"Kaamosmurhat", Lars Pettersson, Minerva Kustannus Oy, 2017, 342 s., suomentanut Jänis Louhivuori.
Lars Pettersson (s.1943) on ruotsalainen elokuva-alan freelancer. Hän on tuottanut elokuvia, tv-sarjoja, dokumentteja ja reportaaseja. Pettersson viettää talvet Norjan Koutokeinossa. Häneltä on aiemmin ilmestynyt rikosromaanit Koutokeino, kylmä kosto ja Verijäljet lumessa. Petterssonille myönnettiin Ruotsin dekkariakatemian esikoiskirjapalkinto vuonna 2012." (Lievelehti)
"Nils Mattis löytää Esrangen avaruuskeskuksen väestönsuojasta paloitellun miehen ruumiin. Poliisia Nils ei tohdi kutsua karmean löytönsä ääreen, koska on juuri itse salakaatanut hirven lähialueella. Kiirunan poliisiasemalle viransijaiseksi lähetetty Melker Grundström yrittää parhaansa mukaan selvittää porovarkauksia, joiden käsittelyä paikallinen poliisi on jo vuosia vältellyt. Nyt hänen on otettava hoitaakseen myös väestönsuojasta löytyneen tuntemattoman ruumiin tapaus.
- Koutokeinoon asettuneen entisen apulaissyyttäjä Anna Magnussonin on jälleen kerran tultava sukunsa avuksi." (Takakansi)
Koutokeino, kylmä kosto kuljetti mukaviin ja läheisiin mielenmaisemiin ja muistoihin, joten samoille pohjoisen alueille oli kotoisaa ja luontevaa uudelleen palata. Semminkin kun Koutokeinossa pakkasen purressa ja hankien kirskuessa lumikelkkain alla saattoi näin friolerona turvallisin mielin vilkaista ikkunasta ulos ja tavoittaa kesätaivas ja koivunlarvat...
- Valkoinen lainehtiva seinämä. Valtava silmittömästi piiskaava lumiaalto viskasi moottorikelkan valon välkkyvinä sirpaleina takaisin hänen kasvoilleen.
Nils Mattis näki eteensä tuskin metriä, ei ollut mitään mahdollisuutta nähdä, missä hän oli, mutta hän tunsi ajautuneensa pois reitiltä. - Hän pysähtyi, nousi kelkasta ja kääntyi poispäin tuulesta. Otsalampun valo porautui pari metriä lumimyräkkään. Hento sininen valojuova hukkui pyryyn antamatta mitään viitettä, missä hän oli tai mihin suuntaan hänen pitäisi jatkaa. kasvoja piiskaava lumi oli jähmettynyt jääksi karvalakin reunoille ja hiersi poskia, Jääpuikot törröttivät kulmakarvoissa....
Pettersson nojaa tässäkin trillerissään luontokuvauksen voimaan ja juoheasti rakennettuihin, originelleihin henkilöhahmoihin kuljettaen punaisena lankana koutokeinolaista ajattelu- ja toimintamallia, eräänlaista maan tapaa: meillä on tapana selvittää tällaiset jutut jne. Otetaanpa tuplasti murhattu mies, passissa kököttävät salakaatajat ja vikkelästi vilahtavat -tankkaajat, mentaliteetti:
kaikki tietävät kaiken vaikkei kenellekään - ulkopuoliselle/viranomaiselle hiiskahdeta mitään, saamelaisasiaa, selkosia ja kaamosta, hyvä-veli-systeemiä ja lahjuspaisteja, yhteistyökyvyttömyyden perusteella irtisanottu Josef ja Afganistanin sodan traumatisoima Aslak Isak jne. Oma osuutensa on myös poroelinkeinolla, sen harjoittamisella ja merkityksellä:
- Poroelinkeinon merkitys valtion kokonaisbudjetille oli mitätön, ja politiikot näkivät sen lähinnä ongelmana. Kun poronhoitajat pitivät puoliaan vastustamalla voimalalaajennuksia, laidunmaille suunniteltuja rakennushankkeita ja kaivoshankkeita, heitä pidetiin takapajuisina uusien työpaikkojen vastustajina. Saamelaisväestön ja muiden ryhmien jäsenten väliset vastakkainasettelut kärjistyivät...
