittavat aamun koittaneen ja naiset neulovat. Millainen härkä muka ei kynnä peltoa? Sehän on ollut härän tehtävä aikojen alusta asti! Liikettä, liikettä!

Mies on nimeltään Fugui, kuten myös hänen härkänsä, ja tästä lähtee yhteisissä keskustelutuokioissa avautumaan  Fuguin, tuon vanhuksen,  jonka päivettyneiltä kasvoilta loistaa hymy ja jonka kasvoilla  mudantahraamat uurteet kulkevat iloisesti ristiin rastiin kuin peltoja halkovat pienet polut, elämänkaari.

Se on perheen perikato - kun aletaan myydä maata. (Jokken postaus
Pearl S. Buck: Hyvä maa)  Fugui on perheen raikulipoika, joka pelaa, juo ja iloisissa taloissa rietastelee malliin pappa betalar.  Jos teema tuohon hömppäkliseeseen jämähtänyt, niin...  Mutta tästä kasvoi uutteran työnteon ja sitkeän peräänantamattomuuden sekä suuren rakkauden ylistystarina ja -laulu, jossa merkittävä rooli on  kahdella Fuguilla. Elämä on kovaa puurtamista, täynnä kuolemaa, mutta myös vahvaa yhteisollisyyyden kokemusta ja perhetunteen vahvuutta, joka kantaa. Fugai temmataan kaupunkimatkalta tykkiä vetämään sisällissotaan, pariksi vuodeksi kyyristelemään poteroissa, joihin taivaalta ei sada mannaa vaan riisiä ja sämpylöitä. Hän kokee 1958 perustettujen kansankommuunien ajan kuin myös kulttuurivallankumouksen raivon kaupungeissa toistensa päälle liisteröityine  julistekerroksineen ja tyynyliinoihin kirjailtune teksteineen: Luokkataistelua ei saa koskaan unohtaa!  Ynnä lakanoiden huutaman: Täyttä vauhtia eteenpäin, vaikka myrskytuuli puhaltaisi vastaan! Se oli  levotonta uinailua joka yö puhemies Maon sanojen päällä.


-  Silti en enää koskaan kohdannut toista ihmistä, joka olisi tehnyt minuun yhtä unohtumattoman vaikutuksen kuin Fugui. Fugui muisti kokemuksensa poikkeuksellisen tarkasti ja osasi vieläpä kertoa tarinansa mukaansatempaavasti. Hän oli ihminen, joka tiesi millainen oli menneisyydessään ollut. Hän osasi kuvailla, miltä oli nuorempana vaikkapa kävellessään näyttänyt, ja hän tiesi tarkkaan, kuinka oli alkanut vanhentua ja heiketä. Heidän kaltaisiaan vanhuksia ei maaseudulla kovin usein tullut tavanneeksi, kenties siksi, että raskas elämä oli rikkonut useimpien muistot. Menneisyytensä kohdatessaan ihmiset vaikuttivat usein menettävän ilmaisukykynsä, ja he saattoivat ryhtyä välttelemään aihetta kasvoillaan kiusaantunut hymy. Heidän suhtautumisestaan omiin kokemuksiinsa puuttui lämpö...

Fugui ei vikuroinut olosuhteita, poliittisia muutoksia, propagandaa eikä kohtaloaan vastaan. Elämäkaaressa kiteytyy kauniisti sen hyväksyminen, että Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa  ja rohkeutta muuttaa niitä asioita,  joita voin,  ja viisautta erottaa nämä toisistaan. (Tyyneysrukous, joka laitetaan yleensä Reinhold Niebuhrin nimiin)
Huan teos on rauhallista, seesteistä ja kauniskielistä kerrontaa, joka soljuu sujuvasti eteenpäin. Teos avaa myös intresantin  ikkunan aivan uuteen ulottuvuuteen.  Huan suonissa virtaa tarinaniskijäin veljeskunnan  veri.
Harmoninen kaari, jota oli silkka ilo lukea!

