"Maa ja taivas", Yaa Gyasi, Kustannusosakeyhtiö Otava, Otavan kirjasto, 2020,
274 s., suomentanut Arto Schroderus.
"Yya Gyasi on syntynyt Ghanassa ja kasvanut Yhdysvalloissa. Hän on
opiskellut yliopistossa mm. kirjallisuutta ja kirjoittamista. Tällä
hetkellä Gyasi asuu Kaliforniassa." (Kustantaja)
"Gifty on Alabamassa asuvan ghanalaisen perheen tytär. Hänen veljensä,
lahjakas urheilija, on kuollut huumeisiin jäätyään kipulääkekoukkuun.
Itsetuhoinen äiti on jämähtänyt sängyn pohjalle. Isä on poissa. Gifty
opiskelee neurotiedettä Stanfordissa ja syventyy tutkimukseen
ratkaistakseen,
mikä on kaiken häntä ympäröivän kärsimyksen perusta. Hän
kuitenkin huomaa janoavansa lapsuutensa uskoa ja seurakuntaa, jonka
piirissä hän kasvoi.
Lupaus pelastuksesta on yhtä kiehtova kuin
kaukainenkin." (Lievelehti)
Gyasin esikoisteoksen, 2017, myötä olimme Matkalla kotiin ja sen tiimoilta kirjailijan tietyn suorasanaisuuden ja lukijalle henkivän sisältäpäin kirjoittamisen luin Gyasin vahvuuksiksi, mikä lupasi hyvää tämän kakkosenkin, jossa oli luvassa uskontoa, tiedettä ja rakkautta, suhteen.
Lähdetäänpä liikkeelle uskonkysymyksestä, josta juuri alla olevan sitaan malliin oli aikoinaan poikkeuksellinen mahdollisuus keskustella avoimesti lukiossa merimiespapiksi Amsterdamiin lukuvuoden päätteeksi lähtevän nuoren , radikaalin miesopemme kanssa:
Uskonnosta: Entä jos on joku ihan pieni kylä jossain päin Afrikkaa, siis niin uskomattoman pieni, ettei kukaan ole vielä löytänyt sinne, ei yksikään kristitty ole voinut mennä sinne lähetyssaarnaajana levittämään evankeliumia. Joutuuko koko kylä sitten helvettiin, vaikka kukaan ei olisi mitenkään voinut kuulla Jeesuksesta?
Tuosta taitettiin peistä puoleen jos toiseenkin nuoruuden innolla ja lopputulemaksi syntyi konsensus siitä, että kyläläiset eli meidän tapauksessamme heimo olisi säästynyt kiroukselta ja helvetiltä...
-Tiede, hiirikokeista: - "Mitä järkeä tässä touhussa on?" on kysymys, joka erottaa ihmisen kaikista muista eläimistä. Sen ympärillä kiertävä tiedonhalumme on saanut aikaan kaiken tieteestä kirjallisuuteen ja filosofiaan ja uskontoon.
Kun vastaus kysymykseen on:" Se on Jumalan tahto", saamme ehkä lohtua.
Mutta entä jos vastaus kysymykseen on: "En tiedä" tai vielä pahempaa:
"Ei mitään"?
No, eläinkokeista ja niiden tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä,
mutta vaikkei hiirten aivojen toimintojen seuraaminen kallo avattuna juuri innostanut tai ilahduttanut, kytkeytyivät nuokin kuvauksen luontevasti kerronnan muuhun kulkuun ja teoksen kokonaisuuteen. Noita kohtia lukiessa kieppui silmien edessä valotaululla juokseva tekstimuistutus : "Man is mortal"...
Äiti: - Mielikuvissani äitini makaa aina parisängyssä, ja huoneessa vallitsee harkitun pysähtynyt tunnelma. Hän valtasi sängyn kuin virus, moneksi kuukaudeksi, ensimmäisen kerran kun olin lapsi, ja sitten uudelleen kun olin tutkijakoulussa. Ensimmäisen kerran minut lähetettiin Ghanaan odottamaan,
että hän toipuu. Siellä ollessani tätini tarrasi minua kerran käsivarresta Kejetian torilla ja osoitti: "Katso, hullu ihminen", hän sanoi twiksi. "Näetkö?
Hullu ihminen."
