lauantai 13. huhtikuuta 2019

Virpoin varpoin....


Palmusunntailla on pitkä perinne, johon näin karjalaisittain kuuluu olennaisena osana virpominen, jolla ei ole mitään tekemistä siihen myöhemmin liittetyn noidiksi pukeutumisen ja trullien kanssa, jotka odottavat saavansa palkkansa saman tien, kun taas perinteisesti se haettiin vasta viikon kuluttua.

"Virpominen on jo varhaiskristilliseen aikaan kuulunut tapa.
Tätä osoittaa, että suomen kielen sana virpa on saatu muinaisvenäläisestä muodosta. Tätä vastaa nykyvenäjässä verba (ven. верба).
Sana virvonta on yhteydessä notkeaa oksaa tarkoittavaan virpi-sanaan." (Wikipedia)




 Se oli lapsuudessa tärkeä koko päivän mittainen ohjelma, kun käytiin koristelemattomin tai kreppipaperinauhoin somistetuin pajunoksin virpomassa  sekä  ensin kotiväki ja isovanhemmat mieluiten suoraan sängystä tavattuina ja sitten sukulaiset perään. Tuolloin ei herättänyt ihmettä edes se, että Mummi ja Ukki nousivat vällyjen alta muka hämmästellen täyställingeissään suuresti yllättyneinä:) Virpomisen katsottiin takaavan terveyden ja hyvän onnen seuraavaksi vuodeksi.

Virpomaruno saattaa sisältää palkanpyytelyä, onnen- ja terveydentoivotuksia ja jopa  kaameaa uhkailua:

Jos et luppaa munnaa, ni haukka syöp siun kannais!
Virvottavan lupaus:
Luppaan, luppaan, luppaan!
(luovutettu karjala.fi)




Virpomarunoja on siis lukuisia, mutta tässä ikiomamme:

Virpoin varpoin
tuoreeksi terveeks´
tulevaks vuueksi´
saanks mie munan va kanan?

Omien poikien kanssa jatkettiin perinnettä, myös lapsenlapset ovat sinuja sen kanssa, joskin nykyisin virpominen sujuu Juniorimurmeleiden kanssa välimatkasta johtuen modernisti puhelimen välityksellä.

Hyvää ja aurinkoista huomista  palmusunnuntaita!

Virpoin varpoin:

6 kommenttia:

  1. Täälläkin käy virpojia noidiksi ja kissoksi pukeutuneina.

    Lapsuudessani sitä tapaa ei ollut, ei kai nyt hitaat hämäläiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cara, ei hätiä mitiä, kyllähän sitä vieläkin ehtii;)

      Poista
  2. Pikku virpojia täälläkin käynyt ilahduttamassa päivää 😍Mukavaa sunnuntaita 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellu ja aurinkoista alkanutta viikkoa kohti pääsiäispyhiä!

      Poista
  3. Kiitos keväisestä postauksesta. Ilo nähdä keltaista 🙂 ⭐️ ☀️ 💛
    Olipa kivaa kun mummi ja ukki ällistelivät 😀 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota Rita A, Sinulta se sujuu: mieluummin keltaista kuin punaista:)
      Jännä oli tuo hämmästely aina joka vuosi, eikä tullut yhtään ihmeteltyä, kuinka ne nyt sieltä kengätkin jalassa "heräsivät"; lapsuuden kultainen aika...

      Poista