Tyyneyttä, rohkeutta ja viisautta:

Pekka Matilainen: "Muutoksen tekijät" - ex Libris...

"Muutoksen tekijät. Renessanssin synty ja perintö", Pekka Matilainen,
Atena Kustannus Oy, 2016, 270 s.

"Euroopan historiassa on kausia, jolloin henkinen ilmapiiri on keväinen ja ilmava kuin Botticellin maalaus: optimismi vallitsee, uudet ideat sinkoilevat ja toimeliaisuus on huipussaan. Tämä on tuttu kuva renessanssista.
Kirjassaan Muutoksen tekijät  Pekka Matilainen tutkii, mikä 1400-luvun Italian kulttuurielämässä antoi renessanssin ajattelutavalle sysäyksen?
Onko renessanssin käsite oikeutettu vai olivatko mullistukset nähtävissä jo keskiajalla? Miten keskiajan kuvataiteen siveät pyhimykset vaihtuivat
David-patsaan kaltaisiin alastomiin anatomiatutkielmiin? Mistä syntyi tieteen kehitykseen johtanut ajatus maailman tutkimisesta? Miten antiikin kulttuuriperintö näkyy nykyaikana? " (Takakansi)

"Pekka Matilainen  (s. 1946) on työskennellyt Yliopistolehden päätoimittajana ja opiskellut klassillista filologiaa. Palkittu kirjailija on tutkinut renessanssin Firenzeä myös kiitetyssä esikoisromaanissaan Kupoli  (2013)."  (Takakansi)

Dialogi menneisyyden kanssa on avain tulevaisuuteen. Tämä lause on kiteyttää mielestäni oivasti kirjan hengen ja ytimen. Matilainen tarkastelee renessanssin syntyä monipuolisesti useasta eri perspektiivistä kuten Firenzen ja Milanon välisen sodan 1402,  henkilöiden, humanismin, latinan, taiteen, tieteen ja tekniikan kautta.  Renessanssi tarkoittaa "uudelleen syntymistä" ja tässä yhteydessä nimenomaan antiikin Kreikan ja Rooman kulttuurin heräämistä eloon. Renessanssin synnystä on käyty oppiriitaa Hans Baronin julkaistua  1950-luvulla kirjansa The Crisis of the Early Italian Renaissance  ja  Leonardo Brunin, jonka Matilainen nimeää merkittävimmäksi  varhaishumanistiksi, 1400-luvun alussa julkaistujen tekstien välillä. Teoksen keskivaiheilla on näyttävä ja havainnollistava värikuvakooste aiheeseen liittyen. Lopussa on kirjallisuusluettelo sekä tiedot kuvalähteistä.

Humanismista:
-   Ihminen on kaiken mitta. Protagoras 
-  Mikään ei riitä sille, jolle riittävä on liian vähän. Epikuros
-  Homo sum, nihil humanum me alienum puto, olen ihminen enkä pidä mitään inhimillistä / ihmistä koskevaa itselleni vierrana. Terentius
-  1800-luvun alkupuolella syntyneen uushumanismin avainsana oli sivistys. 

Teoksen laajan  materiaalin huomioonottaen tämä on vain pieni pintaraapaisu sen suuresta annista ja läpileikkauksesta renessanssin syntyhistoriaan. "Muutoksen tekijä" on kuin aarrearkku, josta on poimittavissa runsaasti erilaisia koruja ihasteltavaksi ja ihmeteltäväksi, mutta joka kannen suljettua muodostaa yhden kiinteän kokonaisuuden renessanssin synnystä  ja matkasta läpi eurooppalaisen kulttuurin historian antiikista nykypäivään. Ansiokas & antoisa tietopaketti hänelle, ken on kerran käynyt  Firenzessä, kulkenut pitkin Ponte Vecchion siltaa ja samoillut Uffizi Gallerian loistokkaissa saleissa ( joissa on esillä mm. Botticellin Venuksen syntymä-maalaus) Firenzen-syndroomaan langeten, tietää kaupungin ainutkertaisen lumovoiman. Firenze, taiteen pääkaupunki jätti minulle sieluun jäljen ja toiveen uudesta paluusta....
Yleisesti ottaen kiintoisa ja selkeä renessanssia valottava tietoteos, joka jättää paljon ajateltavaa ja sopii kaikille historiasta, kulttuurista ja aihepiiristä kiinnostuneille!