- "Katso, hullu ihminen", tätini sanoi minulle sinä päivänä Kumasissa, yhtä huolettomasti kuin olisi kommentoinut säätä. Kejentian ihmismeri ei jakautunut miehen edessä, ei vetäytynyt pelon vallassa. Jos hänen läsnäolonsa oli säätila,
se oli pilvi muutoin kirkkaana päivänä. Se ei ollut pyörremyrsky, ei edes ukkonen.
On kiehtovaa lukea sekä aivan toiseen miljööseen että aihepiireiltään
ml. huumeet vieraaseen maailmaan kuuluvaa kerrontaa ja yrittää tulkita sitä oman persoonansa ja kokemuspiirinsä kautta, etenkin, kun tarinan takana on Gyasin kaltainen, tuntosarvet koholla oleva kirjailija, jonka ei tarvitse suurella sivumäärällä pröystäillä.
Uravalinnasta: - Kun ihmiset kuulivat veljestäni, he olettivat, että olin suuntautunut neurotieteisiin velvollisuudentunnosta häntä kohtaan,
mutta totta puhuen en ryhtynyt tähän auttaakseni ihmisiä, vaan koska se vaikutti kaikkein vaikeimmalta, ja halusin tehdä kaikkein vaikeinta. Halusin nylkeä kehostani kaiken henkisen heikkouden, kuin lihaskalvon lihaksesta.
Erilaisista komponenteista tiiviisti yhteen nivottu intresantti tarina itsensä ja oman paikkansa etsimisestä ja löytämisestä tällä Telluksellamme.
Hyppy tuntemattomaan avartaa aina mieltä ja on jo siksikin kannattava. Onkin erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä kirjailija seuraavaksi silmiemme iloksi ja mielenvirkistykseksi meille tarjoaa!
Blogissa Omppu Martin/Reader whi did I marry him? verrataan lukukokemusta osuvasti ilotulitusrakettiin, ja syystäkin...
- Vasta kadotettuamme maailman - olemme löytävä itsemme ja ymmärtävä, missä olemme ja kuinka lukemattomat ovat meitä maailmaan liittävät suhteet. Henry Thoreau, Walden.
Luin Gyasin esikoisen vasta äskettäin. Se todella nostaa odotuksia tätä uutuutta kohtaan (en ole vielä lukenut). Aiheet eivät ole helpoimpia mahdollisia.
VastaaPoistaKiitos Margit! Tuo esikoinen ehkä ihastutti hivenen enemmän helpommin lähestyttävyydessään, mutta tässä oli verratonta herkkyyttä ja mainiota oman paikkansa etsimisen kuvausta.
PoistaEn ole vielä tutustunut Gyasiin, mutta monet ovat pitäneet Matkalla kotiin -kirjasta, ja kiinnostavalta se kyllä kuulostaa, kuten tämäkin. Pidän Gyasin mielessä!
VastaaPoistaTilaisuuden tullen Gyasille kannattaa antaa mahdollisuus, sillä hänen teoksensa poikkeavat edukseen massasta eivätkä tarvitse useita satoja sivuja sanomansa perille saattamiseen;)
PoistaPidin tästä kirjasta aivan valtavasti.
VastaaPoistaKuin myös:))
PoistaSait taas haluamaan!! ;D Olet varsinainen influensseri, nyt mulla jo kaksi jonossa odottamassa löytymistään mun käteen. laitoin divaristilleni viestin että Maitre on saatava, nyt täytyy laittaa toinen viesti, Gyasi on saatava=)
VastaaPoistaTuosta uskontojutusta, raamatussa on muistaakseni jokin selvennys mitä noille ihmisille tapahtuu jotka ei ole koskaan kuulleetkaan eikä ennen kuolemaa jne... En nyt vaan muista kuinka se meni mutta jokin uskonnollisempi taho varmaan sen osaa selittää.
minullehan kristinuskonto on uskonnoista kaikkein heppoisin, Allahin jutu on vielä tuoreempia tosin..
Olen optimistinen realisiti, ripauksella fatalismia ja uskon rakkauteen ja luotan tieteeseen.
Uskonnoista en pidä ollenkaan, vallankäyttövälineitä, itse usko sen sijaan hyvin tärkeää ihmiselle.
Plääh, olisipa lukupiiri ja kunnon keskustelu!
Uskonasioista ei pitäisi jnpp., mutta kyllä uskontoa on käytetty laajasti juuri massojen hallintakeinona.
