"Varjot silmien alla", David Ärlemalm, WSOY, 2021, 194 s., suomentanut
Terhi Vartia.
"David Ärlemalm (s.1975) asuu Tukholmassa perheineen. Varjot silmien alla on Ärlemalmin esikoiskirja. Kirjallisia inspiraatioita Ärlemalm on saanut mm.
Tove Janssonin teoksista ja etenkin kirjoista joissa lapsilla on oma vahva roolinsa." (Lievelehti)
"Äiti Sofia kuolee yliannostukseen. Tukholman alamaailmasta irti rimpuillut
Arto on jättänyt entisen elämänsä huumeaddiktina ja yrittää nyt yksinhuoltajana huolehtia tyttärestään - yhteiskunnan herkästi tuomitsevan katseen alla.
Kun Artosta tehdään perätön ilmianto ja hän menettää työpaikkansa koulun ruokalassa, rikollisen rahan houkutukset palaavat. Väkivallan ja valheiden maailma on vain yhden päätöksen päässä, mutta vaa'assa painavat sekä Arton että hänen tyttärensä elämä." (Takakansi)
Jälleen uutta ruotsalaisrintamalta: esikoisteos kiinnostavin esittelyin ja ruotsalaiskommentein, joten vaikka tämä aihepiiri, huumeet ja niiden käyttö on tuikituntematonta aluetta, niin ei kuin uteliain mielin korsetti kireälle ja kannet auki. Näin vauhdikkaasti ja dramaattisesti alkaa siis Arton ja Bodilin sekä
huumeisiin kuolleen vaimo- ja äiti- Sofian tarina, josta ei käänteitä
eikä yrittämisen- ja sopeutumisenhalua puutu:
- Arto oli havainnut liikettä takanaan jo ennen kuin tunsi tönäisyn. Bodil kiljaisi, kun hän heilahti kohti raiteita. Metro oli tulossa. Hän onnistui pysähtymään ennen laiturinreunaa ja kääntyi. Hän näki miehen, joka oli tönäissyt häntä.
Mies oli lyhyt ja tanakka ja pärski kuin härkä. Napitetun pusakan alla pilkotti likainen vaalea villapaita. Mies hyökkäsi pää edellä. Arto potkaisi häntä vatsaan.
Mies kurkotti häntä kohti lykyillä käsivarsillaan. Seuraava potku vei häneltä jalat alta. Mies mätkähti laituriin toisen jalkansa päälle, ja jalka näytti vääntyneen outoon asentoon. Metron ovet avautuivat, ihmisiä virtasi ulos heidän ohitseen. Bodil peitti kasvonsa käsillään, suojasi itsensä maailmalta. Arto nosti hänet metroon. Laski hänet penkille. Ovet sulkeutuivat. Metro kirskahti liikkeelle.
Mies katosi näkyvistä...
Rikollisuutta ja huumeita, kuolleen puolison ja äidin ikävää, hellyyttä ja haparointia ihmissuhteissa, vahvaa yrittämisenhalua ja toipumista siitä,
kun ympäristö ja yhteiskunta tuomitsevat ja leimaavat rimpuillessasi kaikin voimin kohti "normaalia" elämää. Paljon eri elementtejä ja teemoja, enkä voi kuin ihailla, kuinka taitavasti ja kypsästi Ärlemalm etenee kerronnassaan jättäen tilaa myös lukijan omille ajatuksille ja arvioinneille.
- Öisin Bodil istui sängyssään ja itki silmät kiinni pimeässä, itki kuollutta äitiään. Alkuun tyttö oli puhunut äidistään päivittäin, esittänyt kysymyksiä ja väitteitä. Mikä oli äidin lempiruokaa? Tykkäiskö äiti näistä uusista kengistä?
Äiti sanoi että saan. Puheet olivat jääneet pois pikkuhiljaa. Tilalle oli tullut äänetön itku.
Arto istui sängynreunalla ja halasi tyttöä, silitteli tämän selkää ja antoi itkeä kunnes itku muuttui äänettömiksi nyyhkäyksiksi ja tyttö lopulta nukahti.