-  Keskeisenä humanismissa on ihmisarvo. Ihmisarvo on riippumaton kaikesta ulkoisesta, siitä mikä vaihtelee ihmisestä toiseen, kuten rotu, kansalllisuus, yhteiskunnallinen asema, terveys, lahjakkuus, suokupuoli. Ihmisarvo on korkein absoluuttinen arvo siten, että ihmistä ei saa uhrata minkään muun arvon, esimerkiksi yhteiskunnallisen hyötynäkökohdan tai epämääräisen tulevaisuusutopian tähden...

Syntyjä syviä  fundeeraamaan jää:

Albert Sánchez Piñol: "Voitetun kaupungin tarina" - ex Libris...

"Voitetun kaupungin tarina / Victus", Albert Sanchez Piñol, Bazar, 2016, 686 s., suomentanut Satu Ekman.

"Albert Sánchez Piñol (s. 1965) on Afrikan-tutkimukseen erikoistunut kansantutkija sekä Katalonian kansainvälisin kirjailija. Monipuolinen kynäniekka on kirjoittanut fantasiaa, novelleja sekä romaaneeja, ja kirjojen oikeuksia on myyty 37 maahan." (Lievelehti)
"Piñol käytti lähes kymmenen vuotta Espanjan perimyssodan tapahtumien tutkimiseen. Voitetun kaupungin tarina perustuukin lähes pilkuntarkasti tositapahtumiin, mutta kerronta on kaukana ensyklopedisesta totisuudesta. Historian kirjoistakin köytyvä Martí Zuviría voittaa lukijat puolelleen inhimillisyydellään, rehellisyydellään, räikeydellään ja huumorillaan." (Kustantaja) Kuva alla © Ferran Fornè

"Vastentahtoisesti  historian tienhaarassa seisova sotilasinsinööri ja teknikko Martí Zuviría joutuu kohtaamaan hyökkäävät bourbonilaiset. Martín täytyy valita lojaaliuden ja maallisten rikkauksien välillä taistellessaan molemmilla rintamilla. Tie sodan melskeessä osoittautuu monin tavoin kivikkoiseksi, ja omat harminsa Martílle aiheutuvat pään yli suhahtelevien tykinkuulien lisäksi niin alkoholista, maksullisista naisista kuin juonittelevista ottolapsistakin." (Takakansi)

Teos on kolmilukuinen: Veni, Vidi ja Victus sisältäen  selkeän vuosilukuperusteisen luettelon perimyssodan vaiheista sekä henkilöhakemiston. Väliin on ripoteltu sekä valaisevia piirustuksia linnoitusten, bastionien että juoksuhautojen rakennelmista, elävöittäviä henkilöpiirroksia ynnä mukavina lisukkeina pieniä herttaisuuksia lukujen lopussa.

Martísta, magganarioksen, sotilasinsinöörin oppiin tulleesta opettaja Armandin käsitys:  
-  Hyvä poika, valpas ja vetreä kuin vinttikoira. Kyllä, saattaa olla että pääsette pitkälle, kuka tietää. Mutta ei kannata kuvitella liikoja. Kaikki on Mystéren käsissä, joskin terävä nenänne kertoo hengen vireydestä ja hartianne kestävät painavan taakan.

