sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Välipäiväin aatoksia & kivutonta loppua...

on tähän kohtaan ajastaikaa päästyä ollut tapana toivotella...

Vinhaa vauhtia siivittyneen ja tapahtumarikkaan joulunalusviikon ja -vieton jälkeen alkavat jalat hissukssiin tavata maata, etenkin eilisen pörröaamarissa ja löppössukissa konvehtirasia tiukasti hyppysissä hiihtelyn jälkeen ja olo on seestymässä yhtä pulleroisena kuin Rukan riekolla a.D. 2008.


 

Lauantaina 19.12 pärähti toimintaterapiallinen "vierivä kivi ei sammaloidu"-viikko käyntiin "Matkalla maailman ympäri" Jäätaitureiden esittämän Joulugaalan muodossa. Idea oli kekseliäs, sillä teema mahdutti luontevasti mukaan eritasoisest ryhmät, joista Pikkumurmelit osallistuivat "Suomen Kesä/juhannus", Irlannin "St Patrick's Day" ja "Korvatunturiosioihin". Matka kulki 13:n  esiintyjäryhmän taidonnäyttein eri maiden tapahtumien & rytmien  mukaisesti: oli Nepalin tulijuhlaa, Kitospäivää ja karnevaalia jne. Siroutta, viehkeyttä ja luistintenkirskuntaa.
Tyylikäs ja nautittava show!

Seuraavana päivänä saapuivat puolestaan  nti Elohopea, Tarinaniskijä ja Pikku-Ite lomailemaan ja yökyläilemään, joten huushollissa riitti säpinää, sutinaa ja desibelejä. Hiia-hoi!!
Poikettiin Tropicariossa. Trooppisessa eläintalossa, mikä osoittautui varsin antoisaksi kokemukseksi myös meille isovanhemmille matelijain: kaunisväristen  käärmeiden, liskojen ja kilpikonnien herättämän suuren variaation ja tietopakettien vuoksi. Mainiota, että on mahdollista tutustua luonnonihmeisiin ihan näin sivilisaation keskeltäkin:) Oli leikkipuistoa kiipeilytelineineen (eikä kukaan pudonnut),  Puluboita, pirtelöitä = runsaasti iloa, riemua ja elämisen meininkiä, luomunitrojahan nuo....

Edellisen vuoksi jäi joulun loppukauppa keskiviikoksi ja se jos mikä oli VIRHE. Puodeissa  nimittäin oli toden totta joku muukin, eikä läheisyys tällä kertaa todellakaan lämmittänyt vaan oli hilkkua vaille aiheuttaa pikaisen poistumisen tyhjin käsin, tuijottavien katsein ja viivaamattomin listoin suoraan lähimmästä uloskäynnistä. Vaan siitäkin asianmukaisesti toettiin.

Aattona mentiin herkullisesti perinteisen sabloonan mukaan kaksine kattauksineen ja joulusaunoineen sekä todentui luvatusti se joulupukkikin, tosin kuulemma aivan lii-ii-ii-an pitkän odotuksen jälkeen. Jos lahjojen avaukseen päästyä olisi ollut kristallilasi pöydällä, olisi se kirkkaasti poksahtanut sen tuhansiksi sirpaleiksi, niin huimasti tuli korkea-C ylitettyä riemunkiljahduksissa lue: huudoissa. Sillä: kuoriutui suuria toiveita: Samsung ekaluokkalaiselle, kaksi synnyttävää koiraa á kolme pentua, joten tuli tuo jouluinen syntymän ihmekin koetuksi, sekä Tatua ja Patua ynnä Frozenia, Frozenia & Frozenia leluina, vaatteina jne...
Tunnelma oli kaikkiaan aika ajoin tihentynyt ja isoilla kierroksilla kuorrutettu, veitsellä leikattava; mainiota!

Joulupäivä sujui mallikkaasti ja rattoisan yhdessäolon merkeissä aikuisemmalla kokoonpanolla Esikoisen  isännöidessä. Kystä kyllä kauniisti katetussa päydässä meille kotiinvietaviksi eväiksi asti.  Kuultiin ja nähtiin livenä lyhyt Tähtisilmän aikaansaama kumean rytmikäs rumpuesitys, jossa oli soundia kerrakseen sekä ihailtiin Amigon visuaalisia mainioita aikaansaannoksia taiteenteon ja pelienrakentelun saralla, nämä molemmat tietty  tietokoneellisessa muodossa. Vaarikin innostui palikoidenheilutukseen, mutta antaumuksesta ja hurmiosta huolimati tylytin: rumpusettiä edes pienimuotoisempaa meille EI  tule. Kaikesta suurkiitos!

Niin, siis piti lyhyesti toivottamani kuluvalle vuodelle,
kivutonta loppua:


7 kommenttia:

  1. Hengästyin luettuani touhuistanne :) Mukavalta kuulosti.

    Tuo riekko on komea.

    VastaaPoista
  2. Jep; siinä missä tuossa ruljanssissa kroppa hoilasi Hoosiannaa, niin sielu tanssi iloisesti Säkkijärven polkkaa...Tuo riekko ihan lähietäisyydeltä oli huima kokemus ja tuntui poseeraavan mielikseen. Reippaita ja rentoja välipäiviä:)

    VastaaPoista
  3. Hei, niitä rumpusettejä saa sähköisinäkin, joissa saa kuulokkeet korviin... et voi olla noin raaka vaarille...
    Mun mieheni on vaihteeksi innostunut lentokoneista, joilla se lentää viisi tuntia päivässä, siis netissä. Kaikki on näköjään mahdollista.
    Vielä jaksaa välipäiviä, ehkä huomenna jopa kolmistaan minä, mies ja koira ♥

    VastaaPoista
  4. Mai, kiitos tiedosta, jota en kyllä taida ens'käteen Vaarille kertoa:) Tuo lentosimulaattori vie näköjään kaikenikäiset pojat mennessään: Esikoinen ja Amigo, pojanpoika tuossa taannoin lentelivät urakalla ja Amigo kävi jotain lennonjohtajan ohjamaa tieskarikurssiakin tovin, että jos miehellesi tiedoksi... Kelvollisia loppuja välipäiviä lentokoneilla, rummuilla tai vaan ihan rennosti ilman härpäkkeitä me tytöt:)

    VastaaPoista
  5. Jouluraporttisi piristi flunssan kourissa kipruileaa mieltä, kiitos! <3

    Minäkin antaisin vaarin rumpusetille armon, jos sellaisen saa kuulokkein varustettuna - mutta niin - kuulokkeet päässä aikaansa viettävä vaari: hmmm..

    VastaaPoista
  6. Jouluraporttisi piristi flunssan kourissa kipruileaa mieltä, kiitos! <3

    Minäkin antaisin vaarin rumpusetille armon, jos sellaisen saa kuulokkein varustettuna - mutta niin - kuulokkeet päässä aikaansa viettävä vaari: hmmm..

    VastaaPoista
  7. Mukavaa, jos piristi ja toivottavasti pöpöt on mallikkaasti selätetty! Kiva, että löytyy myötätuntoa rummuttavalle Vaarille, jolle jo suunniteltiin esiintymisasuksikin tiukkoja nahkahousuja korvakoruineen ja takaletteineen,- VAU, mutta, mutta:)

    VastaaPoista