Lukuisista elementeistä järjellistä rikostutkintaa yrittävät rakentaa Melker ja Anna; kuinka jäljitys onnistuu selviää lukemalla, mutta Pettersson pitää pintansa ja hallitsee hevosensa. Teos on varmaotteinen ja häröilemätön, kieliasu on miellyttävälukuinen ja lukuisat erilaiset ainesosaset ovat saumattomassa tasapainossa keskenään.
Lähetä leipäsi vetten yli...sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen...
Selkosilla sipsutteli:
Varmasti jännää luettavaa😊Leppoisaa viikonjatkoa sinne😍🌻
VastaaPoistaKiitos Päde; dekkari ilman action-vaihdetta oli kiintoisa jännäri. Lämpöisiä loppukesän päiviä Sinulle:)
PoistaAhaa, Lars P. On kirjoittanut uuden kirjan, menee varaukseen. Kiitos Oivasti arviosta.
VastaaPoistaMuuten, hauska sattuma, minulla oli aikoinaan työkaveri, jonka nimi oli Lars Pettersson. Ei sama kaveri :)
Cara eipä kestä; Petterssonilla on kiehtovasti massasta poikkeava tapa luoda dekkareita.
PoistaNo jopas sattui hauskasti! Sattumaa on myös se, että ainoa saamelaiskontaktini juuri kirjan alueelta kotoisin olevan, osin suomensaamelaisjuurisenkin henkilön kanssa tapahtui kaikista paikoista Teneriffan PdlC:n Hiperdinon kassajonossa. Ko. nainen oli muuttanut ensin etelään eli Osloon sieltä edelleen viideksi vuodeksi lämpimämpään Maltalle ja etsi nyt uutta asuinpaikka Puertosta. Kiintoisassa keskustelussa vierähti tovi jos toinenkin... Elämä on hulppea sattumusten laari:)
On vähän kontrastia, kun ulkona paistaa vielä kesäinen aurinko ja sinä luet pakkasista lapissa. Minulle tuli kirjastosta Tyttö lumisateessa. Kyllä tekisi niin mieleni lukea, mutta luen sen matkan jälkeen grillatulla iholla, jospa se vähän sitten viilentää.
VastaaPoistaMai ciao! Jep kontrastia sitä olla pitää. Hilppaisepa Sinä tyttö sinne Italian auringon alle, minä tyttö yritän täällä pitää kelit kurissa, jotta palattuasi tyttö vain kirjassa on lumihangessa. Näppärä teos Sinulle luvassa, mutta sitä ennen siis juonikasta reissua:))
VastaaPoistaHuh, paloiteltu ruumis (puistatus). Eipä tarvitse pakastimeen tunkea kun on ulkona pakkanen. Sopivan kaameat hiljaiset maisemat murha-ajatusten risteillessä päässä. Niskavillat nousevat pystyyn. Tuo on ihan klassikko rikosjutuissa kun kaikki tietävät kaiken mutta eivät puhu... siitä syntyy omanlaisensa jännite.
VastaaPoistaMitenkähän monta rikoskertomusta olet lukenut? Taitaa olla aikamoinen läjä :)
Jep klassikkohan tuo ja pienyhteisöjen ja pikkykylien tunnusmerkkejä kai edelleenkin... Tässä teoksessa miellyttivät tuo kaamos ja selkosen maisemakuvaus erityisesti.
VastaaPoistaSitten Matti Yrjänä Joensuun Harjunpäiden ja Agatha Christien Kymmenen pienen neekeripojan taitaisi olla vino pino:) Tämä genre on kulkenut mukana pisimpään halki veneäläisten klassikoiden, Hemingway-Steinbeck-vaiheen ja ranskalaisten Camus-Dumas-Nin-Sartre-vetoisen rupeaman; taisi olla jo syntyessä joku Scherlock Holmes hattu myssyn asemesta erehdyksessä päässä:)