PoistaKuten kuvasit itseäsi: jokainen meistä muokkaa oman arvomaailmansa, joka sekin saattaa hioutua kokemuslisien kerttyessä, ja elää sen mukaan sekä vastaa siitä...
Kiehtovaa! Tuosta teoksesta tulisi varmaan niin paljon mietittävää että täytyisi anoa kuukausi virkavapautta töistä 😀
VastaaPoistaOlin yhteen aikaan tosi vihainen eräälle luterilaiselle ystävälleni joka varmana totuutena toitotti että tie Taivaaseen menee ainoastaan Jeesuksen kautta ja kun minä esitin että mitä jo syrjäkylän afrikkalainen pikkutyttö 5 v. kuolee... ystäväni tokaisi huolettomasti että sitä varten on lähetyssaarnaajat! Ja siis mitäpäs muslimit ja muut joilla ei ole Jeesuksia? Taitaisi olla parempi että meillä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia jos vastaukset ovat tuon kaltaisia. 🙂
Tämä oli tosian monitahoinen ja kiinnostava teos, joka ei jättänyt lukijaansa kylmäksi,
PoistaSattuipas somasti tuo viidakkoheimon kaltainen uskonnollinen väite viattoman lapsen kohdalle.
Minulta kysyi eräs saarnamies pikkutyttönä (Ukkini oli helluntailainen), uskonko Jeesukseen ja Jumalaan?
En osannut vastata, jolloin hän tokaisi: "Sitten joudut helvettiin!". Mummini kaivoi tuon jäljiltä sängyn alta hädissään parkuvan lapsen ja otti tilanteen haltuunsa sylissään pitäen. Ko. miehelle ei ollut jatkossa tarjolla kuin tarkoituksella edellispäivänä keitettyä, haalea pannukahvia arkikupeista ja leipomuksistaan tunnetun Mummini kuivumaan ottamia tarjoiluja. Ukki pysyi kahvipöydissä hipihiljaa:)
Olen tismalleen samaa mieltä siitä, että näissä merkeissä kysymykset ovat relevantteja, vastauksilla ei. Onnistunutta viikon jatketta!
Tuollaiset ahdasmieliset kiihkoilevat saarnaajat saavat paljon pelkoa ja pahaa mieltä sun muuta tuhoa kylvetyksi sinne missä kulloinkin käyvät. Mikä onni että mummisi otti tilanteen haltuunsa ja jatkossa piilokettuili tyypille. 🌹
Poista"Piilokettuili", nimenomaan! Tuo oli kyllä hienovaraisin ja tyylikkäin ja pitkäkestoisin mielipiteen ilmaisu, jonka konsanaan olen nähnyt, vaikkakin sen tehokkuuden vasta myöhemmin aikuisena ymmärsin:)
PoistaMinulle on muodostunut joku kauhean suuri kynnys tarttua tähän kirjaan. En edes tiedä miksi, pidin kovasti Yaa Gyasin aiemmasta kirjasta. Kirjoitat tästä kyllä niin kiinnostavasti ihan lainauksia myöten, että kenties kynnys hieman laski. Huolettaa kenties se, onko kirja jotenkin sekava? En tiedä, mistä olen sellaista saanut päähäni. Yleisesti ottaen hyvin vähän tulee eteeni sellaisia kirjoja, joita en tajua (ainakin jotenkin), mutta jokin huono kirjallinen itsetunto kai taas vaivaa. Pelko, etten ymmärrä (enkä siis tarkoita kieltä, vaan sisältöä yleisesti). Hassu pelko!
VastaaPoistaKiitos Elegia! No, nyt on sitten molemmat hassuteltu tämän kakkosen suhteen, johtuneeko sitten tosiaan esikoisen laadukkuudesta ja lukukokemuksesta? Minulla teos oli pinossa kolmisen viikkoa, otin sen aina välillä lukuun ja laitoin turhautuneena takaisin, kunnes eräpäivä alkoi häämöttää.
PoistaEhkäpä hiukka kauemmin kesti päästä Gyasin imuun tällä kertaa, mutta ehdottomasti kannatti eikä teoksesta jäänyt sen monista komponenteista ja aspekteista huolimatta sekavaa oloa vaan onnistumisen ja itsensä voittamisen ilo. Onnea siis matkaan maalle ja taivaalle!