Armandista, jonka mietteet vapaana, taukoamatta virtaavat:  
-  Hänen ihonsa rusotti terveenä ja kiinteänä kuin rummunkalvo. Viimeiset haivenet kiersivät takaraivoa valkeana sädekehänä kuin laakeriseppele ja yhdistyivät poskipäillä karheaan pukinpartaan. Kaikki hänessä oli pientä, keskittynyttä ja tiheää. Näennäisen hauraista luista luolimaatta hän oli eloisa kuin orava. Hänen hoikasta varrestaan ei heijastunut raihnaisuus, vaan outo pirteä sitkeys. En nähnyt häntä koskaan huonolla tuulella, eikä hän heittänyt naurunaiheita hukkaan. Hyväluontoinen ukko ei pystynyt salaamaan, että tarkkailia minua harmailla sudensilmillään lakkaamatta. Hän tuntui näkevän jopa selkäni taakse.

  Sodan puolista:  Oppi-isä, suuri Vauban esittää Martílle kysymyksen:
-  Millä puolella te tässä loppumattomassa sodassa olette? Tykkien vai bastionien puolella? En tiedä, monseigneur, vastasin yllättyneenä. - Luultavasti oikeudenmukaisuuden puolella, vastasin hetken kuluttua.

Avioliitosta:  Avioliitto, piiritetty linnoitus, jonka muurien takaa halutaan sisään ja muurien sisältä ulos."

- Arvokkaasta tähdestä: Sinä iltana Anfán ymmärsi, että hänen tuskansa oli meidän tuskamme ja että meidän tuskamme oli hänen. Ja hänen oppinsa sai minut puolestani oppimaan, että neljä ihmistä voi olla paitsi lukumäärä myös rakastava yhteisö. Sinä yönä katselin vuodetovereitani uusin silmin. ...
Kuuntelin Anfánin tuhinaa, katselin unta näkevän Nanin irvistyksiä ja Amelisin sulkeutuneita luomio ja totesin, että tuo vuode, tuo pikkuruinen laatikko, oli eittämättä universumimme arvokkain tähti.

- Rakkaudesta:  Kuljin kohti kuolemaa tai vielä jotain pahempaa. Kyynärpäät ja polvet kuljettivat minua kuolemaakin kurjempaan pimeyteen. ja ainoastaan vanhan koukkuselän, rujon kääpiön, kurittoman lapsen ja tummahiuksisen huoran takia. Koska runoilijat eivät rohkene, minä sanon sen ääneen. 
Rakkaus on perkeleestä.

Otetaanpa liki 700-sivuinen piirityseepos ja hentoranteinen Takkutukka, joka on kyllä Clausewitzinsä lukenut, niin mitä tästä yhdistelmästä kuvittelisi syntyvän? Lukutyynyihinsä nojaava, istuva katastrofi, joka akrofobikkona putoilee muurinharjoilta ja eksyy kompuroimaan juoksuhautoihin, suurenluokan puhahduksin säestetty stopparijärkäle sylissään? Yllätys, yllätys itselleni eritoten: syntyi mieletön ja pitkäkestoinen lukukokemus, joka antoi paitsi uuttaa tietoa, aikamatkan historian helmoihin rivimiehen, insinööri Zuvirían, joka piipahtaa myös suklaajuomingeissa, selän takana tykinpamauksia, onagereiden ja heittokoneiden  sinkoamia kiviä  väistellen ja  niiden pöllähdyksissä aivastellen, - viva!

Älykäs ja huumoripitoinen faktapohjalle rakennettu kerronnallisesti ja verbaalisesti luonnikas, kutsuva linnoitus, jota lukija lähestyy odottavan malttamattomasti, mutta rauhallisesti juoksuhautoja pitkin. Piñolin kymmenen vuoden uurastus ei ole mennyt hukkaan.  Satu Ekman on tehnyt käännöksessään elävää, hersyvää, tuhtia ja tasokasta  jälkeä!  Perkeleestä tahi ei; tähän tuuheaan tarinaan rakastui eikä se jättänyt kylmäksi...