Sitten Arto peitteli hänet ja kuluneen kaniinin, jonka hän oli ostanut Bodilille sairaalan aulan lahjatavarakaupasta samana päivänä kun tämä syntyi.
- Joinakin öinä hän ei itse saanut enää unta. Silloin hän istui parvekkeella,
joi kahvia ja poltti tupakkaa. Hän oli lopettanut, mutta öisin hän toisinaan otti askinsa jääkaapista. Pihalla oli pimeää ja hiljaista, ei valoja yhdessäkään ikkunassa..
Olemmeko me pohjiltamme hyviä vai pahoja, selviytyjiä vai luusereita, ottajia vai antajia? Mikä merkitys on ympäröivillä, vallitsevilla olosuhteilla ja yhteiskunnan normeilla? Tuomitaanko meidät kerrasta hylkiöiksi vai saammeko tukea yrittää kohti parempaa? Ovatko epäonnistuminen ja menestys itse itseään ruokkivia elementtejä? Pelin henki on monikerroksinen...
Teos on ilmava ilman pienintäkään heppoisuuden häivää. Ärlemalm on tarkkakatseinen, muttei osoittele sormella suuntaan eikä toiseen, eikä kosiskele lukijaansa valitsemaan puoltaan, vaan lukijalle jää vapaat kädet ihailla ja/tai kauhistella, vetää omat johtopäätöksensä ja juuri se - onnistuneen henkilökuvauksen ml. Bodil ja todenoloisuuden - ohella on teoksen vahvuus ja kiehtovuus. Kirjailija ikään kuin kuiskaa: katso, minäpä kerron sinulle erään tarinan... Ärlemalm on Janssoninsa lukenut;)
Täysiaikainen esikoinen, jonka genreä on vaikea määritellä, joka pureutuu pintaa syvemmälle eikä todellakaan jätä lukijaansa kylmäksi!
Tuumailee:
Kiitos kiinnostavasta esikoiskirjasta. Ajattelin, että vihdoinkin kiltin miehen kirja, mutta dekkarihan se jälleen oli. Dekkarilla on hyvä nimi ja kansikuva. Aihepiiriin on tullut tutuksi kirjallisuudesta. Katsoin telkusta tosi hyvän sarjan nimeltään Lumienkelit. Siinä äiti sekosi huumeisiin. Sen enempää kannanottoa en ota huumeisiin, kuin että niistä pääsee myös eroon, jos haluaa. Samoin lääkkeiden väärinkäytöstä. Voi olla, että taustalla on rankkoja juttuja, joihin tarvitaan terapiaa. Mutta uskon siihen, että jokaisella on mahdollisuus.
VastaaPoistaKiitos Mai! Aihepiiri on tosiaan liki läpipureskeltu, mutta Ärlemalmin tapa käsitellä asiaa on positiivisesti edukseen poikkeava, raikas ja hän antaa poikkeavasti erityisesti tilaa myös lapsen, Bodilin ajatuksille ja näkökulmalle.
PoistaElämässä tulee lupaa kysymättä kohdalle myös niitä ns. vapaan pudotuksen tilanteita, jolloin medikaaliset kainalosauvat - terapian ohella - ovat tuikitarpeen.
Mutta tiedän useita hyviä esimerkkejä myös siitä, että tilanteen rauhoituttua, lääkkeistä on päästy lopullisesti eroon.
Ja kuten Sinäkin, uskon, että sama pätee myös huumeisiin. eli jokaisella on aina mahdollisuus ja valinnanvapaus.
Aurinkoista loppuviikkoa kesän koittoa ihaillen:)
Lisää mielenkiintoisia dekkareita! Tämän voisi lukea.
VastaaPoistaKiitos Anki! Tämä esikoinen ei olisi huono valinta, sillä Ärlemalmin tyyli lähestyä aihetta monipuolisesti on uudenoloinen ja antaa tilaa kaikille kertomuksen henkilöille.
PoistaAurinkoa ja iloa loppuviikollesi:)
Ruotsalaisilla dekkaristeja riittää :)
VastaaPoistaKiitos Jokke raikkaita tuulia lännestä!
PoistaÄrlemalmin vahvuudet ovat naseva tyyli ja lapselle kerronnassa annettu oma ääni;)