-   Ja kun viimein ylitämme rajan ja astumme Eufratin ja Rubiconin tuolle puolen, meidän täytyy kuivin silmin ymmärtää kaikkien kurjien ja köyhien, heikkojen ja heiveröisten suuruus ja lohtu: mitä hämärämpi on meidän iltamme, sitä autuaampi on meitä seuraavien aamunkoitto...

Jens Nilsson: "Digitaalisen sukututkimuksen opas" - ex Libris...

"Digitaalisen sukututkimuksen opas", Jens Nilsson, Suomen Sukututkimusseura. Suomen Sukututkimusseuran oppaita 3., 2016, 48 s.

Jens Nilsson toimi Suomen Sukututkimusseuran järjestöpäällikkönä  ja hän laati oppaan käsikirjoituksen elokuussa 2015. Se jäi hänen viimeiseksi teoksekseen,
sillä hän kuoli äkillisesti pian käsikirjoituksen valmistuttua. Jens Nilsson oli nuoresta iästään huolimatta kokenut sukututkija, joka oli erityisen sisäistänyt lähdekritiikin merkityksen sukututkimuksessa ja joka toistuvasti korosti sen merkitystä erityisesti internetin maailmassa. (Esipuhe, P.T. Kuusiluoma)

" Digitalisaatio mullisti sukututkimuksen. Alkuperäisten lähdemateriaalien digitoiminen vapaasti internetissä käytettäväksi viimeistään vapautti sukututkimuksen koko kansan harrastukseksi. Internet on sukututkijalle jokapäiväinen työympäristö. Sen kautta sukututkijan välttämättömin tutkimusaineisto on digitoituna käytettävissä milloin tahansa. Internet tarjoaa myös monenlaisia hyödyllisiä apuneuvoja tutkimuksen tekemiseen; tietokantoja, referenssikirjallisuutta ja opastusta. Digitaalisen sukututkimuksen opas esittelee sukututkijan työn kannalta hyödyllisimmät apukeinot. Opas sananmukaisesti tuo sukututkimuksen arkistoholveista kotisohville." (Takakansi)

Tämä pienimuotoinen kompakti opas hyvine vinkkeineen ja linkkeineen on mitä mainion työkalu sekä sukututkimusta aloittamaan aikoivalle että siinä jo vauhtiin päässeelle. Sitten vuoden 2004, jolloin itse jäätyäni lyhyehkön omaishoitajuuden jälkeen sukuni vanhimmaksi ja sukututkimuksen toimiessa terapeuttisena apuna surussa rakentaessani sukuyhteisön takaisin ympärilleni, on tutkimuksen digitalisoituminen tuntuvasti helpottanut asiassa etenemistä ja tiedonhakua. Tuolloin tätini aloittama tutkimus, jonka herra Alzheimer tylyn epäkohteliaasti katkaisi, pohjamateriaaleineen ja Mummini monet eloisat kertomukset omasta perheestään sekä omat mapeissa olevat perukirjat ryyditettynä  FT Kari-Matti Piilahden vetämillä innostavilla sukututkimuskurssieilla vauhdittivat starttia.

Sukutukimus on mielenkiintoista, innostavaa ja yllättävää.  Se vie mennessään häivyttäen ajan ja paikan kokemuksen. Tutkimuksen aloittava ottaa aina pienimuotoisen tietoisen riskin sen suhteen, mitä kaikkea hauskaa ja hilpeää aikakirjat lahjomattomuudessaan paljastavat suvussa vaietuista asioista, mutta on tästä huolimatta ehdottomasti riskin oton väärttiä.

Suku voi olla rakas ja voimaannuttava elementti tai raskas painolasti, mutta se on aina juuri Sinun oma sukusi ja sieltä löytyvät omat juuresi oman ainutkertaisen elämäsi taipaleelle sekä se luo perspektiiviä ja lisää itseymmärrystä...  Niin tai näin;

Perhe on paras:

Sekalaista sienisaalista....

Sesongin kolmas reilu kolmen tunnin  ja kuuden kilometrin metsäreissu saaliina korien pohjille n. 15 l sekalaista seurakuntaa.  Tauon ja paikanvaihdon tervetullut kahvihetki korvapuustien kera  tarkkaillen palokärjen tarmokasta ja paukkuvaa nakutusta lähikelossa sinkovavia puunsäleitä väistellen ja nähtävästi ruskosuohaukan uljasta kaartoa taivaalla ihaillen..

Lisäbonuksena kuutisen kilometriä tehokävelyä, onneksi kunnon maastokengät jalassa, hieman kosteassa luonnonvaraisessa metsikössä rinteitä ylös - alas, kaatuneiden puiden poikki harppoen ja hämähäkinseittejä kasvoilta pyyhkäisten ynnä hirvikärpäsiä huitoen - mokomatkin pirulaiset kiinnitarraajat...

Sieniä löytyi kohtuullisesti useita sortteja; kanttarelleja, haaparouskuja, karvalaukkuja, mustarouskuja, orakkaita ja ensimmäiset suppilovahverotkin jo nostivat hentoja varsiaan piiloistaan.

Löysimme  myös  tällaisen ennen näkemättömän  massiivisen ryppään, jota emme yrityksistämme huolimatta onnistu tunnistamaan. Pinta oli erittäin kova, lähes kivimäinen, paksu ja tanakka.  Maan alta paljastui  lähes puiseva juurakko. Mistä mahtaa olla kyse?

Pakastin täyttyy, kroppa kiittää, mieli reipastui eikä Luontoäidin syli pettänyt tälläkään kertaa...

Tarukirjan Margit, tervetuloa! Ilahdutit mukaantulollasi näille kirjallisille ja elämän poluille:)

Tattista vaan:

Minna Rytisalo: "Lempi" - ex Libris...

"Lempi", Minna Rytisalo, Gummerus Kustannus Oy, 2016, 234 s.
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen.

-  Rappusilla seisova on jähmettynyt aloilleen, koko maailma on, linnut hiljaiset, pihakuusi kuuntelee, mikään ei kasva eikä aalto lyö rantaan juuri sillä hetkellä kun kaikkeus odottaa nytkähtävänsä uuteen asentoon, ja sitten se nytkähtää, ja se on kaiken loppu, ja se on kaiken alku."

Minna Rytisalo (s. 1974) on syntynyt Sodankylässä ja asuu Kuusamossa toimien lukion äidinkielenopettajana.

Lempistä:  Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien on uskallettava lähteä, tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi.

Kansi: Tyylikäs ja sisältöön istuva kansi Jenni Noposen käsialaa.

Tämän helmen, joka muutoin olisi saattanyt jäädä piiloon jokihelmisimpukan kätköön,  poimin Katjan Lumiomena blogista 13.6.2016; suurkiitos Katja:)  
Lempin  hyppysiini saatuani, en malttanut jättää sitä kesken. Tarinan tunnetila jäi ympärille leijumaan ja kietoi vaippaansa pitkäksi aikaa.  Teoksesta on postattu runsaasti, joten lyhyesti ja mieluusti laitan lusikkani tähän herkulliseen keitokseen:
Rytisalon omaleimainen teksti soljuu ja solisee vaivattomaasti ja raikkaasti kuin kirkasvetinen tunturipuro. Teos on  kaunis ja seesteinen lukunautinto.
Ehdotonta kotimaista kärkeä!

"Kuka on Lempi? Mitä on Lempi?"  Kysymykseen ovat vastanneet mm.:
Annika / rakkaudesta kirjoihin,
Elina / Luetttua Elämää,
Henna / Hemulin kirjahylly,
Kaisa Reetta T / Kirjoista ja muista kertomuksista,
riitta k / Kirja vieköön!
Suketus /  Eniten minua kiinnostaa tie 
Villis/ Villasukka kirjahyllyssä


Immersoiva teos joka osui ja upposi. Hyvä Minna Rytisalo: saammehan  jatkoa?

Tyylipuhtaalle esikoiselle ilomielin hattuaan nostaa: